Kaupunginvaltuusto · 12.11.2025

Valtuutettu Amanda Pasasen aloite metsästyskiellosta Helsingin uloimmille luodoille uhanalaisten vesilintujen ja hylkeiden suojelemiseksi

  • Esittelijä: Kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Keskustelu

5 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)

Valtuutettu Amanda Pasanen Ihmiset ovat yleensä todella yllättyneitä, kun kerron heille, että Suomessa saa edelleen metsästä uhanalaisia lintulajeja ja että Helsingin…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Ihmiset ovat yleensä todella yllättyneitä, kun kerron heille, että Suomessa saa edelleen metsästä uhanalaisia lintulajeja ja että Helsingin edustalla ammutaan hylkeitä ja jopa hylkeiden poikasia eli kuutteja. Me elämme keskellä kuudetta sukupuuttoaaltoa ja luontokatoa. Tiedämme, että yli miljoona lajia on globaalisti vaarassa kuolla sukupuuttoon, ja tiedämme myös, että melkein joka kolmas Suomen lintulajeista on uhanalaisia. Tästä huolimatta meidän metsästyslainsäädäntömme on auttamattoman vanhentunutta.

Olen tehnyt tämän aloitteen siksi, että haluan kieltää uhanalaisten lintujen ja harmaahylkeiden metsästyksen Helsingin merialueilla. Helsingin ulkoluodoilla metsästetään aktiivisesti harmaahylkeitä eli halleja ja niitä metsästetään huhtikuusta vuoden loppuun Suomenlahden metsästyskiintiön puitteissa. Metsästys siis alkaa ennen kuin hylkeiden poikaset eli kuutit on edes vieroitettu emoistaan. Vielä toukokuussakin nämä kuutit ovat usein todella pelottomia eikä osaa pelätä ihmistä ja joutuvat silloin helposti metsästäjien ampumiksi. Tämä toiminta häiritsee paitsi tietenkin näitä hylkeitä, jotka joutuvat tapetuiksi, niin myös alueella levähtäviä arktisia alleja ja muita läpimuuttavia, levähtäviä ja ruokailevia merilintuja läpi niiden muuttokausien ja pesimäajan. Lain mukaanhan lintujen pesinnän häiritseminen on kaikkialla kiellettyä, mutta käytännössä tämä ei näillä luodoilla toteudu.

Hylkeiden metsästystä Helsingin alueella ei ole mahdollista perustella hallien vaikutuksella ammattikalastukseen, sillä Helsingin vesillä ei toimi lähes laisinkaan ammattikalastajia. Sen sijaan kaupunkilaiset ovat erittäin kiinnostuneita näkemään hylkeitä. Kun nuoria harmaahylkeitä on taannoin ilmaantunut esimerkiksi Vanhankaupunginkoskelle, on se aiheuttanut yleisöryntäyksen alueelle.

Hylkeiden lisäksi näillä Helsingin ulkoluodoilla metsästetään uhanalaisia lintuja, kuten alleja ja haahkoja. Allin talvikanta on Itämerellä kutistunut jopa 75 prosenttia 1990-luvun alun jälkeen. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on luokitellut lajin globaalisti uhanalaiseksi. Eli tämä laji on vaarassa kadota maapallolta ja silti sallimme sen metsästyksen. Siinä ei ole mitään järkeä. Nämä alueet, Halliluodon, Uppoluodon matalikot, piti alun perin rauhoittaa Helsingin uudessa luonnonsuojelualueohjelmassa, mutta yleiskaavan Tallinnatunnelin kaavavarauksen myötä se ei ollut mahdollista, joten tarvitaan muita keinoja suojelemaan näiden luotojen luontoa. Nämä luodot kuitenkin sijaitsevat Helsingin aluevesillä, joten näillä alueilla metsästämisestä päättää viime kädessä valtio, eikä Helsingin kaupunki. Me voimme kuitenkin kaupunkina ottaa kannaksemme edistää alueen metsästyskieltoa uhanalaisten lintujen ja hallien suojelemiseksi. Näin on myös tämän aloitevastauksen myötä tapahtumassa. Eli Helsingin viralliseksi kannaksi on tämän aloitevastauksen hyväksymisen myötä tulossa nyt se, että Helsingin kanta on se, että uhanalaisia vesilintuja ei pitäisi tässä maassa metsästää ja että harmaahylkeiden metsästys pitäisi kieltää Helsingin edustan merialueilla. Haluan kiittää kaikkia tätä aloitetta tukeneita valtuutettuja ja tämän aloitteen allekirjoittaneita valtuutettuja. Toivon, että pystymme yhtä laajalla rintamalla ja joukolla edistämään myös valtion tasolla sitä, että saisimme vihdoin kiellettyä uhanalaisten lajien metsästyksen tässä maassa.

Kiitos.

Valtuutettu Otto Meri · vastauspuheenvuoro Tärkeä aloite, mutta tämä harmaahylje eli halli, niin en ihan täysin ymmärrä sitä perustetta. Ensinnäkin kysehän on hyvin elinvoimaisesta…

Kiitos, puheenjohtaja.

