Valtuutettu Riku Niemisen aloite lapsiperheiden kotipalvelun kohdentamisen parantamisesta

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Jatketaan vähän samasta aiheesta.

Kiitos viranhaltijoille kattavasta ja myönteisestä vastauksesta aloitteeseeni. Kaupungin viesti perheille ainakin aloitevastauksen perusteella on, että heidän jaksaminen otetaan vakavasti ja että tukea on tarjolla. Sillä täytyyhän olla niin, että kun jaksaminen perheessä on koetuksella eikä tukiverkkoa löydy, tukea saa lopulta kaupungilta tai kunnalta. Täytyy olla myös niin, että vanhemmilla on riittävä tieto erilaisista vanhemmuuden tukipalvelumuodoista sekä varmuus, ettei näiden palveluiden käyttäminen johda esimerkiksi lastensuojeluilmoitukseen ja näin stigmatisoi omaa vanhemmuutta. On ollut nimittäin äärimmäisen surullista kuulla kotipalvelua tekeviltä ammattilaisilta, että tässä nykyisessä pärjäämisen ja sisukkuuden ihannoimassa yhteiskunnassa vanhemmat jättävät muun muassa juuri tällaisen stigmatisoinnin pelosta palveluita käyttämättä tai siksi, ettei tieto palvelusta yksinkertaisesti tavoita kuormittavassa elämäntilanteessa olevia vanhempia. Mä selvitin tarkemmin lapsiperheiden kotipalveluiden käyntimäärien jakautumista Helsingin alueella. Käynnit ja asiakkuudet jakautuvat melko tasaisesti ympäri Helsinkiä, mutta reilua kasvua näissä palvelukäynneissä vuodesta 2024 vuoteen 2025 on. Vuonna 2024 kotipalveluita tarjottiin Helsingissä 1 746 perheelle. Vuonna 2025 tuo luku oli 2 086, eli kasvua oli 19,5 prosenttia, miltei viidennes. Vuonna 2024 käyntejä perheissä oli 25 735 kappaletta. Vuonna 2025 39 479. Kasvua 53,4 prosenttia. Suurin alueellinen kasvu oli Itäkadun perhekeskuksen tuottamien palveluiden käytössä. Kasvua oli 65 prosenttia.

Mistä tämä kertoo? Helsinkiläisten lapsiperheiden kotipalvelujen saavutettavuuden paranemisesta vai helsinkiläisten perheiden kuormituksen ja ahdingon kasvusta? Totuus löytyy ehkä jostain noiden kahden asian väliltä. Tästä viime aloitekeskustelussa jo puhuttiinkin, että maamme hallitus on todellakin tehnyt tällaisen todella haitallisen ja lyhytnäköisen lakiesityksen perheneuvoloiden poistamisesta laista ja vyöryttää tällä tavalla jo nyt taloudellisesti kituuttaville hyvinvointialueille valinnaisen vastuun tarjota näitä palveluita niitä kipeästi tarvitseville perheille. Läpi mennessään tämän lakiesityksen seurauksena jopa 50 000 asiakasta Suomessa uhkaa jäädä ilman perheneuvolapalveluita.

Kaupunginhallituksemme onkin antanut lausunnon tästä lakimuutoksesta, ja se kuuluu tiivistettynä seuraavasti: Helsinki ei kannata kasvatus- ja perheneuvonnan lakisääteisyyden ja moniammatillisuuden purkamista lainsäädännöstä ja vastustaa näihin palveluihin kohdentuvia säästöjä. Musta on hienoa, että Helsinki toimii ainakin lausuntoperusteisesti perheiden ja lopulta lasten edunvalvojana, kun maamme hallitus ei sitä selkeästi tee. Helsingin kaupungin tulee toimia jatkossakin perheiden jaksamisen mahdollistajana ja tätä kautta lasten hyvinvoinnin varmistajana. Mä toivoisin myös suuresti, ettei hallituksen kaavailema lakiesitys menisi läpi.

Kiitos paljon.

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos valtuutettu Nieminen erittäin hienosta puheenvuorosta.

Nämä ovat tärkeitä asioita, ja oli kiva kyllä lukea tämä vastauskin, että paljon on tehty. Niin kuin valtuutettu Nieminenkin jo sanoi, niin se, että nämä tarpeet lisääntyvät lukuina, voi toki olla myös sitä, että niistä tiedotetaan paremmin. Se, minkä takia otin puheenvuoron, oli se, josta myös valtuutettu Nieminen jo mainitsi. Eli se, että jos perhe, joka saa apua, pelkää leimautuvansa jotenkin huonommaksi ja varsinkin, jos siitä pelätään poikivan lastensuojeluilmoituksia, niin kyllä joku on aika pahasti pielessä, että me luodaan semmoinen yhteisö, jossa avun saaminen ja sen tarvitseminen on jotenkin huonoja asioita. Kun mä luin tämän, mä tulin vähän niin kuin surulliseksikin, koska mehän koko ajan sanotaan, että apua pitää saada niille, jotka sitä tarvitsevat. Jos ei ne pysty sitä vastaanottamaan pelosta leimautua tai joutua huonoon valoon jonkun yhteisön sisällä, niin ollaanhan me aika hullulla tiellä.

Tätä mielikuvaa mä toivon, että meistä jokainen omissa yhteisöissä lähtee parantamaan ja todellakin kannustaa siihen, että apua tulee ottaa vastaan ja se on hyvä asia, jos on niin fiksu, että ymmärtää tarvitsevansa sitä.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos tosi hyvän aiheen esille otosta ja Maarit Castrénin vastauksesta äsken omalta osaltaan.

Mä jotenkin toivoisin, että tästä neuvolatoiminnasta yksinkertaisesti jo tehtäisiin jonkinlainen erillinen, en tiedä, onko se selvitys vai mikä päivittäminen niin, että nähtäisiin, miten se todellisuudessa toimii. Koska meidän on pakko saada lapsiperheille jo aikaisemmin se apu ennen kuin näitä kriisejä edes tulee ja syntyy. Eli olisiko meillä mahdollisuus edelleen palauttaa se kunnollinen lastenneuvolajärjestelmä, oli se sitten yhteisöllinen, alueellisesti tai yksilöllinen, mutta että sen alasajo lopetettaisiin. Se varmaan vähentäisi tarvetta myös näihin lastenkotipalveluihin.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.

Kiitos valtuutettu Nieminen tästä tosi tärkeästä aloitteesta.

Tähän avun tarvitsemisen ja pyytämisen normalisointiin. Esimerkiksi Porvoossa oli vasta muutama vuosi sitten vielä sellainen käytäntö, että kaikille vauvaperheille tarjottiin ja annettiin tietyn verran kotipalvelutunteja. Eli tavallaan normalisoitiin se tosiasia, että kyllä varmaan jokainen vauvaperhe jotain jeesiä tarvitsee. Se on tosi tärkeää, että siihen panostetaan, että apua saa pyytää ja sitä pitää saada silloin.

