Kaupunginvaltuusto · 10.6.2026

Valtuutettu Hilkka Ahteen aloite rintasyövän seulonnan laajentamisesta 46–74-vuotiaisiin

  • Diaarinumero: HEL 2025-017422
  • Esittelijä: Kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Keskustelu

4 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)

Valtuutettu Hilkka Ahde Me käsitellään nyt siis aloitettani, jonka tavoitteena on laajentaa rintasyöpäseulonnat asteittain 46–74-vuotiaisiin helsinkiläisiin…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Me käsitellään nyt siis aloitettani, jonka tavoitteena on laajentaa rintasyöpäseulonnat asteittain 46–74-vuotiaisiin helsinkiläisiin naisiin. Mä olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että kaupungin vastaus on näin myönteinen. Helsinki ei enää esitä, että jäisimme odottamaan vuosiksi mahdollista valtakunnallista asetusmuutosta. Kaupunki tunnistaa tarpeen selvittää, miten voisimme edetä jo nyt. Mä haluan kiittää valmistelijoita, lautakuntaa ja kaupunginhallitusta tästä kannanotosta. Tämä on suuri ja tärkeä asia helsinkiläisten naisten terveyden kannalta.

Matka tähän pisteeseen on kuitenkin vaatinut vähän sitkeyttä. Kun mä jätin vuonna 2021 aikaisemman aloitteeni rintasyöpäseulonnan laajentamisesta 69– 74-vuotiaisiin, aloitevastauksessa todettiin, että asiassa tulee edetä valtakunnallisten linjausten mukaisesti. Valtuusto hyväksyi kuitenkin yksimielisesti toivomusponteni, jossa edellytettiin selvitettävän Helsingin mahdollisuutta toimia ikärajan nostossa pilottina. Tuolloin esteeksi nostettiin voimassa oleva palvelutuottajasopimus.

Tässä kohtaa mun on sitten pikkusen pakko sanoa ääneen pieni hämmennykseni. Miksi uuteenkaan hankintasopimukseen 2024 ei rakennettu joustovaraa? Miksi emme jättäneet mahdollisuutta reagoida, jos tutkimusnäyttö vahvistuu tai poliittinen päätöksenteko etenee? Tämä on mun mielestä hyvin aiheellinen kysymys, sillä maailma muuttuu joskus nopeammin kuin hankintasopimukset. Meidän on opittava tekemään sopimuksia, jotka jättävät tilaa kehitykselle ja joustolle.

Hyvät valtuustokollegat.

Tutkimusnäyttö on nimenomaan vahvistunut. Emme puhu enää pelkästään 70– 74-vuotiaista naisista. Fakta on se, että ikääntyminen on rintasyövän suurin riskitekijä. Kun seulonnat nykyisin loppuvat 69-vuotiaina, riski ei suinkaan katoa. Lähes kolmannes eli yli 30 prosenttia kaikista Suomen rintasyöpätapauksista todetaan yli 70-vuotiailla naisilla. Se tarkoittaa valtakunnallisesti yli 1 500 naista joka vuosi, joista suuri osa asuu pääkaupunkiseudulla. Tämän ikäluokan unohtaminen seulonnoista on ollut vakava aukko järjestelmässä. Varsinkin kun elinajanodote on noussut seulonnan alkamisesta vuodesta 1987 reilut 6 vuotta.

Samalla yhä suurempi huoli kohdistuu ikähaitarin toiseen päähän, alle 50vuotiaisiin naisiin. Suomessa 45–49-vuotiailla todetaan vuosittain noin 300 rintasyöpää. Helsingin Sanomissa julkaistu koskettava rintasyövän sarastaneen naisen kirjoitus muistutti meitä siitä, että nuoremmilla naisilla syövät ovat usein aggressiivisempia. Ne löytyvät liian myöhää, koska seulontoja ei ole. Tein empiiristä tutkimusta omassa tuttavapiirissäni ja yllätyin itsekin. Valtaosa tuntemistani sairastuneista oli saanut diagnoosin juuri tässä 45–49 ikävuoden välillä. Siis juuri ennen kuin ensimmäinenkään seulontakutsu olisi kolahtanut postiluukusta. Me puhutaan naisista, jotka on parhaassa työiässä, huolehtivat lapsistaan, ikääntyvistä vanhemmistaan ja kantavat yhteiskuntaa.