Tärkeä aloite, mutta tämä harmaahylje eli halli, niin en ihan täysin ymmärrä sitä perustetta. Ensinnäkin kysehän on hyvin elinvoimaisesta lajista Itämerellä, joka on kasvanut runsaasti se kanta. Se peruste, että Helsingin alueella ei ole ammattikalastajia, saattaa ehkä pitää paikkansa, mutta valitettavasti harmaahylkeet liikkuvat muuallakin, eikä ne ole niin reviiritietoisia, että ne Helsingin harmaahylkeet ei muualla vaikuttaisi. Joten sillä perusteella nyt ei voida tätä rajoittaa. Harmaahylje aiheuttaa valtavasti haittaa kalastajille. Kun kyse on elinvoimaisesta lajista, joka aiheuttaa haittaa ja jota jotkut jopa onneksi osaa hyödyntääkin, ei toki ihan samassa määrin kuin aikaisemmin, että kaikkia hylkeen osia ei käytetä, niin ei ole mitään perustetta sitä pyrkiä rajoittamaan. Onneksi tässä aloitteessa sitä ei esitetäkään.

Sen sijaan olen kyllä samaa mieltä siitä, että Riistakeskuksen ja Metsästäjäliiton ehkä olisi siinä määrin hyvä katsoa peiliin, että missä määrin esimerkiksi haahkan metsästystä pitäisi meidän itsesääntelyllä rajoittaa enemmän. Siinä olen samaa mieltä aloitteen tekijän kanssa.

Valtuutettu Amanda Pasanen · vastauspuheenvuoro Vastaan valtuutettu Merelle, että tästäkin huolimatta, vaikka harmaahylje ei ole uhanalainen, olen sitä mieltä, että sen metsästys…

Kiitos, puheenjohtaja.

Vastaan valtuutettu Merelle, että tästäkin huolimatta, vaikka harmaahylje ei ole uhanalainen, olen sitä mieltä, että sen metsästys Helsingin merialueella on täysin turhaa eikä sille ole selkeitä perusteita. Ongelmallista on se, että kun sitä harmaahyljettä metsästetään näillä luodoilla, se häiritsee merkittävästi näiden uhanalaisten lintulajien pesintärauhaa ja ruokailua. Näin ollen se on myös luonnonsuojelullisesti perusteltua kieltää hylkeiden metsästys näillä alueilla.

Valtuutettu Mai Kivelä Aloite siitä, että Helsinki kieltää metsästyksen näillä uloimmilla ulkoluodoilla uhanalaisten vesilintujen ja hylkeiden suojelemiseksi on…

Kiitos, puheenjohtaja.

Aloite siitä, että Helsinki kieltää metsästyksen näillä uloimmilla ulkoluodoilla uhanalaisten vesilintujen ja hylkeiden suojelemiseksi on minusta erittäin hyvä ja tärkeä. Kiitos valtuutettu Pasaselle siitä.

Suomessahan on jo monien vuosien ajan vaadittu uhanalaisten lajien metsästyksen kieltämistä. Siksi on hienoa, että tässä Helsinki nyt haluaa lähettää viestin myös maan hallitukselle siitä, että valtion ylipäätään tulisi kieltää Suomessa uhanalaisiksi luokiteltujen vesilintulajien sekä, niin kuin valtuutettu Pasanen mainitsi, globaalisti uhanalaisen allin metsästys ja myös rauhoittaa nämä lajit niin pitkäksi aikaa kuin on tarpeen. Metsästettävistä vesilintulajista suuri osa, noin puolet, on luokiteltu Suomessa uhanalaiseksi. Tämä ei tietenkään ole millään tavalla kestävää. On myös yhteiskunnan resurssien tuhlaamista, että samaan aikaan yhteiskunta pyrkii käyttämään aikaa ja vaivaa ja rahaa lajien suojeluun, mutta sitten kuitenkin niiden samojen uhanalaisten lajien kantoja annetaan heikentää metsästyksellä. Itse nyt olen muutenkin sitä mieltä, että ylipäätään mielestäni metsästys harrastuksena ei kuulu tänne Helsinkiin.

Mun mielestä tässä on huomionarvoista myös se, että tässä vastauksessa nyt sanotaan, että on luontevaa, että tästä metsästyspolitiikasta voidaan linjata tämän tulevan kaupungin eläinten hyvinvointiohjelman yhteydessä. Eli sen kautta me voidaan puuttua moniin eläinten oikeuksiin liittyviin epäkohtiin, kuten näihin metsästyksen epäkohtiin. Ylipäätään mun mielestä on hienoa, että tässä aloitevastauksessa puhutaan eläinten hyvinvointipolitiikasta osana kaupungin toimintaa. Eli vihdoin eläinten hyvinvointi ymmärretään osaksi kaupungin vastuuta ja sellaiseksi kokonaisuudeksi, joka on tärkeä ja joka vaatii toimia myös kaupungin tasolla.

Valtuutettu Silja Paavola Tämä on oikeastaan aika hyväkin asia kohdistuen juuri uroshaahkojen pesimäaikaiseen varjelemiseen. Tiedämme sen, että uroshaahkoista on…

Kiitos, puheenjohtaja. Arvoisat valtuutetut.

