Kaupunginvaltuusto · 4.2.2026

Valtuutettu Tuomas Nevanlinnan aloite osallistavan budjetoinnin kehittämisestä

  • Diaarinumero: HEL 2025-008682
  • Esittelijä: Kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Keskustelu

4 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)

Valtuutettu Titta Hiltunen On ollut hienoa nähdä vuosien varrella, miten kaupunkilaiset on ottaneet osallistuvan budjetoinnin konseptin omakseen. Eivät valitettavasti…

Kiitos, puheenjohtaja.

On ollut hienoa nähdä vuosien varrella, miten kaupunkilaiset on ottaneet osallistuvan budjetoinnin konseptin omakseen. Eivät valitettavasti kaikki kaupunkilaiset ole toistaiseksi osallistuneet, mutta monet kuitenkin. Kaupunkilaiset on halunneet ja saaneet muun muassa erilaisia lauttayhteyksiä, niittyjä, tapahtumia ja vaikka mitä. Mutta sen mä olen vuosien varrella pannut merkille, että lähiöissä näissä OSBU-hankkeissa toivotaan aina kaikkea tämmöistä roskisten kaltaista perusinfraa, mikä on vähän surullista, koska OSBUn idea on kuitenkin tuoda alueelle jotain ylimääräistä, mitä siellä ei muuten olisi. Tämmöiset perusjutut kuten roskikset pitäisi kaupungin hoitaa ihan kaikkialla kuntoon yhtä lailla ja OSBUsta huolimatta.

Yksi konkreettinen kehityskohde OSBUssa on tämän lisäksikin. Tässä entisessä lähiörahastossa, nykyisessä osallisuusrahastossa, josta tämä osallistuva budjetointi on tähän asti rahoitettu, siellä on käsittääkseni rahaa ainoastaan enää yhteen täyteen OSBU-kierrokseen tämän nykyisen jälkeen. Se siis tarkoittaa, että meidän täytyy lähitulevaisuudessa joko pumpata sinne rahastoon lisää rahaa tai sitten keksiä joku muu tapa rahoittaa OSBUa. Mä kysynkin, että jos esimerkiksi pormestari tai joku muu osaisi vastata, että onhan nämä kaupunkilaisten osallisuushankkeet turvattu jatkossakin. Toivon todella, että me yhdessä löydetään tähän joku ratkaisu, jotta me voidaan jatkossakin tuottaa kaupunkilaisille yhteistä hyvää.

Kiitos.

Valtuutettu Veronika Honkasalo Valtuutettu Hiltunen piti tässä erittäin hyvän puheenvuoron. Nämä on tosi pidettyjä nämä OSBU-hankkeet, ja toivotaan, että ne sitten myös…

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Hiltunen piti tässä erittäin hyvän puheenvuoron.

Nämä on tosi pidettyjä nämä OSBU-hankkeet, ja toivotaan, että ne sitten myös saa jatkoa, mutta tosiaan ongelma on se, että jos tehdään sitä OSBU-rahalla, mitä kaupungin joka tapauksessa pitäisi tehdä. Ja sitten yksi selkeä epäkohta on myös asukkailta tullut sen suhteen, että olisi tosi tärkeää, että kun nämä on mennyt äänestyksestä läpi nämä hankkeet, niin sitten asukkailla olisi myös mahdollisuus päästä seuraamaan, miten ne toteutetaan. Tästä on erityisesti tullut palautetta, että tämä ei tällä hetkellä toimi. Se ei pääty se hanke siihen, että kun se on mennyt läpi sen äänestyksen, vaan että kaupunkilaisia pidetään mukana myös siinä itse prosessissa sitten, kun ne toteutetaan.

Pormestari Daniel Sazonov Mehän olemme vieneet tätä OSBUa eteenpäin niin, että me yhdistimme jossain vaiheessa nämä kierrokset niin, että ne on joka toinen vuosi,…

Kiitos, puheenjohtaja.