Nyt on viime viikkoina käyty mediassa keskustelua siitä, että mitä se kotipalvelu sitten on ja millä tavoilla se tukee perhettä. On huomattu, että siellä on aika paljon myös rakenteellisia esteitä, että ei voida antaa kotipalvelua tähän tai ei tuohon. Tästä Helsingin kaupunki kyllä antoi jonkin vastineen, jossa sanottiin, että se tehdään yksilöllisesti perheen tarpeita huomioiden. Mutta kuitenkin niissä myöntämiskriteereistä sanotaan, että ei esimerkiksi voida antaa pelkästään siivoamiseen tai kaupassa käymiseen tai siihen, että vanhemmat esimerkiksi viettäisivät yhteistä aikaa. Mun mielestä ne ovat aivan absurdeja rajoituksia sille, että mihin sitä kotipalvelua voidaan käyttää. Se voi olla tosi tärkeää, että vanhemmat pääsevät yhdessä vaikka lenkille ja purkamaan ja puhumaan, että mitäs sulle kuuluu ja mitäs kellekin kuuluu ja mites me voidaan.

Tällaiset rajoitteet siihen, että mitä se kotipalvelu on, pitäisi viedä ihan minimiin. Ja näinhän se ennen oli. Taas ennen oli paremmin jotkut asiat. Esimerkiksi Lappeenrannan seudulla on tehty tätä tosi tarkastikin niin, että ihan mitä vain se perhe tarvitsee siihen arjen pyörittämiseen ja jaksamisen tukeen, niin sitä me tarjotaan. Se voi olla puuron keittämistä tai kaupassa käyntiä tai lapsen leikittämistä tai ihan mitä vaan. Tähän pitäisi palata. Olisikin kiva, jos apulaispormestari Vierunen voisi tulla kertomaan, että miten se konkreettisesti tällä hetkellä tapahtuu ja mitä me tehdään sen eteen, että se on oikeasti tuen tarpeen mukaista.

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos aloitteen tekijälle.

On täysin perusteltu huoli, että kaikki apua tarvitsevat lapsiperheet eivät ole aina löytäneet palveluiden piiriin tai uskaltaneet hakea sitä tukea riittävän varhaisessa vaiheessa. Mutta juuri tästä syystä me olemmekin viime vuosina määrätietoisesti vahvistaneet näitä varhaisen tuen palveluja Helsingissä. Tavoitteena on ollut tunnistaa perheiden kuormitusta mahdollisimman aikaisin ja tarjota sitä apua ennen kuin ne tilanteet vaikeutuvat. Kaikki tiedämme, että tämä nimenomaan on sitä tärkeää.

Me olemme Helsingissä tehneet jo merkittäviä toimia kotipalvelun saavutettavuuden parantamiseksi. Lapsiperheiden kotipalvelun ja sosiaaliohjauksen uusi yksikkö toimii monialaisesti näissä meidän perhekeskuksissa. Yhteistyötä neuvoloiden kanssa on vahvistettu ja perheitä ohjataan palvelun piiriin hyvinkin matalalla kynnyksellä. Lisäksi kotipalvelun asiakasmaksut on poistettu vuoden 2025 alusta, jotta taloudellinen tilanne ei muodostuisi kellekään avun hakemisen esteeksi. Tulokset tästä tehdystä työstä on näkynyt myös käytännössä. Kotipalvelun asiakasmäärät ja käyntimäärät on kasvanut merkittävästi, mikä kertoo siitä, että palvelu on tavoittanut aiempaa enemmän meidän perheitä.

On myös hyvä muistaa, että kaikkein vaikeimmin tavoitettavien perheiden tunnistaminen ei perustu yksittäiseen selvitykseen, vaan pitkäjänteiseen yhteistyöhön neuvoloiden, varhaiskasvatuksen, sosiaalipalveluiden ja järjestöjen välillä. Tätä työtä tehdään parhaillaan, ja sitä vahvistaa myös vuosina 2026–2027 toteutettava Vanhemmuuden vahvistajat -hanke, jonka tavoitteena on tavoittaa erityisesti niitä palveluiden ulkopuolelle jääviä ja haavoittuvassa asemassa olevia perheitä.

Aloitteen tavoite on siis aivan oikea. Apua on saatava ajoissa, eikä avun pyytämiseen saa missään nimessä liittyä pelkoa tai leimautumista. Senpä vuoksi, kuten edellä tässä kerroin, olemmekin jo Helsingissä käynnistäneet useita konkreettisia toimenpiteitä juuri tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Nyt kun on saanut useamman vuoden seurata läheltä tätä tilannetta, niin ei voi olla ajattelematta, että monet ongelmista on itse aiheutettuja ja tämä ilmiö itsessään itse asiassa kuvastaa hyvin meidän koko hyvinvointivaltion ongelmia, eli sitä, kuinka julkinen valta kaappaa itselleen tehtäviä, jotka kuuluvat yksilöille itselleen. Jos kotipalveluperhetyöntekijät auttavat lastenhoidossa, kasvatuksessa ja perheen omien voimavarojen vahvistamisessa, saman tien varmaan olisi helpompi, että valtio ottaisi koko vastuun siitä lapsen kasvattamisesta. Koska tiedän näitä tapauksia, hyvin toimeentulevia kahden aikuisia perheitä, käyttää tätä siihen, että saa vähän omaa aikaa. Ihmisiä, joilla olisi varmasti varaa itse maksaa lastenhoitajalle tai kodinhoitajalle tai muulle työntekijälle, niin turvautuu tähän palveluun. Ei se ole valtion eikä kunnan tehtävä auttaa tällaisia ihmisiä. On varmasti ihmisiä, joilla ei ole sisaruksia, ei ole vanhempia, ei ole ketään täällä Suomessa, joka voisi auttaa.

Kyllä ennen vanhaan maailma oli parempi ja yhteiskunta parempi. Toki asuttiin lähempänä, mutta ajateltiin niin, että perhe ja suku pitää omistaan huolta. Nyt me ollaan ulkoistettu hyvinvointi ja välittäminen meidän läheisimmistä valtiolle. Tämä on kamala yhteiskunta, ja tämä ei ole yhtään siihen suuntaan menossa, tämä maa, eikä Helsinki tältä osin, mitä minä haluan, koska ei me voida välittämistä ja vastuuta ulkoistaa valtiolle. Se kuuluu perheille.

Samaan syssyyn sanon, että on varmasti tietty joukko, onneksi ei kovin paljon sellaisia, joilla ei ole mitään läheisiä, ei mitään turvaverkkoja, ei mitään kyvykkyyttä huolehtia omista asioistaan, joiden on ihan hyväkin, että joku ehkä ottaa niin sanotusti yli siitä perheen arjesta. Mutta se, että jotenkin täällä lähtökohtaisesti hyvin toimeentuleville perheille mahdollistetaan jotain vanhempien omia kävelyreittejä veronmaksajan rahoilla, niin aletaan lähestyä semmoisesta dystopista tilannetta, joka on hyvin kaukana todellisesta hyvinvoinnista.

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Meren puheenvuoro tässä oli mielenkiintoinen. Herättää monenlaisia ajatuksia. Aina välillä ihmettelen tätä kokoomuslaisten suusta tulevaa yksilön vastuuta, missä välillä tuntuu siltä, että ei ole oikeasti näkymää siihen ihmisten arkeen. Se ei aina välttämättä ole myöskään tulotasosta kiinni, että millaista se arki siellä kotona on ja mikä se jaksaminen ja avuntarve on. Siinä olen kyllä vähän niin kuin Otto Meren kanssa samaa mieltä, kun Otto Meri totesi, että tämä on kauhea yhteiskunta. Kauheammaksi se kieltämättä tämän hallituskauden aikana on mennyt.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Olen hyvin surullinen kuullessani tätä valtuutettu Meren puheenvuoroa, kun täällä juuri edellä on useat valtuutetut puhuneet empaattisesti, kauniisti siitä, miten ihmisellä ja perheillä on oikeus saada apua, oikeus pyytää. Ollaan tehty erilaisia toimenpiteitä tässä kaupungissa, joilla ollaan pyritty madaltamaan kynnystä hakea apua, madaltamaan stigmaa, mikä liittyy siihen, että on väsynyt tai tarvitsee apua. Sitten tulee tällainen puheenvuoro, jossa esitetään täysin apua tarvitsevien leimaamista, heidän ongelmiensa vähättelyä, koko tämän systeemin vähättelyä.