Tämä on oikeastaan aika hyväkin asia kohdistuen juuri uroshaahkojen pesimäaikaiseen varjelemiseen. Tiedämme sen, että uroshaahkoista on suunnaton pula, ja sen takia niiden täydellinen pesimäalue pitäisi rauhoittaa. Halleja on tietysti todellakin, ja hallit eivät tiedä, missä Helsingin rajat on, ja ne tuottavat kyllä Itämerellä todellakin paljon ongelmiakin, mutta kun nämä kytketään yhteen, niin kuin tässä vastauksessakin näkyy, niin kyllä tämä on tietyllä lailla ihan puolustettavissa.

Kiitos.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Amanda Pasanen ja 26 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinki kieltää metsästyksen uloimmilla ulkoluodoillaan uhanalaisten vesilintujen ja hylkeiden suojelemiseksi. Aloite on liitteenä 1. Huoli ulkoluodoilla tapahtuvan harmaahylkeen ja uhanalaisten vesilintujen, erityisesti allin ja haahkan, metsästyksen vaikutuksesta lintukantoihin ja niiden talvehtimisolosuhteisiin on perusteltu. Vaikutuksen voimakkuutta on kuitenkin vaikea arvioida, ja riistahallinnon kokoamissa vesilintuja koskevissa saalistilastoissa koko Suomenlahdelta on ilmeisesti tilastointimenetelmien muuttumisen vuoksi vaikeasti tulkittavia virhelähteitä. Harmaahylkeitä ammutaan Helsingissä melko vähän, kolmena viimeisenä metsästysvuonna yhteensä 28 yksilöä. Koko Suomenlahdella pyydettiin viisivuotisjaksolla 604 hallia eli keskimäärin 121 yksilöä metsästysvuotta kohden. Lintujen pesimäaikana 16.4.–31.7. ammuttujen osuus koko saaliista (lukuun ottamatta kuluvaa vuotta) oli 475 yksilöä eli 79 %. Hallien kevätmetsästys voi Suomenlahdella olla keskimäärin suurempi ongelma saaristolinnustolle kuin Helsingissä. Kaupungin toimivalta merellä loppuu kunnanrajaan, jonka ulkopuolella työntekijät (esimerkiksi vesistötutkijat) voivat tehdä havaintoja, mutta eivät valvoa metsästystä tai kalastusta. Syksyistä merilinnustusta vahingollisempaa voi olla koirashaahkan kesämetsästys 1–15.6., jos metsästyksessä ei tarkoin noudateta maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 263/2025 mukaista haahkanaaraiden ja -poikueiden sekä ruokkilintujen asuttamien saarten kieltoa. Ympäristöpalvelujen tulisi yhteistyössä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialaan kuuluvien liikuntapalvelujen kanssa kiinnittää huomiota ulkomerellä liikkumisen yhteydessä myös syksyn ja kevään aikana tapahtuvaan hylkeenmetsästykseen ja merilinnustukseen. Havainnointia muun työn ohessa, ei varsinaista metsästyksenvalvontaa, joka olisikin mahdotonta toimialueen ulkopuolella, eikä systemaattista tutkimusta, joka on paremmin riistahallinnon, Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen tai muun tutkimuslaitoksen tehtäviin sisältyvä asia. Kaupunginhallitus toteaa kantanaan, että valtion ympäristö- ja metsästyshallinnossa tulisi kieltää Suomessa uhanalaisiksi luokiteltujen vesilintulajien, sekä globaalisti uhanalaisen allin, metsästys sekä rauhoittaa kyseiset lajit niin pitkäksi aikaa kuin kantojen epäsuotuisa suojelutaso sitä edellyttää. Lisäksi kaupunginhallitus katsoo, että harmaahylkeen metsästystä tulisi rajoittaa Helsingin edustan merialueilla uhanalaisten vesilintujen häiriön vähentämiseksi. Rajoitusten perusteena on myös se, ettei harmaahylkeen metsästykselle ole Helsingin merialueilla kaupallisen kalastuksen näkökulmasta taloudellisia perusteita ja että kaupunkilaisilla on kasvava kiinnostus merinisäkkäiden havaitsemiseen ja kohtaamiseen luonnossa. Kaupungin metsästyspolitiikka Kaupunki on järjestänyt joidenkin riistalajien metsästystä ja vieraseläinlajien poistoa lintuvesien ja saariston luonnonsuojelualueilla sekä tarvittaessa muillakin alueilla. Östersundomissa metsästetään yksityisillä ja kaupungin mailla metsästysseuran organisoimana. Kaupunkiympäristön toimiala selvittää metsäkauriin aiheuttamien liikenne- ja muiden vahinkojen torjuntaa huolellisesti suunnitellun metsästyksen avulla. Helsingin uloimmat luodot, kuten aloitteessa erikseen mainittu Halliluoto (Gråsälsbådan) ja Uppoluoto (Sankbådan) sijaitsevat kunnanrajan ja aluevesirajan välisellä valtiolle kuuluvalla yleisellä vesialueella, jossa voidaan metsästää metsästyslain (613/1993) 2 luvun 7 § mukaisesti. Metsästyksen luvitus, valvonta tai kieltäminen tällä alueella ei kuulu Helsingin kaupungin toimivaltaan. Metsästystä ja vieraslajien pyydystämistä rajoitetaan kaupungissa ovat yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä virkistyskäytön haitattomuuden perusteella. Harrastusmielessä harjoitetun metsästyksen mahdollisuuksien laajentamista tai kaventamista ei tule pääsääntöisesti tehdä yksittäisten aloitteiden pohjalta, vaan kokonaisvaltaisesti. Aloitteessa esitetty huoli uhanalaisen allin ruokailurauhasta on kuitenkin lajin globaalin uhanalaisuuden huomioon ottaen aiheellista ottaa tarkasteluun. Luontevimmin uutta metsästyspolitiikkaa luodaan kaupunkistrategiaan kirjatun tällä valtuustokaudella laadittavan eläinten hyvinvointiohjelman yhteydessä. On huomattava, että esimerkiksi monien saaristo- ja vesilintujen populaatiotason hyvinvointi voidaan ekologisen tarkastelun pohjalta asettaa näitä lajeja saalistavien petoyksilöiden yksilökohtaisen hyvinvoinnin edelle. Eläinten hyvinvointipolitiikkaa koskevan valmistelun aikana on mahdollista puuttua olemassa olevan