Kaupunginvaltuusto · 12.11.2025

Valtuutettu Vesa Korkkulan aloite Sarastian palkkalaskelmien tekemisestä ymmärrettäviksi

  • Esittelijä: Kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Keskustelu

13 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)

Valtuutettu Titta Hiltunen Ensinnäkin haluan kiittää valtuutettu Korkkulaa tästä hyvästä aloitteesta. Musta on siis aivan törkeätä, kuinka epäluettavia nämä…

Kiitos, puheenjohtaja.

Ensinnäkin haluan kiittää valtuutettu Korkkulaa tästä hyvästä aloitteesta. Musta on siis aivan törkeätä, kuinka epäluettavia nämä palkkalaskelmat yhä edelleenkin on. Koko tämä Sarastia-sotku, niin kuin kaikki tiedämme, oli aikamoinen soppa, eikä se ole valitettavasti ohi vieläkään. Se on täysin kohtuutonta meidän työntekijöitä kohtaan. Ajattelen, että nyt kun me ollaan Suomen suurin työnantaja, niin minimivelvollisuudet on se, että me saataisi palkka maksettua ajallaan ja että ne palkkalaskelmat olisi sellaisia, että niistä voisi ihminen ymmärtää, että mistä hän saa rahaa ja mistä ei, jotta osaisi vaatia sen, mikä hänelle kuuluu. Uskon myös, että se on yksi syy, miksi ne palkkavirheprosentit ei ole nyt ollut niin isoja, johtuu ihan siitä, että jengi ei osaa lukea ja he eivät tiedä, mitä ovat vailla.

Tähän työhön todella haluan kirittää kaupunkia, koska tämä nykyinen tilanne on suorastaan nolo ja kiusallinen. Tästä täytyy päästä eroon.

Kiitos.

Valtuutettu Minna Salminen Selkeä palkkalaskelma sisältää lähinnä vaativuuspalkan, mahdolliset erilaiset palkan lisät, haittalisät ja vähennykset. Vuosilomapalkka…

Arvoisa puheenjohtaja.

Selkeä palkkalaskelma sisältää lähinnä vaativuuspalkan, mahdolliset erilaiset palkan lisät, haittalisät ja vähennykset. Vuosilomapalkka ilmoitetaan sellaisessa kuussa, jossa käytetään vuosilomaa, lomaraha kun se maksetaan ja sairaspoissaolot ilmoitetaan, jos ne ovat palkattomia. Tässä muutama esimerkki siitä, millainen on hyvä palkkalaskelma. Ei joka kuukauden palkkakuitissa tarvitse näyttää koko työntekijän palkanmaksun ja esimerkiksi sairastamisen historiaa. Näitä voidaan seurata eri järjestelmässä. Meille kerrotaan aloitevastauksessa seuraavaa: ”Sarastian käyttäjille/asiakkaille on yhtenäinen palkkalaskelma, jonka rakenne on koodattu järjestelmään pitäen sisällään maksimaalisen määrän tietoa.” Mihin mahdetaan kaikkea tätä maksimaalista tietoa tarvita? Vaikuttaakin siltä, että negatiivista palautetta on pyritty parantamaan lisäämällä tietoa ja palkkakuitti on mennyt vielä sekavammaksi. Palkkakuitissa on kyse siitä, että työntekijä voi tarkistaa kunkin kuukauden palkanmaksun oikeellisuuden. Tämä on Helsingissä pitkään jatkuneiden palkkasotkujen vuoksi erityisen tärkeää. Jos henkilö tarvitsee muita tietoja, ne on toimitettava eri järjestelmästä. Virheitä ei voi paikata lisäämällä rivejä tai tietoja palkkakuittiin, vaan palkkakuittia pitää yksinkertaistaa. Lopuksi haluan todeta, että kuntien ja hyvinvointialueiden työehtosopimukset eivät sentään ole mitään tähtitiedettä, vaan niissä on vakiintuneet palkat ja korvaukset eri tilanteisiin, jotka tulee pystyä selkeästi palkkakuitissa esittämään.

Valtuutettu Johanna Nuorteva Sarastian palkkakuitti on edelleen todella pulmallinen. Se on luvattu moneen kertaan, että tätä siistitään, yksinkertaistetaan,…

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos hyvistä puheenvuoroista jo äsken.