Näistä syistä varmasti ihmiset eivät hae apua silloin, kun he sitä tarvitsisivat ja kärvistelevät yksin. Sä tällä puheenvuorolla oikein osoitat sitä sellaista asenneilmastoa, josta mä toivoisin, että Suomessa päästäisiin pikkuhiljaa eroon.

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Täytyy todeta, että lapsioikeusjuristina ja pitkään lastensuojelussa työskennelleenä mä olen äärimmäisen onnellinen siitä, että lapsiperheiden kotipalvelun nimenomaan maksullisuus on poistettu, koska se on lasten näkökulmasta ollut erittäin iso yhdenvertaisuuskysymys, koska lapsiperheen tuki ei kyllä katso tulotasoa. Olen itse omassa työssäni aikanaan törmännyt todella paljon siihen, että hyvin toimeentulevat vanhemmat eivät ole ottaneet vastaan, vaikka heille on tehty tämä palvelutarpeen arvio, niin vastaan sitä kotipalvelua, koska se on ollut heille todella kallista. Ja sen takia me olemme päätyneet esimerkiksi tahdonvastaisiin huostaanottoihin, jotka ovat yksilötasolla todella väärin ja sen lisäksi myöskin meidän yhteiskunnalle äärimmäisen kalliita.

Tämä on ollut upea teko nimenomaan, että jos töissä käyvä hyväpalkkainen vanhempi tarvitsee lapsiperheaikanaan tukea, niin hän sitä nyt maksutta Helsingissä saa. Tämä on nimenomaan lastenoikeuksien näkökulmasta yhdenvertaisuusteko.

On varmaan hyvä katsoa totuutta silmiin ja ilman, että sulkee peilin edessä kasvoja. Tämä valtuutettu Laisaaren viimeiseksi esille nostama seikka on just se ongelma, että hyvin toimeentulevat, joilla olisi varaa hommata markkinoilta apua, sitten käyttää tätä maksutonta palvelua. Kyllä mä tavallaan ymmärrän heitä, koska onhan se kivempi saada ilmaiseksi kuin joutua siitä jotain maksamaan, mutta ei se ole verovarojen järkevää ja tehokasta käyttöä. Sitten kuten sanoin aikaisemmin, varmaan on sellaisia perheitä, joilla ei ole minkäänlaisia turvaverkkoja, eivät halua muuttaa. Tiedän niitäkin, jotka muuttavat siinä vaiheessa, kun lapsi syntyy, turvaverkkojen lähelle. Näin tietenkin fiksu ihminen toimii, eikä jää itse ongelmiensa kanssa rypemään. Kyllä ensisijaisesti totta kai se on perhe, läheiset ja suku, joka pitää huolta. Semmoinen on hyvä yhteiskunta, jossa perhe ja suku ja läheiset välittävät toisistaan. Ei sellainen, jossa kylmä valtio tulee väliin ja riistää sen.

Kiitos, puheenjohtaja.

Itse asiassa se, miksi se stigma tulee lapsiperheille, perustuu siihen, että miten se on määritelty, että lapsiperheissä on oikeus saada kotipalvelu, jos se on välttämätöntä lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi ja perheen alentuneen toimintakyvyn tai erityisen elämäntilanteen vuoksi. Se on määritelty nykyään näin. Itse asiassa se on ollut aikoinaan aivan normaali käytänne. Tuli niin sanottu kotisisar kotiin hoitamaan.

Sen pitäisi olla niin, että siellä myös se perhe saa sen avun, ei vain se lapsi ja lapsen kasvatus. Se ei ole se tarkoitus. Se ei saisi olla sen tarkoitus, koska siinä syynä on vanhemman uupumus tai väsymys, sairaus tai tapaturma, raskaus ja synnytys, erityinen perhetilanne, kriisitilanteet ja asiointiapu. Nämä ovat olemassa olevia kriteereitä, miten perhe saa apua. Se on vain laitettu niin minimiksi, että siellä tulee vain siihen lapseen kohdistuva hoito. Jotenka siis pitää palata siihen, että se on hyvin laajamittainen se perheenhoitotuki, jolloinka siellä todellakin voidaan mennä jopa asioimaan, ja silloin se hoitaja jää hoitamaan lapsia, jolloinka se on laajempaa. Me olemme itse tehneet siitä sellaisen, että se hoito kohdistuu vain siihen lapseen. Sitä ei ole koskaan sanottu, että se olisi lapsen kasvatusta. Se ei ole missään nimessä määritelty niin, vaan se on määritelty just niin kuin mä luin. Kiitos.

Arvoisa puheenjohtaja.

Mä ymmärrän, että valtuutettu Merellä on houkutus pitää tämmöisiä todella provosoivia puheenvuoroja, mutta joskus ehkä voisi miettiä myös sitä, että tässä valtuustosalissa saattaa istua ihmisiä, jotka ovat turvautuneet näihin palveluihin. Ne voi olla ihan tavallisia perheitä. On myös vanhempia, jotka tekevät itsestään lastensuojeluilmoituksia sen takia, että he saisivat apua, joten se lastensuojeluilmoitus ei välttämättä ole asia, jota pelätään, vaan se tehdään sen takia, että apua ei saa millään muulla keinolla.

Olin itse sellaisessa elämäntilanteessa silloin, kun lapset olivat pieniä, ja pyysin kaupungilta myös kotipalvelua. En sitä saanut, koska resurssit oli loppu ja kaikki palvelusetelit oli sinä syksynä jo käytetty. Tämä sanottiin suoraan, eli budjetissa ei ollut enää rahaa tarjota kotipalvelua minulle silloin, kun jäin lasten kanssa yksin. He ikään kuin tiedostivat, kuinka väärin tämä tilanne oli. Otto Meri, sinun läheisesi tässä valtuustosalissa voi olla juuri se vanhempi, joka on turvautunut näihin palveluihin, eikä ole sitä apua saanut esimerkiksi. Mä toivon, valtuutettu Meri, että seuraavan kerran mietit hieman tarkemmin, minkälaisia puheenvuoroja käytät. Se voi koskea lähimmäistä, joka istuu tässä salissa.

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos sekä valtuutettu Niemiselle että valtuutettu Hagmanille hyvistä aloitteista. Tällä hetkellä nimittäin Suomen poliittinen ilmapiiri on sellainen, että kaltaiseni kolmekymppinen lisääntymisiässä oleva lapseton aikuinen saa todellakin miettiä, että kannattaako niitä lapsia tehdä, jos niistä ei pystykään huolehtimaan yhteiskunnan poistaessa kaikki turvaverkot. En ihmettele ollenkaan, jos moni kahden vaiheilla oleva päätyy tämän vuoksi lopulta elämään lapsettomana. Tämä on mielestäni ihan hirveän surullista ja suuri henkilökohtainen uhraus, jos lapsia olisi kuitenkin todellisuudessa halunnut. Asia on myös väestön kehityksen kannalta merkittävä.

