Kaupunginvaltuusto · 25.3.2026
Kyselytunti
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kyselytunnilla oli esillä valtuutettu Amanda Pasasen kysymys fossiilienergiasta luopumisesta sekä valtuutettujen Hilkka Ahteen ja Veronika Honkasalon kysymykset ruoka-avun turvaamisesta.
Keskustelu
27 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Valtuutettu Amanda Pasanen Yhdysvaltojen ja Israelin Iranissa käymä sota on syössyt maailman fossiilienergiakriisiin. Öljyn ja maakaasun hinnat ovat singonneet ylös,…
Kiitos, puheenjohtaja.
Yhdysvaltojen ja Israelin Iranissa käymä sota on syössyt maailman fossiilienergiakriisiin. Öljyn ja maakaasun hinnat ovat singonneet ylös, ja lasku lankeaa ennen kaikkea niille valtioille ja kaupungeille, jotka eivät ole ehtineet irrottautua fossiiliriippuvuudestaan sähkön, lämmityksen ja liikenteen osalta. Tavallinen helsinkiläinen tuntee kriisin bensapumpulla ja lämmityslaskussa. Samaan aikaan fossiilivarantojen päällä istuvat autoritaariset johtajat, kuten Putin, keräävät merkittäviä voittoja kallistuneista polttoaineista. Kysyn pormestari Sazonovilta: Mitä konkreettisia lisätoimia Helsinki aikoo tehdä viedäkseen loppuun siirtymän fossiilisista polttoaineista lämmityksen osalta Helsingissä ja mitä aiotaan tehdä, jotta me saadaan tämä siirtymä käyntiin liikenteen osalta? Fossiilisiin nojaava liikennejärjestelmähän on ympäristöriskin lisäksi myös huoltovarmuusriski.
Pormestari Daniel Sazonov Jälleen kerran huomaamme, että kaupunki ei ole irrallaan maailman tapahtumista ja globaalit kriisit heijastuvat Helsingin ja…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Kiitos valtuutettu Pasaselle ajankohtaisesta kysymyksestä.
Jälleen kerran huomaamme, että kaupunki ei ole irrallaan maailman tapahtumista ja globaalit kriisit heijastuvat Helsingin ja helsinkiläisten arkeen tällä kertaa fossiilisen energian kohonneiden kustannusten kautta. Paitsi kaupungille, niin myöskin kaupunkilaisille tämä näkyy ja tietenkin myöskin laajemmin uhkaa jopa talouskasvua, joka oli lähdössä vireille. Helsinkiläiset tuntevat öljyn hintapiikin aiheuttamat kustannukset omassa lompakossaan. Itse asiassa se varmasti jo osaltaan kannustaa tähän siirtymään, esimerkiksi jos liikennettä mietimme.
Kun katsomme Helsinkiä hieman tarkemmin, on hyvä muistaa tämä pitkä jänne, miten ollaan kuljettu oikeaan suuntaan. Olemme vähentäneet suoria päästöjä vuoteen 2024 mennessä 54 prosenttia vuodesta 1990, ja asukaslukuun suhteutettuna tämä luku nousee 67 prosenttiin. Vielä viime vuoden lukuja meillä ei ole, mutta kun olemme sulkeneet viimeisen hiilivoimalan, niin varmastikin ne tulevat menemään vielä tästä huomattavasti alaspäin. Kuten olemme jo aikaisemmin täällä valtuustossa käyneet lävitse ja päättäneetkin strategiassa, kiristämme päästötavoitettamme vuodelle 2030 niin, että tavoittelemme 85 prosentin alenemaa ja kuljemme kohti nettonollaa. Hyvät valtuutetut.
Helsingissä ilmastotoimet tapahtuvat tietenkin laajalla rintamalla. Kuten valtuutettu mainitsi, lämmitys, energia, liikenne ovat merkittävässä osassa. Lämmityksen osalta olemme tosiaan tätä Helenin muutosta olleet tekemässä, mutta sen lisäksi tietenkin kaupunki on itsessään iso lämmittäjä.
Lämmitysjärjestelmän muutoksissa paitsi Helen siirtyy päästöttömään suuntaan sähköistämällä tuotantoa ja varautumalla myöskin mahdollisesti tähän pienydinvoima-asiaan. On meidän omista rakennuksista jo 98 prosenttia kaukolämmössä, ja öljy on poistumassa käytöstä. Uudisrakentamisessa lähes kaikissa uusissa kohteissa lämpöpumput toimivat teknistaloudellisesti parhaina ratkaisuina, ja vanhan rakennuskannan peruskorjauksissa energiatehokkuutta parannetaan systemaattisesti.
Sitten tämä liikenteen kokonaisuus. Sielläkin olemme tehneet toimia, mutta niitä tietenkin täytyy jatkaa. Sähköistämiskehitys on mennyt hyvään suuntaan, mutta on totta, että se voisi olla nopeampaa. Kaupungin osalta olemme linjanneet, että Helsinki sähköistää omaa henkilöautokantaansa hankkimalla vain täyssähköautoja, ja muissa ajoneuvoluokissa sähköistämistä edistetään hankintojen ympäristökriteereiden mukaisesti. Kaikki Helsingin kaupungin käyttämä diesel ja polttoöljy on tavoitteena olla uusiutuvaa. Lisäksi kaupunki on sitoutunut päästöttömien työmaiden green dealiin, joka asettaa tavoitteen infraurakoiden vähäpäästöisille työkoneille ja uusiutuville polttoaineille. Hyvä muistaa myöskin joukkoliikenteen puoli. Vuonna 2024 HSL:n kalustossa oli jo yli 500 sähköbussia. Niillä ajettiin noin 42 prosenttia bussiliikenteen kilometreistä. Noin puolet kaikista busseista on siis sähköisiä. Tavoite tämän kannan täydelle sähköistämiselle on vuosi 2035. Kolmantena kokonaisuutena on hyvä muistaa myöskin vesiliikenne. Siellä Helsingin Sataman investoinnit maasähköjärjestelmiin ovat mahdollistaneet päästövähennyksiä. Seuraava, mihin itse asiassa tartumme vähän tarkemminkin, on tämä lähivesiliikenne lähtien ihan tuosta Suomenlinnan lautasta, joka on itse asiassa aika vanhaa kalustoa. Diesel tupruttaa, kun helsinkiläiset ja turistit tuonne Suomenlinnaan suuntaavat.