Kun syöpä iskee, jokainen kuukausi ja vuosi on ratkaiseva. Mitä aikaisemmin kasvain löytyy, sitä paremmat ovat mahdollisuudet selvitä. Asiantuntijaarvioiden mukaan seulonnan laajentaminen koko välille 46–74 vuotta on paitsi inhimillisesti välttämätöntä, myös taloudellisesti erittäin kustannusvaikuttavaa. En näe enää mitään syytä odottaa.

Mä olen onnellinen, että Helsingin vastaus lähtee nyt samasta ajatuksesta kuin aloitteeni. Toivon, että etenemme tämän selvityksen pohjalta määrätietoisesti ja ripeästi käytännön tekoihin. Tänään ollaan ottamassa askel ihan oikeaan suuntaan. Toivon, että mahdollisimman moni helsinkiläinen nainen saa sen ansiosta elää terveenä ja pitkän elämän tulevina vuosina.

Kiitos.

Apulaispormestari Maarit Vierunen Haluan aluksi kiittää valtuutettu Ahdetta tärkeän asian esille nostamisesta. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, ja seulonnat ovat yksi…

Kiitos, puheenjohtaja.

Haluan aluksi kiittää valtuutettu Ahdetta tärkeän asian esille nostamisesta. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, ja seulonnat ovat yksi vaikuttavimmista keinoista löytää sairaus varhaisessa vaiheessa sekä vähentää rintasyöpäkuolleisuutta. Tästä tavoitteesta olemme varmasti kaikki todellakin samaa mieltä.

Asiantuntijasuosituksissa on viime vuosina esitetty seulontojen laajentamista nykyistä laajemmille ikäryhmille. Kansallinen keskustelukin on myös edennyt tähän suuntaan. Seulonnoista annetun asetuksen mukaan hyvinvointialueen on ennen uusien seulontojen tai seulontojen laajentamisen käynnistämistä arvioitava niiden vaikutukset palvelujärjestelmään. Tällä hetkellä Palko valmistelee sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta arviota rintasyöpäseulonnan laajentamisesta 50–69-vuotiaista 46–74-vuotiaisiin sekä mahdollisesta sisällyttämisestä valtakunnalliseen seulontaohjelmaan. Lisäksi säteilyä käyttävän mammografiaseulonnan laajentaminen edellyttää seulonnan järjestäjän, eli tässä tapauksessa se olisi Helsinki, hankkivan säteilyturvakeskuslausunnon säteilyn käytöstä, koska laajennus toisi seulonnan piiriin uusia säteilylle altistuvia ikäryhmiä. Mutta mikäli tämä asia etenee, olemme Helsingissä valmiita laajentamaan seulontoja.

Suomessa syöpäseulonnat perustuvat valtakunnalliseen lainsäädäntöön ja yhtenäisiin kriteereihin. Tällä hetkellä todella vieläkin lakisääteinen rintaseulonta koskee 50–69-vuotiaita naisia, ja kaikki hyvinvointialueet sekä Helsinki toteuttavat seulonnat tämän sääntelyn mukaisesti. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta on myös tärkeää, että seulontaohjelmien laajentamisesta päätetään kansallisesti tutkimusnäyttöön, vaikuttavuusarvioihin ja rahoitukseen perusteen.

Jos Helsinki yksin lähtisi laajentamaan seulontoja ennen valtakunnallisia päätöksiä, kaupunki ottaisi vastattavakseen kustannukset, joihin ei ole osoitettu erillistä valtion rahoitusta. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö asiaa tulisi tarkastella tai asiasta keskustella. Päinvastoin. On järkevää selvittää mahdollisuuksia ja varautua siihen, että kansallinen seulontaohjelma tulevaisuudessa laajenee. Näin Helsinki pystyy reagoimaan nopeastikin, jos lainsäädäntö tai valtakunnalliset suositukset muuttuvat. Pidänkin tärkeänä, että päätökset seulontoja laajentamisesta tehdään yhdenvertaisesti koko maassa ja että niiden mukana tulee myös tarvittava valtakunnallinen rahoitus. Näin me myös varmistetaan sekä palveluiden tasapuolisuus että julkisen talouden kestävyys.