Sarastian palkkakuitti on edelleen todella pulmallinen. Se on luvattu moneen kertaan, että tätä siistitään, yksinkertaistetaan, selkiytetään. Palkkakuitissa on plussia ja miinuksia, on monenlaisia rivejä ja selityksiä, joista on edelleen mahdotonta tulkita, mistä niissä on kyse. Palkkakuitilla voisi esimerkiksi lukea, mikä on peruspalkka ja mistä se koostuu. Tämä voisi olla tekstimuotoisena esimerkiksi jokaiselle työntekijälle, jotta ei tarvitse rivi kerrallaan arvailla, mistä mikäkin asia koostuu, mikä on joku miinus ja mikä on joku plussa. Aikaisemmin edellisellä ohjelmistolla meillä oli luettavissa oleva palkkakuitti. Tämän ei kuvittelisi olevan rakettitiedettä, vaan ihan voisi todennäköisesti pienellä arkijärjellä muokata tekstipohjaiseksi ja sen jälkeen muutokset selkeinä otsikkoina ja riveinä.

Mä toivon, että tämä olisi nyt asia, joka Helsingissä vihdoin saataisiin kuntoon niin, että jokainen työntekijä pystyy helposti tarkistamaan, onko palkka maksettu vai ei ja onko siinä virheitä vai ei. Moni on varmasti antanut periksi. Luottaa siihen, että palkka tulee ja sitten jos siellä on jotain dramaattisia muutoksia, niin selvitetään. Tällä hetkellä todennäköisesti aika paljon pieniä virheitä jää korjaamatta, koska työntekijät eivät vain enää jaksa. Kädet on nostettu pystyyn palkkakuittien edessä.

Ledamoten Nora Grotenfelt Olemme kaikki varmasti samaa mieltä siitä, että jokaisella työntekijällä täytyy olla mahdollisuus tarkistaa, että palkka on maksettu…

Tack, ärade ordförande.

Olemme kaikki varmasti samaa mieltä siitä, että jokaisella työntekijällä täytyy olla mahdollisuus tarkistaa, että palkka on maksettu oikein. Se nyt on työntekijän perusoikeus. Tämän lisäksi kyse on myös siitä, millaisena työnantajana Helsingin kaupunki nähdään. Luottamus työnantajaan horjuu, jos omasta palkasta ja sen perusteista ei saa selvää. Meillä ei ole varaa menettää työntekijöiden luottamusta, emmekä myöskään yhtään enempää kaupungin veto- ja pitovoimaa työnantajana. Kolmas näkökulma tähän asiaan on tehokkuus. Kun palkkalaskelmat ovat epäselviä, esihenkilöt joutuvat käyttämään aikaa niiden selvittämiseen työntekijöiden kanssa. Tämä vie kohtuuttomasti sekä työaikaa että voimia, ja tämä on pois muusta kaupungin asukkaita hyödyttävästä työstä.

Kiitos.

Valtuutettu Tiina Halttunen Ihan tuoreesti itse hämmästelin tänään Sarastian palkkakuittiani. Jos ette ole semmoista nähnyt, niin teidän kyllä kannattaisi nähdä.…

Kiitos, puheenjohtaja.

Ihan tuoreesti itse hämmästelin tänään Sarastian palkkakuittiani. Jos ette ole semmoista nähnyt, niin teidän kyllä kannattaisi nähdä. Siellä on miinus sata euroa, plus sata euroa, kummallisia koodeja, moneen kertaan miinus sata euroa, sitten yhtä monta kertaa plus sata euroa. Ei ota mitään tolkkua. Erityisen ikävä tämä tilanne on silloin, kun niin kuin eräälle kollegalle kävi, että yhdessä ihmeteltiin Sarastian palkkakuittia, ja sitten hän totesi, että no ei tästä mitään tolkkua ota, että kaipa se on oikein. Muutaman kuukauden kuluttua tai oliko puolen vuoden kuluttua häneltä ruvettiin sitten perimään tuhansien eurojen liikaa maksettua palkkaa. Tässä on kyllä ihan oikeusturvasta kyse myös. Kiitos.

Valtuutettu Silja Paavola Itse asiassa Sarastian palkkakuitti, joka on niin laaja, on ikään kuin kaupungin oma kirjanpito. Siinä lukeekin tässä vastauksessa, että…

Kiitos, puheenjohtaja. Arvoisat valtuutetut.