Sitten jää tosiaan tämä autokannan sähköistäminen helsinkiläisillä ja täällä vierailevilla. Kaupungin käsissähän tämä latausinfrakysymys on hyvin voimakkaasti. Iso vastuu on yksityisillä toimijoilla siellä, mutta erityisesti täällä kantakaupunkimaisilla alueilla, missä asukaspysäköinti on käynnissä, niin meillä tulee olla riittävästi latausinfraa tarjolla, jotta se ei muodosta estettä. Siihen tarvitaan toki varmastikin valtion toimia siihen vauhdittamiseen, että verokohtelu kannustaa oikeanlaisiin valintoihin. Mutta uskon, että näillä kahdella komponentilla, että me poistamme niitä esteitä ja saamme verokohtelun kannustimet oikeanlaisiksi, tähän saadaan vauhtia. Sitten kolmantena tekijänä, kuten tässä todettiin, kun bensapumpulla tuntuu se, että tankkaa bensaa eikä lataa sähköä, niin se on aika hyvä lisäkannustin. Hyvät valtuutetut.
Helsinki on tehnyt merkittäviä uudistuksia fossiilienergiasta irtautumiseksi jo pitkään. Suunta on siis selvä ja tarvitsemme vain muutamalla saralla hieman lisää vauhtia, niin tulokset ovat vielä kunnianhimoisempia ja vaikuttavimpia kuin tähän asti.
Valtuutettu Amanda Pasanen Mehän, kuten pormestarikin totesi, Helsingissä olemme johdonmukaisesti pyrkineet etenkin energiantuotannon osalta siirtymään pois…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kiitos pormestarille vastauksesta.
Mehän, kuten pormestarikin totesi, Helsingissä olemme johdonmukaisesti pyrkineet etenkin energiantuotannon osalta siirtymään pois fossiilisista polttoaineista ja sulkeneet meidän viimeiset kivihiilivoimalamme. Se on selkeästi ollut oikea valinta niin ympäristöriskien kuin huoltovarmuudenkin kannalta.
Helsingin liikenteen osalta näen, että meidän poliitikkojen vastuu täällä valtuustossa on mahdollistaa sellainen kaupunkielämä, jossa kaupunkilaisten liikkuminen ei ole riippuvaista fossiilisista polttoaineista. Valitettavasti kuitenkin tehokkain käsissämme oleva liikenteen päästövähennyskeino kohtasi viime keväänä vastatuulta. Me päätimme kuitenkin kaupungin uudessa kaupunkistrategiassa kiristää Helsingin päästövähennystavoitetta.
Kysyisin vielä pormestarilta, että tuleeko nyt uudessa ilmasto-ohjelmassa olemaan riittävä valikoima keinoja, jotta saavutamme ilmastotavoitteen myös liikenteen osalta.
Valtuutettu Matias Pajula Tässä valitettavasti viime päivinä on nähty, minkälaisia vaikutuksia sillä on helposti ihmisten talouteen, valtioiden talouteen, jos…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.
Kiitos valtuutettu Pasaselle tärkeän asian esiin nostamisesta.
Tässä valitettavasti viime päivinä on nähty, minkälaisia vaikutuksia sillä on helposti ihmisten talouteen, valtioiden talouteen, jos fossiilienergiasta ei olla välttämättä päästy täysin eroon, mutta Suomessa, Helsingissä on tehty erittäin hyviä toimia tällä saralla onneksi, koska se vaikuttaa suoraan jokaisen elämään, erityisesti helsinkiläisten elämään. Me ollaan Helenin suhteen tehty päätökset hiilettömyydestä. Ollaan lisäämässä ydinvoimaa. Nämä on loistavia päätöksiä tällä saralla.
Autoilu on tärkeä kysymys, ja tässä onkin nostettu esiin se, että meidän pitäisi pystyä saamaan lisää sähköautoa osuuteen. Sehän lähtee kaikki liikkeelle siitä, että me saamme riittävästi latausverkkoa. Emme me voi kuvitella, että ihmiset siirtyisivät sähköautoiluun, jos latausverkko ei ole riittävällä tasolla. Tästä ehkä kysyisin myös itse asiassa kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestarilta, että missä tämän suhteen mennään ja mitä kaikkea voimme tehdä.
Kiitos, puheenjohtaja.
Valtuutettu Miapetra Kumpula-Natri Meillä on yhteinen linja, joka pitää, ja pää pitää pitää kylmänä silloin, kun kriisi uhkaa. Valtuutetun kysymyksessä oli hienosti tuotu…
Kiitos, puheenjohtaja.
Hyvä vastaus pormestarilta.
Meillä on yhteinen linja, joka pitää, ja pää pitää pitää kylmänä silloin, kun kriisi uhkaa. Valtuutetun kysymyksessä oli hienosti tuotu tämä tämänhetkinen ajankohtainen kysymys, että pitääkö pää kylmänä myös nyt. Se on meidän kaikkien yhteinen tarve ja teko.
Aina kun puhutaan energiasta, paras investointihan on se negawatti, että pystytään myös säästämään ja miettimään, millä lailla kulutusta ei tehdä. Tuntuu, että tällä hetkellä valtio vasta kartoittelee, että mitä pitää tehdä, kun energian hinta dramaattisesti nousee. Todellakin se vaikuttaa yhteiskuntaan laajemmin kuin pelkkä bensapumpun hinta, jos kuljetukset ja muut lähtevät. Vaikkapa Helsingin Satamassa kävimme jo läpi hallituksessa sitä, mitä mahdollinen konttipula aiheuttaa yleensä kuljetuksille, kun Hormuzinsalmessa on myös 50 000 konttia jonossa.
Aikooko Helsinki jotenkin lähestyä kansalaisia nopeammin kuin mitä valtio tekee ja miettiä myös keinoja informaation kautta vaikkapa niihin säästötoimiin?
Valtuutettu Mai Kivelä Tämä on tärkeä kysymys. Itse myös näen, että Helsinki voi ja kaupungin pitää tehdä lisää toimia tuontifossiilisista irtautumiseksi. Tämä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Tämä on tärkeä kysymys. Itse myös näen, että Helsinki voi ja kaupungin pitää tehdä lisää toimia tuontifossiilisista irtautumiseksi. Tämä kriisi osoittaa ennen kaikkea sen, kuinka tämä energiasiirtymä, jota ollaan toteutettu, on ainoa oikea tie, mutta myös ilmastokriisin toimimattomuuden kustannukset. Eli jälleen kerran nyt maksetaan siitä, että tätä välttämätöntä siirtymää irti fossiilisista ei ole jo tehty. Täällä valtuustossakin valitettavasti niin oikeistopuolueet kuin demaritkin ovat tätä siirtymää hidastaneet erityisesti liikenteen puolella. Eli viimeistään nyt tässä asiassa pitäisi kaikkien skarpata.