Kiitos.

Valtuutettu Maaret Castrén Kiitos, valtuutettu Ahde, että olette jaksaneet tätä keskustelua ylläpitää. Meillähän on valmistumassa ministeri Grahn-Laasosen toimesta…

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos, valtuutettu Ahde, että olette jaksaneet tätä keskustelua ylläpitää. Meillähän on valmistumassa ministeri Grahn-Laasosen toimesta naisten terveyden ja sairauden kansallinen strategia, eli naisten terveyteen kiinnitetään huomiota. Tämä on todella tarpeellinen tämä seulonnan laajentaminen. Meillä on muitakin seulontoja, joita pitäisi laajentaa, koska mitä aikaisemmin nämä taudit havaitaan, sitä helpomminhan ne on hoidettavissa.

Otin puheenvuoron sen takia, että tässäkin vastauksessa kuitenkin tuodaan esille se tosiasia, että kaikki eivät käytä tätä mahdollisuutta seulontoihin. Eivät käytä mahdollisuutta ilmaisiin tai maksuttomiin, mikäänhän ei ole ilmasta, vaan maksutonta. Maksuttomiin rokotuksiin. Mä en oikein tiedä, mistä se johtuu. Mä toivon, että se ei ainakaan ole kiinni siitä, etteikö naiset tietäisi, että näitä seulontoja tehdään ja ettäkö se viesti ei sitten tavoittaisi. Jälleen kerran tässäkin salissa on paljon vaikuttajia, niin me voimme yhdessä puhua tästä asiasta ja yrittää saada nekin lukemattomat naiset, jotka eivät tällä hetkellä käytä tätä maksutonta hyvää asiaa hyväkseen, ottaa ja tänä vuonna sitten toteuttaa tämä seulonta.

Kiitos.

Valtuutettu Arja Karhuvaara Äskeiseen valtuutettu Castrénin puheenvuoroon. Sen verran tuohon asiaan liittyen on varmaan se, että Helsingissä, jossa on aika hyvät…

Kiitos, puheenjohtaja.

Äskeiseen valtuutettu Castrénin puheenvuoroon.

