Kaupunginvaltuusto · 6.5.2026
Valtuutettu Riina Bhatian aloite rakenteilla olevien alueiden ja osittain rakentamattomien tonttien jätehuollon parantamisesta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Keskustelu
4 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Valtuutettu Tuuli Kousa Valtuutettu Bhatia ei valitettavasti päässyt tänään kokoukseen, mutta tämä on hänen ensimmäinen valtuustoaloitteensa ja puuttuu tärkeän…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Valtuutettu Bhatia ei valitettavasti päässyt tänään kokoukseen, mutta tämä on hänen ensimmäinen valtuustoaloitteensa ja puuttuu tärkeän asiaan.
Helsinki kasvaa, ja se tarkoittaa, että moni helsinkiläinen asuu alueella, joka ei ole valmis. Asukkaat elävät arkeaan työmaiden keskellä, eikä tätä helpota, että nykyisessä suhdanteessa luovutetut tontit ovat yhä pidempiä aikoja rakentamattomassa tilassa ja työmaat seisovat. Asukkaat kärsivät rakennustöistä väistämättä ja voivat vain haaveilla vaikkapa vanhoista puista, mutta tähän siisteyteen me voimme vaikuttaa. Siisteys vaikuttaa paitsi siihen, miten turvalliseksi ja viihtyisäksi arki koetaan, myös siihen, miten paljon roskaa päätyy lopulta mereen.
Aloitevastauksessa todetaan, että paljon tehdään jo nyt, mutta vastauksesta käy yhtä lailla ilmi, että ongelma on todellinen. Kaupunginhallituksessa teimme vastaukseen lisäyksen, että yleisellä alueella oleva työmaa ja sen ympäristö on pidettävä siistinä, että laiminlyönteihin tulee puuttua, valvontaa vahvistaa ja seuraamuksia tehostaa. Toivottavasti tämä hyvä kirjaus ei jää resurssipulan jalkoihin, sillä tämä on pieni, mutta konkreettinen aloite sen puolesta, että kasvava kaupunki on myös asuttava kaupunki.
Kiitos.
Ledamoten Sandelin Silja Borgarsdóttir Tästä asiasta tulee erityisen paljon palautetta Jätkäsaaressa, ja aloite koskee käytännössä siisteyttä rakentuvilla alueilla, mutta ennen…
Ärade ordförande.
Tästä asiasta tulee erityisen paljon palautetta Jätkäsaaressa, ja aloite koskee käytännössä siisteyttä rakentuvilla alueilla, mutta ennen kaikkea se koskee kuitenkin vastuutamme ympäristöstä ja merestä.
Helsinki on merellinen kaupunki, ja kaikki mikä jää maahan voi lopulta päätyä myös mereen. Rakennusalueilla, kuten just Jätkäsaaressa, on väliaikaisia tyhjiä tontteja. Juuri näihin paikkoihin roska helposti kertyy, ja sitten tuuli ja sade kuljettavat roskat eteenpäin. Och till slut kan de i värsta fall hamna i havet. Kun roska päätyy mereen, sen poistaminen on vaikeaa. Muovi hajoaa mikromuoveiksi ja vahingoittaa luontoa. Siksi meidän on toimittava ajoissa jo maalla.
Det räcker inte att städa ibland. Vi måste också förebygga. Se tarkoittaa enemmän ja paremmin sijoitettuja jäteastioita, selkeämpää vastuunjakoa kaikille toimijoille sekä tehokkaampaa valvontaa. Se tarkoittaa myös sitä, että uskallamme tiukentaa vaatimuksia ja puuttua viivytyksettä epäkohtiin. Byggarbetsplatser och deras omgivning ska inte bara vara funktionella. De ska också vara välskötta.
Avslutningsvis, genom att vi håller staden skräpfri så skyddar vi också bättre Östersjön.
Tack, ordförande.
Valtuutettu Veli-Pekka Dufva Jätkäsaarelaisena tietenkin pidän tätä erittäin hyvänä, koska rakentuvilla alueilla ihmiset asuvat ja elävät arkeaan jo nyt, vaikka…
Kiitos, herra puheenjohtaja.