Maan hallituksen toimista, siellä on laitettu satoja miljoonia euroja tämän siirtymän hidastamiseen, niin siitä en edes aloita. Mutta yksi tehokkaimmista keinoista olisi energian säästö ja tehokkuuden lisääminen. Esimerkiksi tämä Astetta alemmas -kampanja vähensi sähkön käyttöä 10 prosenttia. Eli voisiko Helsinki aloittaa energiansäästökampanjan?
Kiitos.
Ledamoten Sandelin Silja Borgarsdóttir Övergången bort från fossila bränslen är inte enbart en teknisk eller ekonomisk fråga, utan ett vägval om vilken riktning vårt samhälle ska…
Ärade ordförande.
Övergången bort från fossila bränslen är inte enbart en teknisk eller ekonomisk fråga, utan ett vägval om vilken riktning vårt samhälle ska ta. Det handlar om att bryta beroenden som binder oss till ohållbara strukturer, stärka vår beredskap och bygga ett energisystem som vilar på långsiktig hållbarhet, rättvisa och ansvar. För den som värnar om miljön handlar det ytterst om att minska utsläppen och trygga livsmiljön. Därför behöver varje större energibeslut också granskas utifrån vilka värderingar och framtidsbilder de förverkligar.
Kysyn siksi: Miten Helsingin työ pienten modulaaristen ydinreaktoreiden osalta etenee, erityisesti päästöttömän lämmön tuotannossa? Ja miten kaupunki arvioi tällä hetkellä edellytyksiä sille, että tämä teknologia voitaisiin ottaa käyttöön kohtuullisessa aikataulussa?
Tack, ordförande.
Valtuutettu Atte Kaleva Nyt kun voidaan puhua tietynlaisesta kriisistä, vähän niin kuin öljykriisistä, tämän Hormuzinsalmen sulkemiseen liittyen, nimenomaan öljyn…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
Nyt kun voidaan puhua tietynlaisesta kriisistä, vähän niin kuin öljykriisistä, tämän Hormuzinsalmen sulkemiseen liittyen, nimenomaan öljyn ja kaasun toimitusten häiriintymisen osalta, niin kyllähän tämä osaltaan osoittaa sitä, että se Helsingin kaupungin strategia siitä, että päästään pois fossiilisista lämmön tuotannossa, on ollut täysin oikea. Sitähän ei tehty silloin aikanaan sen takia, että oltaisiin valmistauduttu tällaisiin kriiseihin, vaan sen takia, että se oli taloudellisesti kannattavaa. Eli se kivihiilen polttaminen ei ollut enää taloudellisesti kannattavaa, eikä varsinkaan öljyn tai kaasunkaan polttaminen ole.
Se, että tehdään tätä vihreää siirtymää markkinaehtoisesti, se on se keino, millä päästään eteenpäin. Ei se, että joudutaan subventoimaan joko valtion tai kunnan taholta valtavasti, vaan se, että se tehdään markkinaehtoisesti, niin kuin Helsingissä on tehty. Eli me voidaan tässä kyllä olla sekä Helenissä että Helsingin kaupungissa että tässä salissa tyytyväisiä siihen, mitä on saatu aikaan. Nyt ne valtiot, joissa tätä ei ole tehty esimerkiksi Keski-Euroopassa, ovat kyllä aika ikävässä tilanteessa parhaillaan.
Kiitos.
Valtuutettu Jenni Hjelt Tässä pormestarin vastauksessa nousi esiin tämä meidän latausinfra. Mehän käsiteltiin kaupunkiympäristölautakunnassa kesäkuussa 2024…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Tässä pormestarin vastauksessa nousi esiin tämä meidän latausinfra. Mehän käsiteltiin kaupunkiympäristölautakunnassa kesäkuussa 2024 sähköautojen latausinfran toimenpidekokonaisuutta. Silloin ohjelmassa oli tarkoitus se, että vuonna 2025 meille tulisi 150 latausasemaa ja vuoteen 2030 mennessä latausasemia olisi kaupungissa 600. Olisin kysynyt pormestarilta, että onko näkymää nyt siihen, miten tämä asia on edennyt.
Silloin kun me käsiteltiin tätä lautakunnassa, niin nostettiin esiin myös kaupunkikuvallinen merkitys näiden latausasemien kohdalla. Sieltä demareista teimme esityksen, joka hyväksyttiin, että siihen pitää kiinnittää huomiota, koska nehän ei tyypillisesti varsinaisia kaunistuksia ole.
Kiitos.
Valtuutettu Suvi Pulkkinen Siirtymä pois fossiilisista polttoaineista ei ole pelkästään ilmastoteko, sehän on myös kilpailukykykysymys. Ne maat ja kaupungit, jotka…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Siirtymä pois fossiilisista polttoaineista ei ole pelkästään ilmastoteko, sehän on myös kilpailukykykysymys. Ne maat ja kaupungit, jotka rakentavat ratkaisunsa puhtaan energiaan, kestävän teknologian ja liikenteen ja vähähiilisen teollisuuden varaan, luo samalla kasvua, investointeja ja työpaikkoja pitkäjänteisesti. Samaan aikaan kuitenkin tuntuu, että täällä Suomessa tämä julkinen keskustelu kokoomuksen ja maan hallituksen johdolla pyörii kulttuurisodissa ja bensan pumppuhinnoissa ja perintörahoissa, vaikka meidän kannattaisi keskittyä tähän kestävään kasvun vauhdittamiseen.
Historiahan osoittaa hyvin, että mikään suuri murros ei tapahdu ilman kriisiä, joka tekee valinnoista välttämättömiä. Ilmastonmuutos on juuri tällainen kriisi, ja se on pysäytettävä. Kysymys ei siis ole vain siitä, mitä me joudutaan tekemään, vaan miten me teemme sen niin, että me otetaan siitä kilpailuetua. Kysyisinkin arvoisalta pormestarilta, että miten me varmistetaan, että fossiilisista luopuminen käännetään Helsingissä tietoiseksi kasvustrategiaksi, ei pelkäksi sopeutumistoimeksi.