metsästyksen selviin epäkohtiin kaupungin toimivallan rajoissa. Muiden toimijoiden päätöksiin voidaan vaikuttaa vain epäsuorasti kaavoituksella ja muulla velvoittavalla suunnittelulla. Uppoluodon-Halliluodon osalta tällainen tilaisuus olisi ollut luonnonsuojelualueohjelmassa 2025–38, josta alue jäi pois maakuntakaavan mahdollistaman Tallinnan tunnelin ilmeisen potentiaalisen pystykuilusijainnin vuoksi. Asema- tai osayleiskaavoitus puolestaan on liian raskas väline pelkästään metsästyskieltojen edistämiseen. Myös ulkoluotojen metsästyksen jokaisenoikeutta muistuttavan luonteen vuoksi asiaan liittyy juridisia ongelmia. Aloitteen mukaan Helsingissä ei toimisi lähes lainkaan ammattikalastajia. Käsitys ei ole täysin oikea, koska Helsingin kaupungin ammattikalastusluvan on viime vuosina lunastanut 6–9 kalastajaa, pääosin sivutoimisia. Kattavaa arviota hyljevahinkojen merkityksestä ammattikalastukselle ei liene Helsingin alueella ulkomeri mukaan lukien tehty. Metsästyksestä huolimatta hallit ovat nykyisin yleinen näky Helsingin, jopa sen keskustan rannoilla. Rantautuneet kuutit houkuttelevat keväisin ihmisiä liiankin lähelle. Metsästyksen haitat linnustolle Hallin eli harmaahylkeen metsästyskausi on 16.4.–31.12. eli se kattaa Itämerellä lintujen pesimäkauden alusta lähtien, syysmuuton kertymä- ja levähdysvaiheet sekä vuoden lopun talvehtimisen jäätilanteen salliessa. Itämerennorppa on Suomessa silmälläpidettävä, taantunut ja Suomenlahdella harvinaistunut ja kokonaan rauhoitettu. Maa- ja metsätalousministeriö on säätänyt hallille vuosittaisen saaliskiintiön, jota ei Suomenlahdella ole toistaiseksi minään metsästyskautena käytetty loppuun. Harmaahylkeitä ammutaan Helsingissä melko vähän, kolmena viime metsästysvuonna yhteensä 28 yksilöä. Koko Suomenlahdella pyydettiin 16.4.2020–31.12.2024 ynnä 16.4.–31.7.2025 yhteensä 680 hallia eli keskimäärin 136 yksilöä metsästysvuotta kohden. Lintujen pesimäaikana 16.4.–31.7. ammuttujen osuus koko saaliista oli 551 yksilöä eli 81 %. Luvuista voi tehdä alustavan päätelmän, jonka mukaan hallien kevätmetsästys voi Suomenlahdella olla keskimäärin suurempi ongelma saaristolinnustolle kuin Helsingissä. Hallin kantaan nähden metsästys näyttää olevan kestävällä tasolla. Pesimäaikaisen metsästyksen aiheuttamat haitat Metsästyslaki mahdollistaa koirashaahkan eli kalkkaan metsästyksen valtion yleisellä vesialueella 1.–15.6. Tämä ei vaikuta merkittävästi haahkan itsensä pesimämenestykseen, koska naaraat ovat tuolloin jo saaneet – ilman koiraiden apua – poikasensa vesille tai ainakin hautoneet pitkään. Maa- ja metsätalousministeriön asetus (263/2025) haahkan metsästyksen rajoittamisesta kieltää kesämetsästyksen niillä saarilla ja luodoilla, joilla on myös naarashaahkoja ja niiden poikasia tai ruokkilintujen (Helsingissä riskilän) yhdyskuntia. Näin ollen metsästys ei ole mahdollista Halliluodon-Uppoluodon alueella ja valtaosalla muitakaan saaria ja luotoja. Pesimäaikainen metsästys on varmuudella vahingollista, jos sitä harjoitetaan hyvällä lintuluodolla eli sellaisella, jossa on runsaasti pesiviä lajeja ja pareja. Syysmuuton ja talvehtimisen aikaisen metsästyksen aiheuttamat Aloitteen mukaan harmaahylkeiden metsästys pesimäkauden jälkeen vuoden loppuun ja allin metsästys 1.9. alkaen vuoden loppuun häiritsee alleja ja muita muuttavia ja talvehtivia vesilintuja. Aloitteessa esitetään Halliluodon-Uppoluodon alueelle täydellistä metsästyskieltoa. Sama asia esitetään yksityiskohtaisemmin Tringa ry:n mielipiteessä 4.11.2024, joka koskee Helsingin luonnonsuojeluohjelmaa. Tämä alue jäi pois suojelusta kaavallisista syistä. Aloitteen mukaan laukaukset häiritsevät ja keskeyttävät lintujen ruokailua. Helsingin edustalta on kuitenkin rajattu kansainvälisesti arvokkaina lintualueina (IBA) ja Suomen tärkeinä lintualueina (FINIBA) noin 78 neliökilometriä ulkomereksi tulkittavaa vesialuetta. Siitä on rajattu noin 33 neliökilometriä (42 %) todennäköisesti alleille, haahkoille ja muille merieläimille arvokkainta osaa luonnonsuojeluohjelmaan vuosille 2025–38. Ulkomeren kohtuullinen metsästyspaine suhteessa mahdollisiin väistöalueisiin mahdollistanee siirtymät toiselle alueelle hylkeenpyynti- tai merilinnustushäiriön tieltä. Varsinkaan jälkimmäisen intensiteetistä ei kuitenkaan ole riittävää käsitystä: vuonna 2016 koko Suomenlahdelta tilastoitiin saaliiksi 14 000 allia, jonka jälkeen määrä vuosittain suunnilleen puolittui ja oli vuonna 2021 enää 441. Tämä luku perustui metsästäjien saalisilmoitukseen ja on aivan ilmeisesti liian pieni. Vuoden 2016 suuri luku puolestaan perustuu otantatutkimukseen ja siihen on voinut sattumalta vaikuttaa yksittäiset suuret metsästäjäkohtaiset saaliit. Lopuksi Asiasta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan lausunto, joka on valmisteltu yhteistyössä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan merellisten liikuntapalvelujen kanssa. Esitys on kaupunkiympäristölautakunnan esittelijän ehdotuksen mukainen. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä. Määräaika on ylittynyt, koska asian valmistelu kaupunkiympäristön toimialalla venyi syksyyn ja kaupunkiympäristölautakunta antoi lausuntonsa aloitteesta 7.10.2025.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 03.11.2025 § 710

Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Käsittely Vastaehdotus: Reetta Vanhanen: Korvataan kappale 9 seuraavasti: Kaupunginhallitus toteaa kantanaan, että valtion ympäristö- ja metsästyshallinnossa tulisi kieltää Suomessa uhanalaisiksi luokiteltujen vesilintulajien, sekä globaalisti uhanalaisen allin, metsästys sekä rauhoittaa kyseiset lajit niin pitkäksi aikaa kuin kantojen epäsuotuisa suojelutaso sitä edellyttää. Lisäksi kaupunginhallitus katsoo, että harmaahylkeen metsästystä tulisi rajoittaa Helsingin edustan merialueilla uhanalaisten vesilintujen häiriön vähentämiseksi. Rajoitusten perusteena on myös se, ettei harmaahylkeen metsästykselle ole Helsingin merialueilla kaupallisen kalastuksen näkökulmasta taloudellisia perusteita ja että kaupunkilaisilla on kasvava kiinnostus merinisäkkäiden havaitsemiseen ja kohtaamiseen luonnossa. Kannattaja: Niilo Toivonen äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Reetta Vanhasen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna Jaa-äänet: 5 Seija Muurinen, Jenni Pajunen, Marcus Rantala, Sari Sarkomaa, Maarit Vierunen Ei-äänet: 10 Paavo Arhinmäki, Mia Haglund, Ville Jalovaara, Tuuli Kousa, Johanna Laisaari, Silvia Modig, Tuomas Rantanen, Krishna Regmi, Niilo Toivonen, Reetta Vanhanen Kaupunginhallitus hyväksyi Reetta Vanhasen vastaehdotuksen äänin 5 - 10. 27.10.2025 Pöydälle 30.09.2025 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Kaupunkiympäristölautakunta 07.10.2025 § 490