Itse asiassa Sarastian palkkakuitti, joka on niin laaja, on ikään kuin kaupungin oma kirjanpito. Siinä lukeekin tässä vastauksessa, että palkkalaskelmien monimutkaisuuteen vaikuttaa myös, jos palkkatietoja ilmoitetaan maksuun etukäteen ennen kuin työtä on tehty, mikä johtaa palkan takaisinperintään, kun työ ei toteudukaan. Tämän nimi on tilikirjanpito. Niin kuin valtuutettu Salminen sanoi, mikään työsopimus ei määrittele tätä näin. Siellä määritellään tehtäväkohtainen palkka, määrävuosilisät, vuorotyön lisät ynnä muut sellaiset lisät, mutta jos vuosiloma sattuu siihen, niin sitä todellakin laitetaan siihen, mutta kaikkia ei tarvitse tehdä.

Tämä on itse asiassa niin hirveän huonosti tehty systeemi, että itse olen ollut aika monta vuotta jo eläkkeellä tai poissa Helsingin kaupungilta ja mä saan edelleenkin sieltä välillä palkkaa. 25 donaa kuukaudessa. Aika hyvin. Eikö? Kiitos.

Valtuutettu Nita Austero Helsingin kaupungin työnantajaroolissa on keskeistä, että palkka maksetaan oikein ja että palkkalaskelmat on työntekijöille selkeitä ja…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.

Helsingin kaupungin työnantajaroolissa on keskeistä, että palkka maksetaan oikein ja että palkkalaskelmat on työntekijöille selkeitä ja ymmärrettäviä. Selkeä ja ymmärrettävä palkkalaskelma ei ole mikään pelkkä lakisääteinen vaatimus, vaan se on myös keskeinen työnantajan luotettavuuden ja houkuttelevuuden mittari. On hyvä, että kaupunginhallitus on tunnistanut järjestelmän kehitystarpeet ja käynnistänyt nyt toimenpiteitä asian suhteen. Tätä kehitystyötä on jatkettava aktiivisesti yhdessä järjestelmätoimittajan kanssa, jotta palkkalaskelmat on tulevaisuudessa juridisesti asianmukaiset, mutta myös aidosti käyttäjäystävälliset. Tämä vahvistaa Helsingin kaupungin roolia vetovoimaisena ja työntekijöistään huolehtivana työnantajana.

Kiitos.

Valtuutettu Terhi Peltokorpi Tämä valtuutettu Korkkulan aloite on aivan erinomainen. Kuten tässä keskustelussa on jo käynyt ilmi, niin varsin paljon erilaisia ongelmia…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.

Tämä valtuutettu Korkkulan aloite on aivan erinomainen.

Kuten tässä keskustelussa on jo käynyt ilmi, niin varsin paljon erilaisia ongelmia synnyttää ihan se, että Sarastian palkkalaskelmat ovat vaikeasti ymmärrettäviä. Jos ne ovat vaikeasti ymmärrettäviä kaupungin vakituisille työntekijöille, niin ajatelkaapa sitä tilannetta, että meillä joku nuori käy tekemässä keikkatöitä esimerkiksi päiväkodeissa tai kouluissa.

Kouluissa vielä kun katsotaan virkaehtosopimuksia ja siellä eri opettajien sijaisuudet ovat eri tuntihintaisia palkaltaan, niin siinä palkkalaskelmassa voi olla sivutolkulla erilaisia rivejä, joissa on kuvaamataidon opettajan palkkaa, luokanopettajan palkkaa, käsityön opettajan palkkaa, kotitalousopettajan palkkaa, jos nuori on käynyt useina päivinä eri opettajien sijaisuuksia tekemässä. Samana päivänä voi olla myös erihintaisia tunteja, koska jos on tehnyt luokanopettajan tunnin ja sitten on tehnyt yläasteen kuvaamataidon opettajan tunnin, niistä maksetaan erisuuruinen palkka. Sitten tämä nuori ei tietenkään tunne niitä virkaehtosopimuksia. Sitten hän kysyy vanhemmaltaan, kuten minulta, että äiti, mistä minulle on maksettu ja onko tämä maksettu oikein. No en minä tunne sen paremmin sitä virkaehtosopimusta, ja mä luulen, että aika moni tavallinen kaupunkilainen tuntee vielä heikommin, kun minä jossain määrin ehkä osaan niitä ymmärtää.