Valtuutettu Arja Karhuvaara Mä pelkään vaan, että tällä hetkellä ei riitä se, että meillä on pelkät latausverkot, sähköbussit, sähköjunat ja sähköistynyt autoliikenne,…
Kiitos tosi hyvästä keskustelusta.
Mä pelkään vaan, että tällä hetkellä ei riitä se, että meillä on pelkät latausverkot, sähköbussit, sähköjunat ja sähköistynyt autoliikenne, mikäli niihin yhteenkään härveliin ei tule sähköä. Silloin ei liikenne toimi ja paljon muutakin jää toimimatta. Siksi itse pelkään nyt tätä ihmeellistä sähköinnostusta kaikessa. Mä haluaisin kysyä, että miten kaupunki on valmistautunut siihen, että meillä kerta kaikkiaan ei ole mahdollisuutta ladata, koska meillä on kaikki sähköt poikki ja miten asukkaita ohjeistetaan tällaisessa tilanteessa.
Kiitos.
Valtuutettu Eija-Riitta Korhola-Dunderfelt On syytä peräänkuuluttaa tilastorealismia. Kysymyksen taustaoletus on, että fossiilinen on nyt sitten kallista ja epävarmaa ja vihreä…
Kiitos.
On syytä peräänkuuluttaa tilastorealismia.
Kysymyksen taustaoletus on, että fossiilinen on nyt sitten kallista ja epävarmaa ja vihreä siirtymä olisi edullisempaa ja varmempaa. Näinhän ei valitettavasti ole. Siksi ihan globaalisti tilanne on edelleen se, että fossiilisen energian osuus maailman primaarienergian kulutuksesta on yli 80 prosenttia. Vielä kymmenen vuotta sitten osuus oli noin 85 prosenttia, eli lasku on ollut vain muutamia prosenttiyksikköjä, vaikka uusiutuviin on investoitu biljoonia. Eli me emme saa mitään ihmelääkettä kiirehtiessä vihreää siirtymää.
Toistaiseksi energiamurrokseen liittyy suuria kannattavuusongelmia, ja ne on syytä tunnustaa ja tunnistaa. Energiamurros vaatii teknologisia innovaatioita pelkkien poliittisten päätösten sijaan. Se peräänkuuluttaa älyllistä rehellisyyttä energiatiheyden, fysiikan, logistiikan ja kustannusten suhteen. Tarvitsemme malttia, että jotta emme tekisi Saksan Energiewenden kaltaisia katastrofeja.
Pormestari Daniel Sazonov Ehkä tähän viimeiseen, kun kaupunkina operoimme, vaikka Helen yhtiönä operoi tietenkin lainsäädännön, verotuksen, EU-sääntelyn,…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Kiitos tärkeistä näkökohdista.
Ehkä tähän viimeiseen, kun kaupunkina operoimme, vaikka Helen yhtiönä operoi tietenkin lainsäädännön, verotuksen, EU-sääntelyn, ympäristössä, ja sehän on tehnyt sen, mikä minusta on erittäin hieno lopputulema. Nämä luopumispäätökset esimerkiksi tästä hiilivoimasta, toki ne ovat olleet ilmaston näkökulmasta hyviä, mutta ne ovat tehty kaupallisin perustein, kun päästöhinnoittelu on ohjannut tämänkaltaisiin ratkaisuihin. Tämä on näissä tärkeää muistaa, että ne ovat paitsi ilmastokysymyksiä, niin ne ovat myöskin eurokysymyksiä, huoltovarmuuskysymyksiä, niin kuin tässä kysymyksen esittänyt valtuutettu Pasanen nosti esiinkin.
Niin kuin todettu, meillähän on ollut käsittelyssäkin vielä toki viime valtuustokauden puolella tätä liikenteen päästövähennyskokonaisuutta. Siellähän on monta elementtiä. Se on totta, että lautakunta kun sitä evästi, linjasi sen, että yleisiä ajo- ja käyttökieltoja ei polttomoottoriautojen osalta viedä eteenpäin. Luulen, että siellä kun katsoo sitä muuta kokonaisuutta, niin siellä riittää meillä kyllä toimia tehtäväksi ennen sitäkin keskustelua. Niihin myöskin tämä tuleva ilmasto-ohjelma tulee nojaamaan, mutta tämä latausinfra sieltä nousee hyvin voimakkaasti, mihin valtuutettu Pajula ja valtuutettu Hjelt erityisesti kiinnittivät huomiota, muutkin täällä. Se on juuri näin, että siellä on hyväksytty tämä ohjelma. Sanon suoraan, että se eteneminen on ollut hidasta ja hitaampaa kuin mitä sen olisi suonut olla.
Nythän meillä on se iso kilpailutus käynnissä, missä tulee nyt lisää tätä latausverkkoa, mutta on kyllä todettu myöskin, että tällainen nykyinen käyttöoikeussopimuksina toteutettava kilpailuttamismalli ei ole kauhean ketterä latausinfran lisäämiseksi. Olemme laittaneet liikkeelle valmistelun siitä, että tehdään uusi malli, joka olisi aiempaa nopeampi hankintamalli ja joka saataisiin nyt jo syksyllä 2026 käyttöön. Tällä nimenomaan päästäisiin nopeampaan ja ketterämpään menettelyyn tässä latausinfran suhteen.
Meillä on toki myöskin käynnissä se keskustelu kaupunkiympäristötoimialan kanssa ja kaupunkiympäristötoimialalla se pohdinta siitä, että mikä on [epäselvää] hitaan ja nopean lataamisen suhteen. Mehän lähdimme liikkeelle [epäselvää] perinteinen malli toimia, että kun sulla on rivitalon pihassa auto, sä vedät sen yöllä töpseliin. Mutta mitä enemmän tullaan korttelikaupunkiin, sen isompaan rooliin noussee tämä nopea lataus, jota meillä on kuitenkin aika vähäsen. Siinähän on olemassa erilaisia akkupuskurointiratkaisuja ja muita, mutta tärkeää olisi löytää nyt... ja siihen tämä uusikin malli tähtää, että se ei ole aina tällaista keskusohjattua massiivista kilpailuttamista, johon tulee itse asiassa myös vähän huonosti tarjouksia, vaan että se pystyisi dynaamisemmin kehittymään. Huomioiden kuitenkin juuri nämä kaupunkikuvalliset kysymykset, jotka ovat merkittäviä.
