Kaupunginvaltuusto · 22.10.2025
Valtuutettu Atte Harjanteen aloite selvityksestä päiväkotien koon vaikutuksesta varhaiskasvatuksen laatuun
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Keskustelu
27 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Valtuutettu Atte Harjanne Kiitos kaikille, jotka allekirjoittivat tämän aloitteen, että tämä tänne saatiin. Mielestäni aloitevastaus on hyvä. Varsinkin vaalien alla…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
Kiitos kaikille, jotka allekirjoittivat tämän aloitteen, että tämä tänne saatiin. Mielestäni aloitevastaus on hyvä.
Varsinkin vaalien alla oli paljon keskustelua päiväkodeista, jättipäiväkodeista ja päiväkotien koosta. Musta se oli hyvä, että tähän saatiin nyt dataa, mitä kaupunki on selvittänyt, että mikä merkitys tällä koolla on ja mikä on ehkä sitten hyvän kokoinen päiväkoti. Siitä voi tietysti vetää tässä erilaisia johtopäätöksiä tämän varjolla. Musta on hyvä ajatus, että meillä on erikokoisia päiväkoteja, mutta ehkä ennen kaikkea mä itse näen, että se olennainen pihvi on se, että olennaista on panostaa ihmisiin ja ihmisten, siis meidän varhaiskasvatuksen ammattilaisten työoloihin, ja siihen, että on riittävästi käsiä. Kaikissa tilanteissa homma rullaa. Se on se, mikä on kaikkein olennainen asia. Tietysti viihtyisät, turvalliset, terveelliset tilat on yksi osa sitä. Se, että meidän äärimmäisen tärkeän työn tekijät kokevat, että työtä voi tehdä niin hyvin kuin heidän ammattitaitonsa, joka on kova ja into myös, niin sitä pystyy tekemään ja muksut voi hyvin.
Pidän erittäin tärkeänä, että tämä on myös asia, joka näkyy, kun kaupungin rahan käytöstä päätetään. Ja vielä tietysti tiloihin liittyen kaupunkilaisten arjen kannalta hirvittävän tärkeää on, että jokaiselle löytyy paikka sieltä lähipäiväkodista. Sillä on tietysti ihan koko kaupungin kannalta ja arjen kannalta valtavan iso merkitys. Se on tietysti kehitys, jota on syytä sujuvoittaa. Kiitos aloitevastauksesta ja toivottavasti tehdään hyviä tietoon pohjaavia päätöksiä.
Valtuutettu Minja Koskela Täytyy kiittää valtuutettu Harjannetta tästä aloitteesta ja myös aloitevastausta tästä kattavasta vastauksesta, joka ollaan saatu. Olen…
Kiitos, puheenjohtaja.
Täytyy kiittää valtuutettu Harjannetta tästä aloitteesta ja myös aloitevastausta tästä kattavasta vastauksesta, joka ollaan saatu. Olen tosi iloinen siitä, että tätä keskustelua voidaan käydä nyt ehkä vähän eri pohjalta ja nimenomaan tämmöisen asiatietoon pohjaavan informaation pohjalta.
Kuten tässä aloitevastauksessakin todetaan, niin on monia sellaisia hetkiä, jolloin ei pystytä suoraan tekemään semmoista linjausta, että onko pieni päiväkoti parempi kuin iso päiväkoti. Varmasti molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Esimerkiksi tilojen tarkoituksenmukaisuus tai sitten henkilökunnan saatavuus on sellaisia kysymyksiä, mitkä on paljon keskeisempiä kuin se, että onko päiväkoti suuri vai pieni.
Mutta sitten ehkä se yksi kysymys, mikä toki meitä valtuutettuina tulee haastamaan jatkossa ja haastaa jo nyt ja mikä kaupunkilaisia myös mietityttää, on se, että sitten kun meillä on paljon näitä isoja yksiköitä, niin sehän tarkoittaa sitä, että pieniä yksiköitä kerätään samalta alueelta siihen isoon yksikköön, mikä voi pahimmillaan pidentää joidenkin päiväkotimatkaa enemmän. Se on musta sellainen kysymys, mikä meidän on otettava huomioon ja mitä meidän täytyy pohtia vakavasti myös silloin, kun me tehdään näitä kaavoituksia. Noin yleisesti itse olen edustanut sellaista vähän tylsää maltillista linjaa, että ei ole olemassa mitään selkeää linjausta sille, että minkä kokoisessa päiväkodissa nyt olisi parasta oppia ja olla. Sikäli pidän siitä, että tätä keskustelua nyt todella käydään tämän aloitevastauksen pohjalta. Kiitos vielä kerran siitä hyvin kattavasta vastauksesta, joka ollaan tähän saatu.
Valtuutettu Suvi Pulkkinen Se oli avartava ja hyvin kiinnostavia tietoja. Kanssa tuli mieleen, että on tosi hyvä, että suunnitteluperiaatteita on kehitetty niissä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kiitos myös minun puolesta vastauksesta. Se oli avartava ja hyvin kiinnostavia tietoja.
Kanssa tuli mieleen, että on tosi hyvä, että suunnitteluperiaatteita on kehitetty niissä isoissa päiväkodeissa. Erityisesti mä ajattelen, että piha-alueitten riittävä koko ja eteistilojen toimivuus ja se, että meillä on säilytystiloja henkilökunnalle ja lasten tavaroille ja että meillä ei ole avotiloja. Kaikki nämä vie oikeaan suuntaan. Toivottavasti myös, kun tällaisia päiväkoteja meillä enemmän rakentuu ja valmistuu, niin myös se stigma, mikä isoilla päiväkodeilla on, siitä pienenee.
Musta täällä oli myös tosiaan tosi tärkeä tämä havainto ja nosto täällä aloitevastauksessa, että varhaiskasvatuksen laatua tarkasteltaessa yksikön kokoa merkityksellisempää on usein työyhteisön toimintakulttuuri, johtaminen, mahdollisuus tehdä oman työnkuvansa mukaista työtä sekä riittävä tuki ja resurssit. Kyllä mä ajattelen, että tämä on semmoinen, missä meillä on vielä paljon voitettavaa. Erityisesti tämä pysyvä henkilöstö, sijaisjärjestelyt ja että ihmisten ei tarvitsisi siellä työssään joka päivä saada kuulla, että he meneekin uuteen yksikköön, kun siellä on sairastunut ja suhdeluku ei toteudu. Eli tässä meillä kyllä se, että se työ on viihtyisää, että aikuiset on turvallisia ja tuttuja ja voidaan luottaa siihen johtamiseen ja rakentaa niitä ihmissuhteita, vielä vaatii meillä parantamista tätä kautta, kun täälläkin sanotaan, että vaihteluvälit samankokoisten yksiköiden välillä on jopa 30–35 prosenttia. Ehkä tässä olisi nyt semmoinen tärkeä kehittämisen paikka, että me saataisiin sitä tasalaatuisuutta tässä suhteessa myös vahvistettua.
Kiitos.
Valtuutettu Veronika Honkasalo Mäkin ilolla tervehdin tätä vastausta. Mun mielestä tämä on todella hieno esimerkki tämmöisestä faktapohjaisesta päätöksenteosta, ja…
Arvoisa puheenjohtaja.
Mäkin ilolla tervehdin tätä vastausta. Mun mielestä tämä on todella hieno esimerkki tämmöisestä faktapohjaisesta päätöksenteosta, ja tämähän ohjaa meitä sitten jatkossa myös eteenpäin, kun varmaan tämä keskustelu ei tähän pääty, että meillä on nyt myös ihan selkeästi selvitetty tätä.
Mä ajattelisin niin, että meillä voi olla ongelmia sekä pienissä että isoissa päiväkodeissa ja se ei välttämättä ole siitä koosta kiinni. Sitä tärkeämpää on, että me pidettäisiin tämä neliömetrimäärä per lapsi tarpeeksi väljänä. Muistan silloin, kun itse aloitin kaupunginvaltuutettuna ja istuin varhaiskasvatuslautakunnassa, niin tästä käytiin aivan jäätävää vääntöä, että se pysyisi tarpeeksi väljänä. Ja myös se, että me ei lasketa mukaan esimerkiksi varastotiloja tai siivouskomeroita tai muita siihen lapsikohtaiseen neliömäärään. Ja että henkilökunnalla on selkeästi omat erilliset taukotilat. Sitä ainakin ammattilaiset on nostanut paljon itse esille. Ja sitten tietenkin se, että tilat on pedagogisesti järkeviä ja turvallisia. Sitten tietenkin yksi iso aihe on ollut viime vuosina se, että ulkoilutilat on myös tarpeeksi väljät ja turvalliset. Muistetaan se. Mutta tosiaan näissä taustatiedoissa keskeistä oli myös se, että tämä vaihteluväli oli myös aika isoa.