Tai sitten, jos nuori on ollut Helsingillä kesätöissä, kuten oma tyttäreni oli heinäelokuussa. Hän kysyi minulta tuossa muutama viikko sitten, että äiti, miksi Helsingin kaupunki maksoi mulle jotain palkkaa kaudelta 10/25 32 euroa ja 4 senttiä. Mistä ihmeestä minä voin tietää, eikä sitä siitä palkkalaskelmastakaan kyllä käynyt ilmi. Mutta työntekijä on kyllä vastuussa siitä, että se on oikein ja hänen velvollisuus on tarkistaa ja reklamoida työnantajalle, jos se ei ole oikein, mutta jos hän ei edes ymmärrä, onko se oikein.

Valtuutettu Otso Kivekäs Itsellenikin onneksi aina joskus tulee palkkaa. Se helpottaa elämää. Mutta tästä asiasta. Korkkulan aloite on olennaisessa asiassa, ja…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Itsellenikin onneksi aina joskus tulee palkkaa. Se helpottaa elämää. Mutta tästä asiasta. Korkkulan aloite on olennaisessa asiassa, ja kaikki pidetyt puheenvuorot ovat sellaista, mitä voisin allekirjoittaa. Nostan tähän yhden hankalan lisäasian. Nimittäin korkein hallinto-oikeus päätti kuukausi sitten, että Sarastia ei ole Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sidosyksikkö, koska omistus on liian pieni. Heidän omistuksensa on 0,04 prosenttia, tarkalleen saman verran kuin myös Helsingin kaupungin. Eli näillä näkymin me emme jatkossa edes voi tehdä Sarastialta suorahankintana, niin kuin tähän asti on tehty, koska jo voimassa olevan lain mukaan itse asiassa me emme voi tehdä suorahankintaa. Tästä on nyt oikeuden päätös, joka tulee varmasti aiheuttamaan jonkin verran pohdittavaa kaupungilla.

En missään tapauksessa tee mitään esityksiä asiaan liittyen, koska sitä ei tässä salissa ratkaista, että miten tämä asia hoidetaan, mutta luvassa on uusia käänteitä.

Valtuutettu Terhi Peltokorpi · vastauspuheenvuoro En ole aivan varma, mutta taisi olla joku infotilaisuus, mikä Sarastiasta tässä salissa valtuustolle joskus järjestettiin. Siellä…

Arvoisa puheenjohtaja.

En ole aivan varma, mutta taisi olla joku infotilaisuus, mikä Sarastiasta tässä salissa valtuustolle joskus järjestettiin. Siellä kyselinkin sen perään silloiselta kansliapäälliköltä, että minkälaisia muita mikro-omistuksia me aiomme hankkia itsellemme, jotta voimme toimia hankintalain harmaalla alueella. No nythän maan hallitus on ilmeisesti viemässä hankintalain muutosta eteenpäin, joka edellyttäisi 10 prosentin omistusta. Siinä vedetään kyllä aika lailla överiksi sitten taas toisesta päästä, mutta kyllähän tämä on selkeästi, kuten valtuutettu Kivekäs toi esille, ongelmallinen keissi tältäkin osin nyt tämä Sarastia meille.

Valtuutettu Jenni Hjelt En tiedä, onko kovinkaan paljon liioiteltua, jos toteaa, että kaikki mikä liittyy Sarastiaan todennäköisesti menee pieleen. Valitettavasti…

Arvoisa puheenjohtaja.

En tiedä, onko kovinkaan paljon liioiteltua, jos toteaa, että kaikki mikä liittyy Sarastiaan todennäköisesti menee pieleen. Valitettavasti me ei olla Helsingissä ainoat tämän ongelman kanssa, vaan tämä ongelma on lähestulkoon joka paikassa, missä Sarastiaa käytetään.

Kaiken tämän harmin lisäksi, mikä liittyy näihin palkkalaskelmiin, mistä tässä nyt puhutaan, että kuinka epäselviä ne on, sitten on vielä kaiken tämän palkkasotkun selvittelyn kanssa sellainen ongelma, mistä taannoin kysyin pormestarilta ja kansliapäälliköltä ja puolitoista kuukautta myöhemmin sain onneksi vastauksen henkilöstöpolitiikan johtajalta. Palkat lasketaan väärin ja maksetaan työntekijälle liikaa. Se työntekijä ei välttämättä huomaa sitä liikaa maksettua ajoissa. Kaupunki aloittaa takaisinperinnän. Niin kas kummaa, takaisinperinnän suorittaa Svea Perintä. Eli se työntekijä joutuu maksamaan vielä erilliset perintäkulut maksusuunnitelman tekemisestä, jos se takaisin perittävä summa on hieman isompi, että sitä ei kerralla pysty maksamaan. Mielestäni tämä kokonaisuus on kohtuuton. Meillä on todella isot ongelmat tämän Sarastian kanssa. Palkkalaskelmat ovat epäselviä, jolloin työntekijä ei välttämättä ota aidosti selvää siitä, että tämä on mennyt väärin ja sen lisäksi joutuu vielä maksamaan perintäkuluja Svea Perinnälle. Mun mielestä tämä on kestämätön tilanne ja tätä pitää kyllä saada järjestykseen niin kuin nyt.