Mehän olemme vieneet tätä OSBUa eteenpäin niin, että me yhdistimme jossain vaiheessa nämä kierrokset niin, että ne on joka toinen vuosi, jotta saadaan isompia potteja liikkeelle. Nyt tänä vuonnahan kierros pyörähtää. Sitten meillä on, niin kuin valtuutettu Hiltunen totesi, vielä yhteen kierrokseen mahdollisuus. Käytännössä siis 2029 valtuustokauden vaihteessa on totta, että siinä pitäisi ottaa kantaa, että miten OSBUn kanssa jatketaan. Sitten tietenkin sille pitää hakea myöskin siinä vaiheessa resurssointi joko rahastotyyppisellä ratkaisulla tai sitten budjetin kautta. Tosiaan tämän valtuustokauden näkymä on se, että voimme tämän kuvion vielä pyöräyttää niin, että siihen on resurssit olemassa. Ihan luontevaa itse asiassa, että 2029 valtuustokauden vaihteessa tätä sitten arvioidaan.

Valtuutettu Terhi Peltokorpi Erittäin hyvä itse asiassa pormestarin puheenvuoron jälkeen käyttää oma puheenvuoro, kun pormestari lopetti siihen, että on tärkeä ja hyvä…

Arvoisa puheenjohtaja.

Erittäin hyvä itse asiassa pormestarin puheenvuoron jälkeen käyttää oma puheenvuoro, kun pormestari lopetti siihen, että on tärkeä ja hyvä arvioida tätä osallistuvan budjetoinnin toteutumista ja mahdollisia kehittämistarpeita varmasti sitten myös ja sitä, miten tätä jatketaan ja jatketaanko.

Valtuutetut Honkasalo ja Hiltunen nostivat jo tässä puheenvuoroissaan esille näitä näkökulmia, joita kaupunkilaisilta on tullut. Erittäin tärkeää, että tämä osallistuva budjetointi ei olisi tapa, jolla niitä asioita, joita kaupungin pitäisi jo muutenkin tehdä, hoidetaan tätä kautta. Esimerkiksi tästä on eri puolilta kaupunkia tullutkin palautetta, että on ollut tiettyjä epäkohtia, jotka ovat vuosia siirtyneet vain eteenpäin, ja sitten ne ovat tätä kautta hoidettu. Tai sitten toisaalta yhtenä ongelmana, mikä ei nyt tässä ehkä keskustelussa vielä noussut esille, on se myös, että meillä kuitenkin tähän osallistuvaan budjetointiinkin aika pieni osa kaupunkilaista on osallistunut näihin prosesseihin sekä ideoiden tuottamisessa että siinä äänestämisessä. Olisi tosi tärkeää nyt näillä kahdella seuraavalla vielä jäljellä olevalla kierroksella, että mietittäisiin tosi aktiivisesti sitä, että miten me saataisiin se äänestysaktiivisuus erityisesti nostettua.