Erittäin hienoa, että on nähty näin paljon vaivaa ja saatu näin perusteellinen vastaus tähän Atte Harjanteen aloitteeseen. Tietenkin mediassakin välillä lyö vähän yli tämä keskustelu ja näin myös vaalien alla, ja se ehkä pohjautuu enemmän mielikuviin kuin faktoihin.
Valtuutettu Minna Salminen Valtuutettu Harjanne on tehnyt tässä erittäin tärkeän aloitteen varhaiskasvatukseen liittyen. Haluan todeta, että Helsingissä meillä on…
Arvoisa puheenjohtaja.
Valtuutettu Harjanne on tehnyt tässä erittäin tärkeän aloitteen varhaiskasvatukseen liittyen. Haluan todeta, että Helsingissä meillä on ilahduttavasti ja laajasti jaettu näkemys siitä, että me tarjotaan lapsille erikokoisia ja erilaisia varhaiskasvatuksen muotoja. Ajattelen, että näin tulee olla jatkossakin ja alueita tulee tässä kohdella mahdollisimman tasa-arvoisesti. Eri alueilla asuvia perheitä tulee kuulla ja mahdollisuuksien mukaan palvella. Sanon tässä samoin kuin muut puhujat, että keskustelu tästä laadukkaasta varhaiskasvatuksesta oli ehkä ajautua hivenen outoon kulmaan ennen tätä selvitystä, kun me lähdettiin arvioimaan sitä lähinnä tämän päiväkodin koon mukaan. Mä pidän nyt erittäin hyvänä sitä, että meillä on kattavasti selvitettyä tietoa ja me voidaan jatkossa sitä hyödyntää ja ehkä tällä tavalla välttyä myös niiltä mielikuvilta, joita jotkut mediassa tai muualla tai muusta syystä meille pääsi syntymään.
Laadukas varhaiskasvatus on yhdistelmä pysyviä aikuisia, toimivia tiloja ja sopiva määrä lapsia yhdessä ryhmässä ja tilassa. Sen lisäksi lasten ulkoilu toimivassa ja viihtyisässä pihassa on myös yksi tärkeitä arvoja. Tämä hyvä piha tai nämä toimivat tilat voi olla niin isossa kuin pienessä päiväkodissa, ja tämän selvittämisestä olen myös ilahtunut. Näitä tietysti täytyy seurata tosi tarkasti, että minkälaisia vetäytymistiloja tai stressinsietoa parantavia tiloja voidaan näissä isoissakin yksiköissä järjestää.
Sanoisin lopuksi, että varhaiskasvatus on selvästi taas jaettu asia, johon me todennäköisesti haluamme yhdessä panostaa näissä tulevissa budjettineuvotteluissa. Ehkä lopuksi totean sen, että se, mitä me voisimme vielä lisätä tämän selvitetyn tiedon lisäksi on se, että kuultaisiin myös lapsia heidän ikäkautensa mukaisella tavalla.
Ledamoten Sandelin Silja Borgarsdóttir Valtuutettu Harjanne on esittänyt tärkeän kysymyksen. Miten päiväkotien koko vaikuttaa varhaiskasvatuksen laatuun ja kustannuksiin…
Ärade ordförande.
Valtuutettu Harjanne on esittänyt tärkeän kysymyksen. Miten päiväkotien koko vaikuttaa varhaiskasvatuksen laatuun ja kustannuksiin Helsingissä? On erinomaista, että varhaiskasvatuksen kehittämistä tarkastellaan tutkittuun tietoon perustuen. Aloitteessa esitetty vertailu antaa meille arvokasta tietoa päätöksenteon tueksi. Päiväkotien koko ei yksin määritä varhaiskasvatuksen laatua, vaan ratkaisevaa on henkilöstön riittävyys, osaaminen ja työyhteisön tuki. Samalla voimme suunnitella tulevaisuutta niin, että sekä pienet että suuret päiväkodit voivat tarjota lapsille laadukasta varhaiskasvatusta. Tälle kaupungin strategia myös antaa tukea.
Toivon, että jatkossakin edettäisiin niin, että tehdään päätöksiä tietoon ja strategiaan perustuen. Valitettavasti kasvatus- ja koulutuslautakunta äänin 5–8 ei näin toiminut eilen päätöksellä lakkauttaa Daghemmet Fylgia-Solhem ennen kuin meillä oli lisätietoa strategiakirjauksesta arvioida tapoja toteuttaa riittävä lähipäiväkotiperiaate myös ruotsinkielisille lapsille. Sen sijaan lakkautettiin ainoa ruotsinkielinen päiväkoti Ullanlinnassa, kaupunginosassa, jossa 30 prosenttia lapsista on ruotsinkielisiä.
Ordförande.
Trots det är Harjannes motion värdefull.
Tack.
Valtuutettu Teija Makkonen Yhdyn todella tuohon edelliseen puheenvuoroon. Lähipäiväkotiperiaate unohtuu kyllä hyvin helposti monessa tilanteessa, ja tässä olisi kyllä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Yhdyn todella tuohon edelliseen puheenvuoroon. Lähipäiväkotiperiaate unohtuu kyllä hyvin helposti monessa tilanteessa, ja tässä olisi kyllä pitänyt olla enemmän selvitystä taustalla.
Mutta tähän asiaan, tämä aloitevastaus sisältää todella paljon tärkeää ja hyödyllistä tietoa myös Kaskon lautakuntatyöhön, mutta vastauksessa kiinnitti huomiota, ettei pihojen koosta löydy kattavaa tilastointia, joka toki olisi myös tärkeää. Ulkoilu on osa päivää ja tärkeää tiedostaa, millaisia pihat ovat ja millaisiksi niitä rakennetaan. Ei pelkästään koko, vaan mitä pihalla myös itse asiassa on. Olen itse käynyt useassa päiväkodissa vierailujen ja omien lasteni kautta ja olen havainnut, että tässä on valitettavan suuria alueellisia päiväkotieroja näissä pihoissa. Pienessäkin pihassa pitää olla tietysti aktiivista tekemistä soveltaen tietysti erilaisia leikki- ja kiipeilyvälineitä ja muuta. Mä toivoisin todella, että me valtuutetut kiinnitetään päätöksenteossa tähänkin huomiota, ja toki sama koskee myös näitä koulujen pihoja.
Kiitos.
Valtuutettu Terhi Peltokorpi Voin täysin yhtyä edeltäviin puheenvuoroihin, joissa on kehuttu tätä aloitetta ja aloitevastausta erityisesti. Tämä antaa meille paljon…
Arvoisa puheenjohtaja.
Voin täysin yhtyä edeltäviin puheenvuoroihin, joissa on kehuttu tätä aloitetta ja aloitevastausta erityisesti. Tämä antaa meille paljon tärkeää tietoa ja todellakin juuri näin, kuten muutamat valtuutetut ovat puheenvuoroissaan todenneet, että tässä ja toki monessa muussakin asiassa on erittäin hyvä, että meillä on tietoa päätöksenteon tueksi.
Täällä liitteenä oli tämä taulukko, josta löytyi mielenkiintoista tietoa näistä päiväkodeista. Nyt jostain syystä juuri tällä hetkellä se ei minulle avaudu täällä, kun äsken kävin tuossa lautakunnan listaa tai päätöstä katsomassa. Nyt en saa sitä liitettä auki, mutta olisin siitä kysynyt, kun siellä näistä päiväkotimatkoista on tosiaan se keskimääräinen matkapituus minuutteina joukkoliikenteellä. No niin, kiitos. Täältä toinen valtuutettu toi avuksi. Sitten täällä on tämä vaihteluväli. Tämä hämmästyttää hieman siinä mielessä, että näissä pienissä on maksimissaan 15 minuuttia. Sitten näissä keskikokoissa 100–150 on sama 15 minuuttia. Sitten näissä yli 200 tilapaikan päiväkodeissa enimmillään tämä on 16 minuuttiin.
