Kaupunginvaltuusto · 22.10.2025
Valtuutettu Petra Malinin aloite Helsingin ilmanlaatua parantavien toimien edistämisestä ja huonoon ilmanlaatuun varautumisesta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Keskustelu
8 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Valtuutettu Terhi Koulumies Jäin miettimään tuosta aloitevastauksesta sellaista puuttuvaa kohtaa, että mikähän tämä nykyinen katupäällystemateriaali nykyään…
Arvoisa puheenjohtaja.
Jäin miettimään tuosta aloitevastauksesta sellaista puuttuvaa kohtaa, että mikähän tämä nykyinen katupäällystemateriaali nykyään Helsingissä on. Silloin kun tämä katupölyaihe oli tosi kuuma siinä 13 vuotta sitten ja itsekin silloin tein näitä aloitteita katupölyn torjunnasta, tiedostettiin jo laajalti, että se on suuri terveysongelma siis ei ainoastaan astmaatikoille, mutta myös sydän- ja verisuonisairauksia sairastaville esimerkiksi.
Sitten kuitenkin kaupunki tavallaan vasen käsi ei tiennyt, mitä oikea tekee. Samoihin aikoihin kaupunki alkoi jyrsimään pois sellaista kovaa asfalttia, sitä vanhaa perinteistä asfalttia ajoradoilta, koska se oli kuulemma vähän liian äänekästä, ja korvaamaan sitä kolme desibeliä hiljaisemmalla ja puolitoista kertaa kalliimmalla niin sanotulla hiljaisella asfaltilla. Joka siis oli pehmeämpää laatua ja josta tuli huomattavasti enemmän katupölyä ilmaa, kun auton renkaat jyrsii pehmeätä materiaalia kovemmin. Samalla kun meillä oli tämmöinen julkilausuttu tavoite vähentää katupölyä, niin sitä toisaalta omilla toimilla kaupungissa lisättiin.
Olisin kysynyt, kun tässä ei taas vastauksessa yhtään sivuttukaan tätä asfaltointikysymystä, että mikähän tilanne on nykyään. Vieläkö sitä lisätään ja onko mahdollisesti korjattu se aiempi virhe, että on sitä hiljaista asfalttia käytetty? Ja mielenkiintoisena yksityiskohtana, kun täällä on ollut tämmöinen liikehdintä, että Lönnrotinkadulla on haluttu kieltää nastarenkaiden käyttö, niin Lönnrotinkatu oli yksi tämmöinen hieno pilotti, johon 2009 levitettiin hiljaista asfalttia, joka erityisesti tuottaa katupölyä.
Valtuutettu Mai Kivelä Ensinnäkin kiitos valtuutettu Malinille tästä hyvästä ja tärkeästä aloitteesta. Mun mielestä tässä hyvin tuodaan esille se, että miten tämä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Ensinnäkin kiitos valtuutettu Malinille tästä hyvästä ja tärkeästä aloitteesta. Mun mielestä tässä hyvin tuodaan esille se, että miten tämä kysymys on tärkeä ja toisaalta näitä lähteitä, jotka vaikuttavat tähän ilmanlaatuun merkittävästikin. Erityisesti täällä nousee esille ne toimet, mihin me voidaan kaupungissa vaikuttaa eli esimerkiksi tähän katupölyyn. Mun mielestä on hyvä, että kaupunginhallituksessa tähän vastaukseen on otettu tämä, että kun tämä uusi ilmanlaatudirektiivi tulee ja nämä raja-arvot tulevat kiristymään merkittävästi, että Helsinki sitten myös valmistautuu ennakoivasti näiden ilmansaasteiden raja-arvojen kiristymiseen ja myös tähän katupölyn vähentämisen velvoitteeseen tekemällä lisää toimia.
Aika nopeastihan ne toimet kääntyvät sinne liikenteen puolelle. Liikenteen päästövähennykset yhtä lailla vaikuttavat siihen ilmanlaatuun. Nämä nastarenkaat ovat asia, joka aiheuttaa 50 prosenttia siitä katupölystä. Pakostikin tässä yhteydessä nousee mieleen se, että ollaanko me kaupungissa tehty tarpeeksi katupölyn vähentämiseksi. Ja silloin kun olisi ollut mahdollisuus tehdä, niin millä tavalla ryhmät ovat tähän asiaan suhtautuneet.
Eli toivoisin, että jos tässä keskustelussa ollaan sitä mieltä, että katupöly on ongelma, niin sitten kun esimerkiksi äänestetään nastarenkaiden käytön rajoittamisen puolesta, olisi mukavaa, että esimerkiksi edellä puhuneen valtuutetun kokoomusryhmästä tälle tulisi tukea. Ja toki nyt, kun kaupunkiympäristön toimiala on demareiden apulaispormestarilla, niin erityisesti sinne SDP:n ryhmään toivoisin, että tähän nastarengaskysymykseen ollaan valmiita myös näiden toimien tasolla tukemaan toimia, jotka aidosti vähentävät katupölyä.
Kiitos.
Valtuutettu Antti Vuorela Aloite on erinomainen. Muutamia keinoja, miten voidaan hoitaa hommaa: Katupesun lisääminen on aika suhteellisen halpa tapa. Lisätään…
Arvoisa puheenjohtaja.