Sen verran tuohon asiaan liittyen on varmaan se, että Helsingissä, jossa on aika hyvät yksityiset gynekologipalvelut, joiden avulla usein saman tien tehdään sekä mammografia että ultraäänitutkimus, mikäli niitä yksityisessä lääkärisuhteessa seurataan. Mä luulen, että se on yksi syy siihen, minkä vuoksi täällä jätetään näitä normaalisti yhteiskunnan järjestämiä seulontoja väliin. Toinen näihin seuraaviin aloitteisiin liittyen, kun gynekologipalveluja myöskin on hirveän vähän julkisella puolella, mutta ne on yksityispuolella hyvin hoidettu, niin meidän pitäisi todella saada aktivoitua meidän terveyskeskuksen gynekologipalvelut sellaiseksi, että niiden avulla myöskin nämä rintaseulonnat helpommin saataisiin kaikille tietyllä tavalla aktivoitua. On eri asia se, että lääkäri sanoo, että menepä sinne kuin se, että tulee kirje kotiin, missä sanotaan, että tämä ja tämä aika, ja sitten sitä ei oikein onnistu peruuttamaan tai muuttamaan.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Hilkka Ahde ja 30 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinki laajentaa rintasyövän seulontoja 46–74-vuotiaisiin. Aloite on liitteenä 1. Rintasyöpäseulonnat Rintasyöpä on Suomessa, kuten muissakin länsimaissa, naisten yleisin syöpä. Suomessa todetaan vuosittain noin 5 000 uuttaa rintasyöpää. Seulontaikäisten naisten rintasyövistä noin kaksi kolmasosaa löydetään seulonnassa. Vuosina 1992–2003 seulontaan kutsuttujen naisten kuolleisuus rintasyöpään oli 22 prosenttia pienempi verrattuna tilanteeseen, jossa seulontaa ei olisi järjestetty. Seulontaan osallistuneiden kuolleisuus oli vastaavasti 28 prosenttia pienempi. Seulonnan vaikutusta rintasyöpäkuolleisuuteen on tutkittu myös myöhemmin 2000-luvulla, ja tulos on pysynyt ennallaan. Suomen Syöpärekisteristä saadun tiedon mukaan seulonnan ikäryhmälaajentaminen etenkin nuorempiin tai sekä nuorempiin että vanhempiin ikäluokkiin on kustannusvaikuttavaa verrattuna nykyiseen seulontastrategiaan. Rintasyöpäseulonnan asiantuntijaryhmä suosittaa asteittaista ikäryhmälaajennusta aloittaen ensin 46- ja 48-vuotiaista. Kansallinen syöpästrategia vuosille 2026–2035 suosittaa samoin seulontojen laajentamista. Seulontojen osalta on tavoitetilaksi asetettu, että strategisesta suunnittelusta, vaikuttavuusarvioinnista ja kehittämisestä vastaa tulevaisuudessa selkeästi määritelty taho. Terveydenhuoltolain (1326/2010) 23 §:n nojalla on säädetty valtioneuvoston asetus seulonnoista (339/2011). Asetuksen 2 §:ssä säädetään valtakunnallisista seulonnoista. Tämän mukaisesti rintasyöpäseulonta on järjestettävä 50–69 -vuotiaille, vuonna 1947 tai sen jälkeen syntyneille naisille, 20–26 kuukauden välein. Aloitteessa ehdotetut ikäluokat 70–74-vuotiaat ja 46–49-vuotiaat naiset eivät tällä hetkellä kuulu lakisääteisen seulonnan piiriin. Seulonta-asetukseen ei ole toistaiseksi tehty muutoksia. Rintasyövän mammografiaseulonta tehdään kaikilla Uudenmaan hyvinvointialueilla ja Helsingin kaupungissa 