Lausunto Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Kaupunkiympäristölautakunnan mielestä aloitteessa esitetty huoli ulkoluodoilla tapahtuvan harmaahylkeen ja uhanalaisten vesilintujen, erityisesti allin ja haahkan, metsästyksen vaikutuksesta lintukantoihin ja niiden talvehtimisolosuhteisiin on perusteltu. Vaikutuksen voimakkuutta on kuitenkin vaikea arvioida, ja riistahallinnon kokoamissa vesilintuja koskevissa saalistilastoissa koko Suomenlahdelta on ilmeisesti tilastointimenetelmien muuttumisen vuoksi vaikeasti tulkittavia virhelähteitä. Harmaahylkeitä ammutaan Helsingissä melko vähän, kolmena viime metsästysvuonna yhteensä 28 yksilöä. Koko Suomenlahdella pyydettiin viisivuotisjaksolla yhteensä 604 hallia eli keskimäärin 121 yksilöä metsästysvuotta kohden. Lintujen pesimäaikana 16.4.-31.7. ammuttujen osuus koko saaliista (ilman kuluvaa vuotta 2025) oli 475 yksilöä eli 79 %. Hallien kevätmetsästys voi Suomenlahdella olla keskimäärin suurempi ongelma saaristolinnustolle kuin Helsingissä. Kaupungin toimivalta merellä loppuu kunnanrajaan, jonka ulkopuolella työntekijät (esimerkiksi vesistötutkijat) voivat tehdä havaintoja, mutta eivät valvoa metsästystä tai kalastusta. Kaupunkiympäristölautakunnan näkemyksen mukaan syksyistä merilinnustusta vahingollisempaa voi olla koirashaahkan kesämetsästys 1–15.6., jos sen harjoittamisessa ei tarkoin noudateta maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 263/2025 mukaista haahkanaaraiden ja -poikueiden sekä ruokkilintujen asuttamien saarten kieltoa. Lautakunta kehotti ympäristöpalveluja yhteistyössä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialaan kuuluvien liikuntapalvelujen kanssa kiinnittämään huomiota ulkomerellä liikkumisen yhteydessä myös syksyn ja kevään aikana tapahtuvaan hylkeenmetsästykseen ja merilinnustukseen. Tämä tarkoittaa havainnointia muun työn ohessa, ei varsinaista metsästyksenvalvontaa, joka olisikin mahdotonta toimialueen ulkopuolella, eikä systemaattista tutkimusta, joka olisi paremminkin riistahallinnon, Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen tai muun tutkimuslaitoksen tehtäviin sisältyvä asia. Lautakunta totesi, että valtion ympäristö- ja metsästyshallinnossa tulisi kieltää Suomessa uhanalaisiksi luokiteltujen vesilintulajien, sekä globaalisti uhanalaisen allin, metsästys sekä rauhoittaa kyseiset lajit niin pitkäksi aikaa kuin kantojen epäsuotuisa suojelutaso sitä edellyttää. Lisäksi lautakunta katsoi, että harmaahylkeen metsästystä tulisi rajoittaa Helsingin edustan merialueilla uhanalaisten vesilintujen häiriön vähentämiseksi. Rajoitusten perusteena on myös se, ettei harmaahylkeen metsästykselle ole Helsingin merialueilla kaupallisen kalastuksen näkökulmasta taloudellisia perusteita ja että kaupunkilaisilla on kasvava kiinnostus merinisäkkäiden havaitsemiseen ja kohtaamiseen luonnossa. Kaupunkiympäristölautakunta kehotti Helsingin kaupunkia edistämään asiaa maa- ja metsätalousministeriön suuntaan sekä käymään neuvotteluja metsästyksen rajoittamiseksi Helsingin edustan merialueilla uhanalaisten lajien suojelun vahvistamiseksi. Helsingin kaupungin metsästyspolitiikka Kaupunki on itse järjestänyt joidenkin riistalajien metsästystä ja vieraseläinlajien poistoa lintuvesien ja saariston luonnonsuojelualueillaan sekä tarvittaessa muillakin alueilla. Östersundomissa metsästetään yksityisillä ja kaupungin mailla metsästysseuran organisoimana. Kaupunki ei ole tiettävästi lähivuosina vähentämässä itse järjestämäänsä metsästystä. Kysymys metsäkauriin aiheuttamien liikenne- ja muiden vahinkojen torjunnasta huolellisesti suunnitellun metsästyksen avulla on tullut kaupunkiympäristön toimialalle pohdittavaksi. Päätöksiä suuntaan tai toiseen voidaan tehdä vasta selvitysten jälkeen. Helsingin uloimmat luodot, kuten aloitteessa erikseen mainittu Halliluoto (Gråsälsbådan) ja Uppoluoto (Sankbådan) sijaitsevat kunnanrajan ja aluevesirajan välisellä valtiolle kuuluvalla yleisellä vesialueella. Siellä on voimassa Suomessa asuvien yleinen metsästysoikeus metsästyslain 2 luvun 7 § mukaisesti. Metsästyksen luvitus, valvonta tai kieltäminen tällä alueella ei kuulu