Aloite on erinomainen. Muutamia keinoja, miten voidaan hoitaa hommaa: Katupesun lisääminen on aika suhteellisen halpa tapa. Lisätään kastelua, lisätään katujen pesua. Sitten on nämä puukiukaat. Me tiedämme, että päästötöntä puukiuasta ei ole. Tiedämme myös sen, että uudemmat kiukaat on suunniteltu siten, että puu palaa tehokkaammin, jolloin tulee vähemmän päästöjä. Nastarenkaiden osaltahan se on sellainen homma, että jos me yksi katu julistetaan, että täällä ei saa ajaa kuin kitkarenkailla, se nyt ei auta yhtään mitään. Ratkaisu on tietysti se, että sitten kielletään se nastarenkailla ajo kokonaan. Sitten homma hoituu, jos tätä halutaan.
Tässä todetaan silleen, että kitkarenkaiden osuus halutaan 70 prosenttiin, ja sitten todetaan, että siihen pääsemiseksi tarvitaan lisää toimenpiteitä. Olen kovin kiinnostunut, että mitkä sitten ovat nämä toimenpiteet, mihin tässä viitataan. Mitä kaupunki voi sinänsä tehdä? Valtiohan voi tehdä määräämällä nastaveron, että pannaan siihen, että se rengas maksaa puolitoista kertaa enemmän. Tällainen kustannusohjaus on liikenteessä osoittautunut yhdeksi aika tehokkaaksi keinoksi siitä, mitä kuluttaja ostaa. Toki sitten kun saadaan kitkarenkaiden osuus korkeaksi, silloin tämä nastarenkaiden aiheuttama haitta käy pieneksi. Toisaalta niillä on positiivisiakin vaikutuksia, että vähän sitten rouhii sitä katua, kunhan ei sitten liikaa rouhikaan.
Valtuutettu Amanda Pasanen Suomessa ilmansaasteisiin kuolee vuosittain toista tuhatta ihmistä, ja olisi erittäin tärkeää, että me täällä Helsingissä myös tehtäisiin…
Kiitos, puheenjohtaja.
Suomessa ilmansaasteisiin kuolee vuosittain toista tuhatta ihmistä, ja olisi erittäin tärkeää, että me täällä Helsingissä myös tehtäisiin lisää vaikuttavia toimia katupölypitoisuuksien pienentämiseksi.
Vaikuttavimmat toimet, mitä me voimme tehdä, liittyvät autoliikenteen määrän ja nastarenkaiden käytön vähentämiseen. Olen hiukan eri mieltä valtuutettu Vuorelan kanssa siitä, etteikö tällä nastarengaskieltokokeilulla ja yhden kadun sulkemisella nastarenkaiden käyttäjiltä olisi laajempaakin vaikutusta. Sillä on nimittäin laaja signaalivaikutus siihen, että pikkuhiljaa me tulemme kaupungissa siirtymään sellaiseen järjestelmään, jossa kaupungin sisällä ajetaan kitkarenkailla eikä nastarenkailla. Uskon, että myös tämä yhden kadun kokeilu on vaikuttanut laajemminkin kuin vain siihen, että ihmiset olisivat kiertäneet juuri tämän kadun, vaan se signaalivaikutus on merkittävä. Tämän takia olen myös todella pettynyt siihen, että kun viime keväänä meillä olisi ollut mahdollisuus laajentaa tätä kokeilua, niin juuri sosiaalidemokraatit pyörsivät oman kantansa tässä ja tämä nastarengaskieltokokeilun laajentaminen torpattiin kaupunginhallituksen käsittelyssä. Toivoisin, että kun me otamme helsinkiläisten asukkaiden terveyden ja lasten terveyden tässä kaupungissa vakavasti, että me nyt tällä valtuustokaudella ryhdymme vaikuttavampiin toimiin, jotta me pääsemme niihin EU:n raja-arvoihin ja jotta me saamme ilmansaasteet kuriin tässä kaupungissa.
Ledamoten Mia Haglund Mäkin haluan kiittää valtuutettu Malinia tästä erinomaisesta aloitteesta. Minäkin ajattelen, että terveellinen ja ilmansaasteiltaan…
Tack ska du ha, ordförande.
Mäkin haluan kiittää valtuutettu Malinia tästä erinomaisesta aloitteesta. Minäkin ajattelen, että terveellinen ja ilmansaasteiltaan vähäinen kaupunki on meidän kaikkien jakama tavoite. Nythän me emme vielä ole tämän tavoitteen tasalla, sillä tästä valtuustoaloitteen vastauksesta voi lukea, että kun kohta astuu voimaan aika, jolloin ilmalaatudirektiivin mukaisesti ilmansaasteiden sitovat raja-arvot kiristyvät, niin ei ole todennäköistä, että näillä nykyisillä toimilla olisimme lähellä näitä raja-arvoja. Eli on selkeää, että lisää toimenpiteitä tarvitaan.