50–69-vuotiaille kahden (2) vuoden välein seulonta-asetusta noudattaen. Tiedossa ei ole, että muillakaan Suomen hyvinvointialueista poikettaisiin asetuksen mukaisista ikärajoista. Nyt ehdotettujen ikäluokkien 46-49 vuotta ja 70–74 vuotta osalta seulonnan kohderyhmään kuuluvien naisten lukumäärä on Helsingissä yhteensä noin 19 000 naista (tilanne vuodenvaihteessa 2024/2025, Helsingin Kaupunkitietopalvelu). Tällöin 70 prosentin seulonta-aktiivisuudella tarkastellen tulisi tehtäväksi noin 13 000 uutta seulontamammografiaa vuodessa, joiden kustannus olisi vuositasolla noin 430 000 euroa. Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan nykyisen palveluntuottajan kanssa tehty 31.12.2027 saakka voimassa oleva sopimus koskee lakisääteisiä ikäluokkia. Sopimuksessa on kahden vuoden optio vuosille 2028–2029. Sopimuksessa ei ole huomioitu mahdollista seulontaikäluokkien laajennusta. Lausunnossaan aloitteesta sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta on todennut, että ”sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala noudattaa ja seuraa lakisääteisiä velvoitteita, mutta toteaa, että rintasyövän asiantuntijaryhmän ja EU:n suositukset puoltavat seulonnan välitöntä laajentamista. Lautakunta esittää, ettei Helsinki jää odottamaan asetusmuutoksen voimaantuloa, vaan ryhtyy selvittämään mahdollisuutta laajentaa seulontoja 46–74-vuotiaisiin asteittain. Kaupunginhallitus toteaa lautakunnan tavoin, että mahdollisuuksia seulontojen laajentamiseksi 46–74-vuotiaisiin asteittain voidaan selvittää ennen asetusmuutoksen voimaantuloa. Kaupunginhallitus tuo kuitenkin esiin, että seulontojen laajentamisella olisi talousarviovaikutuksia, joihin ei ole valtakunnallisen rahoituksen puuttuessa varauduttu. Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi Syöpäseulonnoilla voidaan saavuttaa myös muita etuja kuolleisuusvaikutuksen lisäksi. Hyvin suunniteltu ja järjestetty seulontaohjelma lisää kansalaisten tasa-arvoa ja vähentää alueellista eriarvoisuutta. Tutkittaville oikea negatiivinen testitulos antaa turvallisuuden tunteen ja vähentää huolestuneisuutta. Seulontojen muita etuja ovat esimerkiksi potilaiden kärsimyksen vähentäminen parantavan hoidon avulla, säästävät leikkaukset ja liitännäishoitojen pienentynyt tarve. Lisäksi syöpien hoitaminen varhaisessa vaiheessa säästää yhteiskunnan resursseja, koska potilaiden hoitoaika on lyhyempi ja hoito kevyempi kuin edenneen syövän hoito. Hyötyjen lisäksi rintasyövän seulonta aiheuttaa myös haittoja. Yksi viidestä seulontaan säännöllisesti osallistuvasta naisesta lähetetään vähintään kerran tarpeettomasti jatkotutkimuksiin. Seulonnassa myös todetaan pieniä varhaisessa vaiheessa olevia kasvaimia, joista osa ei olisi aiheuttanut oireita naisen elinaikana. Toimivalta ja saadut lausunnot Asiasta on saatu sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan lausunto. Esitys on lausunnon mukainen. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 01.06.2026 § 427