Otto Meren aiempaa puheenvuoroa haluan kommentoida sanomalla, että kyllä kaikki vanhemmat tulotasosta huolimatta ansaitsevat tukea vanhemmuuteen ja tämä on yhteiskunnan tehtävä järjestää. Toistan vielä: kaikki vanhemmat. Tällaiset puheenvuorot edistävät ainoastaan vanhempien epävarmuutta ja vahvistavat lapsettomien päätöstä pysyä lapsettomina. Rahaa tuskin säästyy. Hagmanin ja Niemisen näyttämä suunta on se, mihin meidän tulisi nyt kaikkien yhdessä edetä.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos valtuutettu Niemiselle tästä aloitteesta.

Olen kyllä hieman hätkähtänyt tästä trollausmentaliteetista, joka täällä salissa tämän esityksen yhteydessä on jotenkin leimahtanut. Musta se on käsittämätön ajatus, että jos ihmisellä on rahaa, niin hänellä ei voisi olla ongelmia mielenterveyden kanssa tai haasteita kotona tai sitä tilannetta, että tarvitsee esimerkiksi tukea tai apua lapsensa kasvatuksessa tai hoivassa. Ajatus myös siitä, mitä tässä on sanottu, että tämä on kamala yhteiskunta ja ennen oli paremmin ja perhe ja läheiset ja suku ovat ne, jotka hoitaa eikä kylmä valtio. Mitäs sitten, kun ei ole perhettä, läheisiä tai sukua? Onko se valtio sitten enää niin kylmä vai voisiko sieltä oikeasti saada jotain apuakin niihin tilanteisiin, joihin sitä tarvitsee?

Toivoisin, että pystyttäisiin näkemään se, että on tilanteita, joissa ihmiset tarvitsevat apua riippumatta tulotasosta, ja myöskin, että se keskustelu siitä säilyisi kunnioittavana. Kyllä mun täytyy sanoa myös, että tämä ehkä antaa jotain käsitystä siitä, että miksi näitä leikkauksia tehdään. Jos kerran ajatus on koko ajan se, että itse voi hoitaa paremmin ja valtiota ei tarvita mihinkään, niin sehän nyt on ollut varmaankin kuitenkin se ideologinen pohja, jolla ollaan perusteltu niitä leikkauksia, jotka ovat kaikkein heikompiosaisiin kohdistuneet tällä hallituskaudella. Eli tavallaan voisin myös kiittää Otto Mereä rehellisyydestä tässä asiassa. Muita kokoomuspuheenvuoroja ei tässä ole kuulunut. Niitä näkyy tuolla listalla olevan. Toivon, että jotain muutakin sieltä puolelta sallia tulee kuin pelkkää trollaamista.

Arvoisa puheenjohtaja.

En ollut aluksi edes ajatellut ottaa mitään puheenvuoroa, mutta koska täällä on ollut todella herätteleviä puheenvuoroja, niin ajattelin ottaa puheenvuoron, mutta koska se on vain minuutin verran, niin jatkan sitten sitä. Haluan aloittaa sanomalla, että Suomi on yksi maailman parhaita maita. Suomi on upea maa. Oma taustani kertoo siitä, että kyse ei ole siitä, että onko tässä nyt niin, että pitääkö vain perheen ja suvun auttaa, vai onko se vastuu yhteiskunnalla ja valtiolla. Mun tapauksessa se on ollut molemmissa. Mä olen elävä esimerkki siitä, miten nämä kaksi voi toteutua. Yli 30 vuotta olen asunut Suomessa, ja puhe siitä, että jotenkin täällä halutaan kaikki leikata ja mitään apua ei saa tarjota, ei missään vaiheessa sellainen pidä paikkaansa. Otankin tuossa myöhemmin puheenvuoron, jossa voin vähän tarkemmin kertoa, että millä tavalla nämä sekä että toteutuvat täällä Suomessa ja muutenkin voi toteutua elämässä.

Kiitos, puheenjohtaja.

Hirveän hyvä käydä tätä keskustelua täällä.

Se, mitä mietin jatkossa, on, miksi me emme enemmän panosta yhteisöasumiseen. Ihan oikeasti. Meille tulee asuinalueita, niin miksi me emme tee taloja, mihin kerta kaikkiaan otetaan pienten lasten perheitä ja vanhuksia asumaan samaan taloon ihan tietoisesti. Siellä tietyllä tavalla pystytään silloin myöskin hoitamaan tätä. Vähän katsomaan toisten perään ja ehkä sukupolvitasolla myöskin antamaan ohjeita ja olemaan tukena. Tämmöisiä paikkoja on edelleen hirveän vähän.

Sitten toinen ongelma täällä usein, mikä myös pitkittää näihin palveluihin hakeutumista, on se tiedon kulku koulun ja päiväkodin, terveydenhuollon ja sosiaalitoimen välillä. Sille me ainakin voitaisiin nopeasti tehdä jotain, jolloin tämä hätä oikeasti kuuluisi sille organisaatiolle, johon se sitten kuuluukin.

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Kiitos aloitteen tekijälle tärkeästä aloitteesta.

Mä olen aivan täysin eri mieltä valtuutettu Meren kanssa siitä, että kyseessä olisi kallis ja turha tuki. Pikemminkin on niin, että lapsiperheiden kotipalvelu pitäisi nähdä tämmöisenä sosiaalisena investointina, joka ei niinkään maksa Helsingille tai yhteiskunnalle, vaan se tuottaa meille voittoa. Me kaikki tiedetään, miten kalliiksi se tulee, jos ei huolehdita ennaltaehkäisevistä varhaisista palveluista. Esimerkiksi se tuottaa paljon lastensuojeluilmoituksia. Se tuottaa sitä, että nuoret esimerkiksi pääsevät lastensuojelun asiakkaiksi liian myöhään, kun ei ole olemassa sellaista ikään kuin palveluverkostoa, jossa huomattaisiin perheiden ongelmat riittävän ajoissa.

Esimerkiksi tyypillisesti vaikka vanhempien päihdeongelmat voivat olla sellaisia, että niitä salataan kauhean pitkään. Ei haluta, että kotiin välttämättä tulee ketään viranhaltijoita tai asiantuntijoita katsomaan perheen tilannetta. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miksi tämäntyyppisten palveluiden pitäisi olla tarjolla mahdollisimman matalalla kynnyksellä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ettei synny esimerkiksi sellaisia ongelmia kuin päihdeongelmat, joita vanhemmat kokisivat tarpeelliseksi salata.

Tästä on ihan varmasti olemassa relevantteja tutkimuksia, joita toivoisin, että esimerkiksi siellä kokoomuksen puoluetoimistolla voitaisiin vähän tutkia. Nämä on oikeasti järkeviä investointeja, eikä mitään kulueriä yhteiskunnalle.

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos valtuutettu Niemiselle todella hienosta aloitteesta ja kiitos myös valtuutettu Honkasalolle hienosta puheenvuorosta.

Haluaisin itse poistaa stigmaa lastensuojelusta. Lastensuojelu ei nimittäin tarkoita huostaanottoa. Olen pitkän opettajaurani aikana ollut lukemattomia kertoja tilanteessa, jossa istutaan vanhempien kanssa pöydän ääressä ja mietitään, mitä tehdään, kun perhe ei saa tukea ja ongelmat on suuria. Ja monta kertaa olemme päätyneet siihen, että sekä minä teen lastensuojeluilmoituksen että vanhemmat. Ja se apu, jota lastensuojelu perheille antaa, on aivan verrattoman hyvää. Siellä on lämpimiä ihmisiä, perheitä tuetaan. Esimerkiksi tilanne, jossa lasta on vaikea saada kouluun. Hän kerta kaikkiaan kieltäytyy lähtemästä kouluun. Se tuki, mitä lastensuojelu antaa, on siis todella hienoa ja tehokasta. Todella harvoin lastensuojelu päätyy siihen, että lapsi otetaan huostaan.