Jätkäsaarelaisena tietenkin pidän tätä erittäin hyvänä, koska rakentuvilla alueilla ihmiset asuvat ja elävät arkeaan jo nyt, vaikka ympäristö on vielä pitkään keskeneräinen. Kun rakentaminen viivästyy, tyhjät tontit ja väliaikaiset alueet jäävät helposti epäsiisteiksi. Jätkäsaaressahan tämä näkyy hyvin konkreettisesti arjessa. Siellä ei ole riittävästi roska-astioita, jolloin esimerkiksi koiran ulkoiluttajilla ei ole paikkaa jättää kakkapusseja. Roskat eivät myöskään jää kadulle, vaan kulkeutuvat tuulen mukana mereen ja ympäristöön. Ei ole hyvä asia.
Kyse on lopulta pienistä, mutta tärkeistä arjen asioista, jotka vaikuttavat suoraan alueen viihtyisyyteen ja siihen, millaisena ihmiset kokevat oman asuinalueensa. Siksi pidän tärkeänä, että kaupunki kehittää rakentuvien alueiden väliaikaista siivousta ja jätehuoltoa nykyistä aktiivisemmin. Kiitos.
Valtuutettu Sandra Hagman Erittäin tärkeä aloite tässä. Tässä aloitteessa puhutaan rakenteilla olevasta kaupungista ja kaupunkitilasta, mutta ongelmia on myös…
Kiitos, puheenjohtaja.
Erittäin tärkeä aloite tässä. Tässä aloitteessa puhutaan rakenteilla olevasta kaupungista ja kaupunkitilasta, mutta ongelmia on myös muualla, eli näillä peruskorjausalueilla sellaisissa lähiöissä, joissa paljon rakennuskantaa on peruskorjausiässä. Esimerkiksi meillä Länsi-Pasilassa mä olen nyt vuoden seurannut Hekan isoa peruskorjaushanketta, josta leviää jatkuvasti tuulen mukana erilaista rakennusjätettä, muovia, styroksia ja muuta Keskuspuiston haavoittuvaan luontoon. Olen tästä toki sinne ollut rakennustyömaalle yhteydessä.
Aihe on tärkeä, ja siihen täytyy kiinnittää kaikissa näissä työmaissa huomiota asianmukaisen jätteen käsittelyn puolesta.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Riina Bhatia ja 27 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki kehittää ja ottaa käyttöönsä toimenpiteitä rakenteilla olevien alueiden väliaikaisen siivoamisen ja jätehuollon parantamiseksi. Aloite on liitteenä 1. Helsingin keskeiset aluerakentamisalueet, esimerkiksi Jätkäsaari, Kalasatama ja Kruunuvuorenranta, ovat jatkuvassa muutostilanteessa olevia alueita, joissa on rakenteilla, tai valmistumassa lukuisia talonrakennuskohteita. Lisäksi alueilla rakennetaan uutta katu- ja puistoverkostoa sekä tehdään esirakentamistyötä. Rakentamiskohteet muuttuvat jatkuvasti. Tyhjinä olevia yleisiä alueita ja tontteja otetaan rakentamiseen liittyvän toiminnan käyttöön ja toisaalta niitä vapautuu tästä käytöstä. Kaupunki tiedostaa tyhjänä oleville alueille, kuten rakentumisvaiheessa oleville yleisille alueille ja tonteille, kohdistuvan roskaantumishaitan ja pyrkii pitämään ne puhtaina. Jätkäsaaressa tyhjänä olevilla alueilla tehdään kaksi perusteellista roskienkeräyskierrosta vuodessa, jolloin alueet siivotaan irtaimesta roskasta ja luvattomista jätekuormista. Tämä on perinteinen ja varsin tehokas tapa puuttua roskaantumisen ongelmiin. Lisäksi alueilla kierretään rakentamislogistiikan toimesta viikoittain, jolloin akuutteihin puhtaanapito-ongelmiin voidaan puuttua nopeasti. Rakentumassa olevien katujen ja tonttien läheisyyteen on tarvittaessa tilattu tilapäisiä roska-astioita tilannetta helpottamaan. Kaupungin toimien lisäksi Jätkäsaaren jätteen putkikeräys Oy toimittaa kahdesti vuodessa jätepisteiden läheisyyteen kierrätyslavoja, joihin alueen asukkaat voivat tuoda isompia esineitä, jotka eivät mahdu putkikeräyslaitteistoon. Tämä ehkäisee tavaroiden päätymistä luvattomasti vielä rakentamattomille alueille. Kaupungin eri toimijoiden yhteisen kokemuksen mukaan roskaisuus Jätkäsaaressa ei ole kuitenkaan merkittävästi laajempaa kuin muilla vastaavilla laajan aluerakentamisen