Täällä keskustelussa tosiaan on nyt jo nostettu varmaan jokaisen puhujan toimesta tämä nastarengaskysymys. Itse istuin viime kaudella kaupunkiympäristölautakunnassa, jossa käsiteltiin nimenomaan tätä puhuttua nastarengaskieltokokeilua, joka nyt on Lönnrotinkadulla ollut voimassa viimeiset kolme vuotta, eli yhdellä kadulla koko Helsingin laajuisessa kaupungissa. Siellä kaupunkiympäristölautakunnassa oma esitykseni siitä, että tätä laajennettaisiin yhdelle toiselle kadulle, eli Runeberginkadulle ja sitten tulevaisuudessa harkittaisiin Kaisaniemenkatua, hyväksyttiin. Mutta valitettavasti kaupunginhallitus pyörsi tämän päätöksen. Eli seuraavat kolme vuotta meidän tavoitteiden taso on edelleen sama kuin viimeiset kolme, eli yhdellä kadulla kaupungin tasolla kokeillaan nastarengaskieltoa. Mä olen asunut Oslossa 90-luvun lopulla, ja silloin jo siellä sakotettiin nastarenkaiden käytöstä, jolloin ilmanlaatu parani merkittävästi. Me ollaan auttamattomasti 20 vuotta jäljessä näistä ilmanlaatua parantavista toimista. Toivoisin nyt korkeampaa tavoitteiden tasoa ja kunnianhimoa seuraaville vuosille.
Valtuutettu Otso Kivekäs Ilmanlaatuun tietenkin vaikuttavat monet tekijät. Täällä nostettiin jo esiin saunojen kiukaat, joskin toki takkoja saattaa olla Helsingissä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Ilmanlaatuun tietenkin vaikuttavat monet tekijät. Täällä nostettiin jo esiin saunojen kiukaat, joskin toki takkoja saattaa olla Helsingissä jopa enemmän kuin puusaunoja. On totta, että ne ovat joillakin alueilla merkittävä päästölähde ja kaupungin tasollakin noteerattava. Vielä suurempi ovat Venäjän metsäpalot silloin, kun tuuli käy idästä ja sattuu olemaan metsäpalokausi. No, Venäjän metsäpaloille me emme voi juuri mitään tehdä ja saunojen kiukaisiinkin meillä on valistusvaltaa, mutta rajatusti. Se suuri päästölähde, johon me voimme vaikuttaa on liikenne, autoliikenne, ja se on se, jonka kautta ilmanlaadun parannustoimet käytännössä on pakko tehdä.
Valtuutettu Koulumies nosti esiin taannoiset hiljaisen asfaltin kokeilut. Muistan itse, kun olin silloisessa yleisten töiden lautakunnassa, kun näitä kokeiluja tehtiin. Arvaatteko, mikä oli se ongelma hiljaisen asfaltin kanssa? No, se on tietenkin nastarenkaat. Nastarenkaat söivät hiljaisen asfaltin pois aivan liian nopeasti ja tuottivat katupölyä siitä. Sen takia sitä ei voi käytännössä käyttää Helsingissä. Se ei ole, että se olisi yleisesti pölyävämpi, vaan nimenomaan se ei kestänyt nastarenkaita. Kaikki kysymykset tässä ilmanlaadussa Helsingissä palaavat aina nastarenkaisiin.
Valtuutettu Antti Vuorela Etsin tuossa aloitteesta sanaa sähkö, eli Control + F ja sähkö, niin ei löytynyt mitään sähköautoilun lisäämiseksi. Jos puhutaan…
Arvoisa puheenjohtaja.
Etsin tuossa aloitteesta sanaa sähkö, eli Control + F ja sähkö, niin ei löytynyt mitään sähköautoilun lisäämiseksi. Jos puhutaan pakokaasupäästöistä, niin olisi tietysti ihan hyvä, että kaupunki omilla toimillaan edesauttaisi tätä sähköautoilun lisäämistä. Tuossa tuli monia hyviä näkökohtia esiin. Tässä on pakko tätä HSY:tä kiittää siitä, että tuottaa meille ihan kansainvälisen tason huippudataa ilmanlaadusta ja toivottavasti jatkaa sitä.
Valtuutettu Anni Sinnemäki Myös omasta puolestani kiitos valtuutettu Malinille tästä aloitteesta, joka on tehty äärimmäisen tärkeästä teemasta. Aloitan ehkä…
Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Myös omasta puolestani kiitos valtuutettu Malinille tästä aloitteesta, joka on tehty äärimmäisen tärkeästä teemasta.
Aloitan ehkä huomiosta. Valtuutettu Vuorella nosti esiin sähköisen ajoneuvokannan edistämisen, ja siinä tietenkin kaupungin toimet ovat kahtalaiset. Toisaalta kaupungin oman omistaman ajoneuvokannan sähköistäminen, joka on alun takkuisuuden jälkeen edennyt kohtuullista vauhtia, mutta meidän on erittäin tärkeää huolehtia siitä, että tällä valtuustokaudella käytännössä päästään siihen, että kaupungin omistamat henkilöautot olisivat kaikki sähköisiä. Toinen puoli tietenkin liittyy edellytyksiin siihen, että eri keinoin huolehditaan siitä, että sähköautoja on mahdollista ladata tässä kaupungissa sekä yleisillä alueilla että esimerkiksi uudisrakentamisessa. Meillähän on ollut lainsäädäntöä kunnianhimoisemmatkin velvoitteet asuntorakentajille siihen, että minkälaiset edellytykset sähköautojen lataamiseen on.
Sähköautothan eivät yksin ratkaise tätä lähipäästöjen ongelmaa, vaikka ovatkin tietenkin iso edistysaskel, mutta sähköautot myös silloin, jos niissä on käytössä nahkarenkaat, niin tietenkin rouhivat sitä asfalttia.
Arvoisa valtuuston puheenjohtaja.