Osa perheistä pelkää lastensuojelua todella paljon, ja se on tosi surullista, sillä he ei sitten saa sitä apua, jonka he tarvitsisivat. Tietysti opettajana välillä päädyn tekemään lastensuojeluilmoituksen vastoin perheen toivetta ja tahtoa. Ne päätökset on ollut myös poikkeuksetta hyviä.

Eli lastensuojelu on perheiden ystävä myös.

Kiitos, puheenjohtaja.

Asettelen nyt sanani tarkasti, koska en tällä enkä millään muullakaan puheenvuorollani ole ikinä pyrkinyt tai halunnut loukata yhtään ketään ja koska tämä aihe on äärimmäisen tärkeä.

Kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että kuten olen sanonut, on varmasti paljon niitä perheitä ja vanhempia ja lapsia, jotka ovat avun tarpeessa. Se ei poissulje sitä, etteikö olisi myös sellaisia perheitä, vanhempia ja lapsia, joissa olisi mahdollista tämä apu hoitaa jotenkin muuten. Ottaen huomioon sen, että meillä on edelleen valtavasti sopeuttamistarvetta tässä julkisessa taloudessa, meidän on jatkossa vielä entistä tarkemmin huolehdittava siitä, että julkisia resursseja käytetään tehokkaasti, oikein kohdennettuna ja vaikuttavasti.

Jolloin ajattelen välttämättä ja väistämättä niin, että myös lapsiperheille tarjottavia kotipalveluita on kohdistettava oikein, tehokkaasti ja sinne, missä ne tuottaa parhaiten. Tällaisessa tilanteessa on varmasti syytä arvioida sitä, että miten sellaisissa perheissä, joissa olisi kyvykkyyttä, halua, mahdollisuutta itse muulla tavoin se järjestää, niin he eivät joutuisi turvautumaan kunnalliseen heille maksuttomaan palveluun, vaan se palvelu voitaisiin kohdistaa sinne, missä se apu on suurinta.

Valtuutettu Halttunen hyvin totesi, että tietenkin lastensuojelulain mukaiset toimenpiteet ovat siinä määrin toissijaisia, että jos ne voidaan välttää, niin se on järkevää. Mutta samaan aikaan se, että se apu saadaan kohdennettua oikein. Ehkä se kertoo yhteiskunnan asenteesta, että jos on helpompi pyytää julkiselta vallalta kuin lähipiiriltä apua. Mutta kyllä tässä jotenkin edelleen peräänkuulutan niitä perinteisiä perhearvoja ja ensisijaista perheen ja suvun vastuuta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Olen itse syntynyt vuonna 1990 pakolaisleirillä Irakissa lähellä Bagdadia. Pakolaisleirillä asui kymmeniä tuhansia kurdeja, jotka olivat paenneet Iranista sen jälkeen, kun ajatollah Khomeini tuli valtaan ja pommitti kurdiseutua. Vanhempani joutuivat pakenemaan, kun he olivat nuoria. Joutuivat Irakiin, ja siellä minä synnyin. Kuusi ensimmäistä vuotta elin pakolaisleirillä ja näin asioita. En nähnyt isääni melkein koskaan, koska isä lähti töihin aamulla jo ja kun palasi takaisin, me oltiin menty jo nukkumaan. Silloin suvun piti auttaa. Silloin perheen piti auttaa. Silloin naapurit auttoivat toisiaan. Minun ensimmäinen makeinen oli banaani. Vasta ensimmäisen kerran söin karkkia, kun pääsin Suomeen. Me pääsimme Suomeen kiintiöpakolaisina. Sitä matkaa en koskaan unohda, ja siitä olen ikuisesti kiitollinen, turvasta, jonka olen saanut Suomessa. Sen turvan on tarjonnut Suomen hyvinvointivaltio, jossa jokaista ihmistä autetaan.

Oma tarinani kertoo sen, että samaan aikaan voi suku, perhe ja läheiset auttaa, ja niin kuuluukin tehdä. Se on lähimmäisen rakkautta. Kun sitten tullaan Suomeen tai uuteen paikkaan tai kun apua tarvitaan, niin sitä apua myös saadaan. Myös minun perhe on apua tältä yhteiskunnalta saanut muun muassa maksuttoman koulutuksen kautta. Muun muassa sen kautta, että yhtä lailla kuin teillä kantasuomalaisilla on täällä oikeus puhua, minulla on myös oikeus puhua ja sanoa oma mielipiteeni, sananvapaus. Kaikki nämä asiat ovat oikeuksia.

Vaikka tämä ei nyt ehkä tähän suoraan liity, mutta yritän tässä sanoa, että me tarvitsemme molempia asioita. Meidän pitää keskenämme huolehtia toisistamme, meidän naapurista, mutta samaan aikaan antaa apua, ja mielellään se on sitä väliaikaista apua. Siihen olen itse sitoutunut. Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Hyviä puheenvuoroja kollegoilla.

Mä itse ajattelen, että Suomessa lapsiperheet eivät saa liian paljon apua, vaan ehkä liian vähän apua monessa tilanteessa. Meillä on tilanne, missä kuitenkin Suomessa 0–3-vuotiaiden lasten huostaanottojen määrä on kasvanut radikaalisti. Tämähän kertoo juurikin siitä, että perheissä voidaan tosi huonosti. Kaikki toimenpiteet, mitä voidaan tehdä hyvissä ajoin, jotta perheet jaksaa, jotta perheitä tuetaan, johtaa siihen, että näitä huostaanottoja ei jouduta tekemään niin paljon. Ne on kuitenkin aika valtavan kalliita ja myös lapsille voi olla todella traumaattisia kokemuksia. Sen takia se tuki ja apu, mitä voidaan tuoda sinne perheiden arkeen niin että perheet jaksaa.

Helsinkiin myös muuttaa Helsingin onneksi ihmisiä ympäri Suomea ja muista maista, joka johtaa siihen, että niitä läheisiä ja tukiverkkoa ei välttämättä ole täällä ihan joka paikassa kaikilla ihmisillä läsnä. Kaikki eivät ole niin onnekkaita, että ovat syntyperäisiä stadilaisia, kuten minä, mutta ajattelen, että silti näilläkin ihmisillä pitää olla mahdollisuus saada sitä tukea ja apua.