HEL 2025-017422 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Esittelijä vs. kansliapäällikkö Pia Ojavuo

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta 12.05.2026 § 122

HEL 2025-017422 T 00 00 03 Lausunto Sosiaali-, terveys ja pelastuslautakunta päätti esittelijän ehdotuksesta poiketen antaa kaupunginhallitukselle valtuutettu Hilkka Ahteen ja 30 muun valtuutetun rintasyöpäseulonnan laajentamista Helsingissä 46–74 vuotiaisiin koskevasta valtuustoaloitteesta seuraavan lausunnon: "Aloitteessa esitetään rintasyöpäseulontojen laajentamista 46–74 vuotiaisiin niin, että ikäryhmien laajennus toteutetaan asteittain vuosien 2026–2032 aikana. Rintasyöpäseulonnat Rintasyöpä on Suomessa, kuten muissakin länsimaissa, naisten yleisin syöpä. Suomessa todetaan vuosittain noin 5 000 uuttaa rintasyöpää. Seulontaikäisten naisten rintasyövistä noin kaksi kolmasosaa löydetään seulonnassa. Vuosina 1992–2003 seulontaan kutsuttujen naisten kuolleisuus rintasyöpään oli 22 prosenttia pienempi verrattuna tilanteeseen, jossa seulontaa ei olisi järjestetty. Seulontaan osallistuneiden kuolleisuus oli vastaavasti 28 prosenttia pienempi. Seulonnan vaikutusta rintasyöpäkuolleisuuteen on tutkittu myös myöhemmin 2000-luvulla, ja tulos on pysynyt ennallaan. Suomen Syöpärekisteristä saadun tiedon mukaan seulonnan ikäryhmälaajentaminen etenkin nuorempiin tai sekä nuorempiin että vanhempiin ikäluokkiin on kustannusvaikuttavaa verrattuna nykyiseen seulontastrategiaan. Rintasyöpäseulonnan asiantuntijaryhmä suosittaa asteittaista ikäryhmälaajennusta aloittaen ensin 46- ja 48-vuotiaista. Kansallinen syöpästrategia vuosille 2026–2035 suosittaa samoin seulontojen laajentamista. Seulontojen osalta on tavoitetilaksi asetettu, että strategisesta suunnittelusta, vaikuttavuusarvioinnista ja kehittämisestä vastaa tulevaisuudessa selkeästi määritelty taho. Terveydenhuoltolain (1326/2010) 23 §:n nojalla on säädetty valtioneuvoston asetus seulonnoista (339/2011). Asetuksen 2 §:ssä säädetään valtakunnallisista seulonnoista. Tämän mukaisesti rintasyöpäseulonta on järjestettävä 50–69 -vuotiaille, vuonna 1947 tai sen jälkeen syntyneille naisille, 20–26 kuukauden välein. Aloitteessa ehdotetut ikäluokat 70–74-vuotiaat ja 46–49-vuotiaat naiset eivät tällä hetkellä kuulu lakisääteisen seulonnan piiriin. Seulonta-asetukseen ei ole toistaiseksi tehty muutoksia. Rintasyövän mammografiaseulonta tehdään kaikilla Uudenmaan hyvinvointialueilla ja Helsingin kaupungissa 50–69-vuotiaille kahden (2) vuoden välein seulonta-asetusta noudattaen. Tiedossa ei ole, että muillakaan Suomen hyvinvointialueista poikettaisiin asetuksen mukaisista ikärajoista. Nyt ehdotettujen ikäluokkien 46-49 vuotta ja 70–74 vuotta osalta seulonnan kohderyhmään kuuluvien naisten lukumäärä on Helsingissä yhteensä noin 19 000 naista (tilanne vuodenvaihteessa 2024/2025, Helsingin Kaupunkitietopalvelu). Tällöin 70 prosentin seulonta-aktiivisuudella tarkastellen tulisi tehtäväksi noin 13 000 uutta seulontamammografiaa vuodessa, joiden kustannus olisi vuositasolla noin 430 000 euroa. Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan nykyisen palveluntuottajan kanssa tehty 31.12.2027 saakka voimassa oleva sopimus koskee lakisääteisiä ikäluokkia. Sopimuksessa on kahden vuoden optio vuosille 2028–2029. Sopimuksessa ei ole huomioitu mahdollista seulontaikäluokkien laajennusta. Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi Syöpäseulonnoilla voidaan saavuttaa myös muita etuja kuolleisuusvaikutuksen lisäksi. Hyvin suunniteltu ja järjestetty seulontaohjelma lisää kansalaisten tasa-arvoa ja vähentää alueellista eriarvoisuutta. Tutkittaville oikea negatiivinen testitulos antaa turvallisuuden tunteen ja vähentää huolestuneisuutta. Seulontojen muita etuja ovat esimerkiksi potilaiden kärsimyksen vähentäminen parantavan hoidon avulla, säästävät leikkaukset ja liitännäishoitojen pienentynyt tarve. Lisäksi syöpien hoitaminen varhaisessa vaiheessa säästää yhteiskunnan resursseja, koska potilaiden hoitoaika on lyhyempi ja hoito kevyempi kuin edenneen syövän hoito. Hyötyjen lisäksi rintasyövän seulonta aiheuttaa myös haittoja. Yksi viidestä seulontaan säännöllisesti osallistuvasta naisesta lähetetään vähintään kerran tarpeettomasti jatkotutkimuksiin. Seulonnassa myös todetaan pieniä varhaisessa vaiheessa olevia kasvaimia, joista osa ei olisi aiheuttanut oireita naisen elinaikana. Johtopäätökset Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala noudattaa ja seuraa lakisääteisiä velvoitteita, mutta toteaa, että rintasyövän asiantuntijaryhmän ja EU:n suositukset puoltavat seulonnan välitöntä laajentamista. Lautakunta esittää, ettei Helsinki jää odottamaan asetusmuutoksen voimaantuloa, vaan ryhtyy selvittämään mahdollisuutta laajentaa seulontoja 46–74-vuotiaisiin asteittain. Käsittely Asiassa tehtiin seuraava vastaehdotus: Jäsen Nita Austero: Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päättää muuttaa lausunnon johtopäätöksiä seuraavasti: "Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala noudattaa ja seuraa lakisääteisiä velvoitteita, mutta toteaa, että rintasyövän asiantuntijaryhmän ja EU:n suositukset puoltavat seulonnan välitöntä laajentamista. Lautakunta esittää, ettei Helsinki jää odottamaan asetusmuutoksen voimaantuloa, vaan ryhtyy selvittämään mahdollisuutta laajentaa seulontoja 46–74-vuotiaisiin asteittain." Kannattaja: jäsen Tuomas Rantanen Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti jäsen Nita Austeron tekemän ja jäsen Tuomas Rantasen kannattaman vastaehdotuksen. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti asiasta hyväksytyn vastaehdotuksen osalta esittelijän ehdotuksesta poiketen. 28.04.2026 Pöydälle Esittelijä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkonen

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)