Kuten jo ensimmäisessä vastauksessa totesin, niin tämä on aivan kärkiasioita, jotta tämä sähköistyminen saadaan pyörähtämään, koska se on usein myöskin aika intuitiivinen se valinta, että luottaako siihen, että kun hankkii sähköauton tai lataushybridin... Pitkän rangen lataushybridihän on itse asiassa meille kaupunkioloissa erittäin toimiva. Se käytännössä tarkoittaa, että lähes kaikki matkat tehdään sähköllä, mutta sulla pitää olla se perusluottamus siihen, että latausinfrasta se ei jää kiinni.
3.2 Hilkka Ahde ja Veronika Honkasalo - Ruoka-avun turvaaminen
Valtuutettu Hilkka Ahde Vaikka toimeentulotuen periaatteessa pitäisi kattaa välttämättömät menot, käytännössä yhä useampi helsinkiläinen joutuu turvautumaan…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Vaikka toimeentulotuen periaatteessa pitäisi kattaa välttämättömät menot, käytännössä yhä useampi helsinkiläinen joutuu turvautumaan ruoka-apuun. Se näkyy katukuvassa järkyttävällä tavalla pitkinä, kortteleita kiertävinä jonoina. Syynä on, että toimeentulotuki on niukkaa ja kattaa vain välttämättömimmän. Vuokrat, laskut, lääkkeet ja muut pakolliset menot kuluttavat suuren osan tuesta, jolloin ruokaan jää usein liian vähän tai ei lainkaan rahaa. Samalla EU:n vähävaraisavun tilalle tullut ESR+-tuki ei kata tarvetta, ja hävikkiruoka on vähentynyt niin paljon, että esimerkiksi Myllypuron elintarvikeapu päättyy. Samaan aikaan Suomen hallituksen leikkaukset kaikkein heikoimmassa ja haavoittuvaisimmassa asemassa olevia kohtaan lisäävät avun tarvetta. Miten Helsinki aikoo varmistaa, että ihmiset saavat riittävästi ruokaa, kun toimeentulotuki ei käytännössä riitä? Ja mitä konkreettisia toimia kaupunki tekee ruoka-avun turvaamiseksi?
Valtuutettu Veronika Honkasalo Ruoka-avun tilanne Helsingissä on tosiaan kärjistynyt vakavasti viime kuukausina. Me tiedetään, että on paljon järjestöjä ja…
Arvoisa puheenjohtaja.
Ruoka-avun tilanne Helsingissä on tosiaan kärjistynyt vakavasti viime kuukausina. Me tiedetään, että on paljon järjestöjä ja vapaaehtoistoimijoita, jotka tässä kaupungissa toimivat, mutta heidänkin tilanteensa on yhä vaikeampi. Me tiedetään myös, että ruoka-avun piirissä on yhä uusia väestöryhmiä. Kansainväliset opiskelijat on esimerkiksi sellainen ryhmä, mutta viime aikoina myös ihan alaikäisiä lapsia on ruoka-avun piiriin joutunut turvautumaan. Eli erittäin haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.
Tietenkin me vasemmistossa ajatellaan niin, että ensisijaisesti pitäisi pyrkiä vahvistamaan ihmisten perusturvaa ja huolehtia palveluista, ettei kukaan joutuisi tilanteeseen, jossa joutuu turvautumaan ruoka-apuun, mutta kun maan hallitus on leikannut toimeentulosta ja kiristänyt näitä sosiaaliturvan ehtoja, niin ei me voida jättää ihmisiä myöskään heitteille, joten kysyisin, että miten Helsingin kaupunki vastaa tähän yhä vaikeampaan tilanteeseen.
Pormestari Daniel Sazonov Kiitos myös valtuutetuille Ahde ja Honkasalo tärkeän ja merkityksellisen kysymyksen esiin nostamisesta. Helsingin ruoka-avun kokonaisuus on…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Kiitos myös valtuutetuille Ahde ja Honkasalo tärkeän ja merkityksellisen kysymyksen esiin nostamisesta.
Helsingin ruoka-avun kokonaisuus on varsin laaja kokonaisuus, jossa toimii tiiviissä yhteistyössä monilukuinen järjestökenttä, yrityskenttä sekä Helsingin kaupunki ja myös esimerkiksi kirkon toimijat. Helsingin ruoka-avussa yhdistyvät itse asiassa aika hienolla tavalla vapaa kansalaistoiminta ja kaupungin kokoava rooli sen mahdollistajana. On selvää, että haluamme kaupunkina varmistaa sen, että ruoka-apu voi jatkua ja pystymme tarjoamaan sellaista tukea, jota valitettavasti ihmiset edelleen yhteiskunnassamme tarvitsevat.
Ruoka-avun osalta suorimmin kaupungin omaa toimintaa on Helsingin ja Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen Stadin safka -kokonaisuus. Sen kautta valtaosa ruoka-aputoimijoista saa logistiikkapalvelut ruoka-avun jakamiseksi ja tukea toiminnan kehittämiseen. Toimintamalli on itse asiassa sillä tavalla hyvä ja sitä on pidetty arvossa, että se vapauttaa järjestökentän keskittymään ihmisten kohtaamiseen ja tuen tarjoamiseen. Verkostossa mukana on 77 järjestöä, seurakuntaa ja kaupungin toimipistettä, joiden kautta ruoka päätyy avun tarvitsijoille erilaisina aterioina, kotiin vietävinä ruokakasseina ja välipaloina. Hävikkiruokaa puolestaan on lahjoittamassa yli 70 kauppaa, tukkua, ravintolaa ja teollisuuden toimijaa. Stadin safkan tarjoamien logistiikkaja kehittämistoimintojen lisäksi Helsinki myös avustaa suoraan ruokaaputoimijoita hyte-avustuksilla ja lisäksi hallinnoimme ruoka-avun valtionavustuksen jakamista Helsingissä.
Hyvät valtuutetut.
Ruoka-avun osalta on syytä nostaa kuitenkin esiin sen varsin suuri mittakaava kaupungissa, vaikka se on totta, että hävikkiruuan väheneminen yhteiskunnassa on siihen toki vaikuttanut ja vaikuttaa. Pelkästään Stadin safka välitti ruoka-apuun viime vuonna lähes 600 000 kiloa hävikkiruokaa tarjottavaksi apua tarvitseville. Nämä 77 verkostoon kuuluvaa toimijaa tarjoavat kuukaudessa 16 000 ruokakassia, 19 000 ateriaa ja 14 000 välipalaa. Stadin safkan verkoston toimijoiden lisäksi on näitä muutamia muita merkittäviä toimijoita, kuten esimerkiksi tämä Myllypuro ja Hurstin apu, jotka ovat sitten järjestäneet toimintansa hieman eri tavalla.