Ledamoten Björn Månsson Tuossa oli muuten tärkeä pointti, että yritetään nyt päästä Svea-mammasta eroon edes siinä asiassa. Itse kiinnitin huomiota Sarastian…

Kiitos, puheenjohtaja.

Tuossa oli muuten tärkeä pointti, että yritetään nyt päästä Svea-mammasta eroon edes siinä asiassa.

Itse kiinnitin huomiota Sarastian alkuaikoina, että meidän kokouspalkkioiden palkkiolaskelmathan oli myöskin aivan ufosta. Eli niistä ei saanut tietää, mistä kokouksesta on maksettu ja mistä ei. Onneksi tämä on korjaantunut, mutta se oli ihan oikein, että me luottamushenkilötkin jouduimme pikkasen kärsimään Sarastian toimimattomuudesta, koska me olemme kuitenkin enemmän syyllisiä siihen sotkuun kuin henkilöstä.

Valtuutettu Alma Tuuva Palkkavarkaus on asia, josta puhutaan aivan liian vähän. Se merkitsee siis sitä, että työnantaja jättää maksamatta työnantajalle tehdystä…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Palkkavarkaus on asia, josta puhutaan aivan liian vähän. Se merkitsee siis sitä, että työnantaja jättää maksamatta työnantajalle tehdystä työstä.

Palkkavarkaudesta voisi puhua myös silloin, kun palkka jää maksamatta tahattomasti, mutta työntekijä ei voi halutessaan tarkistaa asiaa. Lisäksi arjen suunnittelun kannalta on ehdottoman tärkeää, että työntekijä pystyy ennakoimaan, kuinka paljon missäkin kuukaudessa tulee rahaa. Virheet palkkojen maksussa voivat heikentää työntekijän ja hänen perheensä elämänlaatua merkittävän paljon. Jos palkka tulee toistuvasti väärin, tietoja on vaikea tarkistaa ja väärin maksettuja summia myös peritään tunnontarkasti takaisin työntekijöiltä, voi aidosti ihmetellä, miksi kukaan haluaisi olla Helsingin kaupungilla töissä. Riski elämän muuttumisesta stressaavaksi sekasotkuksi kuulostaa siltä, että moni varmaan olisi mieluummin työtön.