Lopuksi haluaisin nostaa esiin sen tutkimustiedon, joka on vahvistunut viime vuosina. Useinhan ajatellaan, että nämä terveysvaikutukset liittyvät keuhkosairauksiin, esimerkiksi astmaan, mutta nehän liittyvät myös sydänsairauksiin ja yhä enemmän ymmärretään, että ilmanlaadun pienhiukkasilla on vaikutuksia lasten aivokehitykseen ja oppimiskykyyn. Itse ainakin ajattelen voimakkaasti, että meidän pitäisi puolustaa ja tehdä kaikkemme, että helsinkiläisillä lapsilla on terveelliset olosuhteet kasvaa ja kehittyä myös oppimiskyvyltään.
Kiitos.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Petra Malin ja 25 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki laajentaa ja kiirehtii ilmansuojeluohjelmassa esitettyjä ilmansuojelutoimia. Lisäksi tulee tehdä uusia toimia sen eteen, että kaupungin palveluissa ja toiminnoissa osataan reagoida poikkeuksellisen huonoon ilmanlaatuun niin, että erityisen herkät ryhmät eivät altistu turhaan ilmansaasteille Heikon ilmanlaadun tilanteet Useimmiten ilmanlaadun heikkeneminen Helsingissä aiheutuu keväisestä katupölystä tai puun polttamisesta tiiviillä asuinalueella tilanteessa, jossa sääolot heikentävät päästöjen laimenemista. Myös liikenteen pakokaasut huonontavat ilmanlaatua vilkasliikenteissä ympäristöissä, erityisesti paikoissa, joissa laimeneminen on huonoa. Toisinaan myös maan rajojen ulkopuolelta kaukokulkeutuu tavallista enemmän pienhiukkasia. Kaukokulkeuma Kaukokulkeuma heikensi viime talvena ilmanlaatua poikkeuksellisen paljon helmikuun viimeisellä viikolla. Pienhiukkasia kulkeutui Suomeen korkeahkoina pitoisuuksina Itä- ja Keski-Euroopasta epäsuotuisissa sääoloissa. Pienhiukkasten päästölähteitä ovat muun muassa energiantuotanto, liikenne, teollisuus sekä puun ja hiilen poltto tulisijoissa. Tämä näkyi pienhiukkasten pitoisuuksissa Helsingissä viikon ajan. Korkeimmillaan pitoisuudet olivat noin 7-kertaisia verrattuna tavanomaiseen tasoon. Helsinkiin kulkeutuu jatkuvasti pieniä hiukkasia kaupungin ja maan rajojen ulkopuolelta. Ne muodostavat keskimäärin noin puolet pääkaupunkiseudun pienhiukkaspitoisuuksista. Kaukokulkeuma on aiheuttanut helmikuun viikkoa korkeampia pienhiukkasten vuorokausipitoisuuksia pääkaupunkiseudulla viimeksi kesällä 2010. Toiminta ilmanlaadun äkillisesti heikentyessä Kaupungin on liki mahdotonta melko harvinaisissa kaukokulkeumaepisoditilanteissa vaikuttaa ilmanlaatuun merkittävästi. Asukkaita voidaan kehottaa välttämään autoilua ja puun pienpolttoa, mutta niiden aiheuttama osuus pitoisuuksista kaukokulkeumaepisoditilanteissa on tyypillisesti melko pientä. Selkeällä viestinnällä suositellaan toimintatapoja, joilla asukkaiden ja erityisesti herkkien väestöryhmien altistumista pyritään vähentämään. Asukkaita kehotetaan esimerkiksi valitsemaan puhtaammat reitit mahdollisuuksien mukaan ja välttämään pitkäaikaista oleskelua vilkkaiden väylien varrella. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY viestii ilmanlaadusta ja altistumisen vähentämisestä monipuolisesti monissa eri kanavissa. Erityisesti viestintää tehdään keväällä katupölypitoisuuksien ollessa koholla. EU:n ilmanlaatudirektiiviin on kirjattu velvoite laatia lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma, jos on riski yhden tai useamman varoituskynnyksen ylittymisestä. Toimintasuunnitelmassa tulee ilmetä kiireelliset toimenpiteet, jotka on toteutettava lyhyellä aikavälillä kyseisen ylityksen riskin vähentämiseksi tai sen keston lyhentämiseksi. Kyseiset varoituskynnykset eivät kuitenkaan ole vaarassa ylittyä Helsingissä tai ylipäänsä Suomessa, joten velvoitetta laatia lyhyen aikavälin suunnitelmaa ei ole. Pääkaupunkiseudulla on yhteinen varautumissuunnitelma ilmanlaadun äkilliseen heikkenemiseen. Se on kuitenkin jo melko vanha ja tänä vuonna päivitetään se yhteistyössä kaupunkien ja HSY:n kesken viestintäsuunnitelmaksi. Koska varoituskynnykset eivät ylity, on viestintä ensisijainen toimenpide tilanteissa, joissa ilmanlaatu väliaikaisesti heikkenee. Ilmansuojelutyö Pidemmällä aikavälillä ilmansuojelutoimia edistetään paitsi Ilmansuojelu- ja meluntorjuntasuunnitelman 2024–2029 (ILME), myös useiden vakiintuneiden toimien, linjausten ja muiden ohjelmien kautta. ILME-suunnitelmaan on kirjattu toimenpiteiksi ainoastaan lisäisiä toimia, joita ei jo toteuteta