Mainitsinkin tosiaan sen, että hyte-avustukset on ollut se meidän toinen väline tähän. Hyte-avustuksia ja ruoka-avun valtionavustusta on myönnetty ruokaapua järjestäville järjestöille yhteensä reilu 700 000. Meidän hyte-avustuksia tästä summasta oli vajaa 380 000 ja valtionapua puolestaan laskennallisesti reilu 300 000. Sitten tosiaan Stadin safkan osalta meidän rahoituksemme on noin miljoona euroa, eli satsaamme siihen kaupunkinakin suoraan. Sinänsä valtion toimien näkökulmasta tämä ruoka-apuavustuksen vakiinnuttaminenhan on ollut hyvä toimi. Aiemminhan se perustui eduskunnan niin sanottuun joululahjarahamenettelyyn, ja nyt sitten valtio tämän vakiinnutti. Se tietenkin tuo tietyllä tavalla vakautta tähän kokonaisuuteen.
On tärkeä sanoa, ettei ole aivan yksinkertaista arvioida ruoka-avun onnistumista tai ei onnistumista. On totta kai näitä numeroita, joita itse tässä totesin, paljon on toimitettu sitä ruokaa jaettavaksi, mutta sitten on myös se ydin siinä, että miksi tämä Stadin safka -mallikin on kehitetty, että ihmiset myöskin kohdataan, saadaan esimerkiksi sosiaalipalveluiden piiriin. Se on ollut kyllä, kun tätä ruoka-avun kehittämistyötä on takavuosina tehty, niin erittäin keskeinen elementti siinä, että kysymys ei ole vain ruoka-avusta sitä vähättelemättä, vaan myöskin tästä kohtaavasta työstä.
Hyvät valtuutetut.
Kuten kuvasin, niin tämä on yhteistä tekemistä. Tässä on mukana kaupunkiorganisaatio, seurakuntayhtymä, järjestöt, yritykset, vapaaehtoiset. Olen varma ja tahtotilamme on selkeä siinä, että tämä pitkäjänteinen työ myöskin jatkuu ja pystymme tarjoamaan sellaista apua, johon turvaudutaan yleensä vähän niin kuin niissä äärimmäisissä tilanteissa.
Valtuutettu Hilkka Ahde Kiitos pormestari Sazonoville perusteellisesta hyvästä vastauksesta. Samaan aikaan, kun maan hallitus on leikannut sosiaaliturvasta, on…
Kiitos pormestari Sazonoville perusteellisesta hyvästä vastauksesta. Samaan aikaan, kun maan hallitus on leikannut sosiaaliturvasta, on kaikki elinkustannukset nousseet ja työttömyys lisääntynyt räjähdysmäisesti. Tähän työttömyyteen linkittyy usein masennus ja sitä kautta monesti velkaantuminen. Jos ihmisellä ei ole turvaverkkoja, esimerkiksi sukulaisia tai perhettä tai tuttavia, on nälkä monelle tätä kautta tosiasia. Jos tämä toimeentulotuki ei riitä kattamaan ruokaa, niin mä kysyn ihan suoraan: Aikooko Helsinki lisätä tätä omaa tukeaan tai kehittää jotain uusia jakeluratkaisuja, jotta ketään ei jätetä ilman ruokaa? Eli kyllä vai ei?
Valtuutettu Veronika Honkasalo Kiitos pormestari Sazonoville tästä vastauksesta, jossa aika kattavasti kuvattiin sitä nykyistä toimintaa. Olisin kysynyt vielä, että onko…
Arvoisa puheenjohtaja.
Kiitos pormestari Sazonoville tästä vastauksesta, jossa aika kattavasti kuvattiin sitä nykyistä toimintaa.
Olisin kysynyt vielä, että onko kaupunki vielä valmis kasvattamaan tätä ruokaapua tuottavien järjestöjen tukea. Sehän voi olla sekä taloudellista että tiloihin liittyvää.
Sitten olisin kysynyt, että tekeekö kaupunki myös tämmöistä ikään kuin jalkautuvaa sosiaalityötä näiden ihmisten parissa, jotka ruoka-apuun turvautuvat. Voisi ajatella, että siellä on ihmisiä, jotka tarvitsevat paljon tukea ja apua myös muissa asioissa, ja neuvonta olisi erityisen tärkeää. Nyt erityisen huolestuttavana ilmiönä tosiaan myös se, että näissä jonoissa on ollut viime aikoina myös lapsia. Tämä avun tarve kasvaa erityisesti pienituloisissa lapsiperheissä.
Valtuutettu Anni Sinnemäki Kiitos valtuutetuille Ahde ja Honkasalo tärkeän ja ajankohtaisen kysymyksen esiin nostamisesta ja kiitos pormestarille tämän kentän…
Kiitos valtuutetuille Ahde ja Honkasalo tärkeän ja ajankohtaisen kysymyksen esiin nostamisesta ja kiitos pormestarille tämän kentän läpikäymisestä ja myös sen kuvaamisesta, että miten olemme halunneet kaupunkina olla mukana vahvistamassa tämän ruoka-avun kohtaavaa otetta.
Todellakin olemme nyt tilanteessa, jossa ihmisten toimeentulovaikeudet kärjistyvät. Sosiaaliturvan leikkaukset ja työttömyyden kasvu ovat tehneet yhä useamman helsinkiläisen toimeentulosta niin niukkaa, että ruoka-avulle on tarvetta. Olisin itse myös kysynyt, että onko tässä tilanteessa harkittavissa jonkinlaista Stadin safkan vahvistamista, että esimerkiksi heillä olisi mahdollisuuksia laajentaa verkostoa ruuanlahjoittajien osalta vaikkapa sinne lounasravintoloihin, missä logistiikkaa myös vaaditaan paljon, jotta voisimme varmistaa, että myös tätä kautta ihmiset saisivat sitä apua, jota he tarvitsevat. Kiitos.