Ehkä tähän loppuun vielä se, että silloin kun isäni kuoli 52-vuotiaana kokoomuslaisena, entisenä varavaltuutettuna, sydänkohtaukseen, niin kuka sitten auttoi minun äitiä, joka Helsingissä asui kolmen alaikäisen pojan kanssa? Se oli kaupungin tämmöinen apupalvelu, joka lähetti ihanan ihmisen auttamaan minun äitiä, että äiti pystyi pyörittämään sitä arkea kolmen alaikäisen pojan kanssa. Ei se palvelu turhaan ole olemassa, ja musta on aika surullista, jos me tämmöisissä kohdissa aletaan olemaan, että ihan liikaa, liian hyvin Suomessa ja Helsingissä lapsiperheillä menee. Ei todellakaan mene.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Arvokasta myös ideologista keskustelua, joka paljastaa erilaiset poliittiset arvomaailmat, kuten tässä valtuutettu Meren puheenvuorossa haaveillaan ehkä sellaisesta yhteiskunnasta, jossa tosiaankin just vaan ihmiset huolehtisivat kykyjensä mukaan itsestään, mutta hyvinvointivaltio kuitenkin rakennettiin universalismin pohjalle niin, että kaikki maksaa kykyjensä mukaan ja sitten kaikki saavat tarpeittensa mukaan. Jos me lähdetään murtamaan tätä ideaalia, niin sehän tietenkin myös alkaa vaikuttaa veronmaksuhalukkuuteen, ja tällaista murentamistahan oikeistolainen politiikka on tehnyt systemaattisesti. Oli tosi kiva kuunnella valtuutettu Halttusen hienoa puheenvuoroa lastensuojelun merkityksestä. Olen itsekin toiminut lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijänä ja nähnyt juuri tämän, että mitä se on lasten ja perheiden tukena. Tämäkinhän on surullinen asia samalla. Hallitushan kaavailee nimenomaan lastensuojelunkin murentamista niin, että lastensuojelu jatkossa tarkoittaisi nimenomaan sijoitettujen lasten suojelua ja kaikki muut perheet huolehdittaisiin siellä lapsiperheiden perussosiaalihuollon alaisissa palveluissa, mikä tarkoittaa paljon kapeampaa tukea.

Se tarkoittaa myös ohuempaa sosiaalityön asiantuntijuutta, koska siellä voi laveammin ketkä tahansa ammattilaiset olla tekemässä sitä, ja myös ohuempaa asiakkuutta ja sen seurantaa. Eli tämä tulee kyllä romuttamaan tätä äsken valtuutettu Halttusen kuvaamaa tilannetta, jossa lastensuojelu voi toimia tällä lailla tukena.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Ihan lyhyesti.

En ole tästä asiasta valtuutettu Meren kanssa samaa mieltä. Minusta lapsiperheiden kotipalvelua ei pidä vähätellä. Se ei ole holhousta, vaan usein sitä matalan kynnyksen apua, jolla estetään paljon isompia ongelmia. Jos vanhempi on ihan loppu, jos arki ei kanna tai jos perheessä on kriisi, niin ihan muutama tunti konkreettista apua voi olla aika todella ratkaisevaa. Ja kyllä, se maksaa, mutta vielä enemmän maksaa se, jos apua ei anneta ajoissa ja päädytään raskaampiin palveluihin. Minusta kokoomuksen pitäisi nimenomaan puolustaa vaikuttavia oikea-aikaisia palveluita. Ei kaikkea kaikille, mutta apua silloin, kun sitä oikeasti tarvitaan.

Valtuutettu Honkasalon puheenvuoro oli äsken tärkeä muistutus siitä, että tämä ei ole mikään teoreettinen kysymys, vaan tämä on monelle perheelle ihan todellista arkea.

Kiitos.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Haluaisin kiittää ensiksi Niemistä tästä erittäin tärkeästä aloitteesta. Ehkä mä haluaisin Merelle todeta sen, että jos sä ajattelet, ettei kaikki vanhemmat aidosti tarvitse tätä palvelua, niin mieti, että ehkä se lapsi tarvitsee. Monelle lapselle just tämä kotipalvelu voi olla se hetki, joka tuo viikoittain arkeen turvaa, ennakoitavuutta ja inhimillistä hengähdystä kuormittuneessa tilanteessa. Selvityksen mukaan yli 40 prosenttia suomalaisista on käyttänyt kuritusväkivaltaa lastensa kasvatuksessa. Kaltoinkohtelu ja hoidon laiminlyönti eivät usein ole yksittäisiä tekoja, vaan seurausta pitkäkestoisesta kuormituksessa, jossa vanhempien voimavarat ovat äärimmillään, eikä tukea ole saatu ajoissa. Taustalla ei ole useinkaan vanhempien välinpitämättömyys tai pahantahtovuus, vaan uupumus ja keinottomuus. Tämä ilmiö ei katso tulorajoja tai taustaa.

Tällaisella matalan kynnyksen tuella on suora yhteys lastensuojelun tarpeeseen ja asiakasmääriin. Jos me pystytään lisätä vanhempien voimavaroja ja näin ehkäistä tilanteiden kriisiytymistä, niin se on inhimillisesti, mutta ehdottomasti myös taloudellisesti kannattavaa. Lastensuojelun kustannukset on noussut 10 vuodessa noin 25 prosenttia, ja me käytetään lastensuojelun sijaishuoltoon vuosittain yli miljardi euroa. Raskaat ja korjaavat palvelut maksavat arvioilta 40–60 prosenttia enemmän kuin ennaltaehkäisevät palvelut. Joten mä haluaisin ehkä Mereltä kysyä, että millä sä perustelet sitä, että meidän ei kannata satsata näihin ennaltaehkäiseviin palveluihin? Maksetaanko me sitten ihan älyttömän kallista hintaa näistä sijaishuollon ja lastensuojelun palveluista?

Arvoisa puheenjohtaja.

Suomessa on kodin ulkopuolelle sijoitettuna yli 17 000 lasta eli 1,6 prosenttia kaikista lapsista, ja tämä on todella iso luku. Suomen pitäisi tehdä paljon enemmän sen eteen, että panostetaan ennaltaehkäisyyn, perheiden jaksamiseen ja myös vanhempien hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Tällaiset matalan kynnyksen palvelut, kuten tämä kotipalvelu, on todella tarpeen monelle perheelle, ja niiden saaminen on hankalaa.

Kuten tässä hyvin esitetään, tämän kotipalvelun kohdentaminen pitäisi olla paljon vapaampaa ja vastata perheiden tarpeisiin. On hyvä, että tämä ongelmakohta on tuotu esille, niin täällä kuin myös mediassa. Ei ole mitään mieltä siinä, että liian paljon rajoitetaan sitä, mihin kotipalvelua voi käyttää niin, että se avun käyttäminen jopa on mahdotonta joissain tilanteissa, kun lapsi esimerkiksi nukkuu tai tarvitsee lääkkeitä, joita vain vanhempi voi antaa ja niin edelleen.

Eli todella toivon, että tähän saadaan muutos.

Kiitos.

Arvoisa herra puheenjohtaja.

Olen itse opettajana oppinut siihen, että ei ne lapset tarvitse täydellisiä vanhempia ja kuka meistä tässäkään salissa on täydellinen. Ne tarvitsee aikuisia, jotka uskaltavat ja jaksavat pyytää apua silloin, kun sitä apua tarvitaan. Eli sen kynnyksen pitää olla tosi matala saada sitä apua ja pyytää sitä apua. Parasta hyvinvointityötä on se, että saa apua ennen kuin ne ongelmat ovat liian suuria.

Kiitos.

Kiitoksia, puheenjohtaja.

Toivoisin, että myös kokoomuksen ryhmässä tutustuttaisiin Helsingin tarkastuslautakunnan suosituksiin. Meillä oli tänään lautakunnan edustaja ja virkamiehiä kuultavana omassa valtuustoryhmässä. He kertoivat, että tehdyn tarkastuksen perusteella tarkastuslautakunta suosittelee, että Helsingissä lisättäisiin ennaltaehkäiseviä sosiaali- ja terveyspalveluita, jotta voitaisiin vähentää lastensuojelun tarvetta. Tällä hetkellä meillä tilanne on aidosti se, että apua tarvitsevat perheet eivät saa apua riittävän ajoissa. Kaikki me tiedetään, että ne erikoistason sote-palvelut on kaikkein kalliimpia tälle yhteiskunnalle. Meillä todellakaan ei ole varaa siihen, että me jätettäisiin apua tarvitsevat perheet ilman varhaista tukea.