Kuitenkin me valtuutetut saamme aika usein palautetta siitä, että päiväkotipaikka on osoitettu jostain toiselta puolen kaupunkia, ja toiselle puolen kaupunkia ei kyllä millään 15 minuutissa millään julkisella liikennevälineellä kuljeta. Mä olisin siksi kysynytkin apulaispormestarilta, että en nyt löytänyt tuossa noista päätösasiakirjoista, että miten nämä päiväkotimatkojen pituudet on, mistä ne tiedot on kerätty ja millä menetelmällä. Käsitykseni mukaan tämä ei voi ihan pitää täysin paikkaansa tai ainakin vaihteluvälissä minun käsitykseni mukaan pitäisi näkyä kyllä ne maksimitkin, jotta voidaan jonkinnäköinen keskiarvo laskea. Keskiarvo toki voi olla huomattavan matala, koska suurimmalla osalla matka on todennäköisesti lyhyempi, mutta vaihteluvälissä se pitäisi kyllä näkyä.
Valtuutettu Hilkka Ahde Mäkin haluaisin kiittää tästä erinomaisesta kysymyksestä ja myös tästä kattavasta vastauksesta. Mä pelkäsin, että tästä tulee taas tämä iso…
Kiitos, puheenjohtaja.
Mäkin haluaisin kiittää tästä erinomaisesta kysymyksestä ja myös tästä kattavasta vastauksesta.
Mä pelkäsin, että tästä tulee taas tämä iso päiväkoti vastaan pieni päiväkoti, jota me ollaan täällä monta kertaa käyty tätä väittelyä ja keskustelua. Nyt meillä on tutkittua tietoa tästä asiasta. Mä olen varhaiskasvatuksen ammattilaisena itse jatkuvasti yhteydessä tuonne kenttään, ja sieltä monta kertaa on tullut se vastaus, että sillä ei oikeasti ole väliä, onko se pieni vai iso päiväkoti. Tärkeintä on todella ne turvalliset tilat, mutta ennen kaikkea koulutettu hyvä henkilöstö ja tämä pedagoginen johtaminen. Sen takia mun mielestä on tärkeää, että Helsinki pitää huolen siitä, että näitä kelpoisuusvaatimuksia ei heikennetä, kun kelpoisuusvaatimuksista tämä laki tulee voimaan 2030. Tässä mä tiedän, että kuusikkokunnilla on voimakas halu näitä kelpoisuusehtoja alentaa. Tärkeätä on myös se, että koulutettu henkilökunta puhaltaa yhteen hiileen. Se on sen lapsen viihtymisen kannalta ja oppimisen kannalta kaikista tärkein asia. Meillä on myös tehty virheitä päiväkotirakentamisessa. Se pitää tunnustaa, että on ollut näitä isoja päiväkoteja, joissa lapsiryhmät joutuvat monta kertaa päivän aikana siirtymään paikasta toiseen. Tästä ollaan onneksi opittu. Jatkossakin meidän pitää tiukasti kuunnella sitä henkilökunnan ääntä. Mun mielestä valtuutettu Salminen sanoi hienosti siitä, että kuullaan myös lapsia. Heidän ikätasonsa mukaan kuullaan myös heidän mielipiteitä. Tärkeätä on, että siellä on turvallista ja siellä on myös se oma pesä niin, että se liika vaeltaminen edestakaisin loppuu.
Kiitoksia.
Valtuutettu Otto Meri Ennen kuin oma lapsi aloitti päiväkodissa, olin suurten päiväkotien vankkumaton kannattaja, mutta sen jälkeen kun oma lapsi aloitti…
Kiitos, puheenjohtaja.
Ennen kuin oma lapsi aloitti päiväkodissa, olin suurten päiväkotien vankkumaton kannattaja, mutta sen jälkeen kun oma lapsi aloitti päiväkodissa, musta tuli vielä entistä suurempi ja vankkumattomampi suurten päiväkotien kannattaja. Syyt on aika ilmeisiä, ja se näkyy nyt näiden suurten päiväkotienkin arjessa, koska ne kärsii näistä pienemmistä päiväkodeista. Työntekijöiden työssä viihtyminen laskee, koska voi olla, että kun tulee aamulla töihin, niin tuleekin ilmoitus, että nyt pitää lähteä paikkaamaan johonkin pieneen päiväkotiin, koska siellä on yksi hoitaja sairastunut, ja nämä pienet yksiköt on semmoisia, että ne eivät pärjää ilman ulkopuolista apua. Yhdenkin hoitajan sairastuminen voi aiheuttaa sen, että se päiväkoti pitää muuten sulkea. Työssä hyvinvoinnin kannalta tämä tilanne ei ole optimaalinen, koska nyt isojen päiväkotien työntekijät kokee, että he joutuvat vähän niin kuin kärsimään tästä. Kyllä näissä suurissa päiväkodeissa, niin kuin tässäkin vastauksessa tuodaan esille, on monia hyviä puolia. Mitä tulee sitten varhaiskasvatuksen laatuun ja työssä hyvinvointiin ja jaksamiseen, niin tämmöisilläkin seikoilla on iso merkitys. Mielikuvathan monilla on näistä suurista päiväkodeista, että siellä on joku iso aula tai halli, missä kaikki on, ja siellä on ihan kaaos. Mutta sinne kun menee käymään, ne on kaikki omissa yksiköissään. Siellä jokainen on vähän niin kuin pikkupäiväkoti, mutta ne on samassa rakennuksessa.
Niin kuin totesin, itsestäni on tullut vielä vankkumattomampi suurten yksiköiden kannattaja. Sitä työtä toivottavasti täällä jatketaan, koska siinä on paljon hyötyjä. Toki siltä osin, jos yksityiseen haluaa turvautua palveluihin, siellä voi olla vaikka minkäkokoisia ja näin, mutta kyllä meidän kaupungin päättäjien vahvat perusteet sille, että nämä isommat yksiköt on se tulevaisuus ja näitä pieniä yksiköitä hiljakseen lakkautetaan.
Valtuutettu Pentti Arajärvi · vastauspuheenvuoro Mun tarkoitukseni ei ollut varsinaisesti kommentoida valtuutettu Meren puheenvuoroa, vaan valtuutettu Ahteen puheenvuoroa. Myöhästyin…
Arvoisa puheenjohtaja.
Mun tarkoitukseni ei ollut varsinaisesti kommentoida valtuutettu Meren puheenvuoroa, vaan valtuutettu Ahteen puheenvuoroa. Myöhästyin hieman pyynnössä.
Minusta on erittäin tärkeätä tämä lasten kuuleminen näissä päiväkotien suunnittelussa ja muussa vastaavassa toiminnassa. Tietysti myös niiden työn sisällön ja päivittäisen toiminnan, jossa käsittääkseni kuitenkin on jo nykyisin aika vahvasti tätä. Meillä on yhteiskunnassa vahvasti ollut esillä lapsivaikutusten arviointi, jossa siis aikuiset arvioivat sitä, mitä vaikutusta jollakin toiminnalla on lasten kannalta. Mutta minusta se, että lapset arvioivat sitä, mitä vaikutusta asioilla on lasten kannalta, on vähintään yhtä tärkeää. Valitettavasti varsin usein meillä kaupungin toiminnoissa laiminlyödään tämä lapsivaikutusten arviointi puhumattakaan sitä, että lapset arvioisivat. Kannatan lämpimästi näitä ajatuksia.
Valtuutettu Mari Holopainen · vastauspuheenvuoro Onko niin, että valtuutettu Meri ajattelee, että isoissa päiväkodeissa on ihan ok, että henkilökuntaa puuttuu ja voidaan siirtää ryhmiin,…
Kiitos, puheenjohtaja.
Onko niin, että valtuutettu Meri ajattelee, että isoissa päiväkodeissa on ihan ok, että henkilökuntaa puuttuu ja voidaan siirtää ryhmiin, joissa henkilökuntaa ei ole sinä päivänä tarpeeksi. Käsitykseni mukaan tämäkin kyllä kuormittaa henkilökuntaa. He ovat suunnitelleet ryhmän toimintaa, ja sitten sitä toimintaa ei voida toteuttaa. Eihän me kouluissakaan näin toimita. Jos opettaja sairastuu, pyritään saamaan sinne sijainen. Se ei aina ole mahdollista. Jos taas lapsia on vähemmän, lapsia on sairaana, ei sitten ruveta perumaan sen takia, että me ei saada täyteen sitä laskennallista kaavaa, jolla nyt päiväkodeissa pitää koko ajan pelata.