Kuitenkin tavoite ja toiveet tähän ovat tärkeät ja hyvät, mutta toteuttamisessa on vielä parannettavaa. Kuitenkin kun tässä on nämä kaksi ainakin kertaa edessä, niin toivon, että aktiivisesti mietitään ja rakennetaan semmoisia väyliä ja keinoja. Yksi on kyllä oppilaitokset ja koulut. Kun nuoretkin pääsevät äänestämään, niin siellä se, miten tätä tuodaan esille ja onko jopa mahdollisuuksia, missä yhteisesti äänestetään.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Tuomas Nevanlinna ja 31 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että valtuustolle tuodaan raportti osallistuvasta budjetoinnista saaduista kokemuksista Helsingissä. Aloitteen mukaan valtuuston keskustelun perusteella valmistellaan ehdotuksia osallistuvan budjetoinnin kehittämisestä ja mahdollisesta jokavuotistamisesta, jotka tuodaan valtuustoon 2026 tai 2027 aikana. Helsingin osallistuva budjetointi OmaStadi on käynnistetty kaupunginhallituksen päätöksellä 13.11.2017 §:n 1047 osana osallisuus- ja vuorovaikutusmallia. Malli ohjaa pitkäjänteisesti ja kattavasti kaupungin osallisuuden ja vaikuttamisen kokonaisuutta yli strategiakausien. Osallisuusrahasto (Delaktighetsfonden) on perustettu itsenäiseksi taseyksiköksi kaupunginvaltuuston päätöksellä 13.6.2018 § 176. Osallisuusrahaston tarkoituksena on edistää yhdenvertaista kaupunkia luomalla taloudelliset edellytykset helsinkiläisten asukkaiden ja yhteisöjen esittämien hankkeiden ja projektien toteuttamiselle hallintosäännön 27 luvun 1 §:n mukaisesti. Kaupunginvaltuusto totesi rahaston perustamispäätöksen yhteydessä, että kaupunginhallitus tulee erikseen päättämään osallistuvan budjetoinnin määrärahan valmisteluperiaatteista ja toteutuksesta. Osallistuva budjetointi on toteutettu kaksi kertaa valtuustokaudessa. Toteutussykli on mahdollistanut laadukkaan ja hyvin suunnitellun prosessin toteuttamisen, jossa mukana ovat olleet laajasti kaupunkilaiset, järjestöt, kaupungin eri toimijat sekä kaupunginkanslia ja toimialat. Laaja osallistujajoukko sekä monivaiheinen ja yhdenvertaisuuteen tähtäävä prosessi vaativat ennakoivaa, laaja-alaisesti toteutettua ja asiantuntevaa suunnittelua ja toteutusta. Sen eri vaiheet edellyttävät työpanosta kaikilta kaupungin toimialoilta yhdenvertaisen ja kattavan kierroksen toteuttamiseksi. Osallistuva budjetointi OmaStadi synnyttää prosessin tuloksena kaupunkilaisille merkittäviä ja vaikuttavia hankkeita. Koska äänestysvaiheen jälkeen toimialoille ja kansliaan tulee samanaikaisesti lukuisia hankkeita toteutukseen olemassa olevien suunnitelmien ja painopisteiden päälle, on niiden toteutusta porrastettava rajallisten resurssien vuoksi. Hankkeiden keskimääräinen toteutusaika on 3–4 vuotta, jolla varmistetaan hankkeen riittävän vaikuttava, laadukas ja pitkäaikainen toiminta. OmaStadin kierrosten toteutussyklissä tulee huomioida, ettei hankkeita voi olla liian suurta määrää samanaikaisessa toteutuksessa sekä prosessin luotettavuuden ja uskottavuuden että toteutukseen käytettävissä olevien resurssien näkökulmasta. Näin ollen toteutus nykyistä tiheämmässä aikataulussa ei ole resurssien ja hankkeiden laadukkaan toteutuksen kannalta realistista, jotta vältytään hankkeiden liian suuresta samanaikaisesta määrästä. Osallisuus- ja vuorovaikutusmallin päivittäminen ja sen osana osallistuvan budjetoinnin toteuttamisen jatkokehittäminen on tullut ajankohtaiseksi. Vuoden 2026 aikana päivitettävä osallisuus- ja vuorovaikutusmalli muokataan vastaamaan tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeita. Päivittämisen myötä se tulee edelleen ohjaamaan, tukemaan ja raamittamaan kaupunkilaisten, yhteisöjen ja yritysten osallistumisen ja vaikuttamisen kokonaisuutta yli strategiakausien. Osallisuus- ja vuorovaikutusmallin päivittämisen osana tullaan kaupunginhallitukselle valmistelemaan syksyn 2026 aikana laaja arviointikatsaus osallistuvan budjetoinnin OmaStadin toteutuksesta sekä sen pohjalta laadittu esitys, miten osallistuvaa budjetointia tulisi jatkossa toteuttaa. Esityksen osana kuvataan osallistuvan budjetoinnin kehityskulut sekä niiden ja kaupungin kokemusten pohjalta toteutuksen eri mahdollisuudet ja kehityssuunnat. Koska laajaan tietopohjaan ja analyysiin perustuva osallistuvan budjetoinnin arviointiraportti ja siihen pohjautuva esitys osallistuvan budjetoinnin jatkosta tullaan toteuttamaan vuoden 2026 aikana, erillistä keskustelua valtuustossa tässä kohtaa ei pidetä tarpeellisena. Valtuustolle tuodaan tämän valtuustoaloitteen vastauksen liitteenä kolmen aiemman osallistuvan budjetoinnin OmaStadin kierroksen toteutuksesta koostettu raportti. Sen pohjana ovat toimineet kaupunginkansliassa laaditut selvitykset eri toteutuskierroksilta sekä tutkimuskatsaukset ja saadut palauteet kaupunkilaisilta ja toimialoilta.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginvaltuusto 21.01.2026 § 22

HEL 2025-008682 T 00 00 03 Päätös Kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle. Esittelijä Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus 08.12.2025 § 835

HEL 2025-008682 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. 01.12.2025 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)