alueilla. Valitettavasti tilanne elää rakentuvalla alueella koko ajan, eikä kaikkeen roskaantumiseen tai luvattomaan käyttöön (esimerkiksi jätekuormien tyhjentämiseen) kyetä reagoimaan välittömästi. Oman haasteensa tuo rakennus- ja kiinteistöalan vaikea taloustilanne, joka pitkittää tontinluovutusprosessia ja rakennushankkeiden käynnistymistä. Tämän vuoksi tonttialueet ovat yhä pidempiä aikoja rakentamattomassa tilassa. Lisäksi on huomioitava, että esimerkiksi Jätkäsaaressa suurin osa kaupungin tarjoamista roska-astioista sijaitsee puistoissa ja aukioilla, koska jalkakäytävien ja ajoradan puhtaanapito kuuluu katuihin rajoittuville kiinteistöille. Katuun rajoittuvat kiinteistöt ovat toistaiseksi olleet haluttomia sijoittamaan roska-astioita vastuualueilleen. Kaupunki seuraa jatkuvasti rakentuvien alueiden tilannetta roskaantumisen näkökulmasta ja varmistaa, että rakentamattomilla alueilla huolehditaan siisteydestä entistä paremmin ja asia huomioidaan muun muassa Kauniimpi Helsinki -ohjelman valmistelussa. Roskaantumisen hillinnän toimenpideohjelma auttaa tonttialueilla vain välillisesti, kun taas tärkeimmät puuttumiskeinot, kuten valvonta ja roskienkeräyskierrokset, ovat rakentuvilla alueilla jo käytössä. Roskaantumiseen liittyvät kuntalaispalautteet toivotaan jätettävän palautejärjestelmän kautta, mistä ne siirtyvät alueiden kunnossapidosta vastaavien käsiteltäväksi ja havaittuihin puutteisiin pystytään puuttumaan tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Kaupunginhallituksen kannanotto Kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että yleisellä alueella oleva työmaa ja työmaan ympäristö on pidettävä siistinä ja että mikäli laiminlyöntejä siisteyden osalta esiintyy, tulee niihin puuttua viipymättä sekä samalla tiukennetaan siisteysvaatimuksia, vahvistetaan valvontaa ja tehostetaan tarpeen mukaan seuraamuksia siisteysvelvoitteiden laiminlyönneistä. Toimivalta Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginvaltuusto 22.04.2026 § 127
HEL 2025-014060 T 00 00 03 Päätös Kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle. Esittelijä Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 07.04.2026 § 266
HEL 2025-014060 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Käsittely Vastaehdotus: Niilo Toivonen: Lisäys Kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että yleisellä alueella oleva työmaa ja työmaan ympäristö on pidettävä siistinä ja että mikäli laiminlyöntejä siisteyden osalta esiintyy, tulee niihin puuttua viipymättä sekä samalla tiukennetaan siisteysvaatimuksia, vahvistetaan valvontaa ja tehostetaan tarpeen mukaan seuraamuksia siisteysvelvoitteiden laiminlyönneistä. Kannattaja: Marcus Rantala Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Niilo Toivosen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. 30.03.2026 Pöydälle 23.03.2026 Pöydälle Esittelijä vs. kansliapäällikkö Pia Ojavuo
Kaupunkiympäristölautakunta 13.01.2026 § 10
HEL 2025-014060 T 00 00 03 Lausunto Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Valtuutettu Riina Bhatia ja muut aloitteen allekirjoittajat esittävät, että kaupunki kehittää ja ottaa käyttöönsä toimenpiteitä rakenteilla olevien alueiden väliaikaisen siivoamisen ja jätehuollon parantamiseksi, erityisesti Jätkäsaaren alueella. Kaupungin keskeiset aluerakentamisalueet, kuten esimerkiksi Jätkäsaari, Kalasatama ja Kruunuvuorenranta, ovat jatkuvassa muutostilanteessa olevia alueita, joissa on rakenteilla, tai valmistumassa lukuisia talonrakennuskohteita. Tämän lisäksi alueella rakennetaan uutta katu- ja puistoverkostoa ja tehdään alueen esirakentamistyötä. Rakentamiskohteet muuttuvat kyseisillä alueilla jatkuvasti siten, että