Kyllä tämä on tosi kuormittavaa, kun oletetaan, että sitä toimintaa ei tarvitsekaan toteuttaa valitettavasti varhaiskasvatuksessa aina siinä määrin kuin pitäisi.
Valtuutettu Atte Harjanne · vastauspuheenvuoro Kannatan myös tätä lasten kuulemista. Sen systematisointia odotellessa voin omalta taaperoltani ehkä kertoa terveiset, että erityisesti…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kannatan myös tätä lasten kuulemista. Sen systematisointia odotellessa voin omalta taaperoltani ehkä kertoa terveiset, että erityisesti arvostetaan päiväkotimatkalla kaivinkoneita, roska-autoja ja oravia. Musta tämä kertoo siitä, että kaupunki, jota rakennetaan ja peruskorjataan ajoissa, jossa kiertotalous toimii, jossa on sitä kaupunkivihreätä, esimerkiksi tammia istutettuna, on sellainen, joka miellyttää lapsiakin.
Valtuutettu Otto Meri · vastauspuheenvuoro Niin puheenjohtaja. Se, mitä tarkoitan on, että isommassa yksikössä, siis valtuutettu Holopaiselle, on helpompi löytää niitä sijaisia…
Niin puheenjohtaja.
Se, mitä tarkoitan on, että isommassa yksikössä, siis valtuutettu Holopaiselle, on helpompi löytää niitä sijaisia vaikka sitten siitä viereisestä ryhmästä tai jostain muusta ryhmästä. Sijaisjärjestelyiden toteuttaminen on paljon helpompaa, koska järjestely voidaan tehdä sen yksikön sisällä, eikä niin, että sieltä yksiköstä joudutaan lähettämään johonkin toiselle puolelle kaupunkia tämä sijainen. Tätä tällä tarkoitan. Totta kai aina hoitajan sairastuminen johtaa jonkinlaisiin järjestelymuutoksiin ja suunnitelmien muutoksiinkin. Pahimmillaan vaikka joku retki peruuntuu, mutta joka tapauksessa se on helpompi hallinnollisesti järjestellä siellä isomman yksikön sisällä kuin lähettelemällä yksiköiden välillä.
Totta kai taudit ja muutkin tarttuu helpommin ja leviävät, kun tätä yksiköiden välistä liikennettä on enemmän. Tämmöisiä käytännön seikkoja on ollut helppo havaita nyt tässä reilun vuoden aikana, kun on päässyt lähemmin tutustumaan tuohon päiväkotien arkeen.
Valtuutettu Mari Holopainen Tämä on todella hankala Helsingissä tällä hetkellä, ja henkilökunta kärsii siitä kovasti. Toivottavasti tähän saadaan ratkaisu…
Tämä on todella hankala Helsingissä tällä hetkellä, ja henkilökunta kärsii siitä kovasti. Toivottavasti tähän saadaan ratkaisu budjettineuvotteluissa. On todella tärkeää, että meidän henkilöstö kokee, että heidän työtään arvostetaan ja varhaiskasvatuksessa myös on mahdollista saada sijaisia ihan riippumatta siitä, onko kyseessä suurempi päiväkoti vai pienempi. Juuri niin kuin valtuutettu Meri sanoi, sehän silloin tarkoittaa sitä, että jos joku on sairas ja ei palkata sijaista, silloin tietysti myös siellä suuressa päiväkodissa se toiminnan suunnittelu useimmiten kärsii.
Mutta tähän aloitekysymykseen.
Tästä on hirveän paljon käyty keskustelua ja tästä on kirjoitettukin. Vähän selasin, mitä on mediassa kirjoitettu vuosien varrella siitä, kun monet helsinkiläiset perheet ovat olleet huolissaan etenkin siitä, että päiväkoteja on keskitetty. Olen iloinen, että uudessa valtuustostrategiassa me ollaan otettu se kanta, että Helsingissä on jatkossa erikokoisia päiväkoteja. En vieläkään ymmärrä, miksi tähän tilastointiin niin usein tuodaan se päiväkotien määrä, kun kysehän on siitä, kuinka paljon siellä on lapsia per päiväkoti. Pitäisi laskea, kuinka paljon lapsia meillä on erikokoisissa päiväkodeissa. Usein esitetään, että vain näin pieni osuus päiväkodeista on todella suuria päiväkoteja, mutta siellä tietysti se lasten määrä kertautuu.
Ajattelen, että on hyvä, että nyt ollaan pikkasen peruuttamassa siitä, että tämä keskittäminen ei niin vahvasti enää ohjaa meidän suunnittelua jatkossa, vaikka nyt näitä päätöksiä, joita on tehty aiemmin, vielä näkyy. Tein itsekin valtuustoaloitteen siitä, että jatkossa ei suunnitella ainoastaan suuria päiväkoteja. Siihen saatiin vastaus. Jouduimme vielä lautakunnassa ja kiitos nykyiselle lautakunnalle, että teitte sen muutoksen, että siihen tuotiin tämä meidän kaupunkistrategian uusi linjaus siitä, että Helsingissä todellakin on erikokoisia päiväkoteja, koska se aloitevastauksen pohja ei ollut kuitenkaan sen mukainen kuin mitä me strategiassa päätettiin.
Uskon, että meillä useammin voi löytyä paljon paremmat edellytykset suunnitella hyvä päiväkoti, kun me ei etukäteen lyödä lukkoon, että niiden kaikkien uusien päiväkotien pitää olla suuria. Koska niin kuin me ollaan nähty, vaikka keskusta-alueella ei löydy sellaisia kiinteistöjä usein, joihin on helppo suunnitella iso päiväkoti esimerkiksi ilman, että vaikka pihan kustannuksella joudutaan se suunnittelemaan ja piha-alue jää tosi pieneksi. Toivon, että jatkossa todellakin näkyy se, että jokaisessa kaupunginosassa on se lähipäiväkoti, eikä niitä viedä liian kauaksi perheiden arkiliikkumisesta. Onhan siinä myös tietysti sellaisia etuja, nyt kun nähdään näistä selvityksistä, että ne kustannukset ei tässä ole nyt se ratkaiseva asia. Välillä on paljon argumentoitu siihen suuntaan, että tämä keskittäminen, suuret päiväkodit, on edullisempia, mutta vaikuttaa siltä, että tämä ei ainakaan ratkaise asiaa. Ja todellakin pihojen riittävään kokoon tulee kiinnittää huomiota. Kiitoksia. Huomioikaa, että tuo salijärjestelmä ei oikein toimi, joten aika ei myöskään toimi, joten tämä minun naputtelu täällä ei ole mitään muuta kuin sitä, että se toimii tänä aikakellona.
Nuorisoneuvoston edustaja Maggie Mattson Haluaisin ensinnäkin sanoa, että Harjanne on nostanut esiin tärkeän aiheen, mitä on tutkittu enemmän kouluikäisten keskuudessa, minkä takia…
Kiitos, puheenjohtaja. Tack, ordförande. Arvoisat valtuutetut. Haluaisin ensinnäkin sanoa, että Harjanne on nostanut esiin tärkeän aiheen, mitä on tutkittu enemmän kouluikäisten keskuudessa, minkä takia päiväkotiryhmien koot voivat vaihdella enemmän kuin luokkakoot. Mä huomasin lukiessani tätä vertailun suunnittelua, että siinä mainitaan pelkästään suomenkieliset päiväkodit tässä tutkinnassa. Kysyttyäni selvennystä siitä, miksi asia oli näin, sain selitykseksi, että muunkielisiä päiväkoteja ei ole riittävästi saadakseen ryhmäkokojen vertailua aikaan, mikä on aivan loogista. Mutta haluaisin nostaa esiin sen, miten nykyään vaikuttaa siltä, että monia monikielisiä päiväkoteja tai muunkielisiä päiväkoteja lakkautetaan ja että lapsia siten siirretään muualle.
Esimerkiksi tämä Borgarsdóttir Sandelinin mainitsema Ullanlinnassa sijaitseva Fylgia-Solhem-päiväkoti lakkautettiin vähäisen lapsimäärän takia. Tämän myötä monelle syntyi pidempi matka päiväkotiin, joka on voinut johtaa jopa kotiympäristön ulkopuolelle. Tämä voi vaikuttaa suuresti lapsen sekä vanhempien elämiin. Olisi täten myös kiinnostavaa saada tietoa siitä, miten tämä muutos vaikuttaa päiväkoti-ikäisiin, jotta kaikkia päiväkoteja voisi suunnitella lapsille sopiviksi.