muuten. Ilmansuojelutyötä koordinoivassa kaupungin ympäristöpalveluissa on tällä hetkellä yksi ilmansuojeluvakanssi. Ympäristöpalveluiden lisäksi eri toimenpiteissä vastuutahoina on hyvin monia muita kaupungin organisaatioita. ILME-suunnitelmassa on 38 toimenpidettä, joista suurin osa vaikuttaa sekä ilmanlaatua että ääniympäristöä parantavasti. Osa suunnitelman toimenpiteistä käynnistyi vuonna 2024 ja valtaosa käynnistyy vuonna 2025 tai viimeistään 2026. Herkkien väestöryhmien suojelu Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja arvokkaiden luontoalueiden säästämiseksi kaupunkirakennetta tiivistetään keskeisten liikenneyhteyksien äärelle, minkä vuoksi muun muassa asumiseen ja herkkien väestöryhmien toimintoihin kaavoitettavat alueet ovat yhä haastavampia ilman epäpuhtauksien ja melun kannalta. Ilmansaasteille altistuminen uhkaa lisääntyä. Liikenteen haittojen hallintaan kiinnitetään suunnittelussa erityistä huomiota muun muassa lasten ja ikääntyneiden toimintojen sijoittelussa ja suunnittelussa. On kuitenkin tarpeen toteuttaa myös päästöjen vähentämiseksi toimia, joista tärkeimpiä ovat ajonopeuksien laskeminen, liikennemäärien vähentäminen ja kitkarenkaiden osuuden kasvattaminen. ILME-suunnitelmassa on useita toimia sisältävä toimenpidekokonaisuus, jonka tavoitteena on herkkien kohteiden melu- ja ilmanlaatutilanteen parantaminen. Ilmansuojelutoimista ainoastaan valtuustoaloitteessa mainittu toimenpide: ”7.5. Tiedon lisääminen ilmansaasteiden ja melun haitoille erityisen herkistä ryhmistä” on aikataulutettu toteutettavaksi hieman myöhemmin, vuonna 2028. Tarkoituksena on koota kokonaisuuden muiden toimenpiteiden piloteissa ja kokeiluissa vuosien varrella saatuja kokemuksia ja oppeja sekä jakaa niitä päättäjille ja suunnittelijoille seminaareissa ja tietopaketissa. Tietoja jaetaan kuitenkin jatkuvasti kaupungin organisaatioiden välisessä yhteistyössä ja piloteista viestitään myös asukkaille sitä mukaa, kun niistä saadaan kokemuksia. Osana toimenpiteitä on jo aloitettu tai aloitetaan tänä vuonna selvittämään muun muassa liikenteen rauhoittamistoimien mahdollisuuksia ja vaikutuksia koulujen lähellä, priorisoimaan herkkiä kohteiden ympäristöjä katujen kevätpesuissa ja tiivistämään monialaista yhteistyötä herkkien kohteiden melu- ja ilmanlaatutilanteen kohentamiseksi. Lisäksi ympäristöpalvelut kehittää parhaillaan erityisesti ikääntyneiden ja muiden herkkien väestöryhmien ilmanlaatuviestintää entistä saavutettavammaksi tiiviissä yhteistyössä järjestöjen, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan sekä HSY:n kanssa. Hankkeessa kartoitetaan ja otetaan käyttöön uusia keinoja tavoittaa esimerkiksi ikääntyneet sekä hengitys- ja sydänsairaat mahdollisimman laajasti erityisesti ilmanlaadun heikentyessä. Ilmansaasteiden uudet raja-arvot Uuden ilmanlaatudirektiivin mukaisesti ilmansaasteiden sitovat raja-arvot kiristyvät merkittävästi vuonna 2030. Mikäli raja-arvot ylittyvät vuosina 2026–2029, tulee laatia laaja ja yksityiskohtainen etenemissuunnitelma, jossa muun muassa osoitetaan toimet, joilla päästään määräajassa raja-arvojen alle. Nykytilanteessa hengitettävien hiukkasten tuleva raja-arvo ylittyisi Helsingissä. On siis melko todennäköistä, että kaupungille tulee velvoite laatia etenemissuunnitelma erityisesti katupölyn osalta. Tällöin tulee päivittää ja laajentaa vuonna 2024 hyväksytty Ilmansuojelu- ja meluntorjuntasuunnitelma 2024–2029 (ILME) vastaamaan direktiivin vaatimuksia. Kaupunginhallitus edellyttää, että kaupunki valmistautuu ennakoivasti ilmansaasteiden raja-arvojen kiristymiseen ja katupölyn vähentämisvelvoitteeseen tunnistamalla ja toteuttamalla katupölyä vähentäviä toimenpiteitä. Katupölyntorjunta Katupölytoimet on ILME-suunnitelmassa aikataulullisesti priorisoitu, koska katupölyn tulevien raja-arvojen saavuttaminen määräajassa on haastavinta. Katupölyä torjutaan jatkuvalla työllä katujen kunnossapidossa. Pölyisimpään aikaan keväällä, kun katujen pesut ja hiekannosto ovat vielä kesken, hiukkaspitoisuuksia alennetaan kastelemalla katuja pölyä sitovalla laimealla kalsiumkloridiliuoksella. Nykyisten toimenpiteiden lisäksi on kuitenkin välttämätöntä pikaisesti kehittää ja ottaa käyttöön uusia tehokkaita toimia, jotta ilmanlaatua saadaan edelleen parannettua ja uudet raja-arvot