tyhjinä olevia yleisiä alueita ja tontteja otetaan rakentamisen tarvitsemaan logistiikkaan ja niitä vapautuu em. käytöstä. Kaupunki tiedostaa tyhjänä oleville alueille, kuten rakentumisvaiheessa oleville yleisille alueille ja tonteille, kohdistuvan roskaantumishaitan ja pyrkii resurssien mahdollistamissa rajoissa pitämään ne puhtaina. Esimerkiksi Jätkäsaaressa tyhjänä olevilla alueilla tehdään kaksi perusteellista roskienkeräyskierrosta vuodessa, jolloin alueet siivotaan irtaimesta roskasta ja luvattomista jätekuormista. Tämä on perinteinen ja varsin tehokas tapa puuttua roskaantumisen ongelmiin. Lisäksi alueilla kierretään rakentamislogistiikan toimesta viikoittain, jolloin akuutteihin puhtaanapito-ongelmiin voidaan puuttua nopeastikin. Rakentumassa olevien katujen ja tonttien läheisyyteen on tarvittaessa tilattu tilapäisiä roska-astioita tilannetta helpottamaan. Kaupungin toimien lisäksi Jätkäsaaren jätteen putkikeräys Oy toimittaa kahdesti vuodessa jätepisteiden läheisyyteen kierrätyslavoja, joihin alueen asukkaat voivat tuoda isompia esineitä, jotka eivät mahdu putkikeräyslaitteistoon. Tämä ehkäisee tavaroiden päätymistä luvattomasti vielä rakentamattomille alueille. Kaupungin eri toimijoiden yhteisen kokemuksen mukaan roskaisuus Jätkäsaaressa ei ole kuitenkaan merkittävästi laajempaa kuin muilla vastaavilla laajan aluerakentamisen alueilla. Valitettavasti tilanne elää rakentuvalla alueella koko ajan, eikä kaikkeen roskaantumiseen tai luvattomaan käyttöön (esimerkiksi jätekuormien tyhjentämiseen) pystytä reagoimaan välittömästi. Oman haasteensa tuo rakennus- ja kiinteistöalan vaikea taloustilanne, joka pitkittää tontinluovutusprosessia ja rakennushankkeiden käynnistymistä. Tämän takia tonttialueet ovat yhä pidempiä aikoja rakentamattomassa tilassa. Lisäksi on huomioitava sekin, että esimerkiksi Jätkäsaaressa suurin osa kaupungin tarjoamista roska-astioista sijaitsee puistoissa ja aukioilla, koska jalkakäytävien ja ajoradan puhtaanapito kuuluu katuihin rajoittuville kiinteistöille. Katuun rajoittuvat kiinteistöt ovat toistaiseksi olleet haluttomia sijoittamaan roska-astioita vastuualueilleen. Kaupunki seuraa jatkuvasti rakentuvien alueiden tilannetta roskaantumisen näkökulmasta ja varmistaa, että rakentamattomilla alueilla huolehditaan siisteydestä entistä paremmin ja asia huomioidaan muun muassa Kaunis Helsinki -ohjelman valmistelussa. Roskaantumisen hillinnän toimenpideohjelma auttaa tonttialueilla vain välillisesti, kun taas tärkeimmät puuttumiskeinot, kuten valvonta ja roskienkeräyskierrokset, ovat rakentuvilla alueilla jo käytössä. Niiden osalta kysymys on myös taloudellisten lisäresurssien osoittamisesta näitä toimintoja varten. Roskaantumiseen liittyvät kuntalaispalautteet toivotaan jätettävän palautejärjestelmän kautta, mistä ne siirtyvät alueiden kunnossapidosta vastaavien käsiteltäväksi ja havaittuihin puutteisiin pystytään puuttumaan tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Käsittely Vastaehdotus: Matti Lehto: Muutetaan kappaleen 7 ensimmäistä virkettä: “Kaupunki seuraa jatkuvasti rakentuvien alueiden tilannetta roskaantumisen näkökulmasta,…” Poistetaan virkkeestä: “mutta valitettavasti uusia tehokkaita keinoja torjua roskaantumista ei ole välittömästi käyttöönotettavissa.” Lisätään tilalle: "ja varmistaa, että rakentamattomilla alueilla huolehditaan siisteydestä entistä paremmin ja asia huomioidaan muun muassa Kaunis Helsinki -ohjelman valmistelussa.” Kannattaja: Johanna Laisaari Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Matti Lehdon vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. Esittelijä kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)