Helsingin kaupungin toimivaltaan. Metsästyksen ja vieraslajien pyydystämisen reunaehtoja kaupungissa ovat yleinen järjestys ja turvallisuus sekä haitattomuus (muulle) virkistyskäytölle. Harrastusmielessä harjoitetun metsästyksen mahdollisuuksien laajentamista tai kaventamista ei tule pääsääntöisesti tehdä yksittäisten aloitteiden pohjalta, vaan kokonaisvaltaisesti. Käsiteltävänä olevan aloitteen huoli uhanalaisen allin ruokailurauhasta on kuitenkin lajin globaalin uhanalaisuuden huomioon ottaen aiheellista ottaa tarkasteluun. Luontevimmin uutta metsästyspolitiikkaa luodaan kaupunkistrategiaan kirjatun tällä valtuustokaudella laadittavan eläinten hyvinvointiohjelman yhteydessä. On huomattava, että esimerkiksi monien saaristo- ja vesilintujen populaatiotason hyvinvointi voidaan ekologisen tarkastelun pohjalta asettaa näitä lajeja saalistavien petoyksilöiden yksilökohtaisen hyvinvoinnin edelle. Eläinten hyvinvointipolitiikkaa koskevan valmistelun aikana on mahdollista puuttua olemassa olevan metsästyksen selviin epäkohtiin kaupungin toimivallan rajoissa. Muiden toimijoiden päätöksiin voidaan vaikuttaa vain epäsuorasti kaavoituksella ja muulla velvoittavalla suunnittelulla. Uppoluodon-Halliluodon osalta tällainen tilaisuus olisi ollut luonnonsuojelualueohjelmassa 2025-38, josta alue jäi pois maakuntakaavan mahdollistaman Tallinnan tunnelin ilmeisen potentiaalisen pystykuilusijainnin vuoksi. Asema- tai osayleiskaavoitus puolestaan on liian raskas väline pelkästään metsästyskieltojen edistämiseen. Myös ulkoluotojen metsästyksen jokaisenoikeutta muistuttavan luonteen vuoksi asiaan liittyy juridisia ongelmia. Aloitteen mukaan Helsingissä ei toimisi lähes lainkaan ammattikalastajia. Käsitys ei ole täysin oikea, koska Helsingin kaupungin ammattikalastusluvan on viime vuosina lunastanut 6–9 kalastajaa, pääosin sivutoimisia. Kattavaa arviota hyljevahinkojen merkityksestä ammattikalastukselle ei liene Helsingin alueella ulkomeri mukaan lukien tehty. Metsästyksestä huolimatta hallit ovat nykyisin yleinen näky Helsingin, jopa sen keskustan rannoilla. Rantautuneet kuutit houkuttelevat keväisin ihmisiä liiankin lähelle. Metsästyksen haitat linnustolle Hallin eli harmaahylkeen metsästyskausi on vuosittain 16.4.–31.12. eli se kattaa Itämerellä lintujen pesimäkauden alusta lähtien, syysmuuton kertymä- ja levähdysvaiheet sekä vuoden lopun talvehtimisen jäätilanteen salliessa. Itämerennorppa on Suomessa silmälläpidettävä, taantunut ja Suomenlahdella harvinaistunut ja kokonaan rauhoitettu. Maa- ja metsätalousministeriö on säätänyt hallille vuosittaisen saaliskiintiön, jota ei Suomenlahdella ole toistaiseksi minään metsästyskautena käytetty loppuun. Harmaahylkeitä ammutaan Helsingissä melko vähän, kolmena viime metsästysvuonna yhteensä 28 yksilöä. Koko Suomenlahdella pyydettiin 16.4.2020–31.12.2024 ynnä 16.4.–31.7.2025 yhteensä 680 hallia eli keskimäärin 136 yksilöä metsästysvuotta kohden. Lintujen pesimäaikana 16.4.-31.7. ammuttujen osuus koko saaliista oli 551 yksilöä eli 81 %. Luvuista voi tehdä alustavan päätelmän, jonka mukaan hallien kevätmetsästys voi Suomenlahdella olla keskimäärin suurempi ongelma saaristolinnustolle kuin Helsingissä. Hallin kantaan nähden metsästys näyttää olevan kestävällä tasolla. Aloitteessa mainittuja hallien metsästyksen haittoja linnustolle ja muita aloitteen perusteluja voi tarkastella osissa seuraavasti: 1) pesimäaikaisen metsästyksen aiheuttamat haitat ja 2) syysmuuton ja talvehtimisen aikaisen metsästyksen aiheuttamat haitat 1) pesimäaikaisen metsästyksen aiheuttamat haitat Metsästyslaki mahdollistaa koirashaahkan eli kalkkaan metsästyksen valtion yleisellä vesialueella 1.