Toivoisin tosiaan, että kaikki tutustuisi siihen selvitykseen.

Kiitos, puheenjohtaja.

Tuli mieleeni aika, jolloin tästä yhteiskunnasta tehtiin 24/7/365-yhteiskunta. Kaikki piti olla auki. Liiketoiminta ei suunnilleen olisi kannattanut, jos yömyöhään ei kaikki kaupat ole auki ja tavarat lähde just tasan samalla sekunnilla eteenpäin varastoista ja kuorma-autot vie niitä yökaudet tuolla ympäri kaupunkia, ja kaupat pitää olla auki seitsemän päivää viikossa, jotta turistit olisivat tyytyväisiä. Silloin jo sosiaali- ja terveysvaliokunta otti kantaa eduskunnassa siihen, että mikäli tämä toteutuu, niin tällä on taatusti vaikutusta lapsiperheiden elämään. Kaikki vuoropäivähoidot ja kaikki epätyypilliset työajat ja vuorotyövanhemmat ja muut vastaavat eivät jätä perheelle omaa rauhaa ollenkaan. Se on aivan varmasti vaikuttanut myös tähän tämän hetken tilanteeseen pienten lasten perheissä.

Tämä aukioloaikojen laajentaminen hyväksyttiin myöskin sillä ehdolla, että tutkitaan sen vaikutusta perheiden hyvinvointiin ja lapsiperheiden hyvinvointiin ennen kaikkea. Mä en ole nähnyt yhtään tutkimusta tästä. Seuraavalle eduskunnalle olisi viimeistään syytä tutkia, mitä tämä yhteiskunnan täysi aukioloaika on tähän lapsiperheiden arkeen vaikuttanut.

Sitten mä kiitän todella sosiaalitoimen työntekijöitä Helsingissä siitä, että on aivan uskomatonta, mihin he venyvät sekä kotipalvelussa että noilla matalan kynnyksen vastaanotoilla. Meillä pitää kaupunkina huolehtia siitä, että meillä jatkossa on työntekijöitä riittävästi myös tälle alalle. Nämä matalan kynnyksen vauvaperheterapiaryhmät toimivat ainakin oman seurantani mukaan tosi hyvin. Sitten toisaalta myös ulkolaiset sijoitusyhtiöt ovat huomanneet, että bisnestoiminta sillä alalla toimii hyvin, kun aktivoidutaan lastensuojelulaitoksissa.

Kiitos, puheenjohtaja.

Juuri eilen lautakunnassa keskustelimme siitä, että meillä on varsin iso haaste siinä, että monille nuorille lastensuojelun asiakkuus tai jopa sijoitus on ensimmäinen kontakti minkäänlaisiin palveluihin. Silloin meillä on mennyt jotain meidän palveluissa pahasti pieleen, jos lasta tai nuorta ei ole saatu minkäänlaisten ennaltaehkäisevien palveluiden piiriin ennen kuin on tilanne, että joudutaan sijoittamaan kodin ulkopuolelle. Tämä tulee äärimmäisen kalliiksi, niin kuin täällä aikaisemmissa puheenvuoroissa mainittiin, mutta se on myös valtava inhimillinen menetys perheelle, lapselle tai nuorelle, jos he ovat joutuneet sinnittelemään ja selviämään tosi pitkän aikaa, monia vuosia, ilman tukea ja apua, jota he tarvitsisivat.

Helsingissä päätettiin noin vuosi sitten, että lapsiperheiden kotipalvelu muuttuu maksuttomaksi juuri sen takia, että kynnys siihen olisi mahdollisimman matala. Tästä huolimatta me opettajat koulussa, kuten valtuutettu Halttunen sanoi, tehdään myös paljon lastensuojeluilmoituksia perheiden kanssa yhteistyössä, koska edelleen liian usein lastensuojeluilmoitus on ainoa tapa saada perhe jollain tavalla kontaktiin kaupungin palveluiden kanssa.

Meillä on iso tekeminen vielä siinä, että ennaltaehkäisevät, inhimilliset ja kustannuksiltaan tehokkaat palvelut olisivat aidosti oikea-aikaisesti perheillä käytössä, eikä me jätettäisi meillä sekä vanhempia että lapsia ja nuoria selviämään liian pitkäksi aikaa yksin.

Kiitos tärkeästä aloitteesta Riku Niemiselle.

Kiitos, puheenjohtaja.

Nyt kun aletaan olla tässä asian ytimessä, väistämättä tulee myös sellainen ajatus mieleen, että eikö jonkinlainen vastike voisi päinvastoin olla vaikka sellaisille perheille, jotka ovat taloudellisesti turvatussa asemassa. Jopa ehkä alentaa sitä kynnystä turvautua apuun, kun he eivät ajattele, että tämä on joku maksuton kaikista hädänalaisimmille tarkoitettu apu, vaan että ikään kuin kaupunki tarjoaa tällaista maksua vastaan kotipalvelua, johon sisältyy nämä palvelut. En olisi ihan varma siitä johtopäätöksestä, että se maksuttomuus välttämättä on omiaan alentamaan kaikissa ryhmissä sitä palvelun käyttöä ja samaan aikaan ainakin se osaltaan auttaisi sitä nousevaa kustannuspainetta hillitsemään, että siinä olisi jonkinlainen maksu. Varmaan tätä nähdäkseni olisi ihan syytä selvittää niin, ettei ketään rajata palvelun ulkopuolelle, mutta tietylle ryhmälle siinä olisi jonkinlainen vastike tai maksu.

Kiitos, puheenjohtaja.

Totean vielä sen, että maksuttomuus otettiin meillä käyttöön osittain myös sen takia, että maksujen periminen oli niin pulmallista ja se aiheutti aika paljon säätöä ja työaikaa meni siihen myös työntekijöiltä. Eli itse asiassa myös maksuttomuus on nyt säästänyt työaikaa aika ison määrän, ja tämä tuli sieltä työntekijöiden aloitteesta itse asiassa toimialalle käsittelyyn se ajatus siitä, että tämä olisi maksutonta, koska oli huomattu hyvin tehottomaksi ja hankalaksi se maksullisuus.

Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.

Mä ajattelin, että haluan kertoa sen, että mä itse olen saanut työskennellä näissä perheissä, jotka ovat tarvinneet sitä ulkopuolista apua. Vielä kymmenen vuotta sitten Helsingissä on voinut saada palvelusetelin siihen, jos on tosiaan ollut sellainen tilanne, että tällaista apua tarvitsee. Mä ajattelen, että tämä on ollut monella tapaa hirvittävän hyvä ja tärkeä kokemus myös itselle, koska siinä on päässyt näkemään niin hirvittävän erilaisia perheitä, erilaisissa tilanteissa olevia perheitä. Siinä on tullut selväksi, että se avun tarve voi johtua ihan valtavan monista asioista ja nimenomaan, että tulotaso ei sitä avun tarvetta katso.