saavutetaan. Eniten katupölypitoisuuksiin vaikuttavat autoliikenteen määrät ja ajonopeudet sekä nastarenkaiden käyttö. Selvitysten mukaan tehokkaita keinoja olisivat muun muassa ruuhkamaksut ja nastarengasmaksut. Suomen lainsäädäntö ei tällä hetkellä mahdollista niiden käyttöönottoa. Tukholmassa katukohtaisilla nastarengaskielloilla on saatu tehokkaasti laskettua nastarengasosuutta koko kaupungissa ja sitä kautta parannettua ilmanlaatua. Jopa puolet katupölystä on nastarenkaiden tienpäällysteestä rouhimaa ainesta. Pitkäjänteinen viestintä on edistänyt kitkarenkaiden osuuden kasvua. Kitkarenkaiden osuus Helsingissä on nyt noin 43 %. Kaupungin ilmansuojelu- ja meluntorjuntasuunnitelmassa 2024–2029 (Ylja 23.5.2024 § 104) on asetettu tavoitteeksi, että talvikaudella 2030–2031 kitkarenkaiden osuus on 70 % talvirenkaista. Siihen pääsemiseksi tarvitaan lisää toimenpiteitä. Puunpienpoltto Puun pienpoltto on suurin pienhiukkaslähde pääkaupunkiseudulla. Etenkin kylminä iltoina ja viikonloppuina ilmanlaatu heikkenee usein pientaloalueilla vilkasliikenteisiä alueita heikommaksi. On olemassa riski, että poltosta peräisin olevan bentso(a)pyreenin tuleva raja-arvo ylittyy. Lisäksi poltosta peräisin oleva mustahiili edistää jäätiköiden sulamista. Tehokkaammat tulisijat ja oikeat puunpolttotavat ovat ensisijaisia keinoja torjua puunpolton haittoja. Kaupunki ja HSY ovat viestineet asiasta vuosia, ja työtä tullaan jatkamaan ja kehittämään. Asiasta on kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston lausunto. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus 06.10.2025 § 641
Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Käsittely Vastaehdotus: Mia Haglund: 1) Kappaleessa 8 korvataan toiseksi viimeinen virke seuraavalla: "Se on kuitenkin jo melko vanha ja tänä vuonna päivitetään se yhteistyössä kaupunkien ja HSY:n kesken viestintäsuunnitelmaksi." 2) Kappaleen 14 jatkeeksi: "”Kaupunginhallitus edellyttää, että kaupunki valmistautuu ennakoivasti ilmansaasteiden raja-arvojen kiristymiseen ja katupölyn vähentämisvelvoitteeseen tunnistamalla ja toteuttamalla katupölyä vähentäviä toimenpiteitä.” Kannattaja: Suvi Pulkkinen Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Mia Haglundin vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. 29.09.2025 Pöydälle Esittelijä vs. kansliapäällikkö Tuula Saxholm
Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto 08.05.2025 § 86
Lausunto Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Valtuustoaloitteessa esitetään, että kaupunki laajentaa ja kiirehtii ilmansuojeluohjelmassa esitettyjä ilmansuojelutoimia. Lisäksi tulee tehdä uusia toimia sen eteen, että kaupungin palveluissa ja toiminnoissa osataan reagoida poikkeuksellisen huonoon ilmanlaatuun niin, että erityisen herkät ryhmät eivät altistu turhaan ilmansaasteille. Heikon ilmanlaadun tilanteet Useimmiten ilmanlaadun heikkeneminen Helsingissä aiheutuu keväisestä katupölystä tai puun polttamisesta tiiviillä asuinalueella tilanteessa, jossa sääolot heikentävät päästöjen laimenemista. Myös liikenteen pakokaasut huonontavat yhä ilmanlaatua vilkasliikenteissä ympäristöissä, erityisesti paikoissa, joissa laimeneminen on huonoa. Toisinaan myös maan rajojen ulkopuolelta kaukokulkeutuu tavallista enemmän pienhiukkasia. Kaukokulkeuma Kaukokulkeuma heikensi viime talvena ilmanlaatua poikkeuksellisen paljon viikon verran helmikuun viimeisellä viikolla. Pienhiukkasia kulkeutui Suomeen korkeahkoina pitoisuuksina Itä- ja Keski-Euroopasta epäsuotuisissa sääoloissa. Pienhiukkasten päästölähteitä ovat muun muassa energiantuotanto, liikenne, teollisuus sekä puun ja hiilen poltto tulisijoissa. Tämä näkyi pienhiukkasten pitoisuuksissa Helsingissä viikon ajan. Korkeimmillaan pitoisuudet olivat noin 7-kertaisia verrattuna tavanomaiseen tasoon. Helsinkiin kulkeutuu jatkuvasti pieniä hiukkasia kaupungin ja maan rajojen ulkopuolelta. Ne muodostavatkin keskimäärin noin puolet pääkaupunkiseudun pienhiukkaspitoisuuksista. Kaukokulkeuma on aiheuttanut helmikuun viikkoa korkeampia pienhiukkasten vuorokausipitoisuuksia pääkaupunkiseudulla viimeksi kesällä 2010. Toiminta ilmanlaadun äkillisesti heikentyessä Kaupungin on liki mahdotonta melko harvinaisissa kaukokulkeumaepisoditilanteissa vaikuttaa ilmanlaatuun merkittävästi. Asukkaita voidaan kehottaa välttämään autoilua ja puun pienpolttoa, mutta niiden aiheuttama osuus pitoisuuksista kaukokulkeumaepisoditilanteissa on tyypillisesti melko pientä. Selkeällä viestinnällä suositellaan toimintatapoja, joilla asukkaiden ja erityisesti herkkien väestöryhmien altistumista pyritään vähentämään. Asukkaita kehotetaan esimerkiksi valitsemaan puhtaammat reitit mahdollisuuksien mukaan ja välttämään pitkäaikaista oleskelua vilkkaiden väylien varrella. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY viestii ilmanlaadusta ja altistumisen vähentämisestä monipuolisesti monissa eri kanavissa. Erityisesti viestintää tehdään keväällä katupölypitoisuuksien ollessa koholla. Uuteen, joulukuussa 2024 voimaan tulleeseen EU:n ilmanlaatudirektiiviin on kirjattu velvoite laatia lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma, mikäli asetetut varoituskynnykset ylittyvät. Toimintasuunnitelmassa tulee ilmetä kiireelliset toimenpiteet, jotka on toteutettava lyhyellä aikavälillä kyseisen ylityksen riskin vähentämiseksi tai sen keston lyhentämiseksi. Kyseiset varoituskynnykset eivät kuitenkaan ole vaarassa ylittyä Helsingissä tai ylipäänsä Suomessa, joten velvoitetta laatia lyhyen aikavälin suunnitelmaa ei ole. Pääkaupunkiseudulla on yhteinen varautumissuunnitelma ilmanlaadun äkilliseen heikkenemiseen. Se on kuitenkin jo melko vanha ja tänä vuonna on tarkoitus yhteistyössä kaupunkien ja HSY:n kesken päivittää se viestintäsuunnitelmaksi. Koska varoituskynnykset eivät siis ylity, on viestintä ensisijainen toimenpide tilanteissa, joissa ilmanlaatu väliaikaisesti heikkenee. Ilmansuojelutyö Pidemmällä aikavälillä ilmansuojelutoimia edistetään paitsi Ilmansuojelu- ja meluntorjuntasuunnitelman 2024–2029 (ILME), myös useiden vakiintuneiden toimien, linjausten ja muiden ohjelmien kautta. ILME-suunnitelmaan on kirjattu toimenpiteiksi ainoastaan lisäisiä toimia, joita ei jo toteuteta muuten. Työtä tehdään olemassa olevien resurssien puitteissa. Ilmansuojelutyötä koordinoivassa kaupungin ympäristöpalveluissa on tällä hetkellä yksi ilmansuojeluvakanssi. Ympäristöpalveluiden lisäksi eri toimenpiteissä vastuutahoina on hyvin monia muita kaupungin organisaatioita. Toimenpiteiden toteuttaminen niissä vaatii resurssointia ja joissakin tapauksissa lisämäärärahoja. ILME-suunnitelmassa on 38 toimenpidettä, joista suurin osa vaikuttavat sekä ilmanlaatua että ääniympäristöä parantavasti. Osa suunnitelman toimenpiteistä käynnistyi vuonna 2024 ja valtaosa käynnistyy vuonna 2025 tai viimeistään 2026. Herkkien väestöryhmien suojelu Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja arvokkaiden luontoalueiden säästämiseksi kaupunkirakennetta tiivistetään voimakkaasti keskeisten liikenneyhteyksien äärelle, minkä takia muun muassa asumiseen ja herkkien väestöryhmien toimintoihin kaavoitettavat alueet ovat yhä haastavampia niin ilman epäpuhtauksien kuin melun kannalta. Ilmansaasteille altistuminen uhkaa lisääntyä. Liikenteen haittojen hallintaan kiinnitetään suunnittelussa erityistä huomiota muun muassa lasten ja ikääntyneiden toimintojen sijoittelussa ja suunnittelussa. On kuitenkin tarpeen toteuttaa myös päästöjen vähentämiseksi toimia, joista tärkeimpiä ovat ajonopeuksien laskeminen, liikennemäärien vähentäminen ja kitkarenkaiden osuuden kasvattaminen. ILME-suunnitelmassa on useita toimia sisältävä toimenpidekokonaisuus, jonka tavoitteena on herkkien kohteiden melu- ja ilmanlaatutilanteen parantaminen. Ilmansuojelutoimista ainoastaan valtuustoaloitteessa mainittu toimenpide: ”7.5. Tiedon lisääminen ilmansaasteiden ja melun haitoille erityisen herkistä ryhmistä” on aikataulutettu toteutettavaksi hieman myöhemmin, vuonna 2028. Tarkoituksena on koota kokonaisuuden muiden toimenpiteiden piloteissa ja kokeiluissa vuosien varrella saatuja kokemuksia ja oppeja sekä jakaa sitä päättäjille ja suunnittelijoille seminaareissa ja tietopaketissa. Tietoja jaetaan kuitenkin jatkuvasti kaupungin organisaatioiden välisessä yhteistyössä ja piloteista viestitään myös asukkaille sitä mukaa, kun niistä saadaan kokemuksia. Osana toimenpiteitä on jo aloitettu tai aloitetaan tänä vuonna selvittämään muun muassa liikenteen rauhoittamistoimien mahdollisuuksia ja vaikutuksia koulujen lähellä, priorisoimaan herkkiä kohteiden ympäristöjä katujen