-15.6. Tämä ei vaikuta merkittävästi haahkan itsensä pesimämenestykseen, koska naaraat ovat tuolloin jo saaneet – ilman koiraiden apua – poikasensa vesille tai ainakin hautoneet pitkään. Maa- ja metsätalousministeriön asetus 263/2025 kieltää kesämetsästyksen niillä saarilla ja luodoilla, joilla on myös naarashaahkoja ja niiden poikasia tai ruokkilintujen (Helsingissä riskilän) yhdyskuntia. Tämä määritelmä sulkee pois metsästyksen Halliluodon-Uppoluodon alueella ja valtaosalla muitakin saaria ja luotoja. Tämä sääntö kieltää myös kesämetsästyksen Matalakarilla, jossa se on vanhojen säädösten mukaan voinut olla mahdollista. Pesimäaikainen metsästys on varmuudella vahingollista, jos sitä harjoitetaan hyvällä lintuluodolla eli sellaisella, jossa on runsaasti pesiviä lajeja ja pareja. Haahkan vähetessä ulkosaaristossa MMM:n asetuksen sanamuoto saattaa johtaa tilanteeseen, jossa metsästys on metsästyslainsäädännön kirjaimen mukaan sallittua mutta luonnonsuojelulain yleisen rauhoitettujen eläinten lisääntymisaikaisen tahallisen häiritsemiskiellon (LsL 70 § 1 mom 3 kohdan) vastaista haitan kohdistuessa muihin vesi- ja rantalintulajeihin kuin vähenevään haahkaan ja alueella harvinaisiin ruokkilintuihin. 2) syysmuuton ja talvehtimisen aikaisen metsästyksen aiheuttamat haitat Aloitteen mukaan harmaahylkeiden metsästys pesimäkauden jälkeen vuoden loppuun ja allin metsästys 1.9. alkaen vuoden loppuun häiritsee alleja ja muita muuttavia ja talvehtivia vesilintuja. Siinä pyydetään Halliluodon-Uppoluodon alueelle täydellistä metsästyskieltoa. Sama asia esitetään yksityiskohtaisemmin Tringa ry:n mielipiteessä 4.11.2024, joka koskee Helsingin luonnonsuojeluohjelmaa. Kuten edellä on kerrottu, tämä alue jäi pois suojelusta kaavallisista syistä. Aloitteen mukaan laukaukset häiritsevät ja keskeyttävät lintujen ruokailua. Helsingin edustalta on kuitenkin rajattu kansainvälisesti arvokkaina lintualueina (IBA) ja Suomen tärkeinä lintualueina (FINIBA) noin 78 neliökilometriä ulkomereksi tulkittavaa vesialuetta. Siitä on rajattu noin 33 neliökilometriä (42 %) todennäköisesti alleille, haahkoille ja muille merieläimille arvokkainta osaa luonnonsuojeluohjelmaan vuosille 2025–38. Ulkomeren kohtuullinen metsästyspaine suhteessa mahdollisiin väistöalueisiin mahdollistanee siirtymät toiselle alueelle hylkeenpyynti- tai merilinnustushäiriön tieltä. Varsinkaan jälkimmäisen intensiteetistä ei kuitenkaan ole riittävää käsitystä: vuonna 2016 koko Suomenlahdelta tilastoitiin saaliiksi 14 000 allia, jonka jälkeen määrä vuosittain suunnilleen puolittui ja oli vuonna 2021 enää 441. Tämä luku perustui metsästäjien saalisilmoitukseen ja on aivan ilmeisesti liian pieni. Vuoden 2016 suuri luku puolestaan perustuu otantatutkimukseen ja siihen on voinut sattumalta vaikuttaa yksittäiset suuret metsästäjäkohtaiset saaliit. Lausunto on valmisteltu yhteistyössä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan merellisten liikuntapalvelujen kanssa. Käsittely Vastaehdotus: Amanda Pasanen: Korvataan kappale 7 seuraavalla sisällöllä: "Lautakunta toteaa, että valtion ympäristö- ja metsästyshallinnossa tulisi kieltää Suomessa uhanalaisiksi luokiteltujen vesilintulajien, sekä globaalisti uhanalaisen allin, metsästys sekä rauhoittaa kyseiset lajit niin pitkäksi aikaa kuin kantojen epäsuotuisa suojelutaso sitä edellyttää. Lisäksi lautakunta katsoo, että harmaahylkeen metsästystä tulisi rajoittaa Helsingin edustan merialueilla uhanalaisten vesilintujen häiriön vähentämiseksi. Rajoitusten perusteena on myös se, ettei harmaahylkeen metsästykselle ole Helsingin merialueilla kaupallisen kalastuksen näkökulmasta taloudellisia perusteita ja että kaupunkilaisilla on kasvava kiinnostus merinisäkkäiden havaitsemiseen ja kohtaamiseen luonnossa. Kaupunkiympäristölautakunta kehottaa Helsingin kaupunkia edistämään asiaa maa- ja metsätalousministeriön suuntaan sekä käymään neuvotteluja metsästyksen rajoittamiseksi Helsingin edustan merialueilla uhanalaisten lajien suojelun vahvistamiseksi." Kannattaja: Anita Hellman 1 äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Amanda Pasasen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna. Jaa-äänet: 4 Veli-Pekka Dufva, Hanna-Leena Hietanen, Matias Pajula, Nina Suomalainen Ei-äänet: 9 Johanna Forss-Lähdesmäki, Anita Hellman, Titta Hiltunen, Jenni Hjelt, Elina Kauppila, Kim Lehto, Matti Lehto, Amanda Pasanen, Saana Rossi Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Amanda Pasasen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen äänin 4–9. 30.09.2025 Pöydälle Esittelijä kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)