Kiitos.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Vesa Korkkula ja 26 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Sarastian palkkalaskelmista tulisi tehdä ymmärrettäviä. Helsingin kaupungin Sarastialta hankkima palkkalaskelmajärjestelmä tulisi selkiyttää siten, että työntekijät voivat aidosti ymmärtää, mistä, millä perusteella ja minkä verran ovat saaneet palkkaa. Aloitteessa todetaan, että palkkalaskelmat ovat ainakin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla epäselviä. Palkkalaskelmien selitteet, käytetyt termit, numerosarjat ja monitulkintaiset kirjaukset eivät ole ymmärrettäviä, minkä vuoksi työntekijä ei tällä hetkellä voi tietää, onko hän saanut tietystä työtehtävästä palkan ja onko se oikean suuruinen. Jos työntekijä on esimerkiksi pyytänyt yhden palkattoman vapaapäivän, tämä aiheuttaa kymmenien rivien pituisen täysin käsittämättömän plus- ja miinusmerkkisten summien sekamelskan palkkalaskelmaan. Yksityisten sopimuskoulujen puolella ei ole vastaavia epäselvyyksiä palkanmaksussa, aloitteessa huomautetaan. Aloitteen mukaan Sarastia ja Talpa käyttävät eri päivämääräkirjauksia palkkalaskelmissaan ja osaltaan tämäkin lisää sekavuutta työntekijän selvittäessä palkkaan liittyviä ongelmiaan. Lisäksi Talpan asiakaspalvelujärjestelmän tiketöintisysteemi on hankala ja kankea käyttää. Aloitteessa todetaan vielä, että palkanmaksun toteutus ei täytä työsopimuslain 2 luvun 16 §:ssä edellytettyä: Maksaessaan palkan työnantajan on annettava työntekijälle laskelma, josta käyvät ilmi palkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet. Kaupunginhallitus toteaa, että Helsingin kaupungin taloushallintopalveluliikelaitos vastaa palkanlaskennasta ja siten myös palkkalaskelmista. Taloushallintopalveluliikelaitoksen mukaan kaupungin palkkalaskelmien monimutkaiseksi koetusta rakenteesta on saatu palkansaajilta palautetta, minkä vuoksi palkkaprosessien ja palkkalaskelman rakenteen kehittämistyö on aloitettu. Kaupungin palkkalaskelmien rakenteessa tapahtui muutos aikaisempaan verrattuna siinä vaiheessa, kun Helsingin kaupunki siirtyi huhtikuussa 2022 käyttämään palkanmaksussa Sarastia365 HR-järjestelmää. Vaikka palkkalaskelman rakennetta haluttaisiin yksinkertaistaa tai muuttaa sen toiminnallisuuksia, niin taloushallintopalveluliikelaitos ei itse omatoimisesti voi muuttaa palkkalaskelman rakentumisen logiikkaa ja esitystapaa, koska se on tuotettu palveluntuottajan järjestelmästä. Palkanlaskennan periaatteet perustuvat lakeihin ja virka- ja työehtosopimuksiin. Palkkalaskelma on yksityiskohtainen kuvaus työntekijän palkanmaksusta tietyltä ajalta, ja se antaa tiedot työntekijän ansaitsemasta palkasta, mahdollisista lisistä sekä palkasta tehdyistä vähennyksistä. Suomen standardoimislautakunnan standardia voidaan käyttää apuna palkkalaskelman tietojen määrittelyssä. Sen mukaan palkkalaskelmaan pitää kirjata: Työntekijän nimi, ammattinimike ja syntymäaika, Työnantajan nimi ja työpaikan sijaintipaikkakunta, Työsuhteen aloitus- ja mahdollinen lopetuspäivä, Ennakonpidätyksen alainen palkka edelliseltä kalenterivuodelta, kuluvalta kalenterivuodelta sekä viimeiseltä palkanmaksukaudelta, Palkanmaksukauden ajanjakso (yleisimmin kuukausi) – samana palkkapäivänä voidaan maksaa useamman palkanmaksukauden palkkoja, jolloin ne kaikki eritellään erikseen (esim. työaikalisien maksu, takautuva palkankorotus, varsinaisen palkanmaksukuukauden palkanmaksusta myöhästynyt palkaton poissaolo), Viimeisen palkanmaksukauden aikana toimitettu ennakonpidätys, Lisät, jotka on maksettu vuoro- tai kausityöstä viimeiseltä palkanmaksukaudelta, Lomaraha ja lomakorvaukset, jotka on maksettu palkanmaksun yhteydessä, Luontaisedut. Myös tietojen ilmoittaminen tulorekisteriin on työnantajan tai muun suorituksen maksajan vastuulla. Tulorekisteriin ilmoittamisessa on omat standardinsa ja tietovaateet, jotka vaikuttavat palkanlaskentaan ja henkilölle toimitettavan palkkalaskelman sisältöön. Palkkalaskelman