Kiitos. Tack.
Valtuutettu Markku Rantahalvari Kiitän tämän aloitteen tekemisestä valtuutettu Harjannetta, koska tieto vähentää tuskaa. Olen saman todennut päiväkoteja lautakunnan…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Kiitän tämän aloitteen tekemisestä valtuutettu Harjannetta, koska tieto vähentää tuskaa.
Olen saman todennut päiväkoteja lautakunnan jäsenenä kiertäneenä, mitä tässä vastauksessakin todetaan. Eli päiväkodin koko ei määrittele sitä, kuinka toimiva se on, vaan miten sen tilat on suunniteltu, miten hyvää henkilökuntaa siellä on ja miten sitä johdetaan. Toivonkin, että jatkossa pyrimme hälventämään kaupunkilaisten huolia uusista päiväkodeista tämän tiedon pohjalta, varsinkin kun muutos on aina itsessään stressaavaa vanhemmille. Lisäksi toivon, että varmistamme henkilökunnan työhyvinvoinnin luottamalla henkilöstön osaamiseen ja näkökulmiin uusia rakennuksia suunnitellessa yhä vahvemmin ja myös lasten, kuten keskustelussa hyvin on noussut esiin. Kiitos.
Valtuutettu Terhi Peltokorpi Toistan äsken esittämäni kysymyksen, kun en ole saanut siihen vielä apulaispormestarilta vastausta, ja ihmettelen vielä vähän lisää tätä ja…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.
Toistan äsken esittämäni kysymyksen, kun en ole saanut siihen vielä apulaispormestarilta vastausta, ja ihmettelen vielä vähän lisää tätä ja kysyn, että mikä tämä tutkimusmetodi on ollut, millä nämä päiväkotimatkat on saatu. Sitten ihmettelen tässä puheenvuorossani myös tuota lyhyyttä tai siis sitä, että tuossa taulukossa oleva matka-ajan vaihteluväli tosiaan kertoo, että 7, 9 ja 8 minuuttia on lyhimmillään tämä julkisen liikenteen matka-aika. No ensinnäkin tämä julkisen liikenteen matka-aika on kiinnostava käsite myös siinä mielessä, että osahan tulee päiväkotiin kävelemällä ja polkupyörällä ja niin edelleen, että miksi tässä on käytetty tätä julkisen liikenteen matka-aikaa. Tiedän esimerkiksi lapsia, jotka kävelevät tien yli vieressä olevaan päiväkotiin, jolloin se ei millään voi viedä millään liikennevälineellä 7 tai 8 tai 9 minuuttia myöskään se matka. Mä olisin halunnut tosiaan tähän vastaukseen, että miten nämä matka-ajat on tähän kerätty ja nimenomaan nämä vaihteluvälit.
Sitten toisekseen täällä on käytetty tosi tärkeitä puheenvuoroja tästä henkilöstön pysyvyydestä. Ja on ilahduttavaa, että tämänkin selvityksen mukaan... Ehkä tässä ei voi tutkimus-sanaa kuitenkaan käyttää tästä, mutta selvityksen mukaan pysyvyys on monissa päiväkodeissa tosi suurta. Mä olisin kysynyt apulaispormestarilta vielä sitä, että kun tiedän, että on joitakin päiväkoteja, ja se tässä selvityksessäkin tulee ilmi, joissa vaihtuvuus on kohtuullisen runsasta, ja nythän meillä on viime keväänä ainakin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tiukennettu tätä sijaisten käyttöä myös. Miten meillä keskitetysti tuetaan niitä päiväkoteja ja pyritään löytämään niitä ratkaisuja, joissa saataisiin henkilöstön pysyvyys paremmaksi? Koska se on koko henkilöstön etu, mutta ennen kaikkea lasten etu.
Valtuutettu Otso Kivekäs Kiitos valtuutettu Harjanteelle hyvästä aloitteesta ja erinomaisesta vastauksesta myös kiitos koko virkakunnalle ja lautakunnalle ja…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kiitos valtuutettu Harjanteelle hyvästä aloitteesta ja erinomaisesta vastauksesta myös kiitos koko virkakunnalle ja lautakunnalle ja apulaispormestarille. Täällä myös haluaisin kiittää keskustelua, jossa tähän on hyvin tartuttu.
Itse vielä konkretisoisin tästä kaksi olennaista huomiota.
Ensinnäkin: Tällä tutkimuksella havaitut laatuerot erikokoisten päiväkotien välillä olivat hyvin pieniä, ja erot samankokoisten välillä usein suurempia. Käytännössä eroja ei juurikaan löytynyt. Toinen merkittävä huomio: Myös hintaerot, kustannuserot olivat hyvin pieniä. Yhden lapsen varhaiskasvatus vuodessa maksaa yli 10 000 euroa, pitkälle yli 10 000 jo nykyään. Nämä erot olivat joitakin kymmeniä, korkeimmillaan vähän toista sataa euroa erikokoisissa päiväkodeissa. Tämä kertoo, että myöskään kustannukset eivät ole kovin merkittävä päätöksentekoperuste päiväkotien koon kohdalla.
Vielä kolmas kiitos siitä, että tätä ei ole pelkistetty vulgaariin isot päiväkodit vastaan pienet päiväkodit asetelmaan, joka ehkä saa aikaan hyviä somesotia, mutta ei kyllä analyyttisia päätöksiä. Vaan on todettu, että on monenkokoisia päiväkoteja, eikä ole vain kaksi eri ryhmää. Ja itse asiassa, mitä tarkoittaa iso päiväkoti, siitä ei helpolla löydy yksimielisyyttä.
Takavuosina olimme Helsingissä tilanteessa, jossa meillä oli niin kova pula päiväkotipaikoista, että jokainen paikka tuli tarpeeseen, jolloin tietenkin tehtiin niin isoja yksiköitä kuin voidaan. Esimerkiksi kun silloin Suomen suurimpana aukesi Franzenian päiväkoti, se lyhensi monen päiväkotimatkaa, ei suinkaan pidentänyt, koska Kalliossa oli sen jälkeen vähän pienempi pula päiväkotipaikoista. Mutta nyt tilanne on osin eri, kun lasten määrä ei samalla tavalla enää kasva. Nyt meillä oikeasti tulee olemaan valintoja tehtävänä siitä, kuinka lähellä päiväkodit ovat, kuinka kaukana ne ovat ja niin edelleen. Vielä valtuutettu Peltokorven kysymykseen vastaan. Vaikka en Helsingin osalta tiedä, niin olen joihinkin muihin Suomen kuntiin vastaavia järjestelmiä ollut rakentamassa. Käytännössä päiväkotietäisyyttä mitataan Digitransit-rajapinnan kautta saatavalla tiedolla, koska pystytään automaattisesti laskemaan ikään kuin laskennallinen matka-aika kaikille. Se ei huomioi kulkutapoja. Se on vain laskennallinen, mutta se antaa suuntaa.
Apulaispormestari Reetta Vanhanen Tosiaan olisin itsekin mieluusti tavoittanut tässä tämän tilaston koonneen tilastoasiantuntijan kysyäkseni näitä tarkasti, koska toki…
Arvoisa valtuusto ja arvoisa puheenjohtaja.
Tosiaan olisin itsekin mieluusti tavoittanut tässä tämän tilaston koonneen tilastoasiantuntijan kysyäkseni näitä tarkasti, koska toki itsekin ihmettelen tätä vaihteluväliä. Oletan, että tässä on kyse jonkinlaisesta 95 prosentin vaihteluvälistä, jolloin sieltä on poistettu 5 prosentin ääripäät kummastakin päästä. En tiedä, onko se tässä todella validi tapa käsitellä tätä, koska on selvää, että koska meillä päiväkotipaikat jaetaan aina sen mukaan, kenellä on lyhin matka, niin meillä on varmasti perheitä, joilla on yhden tai kahden minuutin päiväkotimatka, koska he asuvat päiväkodin vieressä ja ovat aina priorisoituja päiväkotihaussa siihen päiväkotiin. Oletan, että tässä on kyse jostain tämmöisestä tilastollisesta ratkaisusta, mutta se täytyy nyt lopulta selvittää tämän tilaston koonneelta asiantuntijalta.