Valtuutettu Ville Jalovaara Julkisuudessa olleiden tietojen ja tässä toiminnassa mukana olleiden tietojen perusteella, Myllypurossa on kerrallaan jopa 1 400 ihmistä…
Arvoisa puheenjohtaja.
Kiitos tästä tärkeän asian nostamisesta keskusteluun täällä.
Julkisuudessa olleiden tietojen ja tässä toiminnassa mukana olleiden tietojen perusteella, Myllypurossa on kerrallaan jopa 1 400 ihmistä tätä ruokaa hakemassa. Se, miten he jatkossa saa asiansa hoidettua, on se huoli, mikä nyt tästä vastauksesta ei kokonaan poistu. Myöskin mä haluaisin laajempaa keskustelua edelleen siitä, että miten yhteiskunnassa ollaan siinä tilanteessa, että tämä ruoka-avun määrän tarve on näin suuri. Se olisi se perusääntökohta, että ihminen pystyy ravintonsa muuten turvallisesti hankkimaan. Tämä on tavallaan laastarin laittamista ongelmaan tämä, mistä täällä tällä kertaa puhutaan. Tarpeellisen laastarin, mutta itse ongelma, ihmisten huono-osaisuus, ei tällä ratkea.
Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto Kiitoksia, arvoisa puheenjohtaja. Oli hyvä kuulla, että Helsinki kaupunkina haluaa varmistaa ruoka-avun jatkamisen. Ruoka-apua tullaan aina…
Kiitoksia, arvoisa puheenjohtaja.
Oli hyvä kuulla, että Helsinki kaupunkina haluaa varmistaa ruoka-avun jatkamisen. Ruoka-apua tullaan aina tarvitsemaan, ja etenkin sitä tarvitaan nyt, kun maan hallitus on nostanut nopeasti toimillaan köyhyydessä elävien määrää. Etenkin köyhien lapsiperheiden määrän kasvu on hyvin huolestuttavaa.
Pitäisin tärkeänä, että Helsinki lisäisi määrärahoja köyhimpien tukemiseen ohjaamalla lisää määrärahoja ruoka-apua antavien järjestöjen tukemiseen. Samoin kuin turvaamalla sen, että köyhimmät ja haavoittavimmassa asemassa olevat ihmiset saavat riittävästi tarpeenmukaisia sosiaalipalveluita. Haluaisin kuulla arvoisalta pormestarilta vielä: Onko tehtävissä jotakin sen eteen, että hävikkiruokaa päätyisi nykyistä enemmän näille ruoka-apua antaville järjestöille, kun olemme kuulleet, että esimerkiksi Myllypurossa ruokaapu on jouduttu kokonaan lopettamaan sen vuoksi, että hävikkiruokaa ei ole tullut riittävästi?
Valtuutettu Natalia Kallio Kiitos, puheenjohtaja, pormestari ja kaikki valtuutetut tärkeistä nostoista. Nyt lakkautuksen alla oleva Myllypuron ruoka-apu perustettiin…
Kiitos, puheenjohtaja, pormestari ja kaikki valtuutetut tärkeistä nostoista. Nyt lakkautuksen alla oleva Myllypuron ruoka-apu perustettiin 30 vuotta sitten laman aikana väliaikaiseksi avuksi. Siitä tuli pysyvää, ja se on ongelman ydin. Hyvinvointiyhteiskunnan mitta ei ole se, kuinka tehokkaasti jaamme ruokaapua, vaan se, kuinka harvan täytyy sitä hakea. Pormestari mainitsikin jo välitettävän ruoan määrän tällä hetkellä.
Ruoka-apu on tärkeää ja välttämätöntä ja siinä ei ole mitään hävettävää, mutta häpeällistä on se, että hyvinvointivaltiossa ihmiset joutuvat turvautumaan siihen vuodesta toiseen ja nyt edustettuna ovat myös uudet ryhmät. Siksi kysynkin: Miten Helsinki aikoo varmistaa, että nykyinen ruoka-avun tarve ja siihen suunnatut mahdolliset resurssit eivät muodostu pysyväksi rakenteeksi, vaan että yhä harvemmin tarvitsee turvautua siihen tulevaisuudessa? Mikä on pitkän ajan visio?
Valtuutettu Tuula Haatainen Kyllähän tämä on hyvinvointivaltion kriisipiste. Tilanne, jossa ihminen joutuu turvautumaan ruoka-apuun. Hän on niin varaton, niin köyhä,…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Kyllähän tämä on hyvinvointivaltion kriisipiste. Tilanne, jossa ihminen joutuu turvautumaan ruoka-apuun. Hän on niin varaton, niin köyhä, syrjäytynyt, että hän ei pysty selviytymään ilman, että lähtee hakemaan ruokaa. Me kaikki voidaan kuvitella sellainen tilanne. Nyt kun me katsotaan, mitä tässä viime vuosina on tapahtunut, niin kyllähän hallituksen nämä järkyttävät leikkaukset eri kanavista on kohdistuneet samoihin ihmisiin. Eli osa yhteiskunnasta, osa ihmisistä on ajautunut todelliseen ahdinkoon.
Tästä syystä kyllä minimiasia on se, että ihmisillä pitää olla mahdollisuus ruokaan. Sen takia Helsingin kaupungin pitää kyllä tehdä kaikkensa, että täällä asukkaista pidetään huolta, mutta ensisijaista olisi se, että ihmisillä olisi sosiaaliturva ja myöskin, että ihmisillä olisi työtä, että voi itse hankkia elantonsa.
Valtuutettu Sandra Hagman Tässä on suora lainaus: ”Monet ruoan hakijat ovat kirjaimellisesti nähneet nälkää, ja leipäjonossa on nähty lapsia ilman vanhempiaan…
Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.
Tässä on suora lainaus: ”Monet ruoan hakijat ovat kirjaimellisesti nähneet nälkää, ja leipäjonossa on nähty lapsia ilman vanhempiaan hakemassa leipäkassia.” Näin sanoi minulle Pelastusarmeijan sosiaalipalvelukeskuksen johtaja tänään. Ja se, että lapsiperheitä häädetään kodeistaan. Tämä on Orpon Purran Suomi vuonna 2026, jossa ihmiset on jätetty perustuslain vastaisesti vaille riittävää sosiaaliturvaa. Sosiaalipäivystyksestä sen sijaan olen kuullut, että ennen jaettiin pari hernekeittopurkkia viikossa. Nyt hakijoita on useita joka ikinen päivä. Hävikkiruoka vähenee, mutta nälkä ei. Ruoka on perustarve. Kun emme tässä salissa voi päättää sosiaaliturvasta, niin kysynkin: Miten turvaamme, että ruoka-apua on jatkossa saatavilla helsinkiläisille riittävästi? Pelastusarmeija ostaa osan ruoasta tukusta lahjoitusvaroin. Voisiko Helsingissä tehdä samaa Stadin safkojen kautta? Onko mietitty, että voisimme tarjota laajemmin sosiaaliohjausta ja tukitoimintaa, jolla ihmisten osallisuutta voitaisiin vahvistaa Stadin safkojen kyljessä? Viimeiseksi haluan kysyä, että onko mietitty, että oppilaitoksien ruokahävikkiä voitaisiin ohjata paremmin tähän tarkoitukseen.