vaikeaselkoisuudelle voi olla erilaisia syitä, kuten esimerkiksi, jos se sisältää palkanlisiä tai tapahtumia useammalta palkkakaudelta tai taannehtivia palkankorjauksia, taikka jos siinä käytetään ammattiterminologiaa tai lyhenteitä. Pitkiä ja vaikeaselkoisia palkkalaskelmia on erityisesti toimialoilla, joilla on erilaisia lisiä saavia työntekijöitä. Seuraavassa käydään läpi tunnistettuja palkkalaskelmiin liittyviä ongelmia sekä toimenpiteitä, joita Helsingin kaupungilla on jo tähän mennessä tehty asian korjaamiseksi ja joita pyritään tekemään jatkossa: 1. Epäselvä rakenne ja visuaalinen esitys Tiedot voivat olla hajallaan tai loogisesti epäjärjestyksessä, Puuttuvat otsikot tai selitteet riveille ja sarakkeille, Liian tiivis tai sekava ulkoasu ilman visuaalisia erottimia. Sarastian käyttäjille/asiakkaille on yhtenäinen palkkalaskelma, jonka rakenne on koodattu järjestelmään pitäen sisällään maksimaalisen määrän tietoa. Taloushallintopalveluliikelaitoksessa jatketaan palkkalaskelmien rakenteen selkiyttämismahdollisuuksien kartoittamista, ja tässä vaiheessa on muun muassa pyydetty tarjousta mobiilipalkkalaskelmasta, joka olisi rakenteeltaan ja esitystavaltaan selkeämpi kuin nykyinen laskelma. Mobiilipalkka -näkymässä palkansaaja voisi piilottaa saman maksuajanjakson saman palkkalajin takaa näkyvät tiedot vetovalikossa avattavaksi. Näin palkkalaskelma ei olisi staattinen, vaan käyttäjä voisi valita, haluaako hän näkyviin kaiken tiedon vai ainoastaan keskeisen tiedon. Jotta mobiilipalkkalaskelma saataisiin Helsingin kaupungilla käyttöön, se vaatii toimittajalta vielä tuotekehittelyä ja tiedon välittämistä mobiilipalkkalaskelmajärjestelmään. 2. Ammattikieli ja lyhenteet Maksusuoritusten eroteltavuuden vuoksi palkanmaksussa käytetään vakiintunutta sisäistä tai juridista termistöä, lyhenteitä sekä numerokoodeja. Termien avaaminen ja lyhenteiden auki kirjoittaminen voisi olla ratkaisu, mikä kuitenkin veisi tilaa ja lisäisi entisestään laskelman pituutta. Palkansaaja voi aina tarvittaessa olla palkkalaskelmaansa liittyen yhteydessä palkanlaskentaan sekä puhelimitse että sähköisen asiointipalvelun kautta lisäselvitystä saadakseen. Sähköistä asiakaspalvelujärjestelmää ollaan lisäksi parhaillaan uudistamassa, ja siitä odotetaan palkansaajan kannalta nykyistä helppokäyttöisempää. Kaupungin intranetistä löytyy myös palkanmaksuun liittyen tietoa, ja lisäksi Oppiva-alustalta löytyy Mitä on hyvä tietää palkanmaksusta -kurssi, joka sisältyy myös työntekijöiden perehdytysmateriaaliin. 3. Aikajaksojen, maksupäivien tai maksusuoritusten epäselvyys Lukuisat korjausrivit, Palkkalaskelman kohdistuminen ajanjaksoihin (esim. työpäivät, lomat, sairauspoissaolot), Palkkakausi/maksupäivä, Nettopalkan ja toteutuneen maksun ero (esimerkiksi tilille maksettava summa ei aina vastaa nettopalkkaa vähennysten tai ulosoton vuoksi). Palkkalaskelma on joskus pitkä - toisinaan jopa useiden sivujen mittainen. Rivimäärä kasvaa muun muassa palkallisten poissaolojen ja vuosilomien vuoksi, joiden palkat näkyvät omina riveinään. Näiden osuus vähennetään tehtäväkohtaisesta palkasta ja lisistä, jolloin laskelmassa näkyy miinusmerkkisiä rivejä. Myös palkaton poissaolo näkyy omana rivinään. Rivimäärää kasvattavat myös erilaiset takautuvasti tehdyt muutokset tai korjaukset, joiden vuoksi palkkalaskelmassa näkyy plus- ja miinusmerkkisiä rivejä. Kun palkkalaskelmaan sisältyy taannehtivia palkkatapahtumia, kuten esimerkiksi taannehtivia palkankorotuksia, myöhässä ilmoitettuja poissaoloja tai muita palkkaan vaikuttavia poikkeuksellisia tapahtumia, laskelmalla on näkyvissä eri palkkakausien palkkoja ja niihin liittyviä korjausrivejä. Palkkalaskelmien monimutkaistumiseen vaikuttaa myös, jos palkkatietoja ilmoitetaan maksuun etukäteen, ennen kuin työtä on tehty, mikä johtaa palkan takaisinperintään, kun työ ei toteudukaan. Lisäksi kaikkialla ei ole vielä käytössä Epassia esimerkiksi valvonta-aterioiden tietojen toimittamisessa