Tähän on otettu otanta, ja nämä tiedot ovat siis Asti-järjestelmästä, eli siellä on siis kyllä mitattu kotiosoitteesta päiväkotiin se matka. Tässä on viitattu julkisen liikenteen matka-aikaan, mutta me siis katsomme ne HSL:n reittioppaasta, joka tarjoaa myös sitä kävelyvaihtoehtoa. Eli sekin on tässä ehkä hiukkasen hämäävästi ilmaistu, mutta tämä sisältää kyllä myös sen kävelyvaihtoehdon. Sitten lyhyesti sijaistilanteesta. Meillähän on tänä vuonna siis varhaiskasvatuksessa ollut liian pieni budjetti. Meillä on tullut merkittäviä ylityksiä tälle vuodelle, joita olemme nyt käsitelleet. Niitä käsiteltiin keväällä ja käsiteltiin nyt alkusyksystä, ja sen takiakin tämä sijaistilanne on ollut päiväkodeissa kireämpi. Ajattelen itse, että nyt strategiassahan meille tuli perusopetukseen hyvin merkittävät satsaukset ja todella tärkeät satsaukset, mutta tässä budjetissa on nyt myös tärkeää panostaa varhaiskasvatukseen sinne perusrahoitukseen ja myös tähän sijaistilanteeseen. Eli olisi tärkeää, että voisimme lisätä näitä päiväkotien välillä liikkuvia sijaisia eli näitä meidän erittäin pidettyjä nopean toiminnan joukkoja ja sitten toisaalta lisätä talojen omia sijaisia eli varahenkilöitä, jotka toimivat vaikkapa... No, nämä ovat yleensä kohtuullisen isoja päiväkoteja, joissa he toimivat, mutta jotka pystyvät talon sisällä sitten paikkaamaan ja siirtymään ryhmästä toiseen.
Kannustankin kaikkia valtuustoryhmiä nyt paneutumaan tähän varhaiskasvatuksen tilanteeseen myös näissä budjettineuvotteluissa.
Valtuutettu Sari Sarkomaa On hyvä, että meillä on yhteinen ymmärrys siitä valtuutetuilla, että jokaisen päiväkodin pitää olla hyvä päiväkoti ja se minkä kokoinen…
Kiitos, puheenjohtaja.
On hyvä, että meillä on yhteinen ymmärrys siitä valtuutetuilla, että jokaisen päiväkodin pitää olla hyvä päiväkoti ja se minkä kokoinen päiväkoti, ei ensisijaisesti ratkaise sen päiväkodin laatua. Varmasti kaupungissa on jatkossakin erikokoisia päiväkoteja. Se, mikä ratkaisee, on tietenkin se osaava henkilöstö. Henkilöstö tekee ne palvelut, ja olisi hyvä vielä kuulla apulaiskaupunginjohtajalta, mikä se henkilöstötilanne on. On pyritty tälläkin eduskuntakaudella valtiovallan taholta panostamaan siihen, että suurissa kaupungeissa tämä iso henkilöstöpula helpottuisi.
Tämä sijaispula on haastava. Päiväkotien johtajilla menee usein hyvin paljon aikaa siihen rekrytoimiseen, ja se on pois sitten siitä johtamisesta. Ja aina vaihtuvat sijaiset kuormittavat henkilöstöä. Ne kuormittavat lapsia, ja kyllä se näkyy myöskin vanhempien arjessa. Itse pidän perusteltuna, että kun budjettineuvotteluita käydään, niin arvioidaan tätä tilannetta. Kyllä kannatan sitä, että vakisijaisten määrä on sellainen, mikä tämän kokoisessa kaupungissa on tarkoituksenmukaista olla. Se lisää veto- ja pitovoimaa sinne päiväkoteihin, voi jopa vähentää sairaspoissaoloja. Kyllä se on lapsenkin etu, että se henkilöstö ei jatkuvasti vaihdu. Selvää on, että vaihtuvuutta aina on, kun tiedetään, kuinka paljon naisvaltaisella alalla on joka tapauksessa erilaisia vanhempainvapaita ja muuta. Nämä prosentit aika hyvin tiedetään. Lämpimästi kannatan sitä, että tätä pohditaan budjettineuvotteluissa. Kysyisin vielä tosiaan: Mikä tämä henkilöstötilanne on? Meidän varhaiskasvatuksen opettajat ja muu moniammatillinen henkilöstö. Onko saatavuus parantunut vai onko se iso ongelma edelleen?
Valtuutettu Krishna Regmi Kun mietin tätä keskustelua ja tätä aloitetta, en osaa edes kuvitella, miltä lapsesta tuntuu astua ensimmäistä kertaa suureen päiväkotiin.…
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.
Hyvä aloite ja hyviä puheenvuoroja monelta valtuutetuilta.
Kun mietin tätä keskustelua ja tätä aloitetta, en osaa edes kuvitella, miltä lapsesta tuntuu astua ensimmäistä kertaa suureen päiväkotiin. Muistan kuitenkin oman ensimmäisen päiväni varhaiskasvatuksessa. Olin silloin kaksi ja puoli vuotta vanha. Näin äiti sanoo. Se tuntui todella jännittävältä. Onneksi hoitajat ottivat minut lämpimästi vastaan. Rauhoituttuani sain leikkiä puisella hevosella, ja se toi minulle turvaa ja iloa. Uskon, että tärkeintä pienelle lapselle on turvallinen ympäristö, leikkitila, hyvä ruoka ja juoma. Tuttuus, riittävästi hoitajia ja lämminhenkinen henkilökunta luovat tunteen, että on hyvä olla. Silloin myös oppiminen ja kasvu voivat alkaa.
En usko, että päiväkodin suuruudella on mitään merkitystä, mutta edellä mainitsemillani kaikilla muilla asioilla on suuri merkitys.
Kiitos.
Apulaispormestari Reetta Vanhanen Meillähän varhaiskasvatuksen henkilöstötilanne on parantunut erittäinkin merkittävästi muutamaan viime vuoteen takaisin verrattuna, mutta…
Kiitos, puheenjohtaja ja arvoisa valtuusto.
Kiitos kysymyksestä henkilöstötilannetta koskien.
Meillähän varhaiskasvatuksen henkilöstötilanne on parantunut erittäinkin merkittävästi muutamaan viime vuoteen takaisin verrattuna, mutta siitäkin huolimatta meillä on edelleen pulaa juuri varhaiskasvatuksen opettajista. Tällä hetkellä meillä on noin 57 prosenttia päteviä varhaiskasvatuksen opettajia. Sen perusteella, mitä olen itsekin kiertänyt ympäri Helsinkiä, tässä on valitettavan paljon myös alueellista vaihtelua. Eli joillain alueilla meillä saattaa olla päiväkoteja, joihin on hyvin haastavaa rekrytoida kelpoista henkilöstöä, ja joillain alueilla meillä ovat kaikki virat täynnä päteviä opettajia. Tässä on edelleen paljon työtä. Tähänhän on jo pari viime kautta tehty johdonmukaista työtä, että saamme rekrytoitua tänne lisää tekijöitä. Tilanne näyttää sinänsä menevän parempaan suuntaan, mutta paljon tässä on työtä edelleen edessä. Lisäksihän varhaiskasvatuksen pätevyysvaatimukset ovat kiristymässä lainsäädännön myötä 30-luvun lähestyessä. Tätä työstämme sillä, että yhdessä valtion kanssa olemme hankkimassa tilauskoulutuksella Helsingille sekä varhaiskasvatuksen opettajia että varhaiskasvatuksen sosionomeja. Tämä on järjestely, jossa mahdollistamme omien työntekijöidemme, muun muassa lastenhoitajien, kouluttautumisen varhaiskasvatuksen opettajiksi. Tätä toivottavasti voimme jatkaa tällä hallituskaudella ja seuraavallakin hallituskaudella. Joka tapauksessahan työolot ovat myös ne, jotka ratkaisevat paljon siinä, että saammeko kelpoisia varhaiskasvatuksen opettajia töihin vai emme.
Valtuutettu Sandra Hagman Täällä on käyty tosi tärkeää hyvää keskustelua siitä, että olemme yhdessä tunnustaneet sen, että varhaiskasvatus on tärkeää ja siihen…
Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.