kevätpesuissa ja tiivistämään monialaista yhteistyötä herkkien kohteiden melu- ja ilmanlaatutilanteen kohentamiseksi. Lisäksi ympäristöpalvelut kehittää parhaillaan erityisesti ikääntyneiden ja muiden herkkien väestöryhmien ilmanlaatuviestintää entistä saavutettavammaksi tiiviissä yhteistyössä järjestöjen, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan sekä HSY:n kanssa. Hankkeessa kartoitetaan ja otetaan käyttöön uusia keinoja tavoittaa esimerkiksi ikääntyneet sekä hengitys- ja sydänsairaat mahdollisimman laajasti erityisesti ilmanlaadun heikentyessä. Ilmansaasteiden uudet raja-arvot haastavat Uuden ilmanlaatudirektiivin mukaisesti ilmansaasteiden sitovat raja-arvot kiristyvät merkittävästi vuonna 2030. Mikäli raja-arvot ylittyvät vuosina 2026–2029, tulee laatia laaja ja yksityiskohtainen etenemissuunnitelma, jossa muun muassa osoitetaan toimet, joilla päästään määräajassa raja-arvojen alle. Nykytilanteessa hengitettävien hiukkasten tuleva raja-arvo ylittyisi Helsingissä. On siis melko todennäköistä, että kaupungille tulee velvoite laatia etenemissuunnitelma erityisesti katupölyn osalta. Tällöin tulee päivittää ja laajentaa vuonna 2024 hyväksytty Ilmansuojelu- ja meluntorjuntasuunnitelma 2024–2029 (ILME) vastaamaan direktiivin vaatimuksia. Katupölyn torjunta Katupölytoimet on ILME-suunnitelmassa aikataulullisesti priorisoitu, koska katupölyn tulevien raja-arvojen saavuttaminen määräajassa tulee olemaan haastavinta. Katupölyä torjutaan jatkuvalla työllä katujen kunnossapidossa. Pölyisimpään aikaan keväällä, kun katujen pesut ja hiekannosto ovat vielä kesken, hiukkaspitoisuuksia alennetaan kastelemalla katuja pölyä sitovalla laimealla kalsiumkloridiliuoksella. Nykyisten toimenpiteiden lisäksi on kuitenkin välttämätöntä pikaisesti kehittää ja ottaa käyttöön uusia tehokkaita toimia, jotta ilmanlaatua saadaan edelleen parannettua ja uudet raja-arvot saavutetaan. Eniten katupölypitoisuuksiin vaikuttavat autoliikenteen määrät ja ajonopeudet sekä nastarenkaiden käyttö. Tehokkaimpia keinoja selvitysten mukana olisivat muun muassa ruuhkamaksut ja nastarengasmaksut. Suomen lainsäädäntö ei tällä hetkellä mahdollista niiden käyttöönottoa. Esimerkiksi Tukholmassa katukohtaisilla nastarengaskielloilla on saatu tehokkaasti laskettua nastarengasosuutta koko kaupungissa ja sitä kautta parannettua ilmanlaatua. Jopa puolet katupölystä on nastarenkaiden tienpäällysteestä rouhimaa ainesta. Pitkäjänteisen viestinnän sekä Lönnrotinkadun nastarengaskieltokokeilun avulla kitkarenkaiden osuus on saatu Helsingissä nousuun ja se on nyt noin 43 %. Kaupunki on kuitenkin asettanut tavoitteen, että talvikaudella 2030–2031 kitkarenkaiden osuus on 70 % talvirenkaista. Siihen pääsemiseksi tarvitaan lisää toimenpiteitä. Puun pienpoltto Puun pienpoltto on suurin pienhiukkaslähde pääkaupunkiseudulla. Etenkin kylminä iltoina ja viikonloppuina ilmanlaatu heikkenee usein pientaloalueilla vilkasliikenteisiä alueita heikommaksi. On olemassa riski, että poltosta peräisin olevan bentso(a)pyreenin tuleva raja-arvo ylittyy. Lisäksi poltosta peräisin oleva mustahiili edistää jäätiköiden sulamista. Tehokkaammat tulisijat ja oikeat puunpolttotavat ovat ensisijaisia keinoja torjua puunpolton haittoja. Kaupunki ja HSY ovat viestineet asiasta vuosia, ja työtä tullaan jatkamaan ja kehittämään. Jaosto totesi, että ilmanlaatua koskevista toimista linjattaessa on kiinnitettävä jatkuvasti huomiota herkkien väestöryhmien suojeluun. Herkkien väestöryhmien suojelua koskevaan saavutettavaan viestintään tulee myös panostaa laaja-alaisesti. Käsittely Asian aikana kuultavana oli johtava ympäristöasiantuntija Suvi Haaparanta. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta. Vastaehdotus: Sami Määttä: Lisätään lausuntoehdotuksen loppuun: Jaosto toteaa, että ilmanlaatua koskevista toimista linjattaessa on kiinnitettävä jatkuvasti huomiota herkkien väestöryhmien suojeluun. Herkkien väestöryhmien suojelua koskevaan saavutettavaan viestintään tulee myös panostaa laaja-alaisesti. Kannattaja: Hanna Hannus Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti yksimielisesti hyväksyä Sami Määtän vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. Esittelijä vs. yksikön päällikkö Markus Lukin
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)