palkkoihin, mikä monimutkaistaa palkkalaskelmia, kun tietoja kirjataan taannehtivasti. Kaupungilla on käytössä useita työ- ja virkaehtosopimuksia, joissa poissaolojen vaikutusta koskevat laskentasäännökset voivat vaihdella sopimuksittain. Palkkalaskelmasta tulee näkyä poissaolojen ja vapaiden vaikutus palkkaan niin, että voidaan varmistaa kunkin työ- ja virkaehtosopimuksen määräyksien huomioon ottaminen asianmukaisesti. Palkkalaskelman pituuteen vaikuttaa siis suoraan se, kuinka monelta palkkakaudelta ja kuinka paljon palkkatapahtumia henkilöllä on maksussa. Palkanmaksun kehittämisessä on painotettu palkkaprosessien selkeyttämistä. Kaupungin intranetissä on julkaistu maksuaikatauluja, joiden avulla henkilöstö voi tarkistaa esimerkiksi työaikakorvausten maksupäivät sekä määräajat palkkatietojen toimittamiselle ennen palkka-ajon toteutusta. Esihenkilöille ja työntekijöille on perehdytyksissä ja henkilöstökoulutuksissa korostettu palkanmaksuun vaikuttavien tietojen oikea-aikaisen toimittamisen merkitystä. Tavoitteena on varmistaa ajantasainen palkanmaksu ja vähentää takautuvien korjausten tarvetta. Kaupunginhallitus toteaa, että on ensiarvoisen tärkeää, että kaupungin henkilöstölle tuotetaan laadukkaat ja mahdollisimman selkeät palkkalaskelmat. Tietojen tulee olla palkkalaskelmissa palkansaajalle ymmärrettävästi ja selkeästi esitettynä. Kaupungilla käytössä oleva palkkalaskelma täyttää työsopimuslain 2 luvun 16 §:n vaatimukset. Palkkalaskelmasta ilmenee maksetun palkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet. Palkkalaskelmien osalta on kuitenkin tunnistettu haasteita liittyen tietojen esittämisen yksityiskohtaisuuteen, mikä voi vaikeuttaa kokonaisuuden hahmottamista. Palkkalaskelmien rakenteen kehitystarve on tunnistettu, ja siihen liittyvä kehitystyö on käynnissä. Sekä kaupunginkanslian henkilöstöosasto että taloushallintopalveluliikelaitos ovat edistäneet kaupunkitasoisen palkkaprosessin kehittämistä ja ajantasaisen tiedonsiirron varmistamista palkanlaskentaan. Toimenpiteisiin on kuulunut sähköisten asiointikanavien perustaminen ja niiden jatkokehittäminen, henkilöstön kouluttaminen sekä ohjeistuksen vahvistaminen palkkaprosessiin liittyen. Erityistä huomiota on kiinnitetty takautuvien palkankorjausten vähentämiseen, jotta korjausrivien määrä saataisiin laskemaan. Palkkalaskelmiin liittyviä ohjeita on laadittu ja julkaistu kaupungin intranetissä. Taloushallintopalveluliikelaitoksessa on parhaillaan käynnissä erillinen selvitys mobiilipalkkalaskelman käyttöönotosta. Tavoitteena on tuottaa rakenteeltaan selkeämpi ja käyttäjäystävällisempi palkkalaskelmavaihtoehto kaupungin henkilöstölle. Kaupunginhallitus katsoo, että työntekijöiden palkkalaskelmien pitää olla sellaiset, että niistä on helposti ymmärrettävissä mistä palkka muodostuu. Jokaisen työntekijän pitää pystyä palkkalaskelmastaan tarkastamaan, että palkka on maksettu oikein. Siksi kaupunginhallitus edellyttää, että taloushallintopalvelut pikaisesti yhdessä palkkamaksujärjestelmän toimittajan kanssa ratkaisee palkkalaskelmiin liittyvät ongelmat. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 03.11.2025 § 709

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Vesa Korkkulan aloitteen loppuun käsitellyksi. Käsittely Vastaehdotus: Mia Haglund: Lisätään uudeksi kappaleeksi 36: ”Kaupunginhallitus katsoo, että työntekijöiden palkkalaskelmien pitää olla sellaiset, että niistä on helposti ymmärrettävissä mistä palkka muodostuu. Jokaisen työntekijän pitää pystyä palkkalaskelmastaan tarkastamaan, että palkka on maksettu oikein. Siksi kaupunginhallitus edellyttää, että taloushallintopalvelut pikaisesti yhdessä palkkamaksujärjestelmän toimittajan kanssa ratkaisee palkkalaskelmiin liittyvät ongelmat.” Kannattaja: Niilo Toivonen Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Mia Haglundin vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. 27.10.2025 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)