Valtuutettu Otto Meri Kävin tammikuussa tutustumassa tuohon Myllypuron elintarvikeapuun ja keskustelin siellä pitkään toiminnanjohtajan kanssa, joka hyvin…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kävin tammikuussa tutustumassa tuohon Myllypuron elintarvikeapuun ja keskustelin siellä pitkään toiminnanjohtajan kanssa, joka hyvin valotti sitä tilannetta, että hakijoiden määrät on maltillisesti kasvanut, ulkomaalaisten osuus on huomattavasti kasvanut ja jaettavan ruoan määrä on vähentynyt. Osasi jo silloin ennakoida, että todennäköisesti käy niin, että ruoka-apu loppuu siellä. Leipäjonoja tutkinut professori Juho Saari on tuonut esille, että leipäjonot on huono tapa mitata hyvinvointivaltiopalveluiden ja sosiaaliturvan tasoa, koska leipäjonot itsessään luo sitä kysyntää. Kun jaetaan ruokaa, niin sinne tulee myös hakijoita. Hakijoiden sosioekonominen taustakin vaihtelee huomattavasti, jolloin johtopäätösten tekeminen hakijoista on vaikeata.
Apulaispormestari Johanna Laisaari Kiitos erittäin ajankohtaisesta ja tärkeästä kysymyksestä, joka tosiaan haastaa tällä hetkellä helsinkiläisiä suuresti. Itselle tämä on…
Kiitos erittäin ajankohtaisesta ja tärkeästä kysymyksestä, joka tosiaan haastaa tällä hetkellä helsinkiläisiä suuresti.
Itselle tämä on siinä mielessä tärkeä asia, että tosiaan tämä Myllypuron ruokaapu on alkanut Herttoniemen seurakunnan toimesta ja itsekin olen ollut sitä aikana kehittämässäni ja yhteistyötä edistämässä nimenomaan Helsingin kaupungin kanssa. Tässä on monessa puheenvuorossa todettu, miksi se ruoka-apu on nyt loppumassa ja nostettu esiin tämä suurentunut tarve Helsingissä. Siihen vaikuttaa tietysti myös tämä lapsiperheköyhyys, kuten monet on tässä todennut. Ei meillä voi olla sellaista kaupunkia eikä yhteiskuntaa, missä lapsilla on nälkä. Tämä näkyy tosiaan kouluissa myöskin lisääntyneenä tarpeena aina maanantaisin. Korona-aikana se jo näkyi myös, että koulu on muutakin kuin oppimisen paikka.
Kysyisin nyt, että miten jatkossa idässä nimenomaan turvataan ruoka-apu. Tässä oli jo hyvä nosto. Itsekin ajattelin, että meillä on tätä ruokahävikkiä meidän omissa toiminnoissa, että voidaanko me jotenkin pohtia sen ruoan jakamista jollain tapaa paremmin.
Kiitos.
Pormestari Daniel Sazonov Muutamia huomioita. Ensin on hyvä huomata, että niin kuin tässä sivuttiinkin, niin eihän meidän kaupunkina toiminta tässäkin keskustelussa…
Kiitos, puheenjohtaja. Hyvä valtuusto.
Muutamia huomioita.
Ensin on hyvä huomata, että niin kuin tässä sivuttiinkin, niin eihän meidän kaupunkina toiminta tässäkin keskustelussa olevien ihmisten osalta rajoitu vain tähän ruoka-apukysymykseen. Itse asiassa siellä enemmän on tätä taustalla toimimista, niin kuin kuvasin tämän avustuskokonaisuuden ja Stadin safka -kokonaisuuden. Kun menemme sitten sinne sotepe-puolelle, niin kyllähän aikuissosiaalityö tekee omaa työtään. Meillä on täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki, joka joissain tilanteissa voi tulla kysymykseen, ei tietenkään tällaisena pysyvänä toimeentulomuotona. Niin kuin valtuutettu Haatainen totesi, sosiaaliturvakysymykset ovat kansallisissa käsissä. Ja sitten osana joitakin palveluitamme. Kyllähän esimerkiksi Symppiksissä... Se on vaatimatonta. Se voi olla puuroannos, mutta kuitenkin ruokaa. Tämä kuitenkin laventaa tätä kenttää, jossa operoimme.
No sitten tämä toinen kokonaisuus. Juuri näin, tämä ruoan vähyys, mihin itse viittasin ja mihin tässä keskustelussakin viitattiin, on se kysymys. Mutta toki onhan meillä edelleen se tilanne, että ei meillä 100 prosenttia hävikkiruoasta päädy jakoon. Tässä tietenkin Stadin safka voi omalla aktiivisuudella edesauttaa tätä kokonaisuutta. Itse asiassa myöskin tämä sekä käyty julkinen keskustelu että tämän tyyppinen keskustelu täällä valtuustossa on omiaan aktivoimaan niitä toimijoita, jotka eivät ehkä ole näin laajasti kiinnittäneet tähän aiemmin huomiota. Kyky vastaanottaa meillä on, eli Stadin safka kyllä... Se voi tästä valtuustokeskustelustakin viestinä lähteä, jos vaikka median edustajat sattuvat juuri tästä aiheesta kiinnostumaan tai jostakin muusta dramaattisemmasta aiheesta tänään täällä. Se viesti on tärkeä välittyä, että meillä on tämä tällainen toimija niin kuin Stadin safka ja sillä kyky ottaa vastaan ja välittää näille toimijoille. Sillä tavallahan se on tehty aika yksinkertaiseksi ja jouhevaksi. Toivon, että tämä keskustelu myöskin eri toimijoita asiaan herättelee.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto järjestää kyselytunnin.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)