Täällä on käyty tosi tärkeää hyvää keskustelua siitä, että olemme yhdessä tunnustaneet sen, että varhaiskasvatus on tärkeää ja siihen täytyy satsata. Toivottavasti se näkyy myös tulevissa budjettineuvotteluissa.
Tätä selvitystä on täällä kiitelty ja sitä on vähän myös kyseenalaistettu. Itsekin vähän mietin niitä painotuksia ja valintaperusteita ja muita sellaisia, mitä siihen liittyi. Jotkut on täällä sanoneet, että näyttää siltä, että päiväkodin koolla ei ole merkitystä laatuun, mutta siellä on ne muutamat mittarit, joissa kuitenkin näkyy selvästi, että sillä olisi merkitystä. Kuten tämä henkilöstön vaihtuvuus, joka on selvästi pienempää juuri näissä pienissä päiväkodeissa kuin isommissa ja etenkin isoimmissa.
Me ymmärretään tietenkin se, että tällä on laajamittaisia vaikutuksia lapsien kasvuun ja kehitykseen. Voiko hän luottaa siihen, että aikuiset pysyvät siellä, tuntevat hänet ja hänen erityiset omat tarpeensa ja heihin voi luottautua. Vai tuleeko aikuisista vain nimettömiä aikuisia ja tuleeko lapsista aikuisille vain nimettömiä lapsia tai korkeintaan lapsia, joiden nimi on maalarinteipissä selässä. Kukaan ei tiedä heidän omista tarpeistaan ja taustoistaan. Tällaisia hollitupia ei tietenkään tarvita.
Onneksi meidän strategiassa lukee, että Helsingissä halutaan pitää yllä erikokoisia päiväkoteja. Tämä on tosi tärkeä poliittinen tahtotila, ja tästä täytyy nyt pitää erityisesti kiinni. Lapsimäärän paineen höllätessä, mitä on täällä puhuttu, meille tulee taloudellista painetta ja kasvatuksen ja koulutuksen lautakuntaankin esityksiä pienempien yksiköiden lakkauttamisista sillä perusteella, että me ei voida pitää näissä liian suuriksi rakennetuissa yksiköissä ikään kuin paikkoja tyhjillään. Näyttää myös siltä, että meidän pitää poliittisesti erityisesti puolustaa erilaisia varhaiskasvatusmuotoja, niiden elinolosuhteita tässä kaupungissa. On tosi tärkeää, että meillä on jatkossakin erilaisia hoitomuotoja, perhepäivähoitoa, ryhmäperhepäiväkoteja ja näitä erikokoisia päiväkoteja.
On tärkeää muistaa myös yhdenvertaisuusnäkökulmasta, että rikkailla on aina mahdollisuus valita sen oman perheen, oman lapsen, oman arvomaailman mukainen varhaiskasvatuspaikka ja hoitomuoto. Mutta mä haluaisin ainakin olla rakentamassa sellaista Helsinkiä, jossa kaikilla perheillä on tämä mahdollisuus valita se oman perheen ja arvojen mukainen hoitomuoto.
Tämä isoihin yksiköihin keskittäminen on yksinkertaisesti lyhytnäköistä politiikkaa. Meillä on varaa käyttää rahaa meidän lapsiin, ja me tiedetään myös tutkimuksista, että varhaiskasvatukseen käytetyt eurot tuottaa moninkertaisesti takaisin tietenkin vain silloin, jos se ei ole lapsen kasvua ja kehitystä vaarantavaa tai haittaavaa se, mitä me tarjotaan. Nyt meillä myös esimerkiksi hallitus kaavailee kotihoidon tukeen tehtäviä kriteerien tiukennuksia niin, että esim. kotoutumisvaiheessa olevat perheet eivät enää voi saada kotihoidon tukea. Tämä pitää myös ottaa huomioon meidän laskelmissa, kun mietitään sitä, jos tämä hyvinkin kyseenalainen laki etenee, mitä se tulee tarkoittaa meidän päiväkotien paikkamäärien tarpeessa.
Viimeisenä tämä varhaiskasvatuksen työn arki, se viihtyminen siellä. Se oli myös toinen tekijä, jossa näkyy tämä koko ja tyytyväisyys. Toki ymmärretään se, että yksiköitä on hirveän erilaisia. On pieniä, jotka ei toimi, isoja, jotka toimivat ja niin poispäin, mutta siinä kuitenkin oli selkeä ero. Meidän pitää panostaa siihen, että meidän varhaiskasvattajat pystyvät tekemään työtänsä ammattieettisesti, jaksavat tehdä sitä. Tämä on ollut hälyttävässä tilanteessa. Pari vuotta sitten tarkastuslautakunnankin arvioinnissa saatiin todeta, että varhaiskasvatuksen arki oli monin tavoin koko ajan muuttunut kuormittavammaksi. Tämä heijastuu väistämättä meidän lapsiin sitten. Eli panostetaan tähän, kiinnitetään tähän huomiota nyt budjettineuvotteluissa myös, että käytetään rahaa meidän lapsiin.
Kiitos.
Valtuutettu Niilo Toivonen Tämä on erittäin hyvä aloite edustaja Harjanteelta, mutta mitään muuta en häneltä odottanutkaan. On erinomaista, että Helsingissä on nyt…
Arvoisa puheenjohtaja.
Tämä on erittäin hyvä aloite edustaja Harjanteelta, mutta mitään muuta en häneltä odottanutkaan.
On erinomaista, että Helsingissä on nyt päätetty poistaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta tämä tuottavuustavoite näistä ydintehtävistä. Tämä on yksi merkittävimmistä lapsiin ja nuoriin kohdistuvista päätöksistä koko tällä valtuustokaudella ja liittyy olennaisesti meidän varhaiskasvatuksen järjestämiseen ja näihin tiloihin. Tämä päätös palauttaa keskustelun siihen, että mikä on varhaiskasvatuksen ja opetuksen ydintehtävä. Se on lasten ja nuorten hyvinvointi, oppiminen ja yhdenvertaiset mahdollisuudet, koska me halutaan antaa meidän lapsille parhaat edellytykset kasvaa ja oppia.
Viimeisten vuosien aikana tämä tuottavuus ja tehokkuus on ollut pinnalla lähes kaikessa politiikassa. Se on vähän sääli, että myös varhaiskasvatuksessa on katsottu näitä numeroita ja säästöjä, vaikka kyse on kuitenkin lakisääteisestä perustehtävästä, ihmisistä, lapsista ja perheistä. Tämä tehokkuuskeskustelu liittyy myös näihin tiloihin ja tilaratkaisuihin. Mä olen sitä mieltä, että tämän varhaiskasvatuksen ja koulutuksen laadun on perustuttava muuhunkin kuin pelkästään taloudelliseen tehokkuuteen. Me tarvitaan isoja ja pieniä päiväkoteja, koska eri perheiden tarpeet on erilaisia.
Samaan aikaan on todettava, että meillä on myös paljon alueita, joissa se lähipäiväkotipaikka on nykyisin aivan liian kaukana. Eli kysymys ei ole pelkästään siitä, että onko se päiväkoti iso vai pieni, vaan että pääseekö sinne helposti. Erityisesti uusilla asuinalueilla on aika paljon pulaa näistä lähipäiväkodeista.
Tällaisilla ajatuksilla.
Kiitos.
Valtuutettu Silja Paavola Mun on pakko nostaa aina se, että on päiväkoti pieni tai suuri ja samaten, että siellä on henkilöstöä tarpeeksi, niin meidän pitää…
Kiitos, puheenjohtaja. Arvoisat valtuutetut.
Mun on pakko nostaa aina se, että on päiväkoti pieni tai suuri ja samaten, että siellä on henkilöstöä tarpeeksi, niin meidän pitää huomioida, että meillä on todellakin paljon kaupunginosia, joissa on paljon maahanmuuttajalapsia. Heille ensisijaisen tärkeää on myös opettaa suomen kieli. En ole tietoinen, mutta onko päiväkodeissa myöskin olemassa tarvemääritys. Eli ennen oli positiivinen diskriminaatio, että sinne laitettiin enemmän ihmisiä ja työntekijöitä, kun oli enemmän tarvetta.
Meillä tulee koko ajan lisää maahanmuuttajia ja heille tulee lapsia, jolloin meidän on jo hyvin etukäteen huomioitava se, että panostetaan siihen kielen opetukseen, jolloin meillä ei ole silloin ensimmäiseksi peruskoulussa ja sen jälkeen muilla kouluasteilla ongelmia kielen kanssa. Sen takia tässä nyt täytyy katsoa todella tarkkaan, että siellä on oikea määrä henkilöstöä, joka on ammatillista.