Tämä ajatus jotenkin siitä, että perheet itse hoitavat asiansa tai suku hoitaa, on senkin takia hirvittävän vaarallinen, että siinä vaiheessa, kun perhe olisikin vaikka itse valmis tekemään sen lastensuojeluilmoituksen vaikka yhteistyössä koulun kanssa, mä olen itse valitettavasti todistanut niin monta kertaa sitä tilannetta, että sitä lastensuojelun asiakkuutta ei aloiteta niissäkään tilanteissa, kun perhe sitä itse haluaa, tai sitä sosiaalihuollon tukea ei saada silloinkin, kun ollaan aivan äärirajoilla. Mua pelottaa se kehityssuunta, mihin tässä näin ollaan menossa ja mitä se aiheuttaa ihmisille, jotka joutuvat kohtaamaan sen, että heille sanotaan siinä hädän hetkellä, että me ei tätä näin pystytä tarjoamaan. Asenteet ruumiillista kuritusta kohtaan on lieventyneet viimeisten vuosien aikana. Perheväkivalta on kasvussa. Joka kymmenes alakoululainen on kokenut tai todistanut perheväkivaltaa kodeissa. Mä sen takia halusin ottaa tämän puheenvuoron, että mä toivon, että me ei ikinä tästä salista lähetetä sellaista viestiä, että yksin pitää pärjätä, vaan meidän tehtävä poliitikkoina on nimenomaan mahdollistaa se, että apua saa, kun sitä tarvitaan.

Kiitos, puheenjohtaja.

Vaikka olenkin tarkan markan mies, niin jos johonkin tässä yhteiskunnassa tai kaupungissa haluan panostaa, se on lapset ja perheet. Ymmärrän toki valtuutettu Meren huolen siitä, että on vaarana, että vastikkeettomat palvelut ovat tehottomia eikä kohdennu riittävän tehokkaasti sinne, missä niitä tarvitaan. Jaan näkemyksen siitä, ettei palveluiden kuulu olla ensisijainen keino, vaan oma lähipiiri ja suku. Tässä asiassa kuitenkin ajattelen, että lapsiperheillä on hyvä olla käytössä palveluita matalalla kynnyksellä tulotasosta riippumatta, kun he ovat näiden palveluiden tarpeessa. Se on mielestäni lapsen etu. Enemmistö perheistä turvautuu varmasti ensisijaisesti omaan lähipiiriinsä ja sukuunsa, jos vain pystyvät.

Kiitos.

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Kiitos kollegoille tässä salissa äärimmäisen tärkeästä keskustelusta ja kiitos valtuutettu Niemiselle tämän asian nostamisesta.

Haluaisin ehkä huomioida tuon, mitä Karhuvaara sanoi tuossa aikaisemmassa puheessa nimenomaan liittyen näihin meidän yhteiskunnan laajempiin muutoksiin, jotka ovat johtaneet näihin tässäkin keskustelussa nyt käytäviin huomioihin. Nämä eivät valitettavasti ole vain Suomea koskevia yhteiskunnallisia kehityskulkuja. Mulla on edessäni artikkeli, joka on tänään The Guardianissa julkaistu. Tässä on kuuden maailman johtavan taloustieteilijän huomioita siitä, miten köyhyys ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus on yhteiskunnassa kehittynyt. He tässä kirjoituksessaan argumentoivat, että nämä eivät ole luonnonlakeja, vaan nämä ovat meidän laajemman talousjärjestelmän tuloksia.

Tässä keskustelussa on viitattu siihen, että meillä on niukkenevat yhteiskunnalliset varat. Haluaisin vedoten näihin taloustieteilijöihin, joissa muun muassa esiintyy myös Nobel-palkittu Joseph Stiglitz ja Thomas Piketty, niin nämä eivät suinkaan ole luonnonlakeja. Me voimme tekemällä parempaa sosiaalipolitiikkaa, parempaa veropolitiikkaa, parempaa työmarkkinapolitiikkaa, parempia julkisia palveluita poistaa meidän yhteiskunnasta esimerkiksi sen, että meillä olisi lapsiperheköyhyyttä tai tarvetta lastensuojelupalvelulle, joka tällä hetkellä meidän poliittisessa tilanteessa on kasvanut. Taloustieteilijät tässä kirjoituksessaan siteeraavat tai siteeraan heitä suoraan suomeksi näin: ”Jos valtiot ja hallinnot ovat luoneet köyhyyttä, he voivat myöskin sen poistaa.” Muistutuksena.

Kiitos.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.

Perheen tuen tarve ei aina riipu tulotasosta ja varallisuudesta. Myös hyvätuloisessa perheessä voi olla erilaisissa elämäntilanteissa ja lasten kasvatukseen liittyen suurtakin tuen tarvetta, mutta me kaikki tiedämme sen ihan tutkimuksiinkin perustuen, että pienituloisuus, köyhyys lisää riskiä sille, että ongelmia on muutenkin elämässä ja tuen tarve on suurempi.

On tärkeää, että korostetaan ja nostetaan esille läheisten vastuuta ja ihmisten vastuuta toisistaan, mutta me emme voi sysätä vastuuta täysin läheisille. On tosiasia, että kaikilla perheillä ei ole tukiverkkoa, ei ole läheisiä, jotka voisivat auttaa. Tai vaikka läheiset haluaisivat auttaa, heillä ei itsellään ole voimavaroja siihen, tai heidän oma elämäntilanteessa on sellainen, että he eivät pysty siinä elämäntilanteessa auttamaan. On hirveän hyväosaista puhetta puhua siitä, että läheiset auttavat ja korvaavat julkiset palvelut. Tämä sama puhe toistuu yhtä lailla lapsiperheiden kohdalla kuin ikääntyvien hoivan kohdalla tänä päivänä. Minun mielestä tässä on tunnistettava myös tasa-arvokysymys. Hoiva kasaantuu meillä erittäin voimakkaasti naisille, ja läheishoivasta kun puhutaan, niin se pääsääntöisesti kasaantuu myös naisille. Osalla lapsiperheistä on vielä sellainen tilanne, että isovanhemmat saattavat olla työelämässä tai asuvat kaukana. Pääkaupunkiseudulla erityisesti on paljon perheitä, joilla läheiset asuvat kaukana. Voi olla, että omassa lähipiirissä ei ole samassa elämäntilanteessa olevia, joista saisi edes vertaistukea. Siksi meillä julkisen palvelun tarve myös korostuu.

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos valtuutetuille hyvästä ja monipolvisesta keskustelusta.

Kuten aikaisemmin jo kävin täällä sanomassa, niin me olemme varmaan todellakin yhtä mieltä siitä, että ennaltaehkäisevästi perheille vietävät palvelut... Me säästämme sekä taloudellisesti siinä aivan varmasti että säästämme sitä inhimillistä kärsimystä, mikä ihmisille ja perheille voi aiheutua, jos ongelmat pitkittyvät.

Otin tämän puheenvuoron en ehkä niinkään vetääkseni tätä keskustelua yhteen, vaan tuodakseni esille yhden numeron. Joistakin puheenvuoroista sain ehkä vähän sellaisen kuvan, että tässä asiassa ei Helsingissä tehtäisi mitään ja palveluiden piiriin ei pääse. Me olemme tehneet useita eri toimenpiteitä. Jatkamme toki tätä kehittämistä vielä tulevaisuudessakin sen eteen, että kotiin vietävät palvelut perheille toimivat.

Ja se näkyy. Itse asiassa tässä tuleekin kaksi lukua. Vuonna 2024 meillä oli näitä käyntejä reilu 25 000, ja vuonna 2025 käyntejä oli 39 000, eli melkein 40 000 käyntiä. Halusin tämän vaan tulla sanamaan, että kyllä meillä perheille viedään palveluita ja perheitä autetaan.

Kiitos.