Pakko todeta kyllä, että vuosi 2030 tulee hyvin äkkiä. Helsinki näin itse, kun on tehnyt, että pääsee sosionomit ja vähän kouluttaa myös enemmän lastentarhanopettajia, niin ehkä ei laki täyty, mutta huomioitavaa myös on se, että tällä hetkellä lähihoitajat tekevät epäpätevinä lastentarhanopettajien töitä tai varhaiskasvatuksen opettajan töitä ja lähihoitajan toimessa on ihan vaan kadulta joku otettu.
Kiitos.
Valtuutettu Mari Holopainen Vielä muutama sana tästä poliittisesta prosessista. Aiemmin toimin itsekin kasvatus- ja koulutuslautakunnassa ja näitä hankkeita siellä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Vielä muutama sana tästä poliittisesta prosessista.
Aiemmin toimin itsekin kasvatus- ja koulutuslautakunnassa ja näitä hankkeita siellä käsittelimme. Ensimmäisenähän tulee tarveselvitys käsittelyyn, mutta siinä vaiheessa valmistelu on tehnyt jo hyvin pitkälle valmistelutyötä. Tämä varmasti sama asia pätee muissakin lautakunnissa, mutta jos poliittinen päätöksenteko.... Hienoa, että tämä asia todella kiinnostaa, niin kuin tämänkin keskustelun ja aiempien myötä voi päätellä. Halutaan olla mukana tässä prosessissa ja ymmärtää, millaisia hankkeita meillä on. Pitäisi olla aikaisemmin mukana siinä valmistelussa.
Toivon, että siihen vielä löydetään uusia keinoja. Olemme keskustelleet yhteisistä tilajaostoista. Jos nämä eivät etene, niin silloin varmastikin se kasvatus- ja koulutuslautakunta on se paikka, joka voi yhä enemmän perehtyä näihin hankkeisiin siten, että niistä saadaan varhaisemmassa vaiheessa esittelyt vielä, kun hankkeet eivät ole niin pitkällä.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa olen kiinnittänyt ilolla huomiota siihen, että saamme jopa huoltorakennuksista esittelyt arkkitehdiltä tai vastaavalta henkilöltä, joka tulee kertomaan tästä hankkeesta. Toki varmasti tässäkin prosessissa haasteena on se, että esittelyt tulevat siinä vaiheessa, kun itse hanke on hyvin pitkällä. Tarveselvityslomakkeesta on hyvin vaikea päätellä vielä, minkälainen hanke on kyseessä, joten kyllä tässä edelleen tarvitaan enemmän perehtymistä ja panostusta siihen, että nämä hankkeet saavat ihan oikean poliittisen käsittelyn.
Vantaan Koivukylän päiväkoti oli yksi, josta on Hesarissa kirjoitettu jonkin aikaa sitten, joku vuosi sitten. Siinä todettiin, että siinä ratkaisevaa on se, että ne yksityiskohdat, sisäänkäynnit toimivat ja piha on iso. Se 20 neliötä. Helsingissäkin sinne suuntaan pyritään, kun tätä olen tiedustellut. Eli pihan mitoitus on se 20 neliötä per lapsi. Siitä tietyin edellytyksin poiketaan, mutta pitää kuitenkin tavoitella sitä, että päästäisiin näihin riittäviin mitoituksiin.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Atte Harjanne ja 27 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinki tekee vertailun eri kokoisten päiväkotien varhaiskasvatuksen laatuun mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä kuten henkilöstön vaihtuvuudesta, sijaisten saatavuudesta, pihojen koosta per lapsi, työtyytyväisyydestä, asiakastyytyväisyydestä, henkilöstön tai lasten sairastavuudesta, päiväkotimatkasta, päiväkotisulkujen määrästä sekä samalla myös yksikkökustannuksista. Samassa yhteydessä päiväkotien kokoja olisi syytä vertailla muihin suuriin kaupunkeihin ja mahdollisuuksien mukaan vertailla myös laatu- ja kustannustekijöitä. Aloite on liitteenä 1. Helsingissä on hyvin eri kokoisia päiväkotitiloja. Enintään 100 tilapaikan päiväkotien osuus kaikista päiväkodeista on 70 prosenttia ja 100–200 tilapaikan päiväkoteja on 26 prosenttia. Yli 200 tilapaikan päiväkoteja on kolme prosenttia. Helsingin kaupunkistrategiassa todetaan, että Helsinkiin tarvitaan monen kokoisia päiväkoteja, eikä kaikkien uusien hankkeiden tarvitse olla suuria päiväkoteja. Uusien sekä peruskorjattavien päiväkotien kohdalla arvioidaan aina päiväkotitilan saavutettavuus, saatavilla oleva tontti pihoineen sekä mahdollisuuden toteuttaa lapsille sisä- ja ulkotiloissa varhaiskasvatussuunnitelman mukaista laadukasta varhaiskasvatusta. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla aloitteessa mainittuja tekijöitä tarkastellaan yksittäisten päiväkotien sijaan varhaiskasvatusyksiköittäin. Varhaiskasvatusyksikössä yhdessä tai useammassa päiväkotirakennuksessa työskentelevä henkilöstö kuuluu yhden päiväkodin johtajan alaisuuteen. Varhaiskasvatusyksiköt on valittu otannalla siten, että yksiköitä on tasaisesti eri puolilta Helsinkiä. Vertailuun valittiin varhaiskasvatusyksiköitä tilapaikkojen mukaan alla olevan mukaisesti. Tilapaikalla tarkoitetaan yhdelle lapselle varattua paikkaa päiväkodista. - yksikkö muodostuu 2-3 enintään 63 tilapaikan päiväkodista. Vertailussa on mukana 12 tällaista yksikköä. - yksikkö muodostuu yhdestä enintään 63 tilapaikan päiväkodista ja yhdestä 100-150 tilapaikan päiväkodista tai kahdesta 100-150 tilapaikan päiväkodista. Vertailussa on mukana 14 tällaista yksikköä. - yksikkö muodostuu yhdestä yli 200 tilapaikan päiväkodista. Vertailussa on mukana 11 tällaista yksikköä. Valinta on tehty suomenkielisten yksiköiden osalta. Tiedot on koottu vuoden 2024 tiedoilla. Tiedot on kerätty yksikkökohtaisesti, jonka jälkeen niistä on muodostettu keskiarvot, joita on vertailtu keskenään. Lisäksi on huomioitu vaihteluvälit. Tarkemmat vertailutiedot on koottu liitteeseen 2. Tuloksia tarkasteltaessa on huomioitava, että ne kuvaavat tilannetta otantaan valittujen varhaiskasvatusyksiköiden välillä. Tähän vertailuun valittiin yhteensä 37 varhaiskasvatusyksikköä Helsingin 150 suomenkielisestä varhaiskasvatusyksiköstä. Tuloksia tulkittaessa on huomioitava, että varhaiskasvatusyksiköiden tuloksiin vaikuttavat yksikön koon lisäksi myös muut tekijät, kuten henkilöstön kelpoisuuteen liittyvät asiat, joiden vaikutusta ei voida poistaa. Eri kokoisten varhaiskasvatusyksiköiden varhaiskasvatuksen laatuun vaikuttavien tekijöiden vertailu Eri kokoisten varhaiskasvatusyksiköiden välillä ei ollut merkittävää eroa sijaisten saatavuudessa, työ- tai asiakastyytyväisyydessä, lasten tai henkilöstön sairauspoissaoloissa tai päiväkotimatkoissa. Eroja oli henkilöstön vaihtuvuudessa ja yksikkökustannuksissa. Henkilöstön vaihtuvuuden keskiarvo oli suurinta 100-150 tilapaikan päiväkodeista muodostuvissa yksiköissä. Yksikkökustannukset (ilman vuokrakustannuksia) ja henkilöstökustannukset olivat hieman korkeammat yli 200 tilapaikan päiväkodista muodostuvissa yksiköissä. Yksikkökustannuksia tarkastellaan ja niihin vaikuttavia tekijöitä erotellaan myöhemmin tässä vastauksessa. Tuloksia tulkittaessa on huomioitava, että kyseessä on otanta ja tulokset kuvaavat eroja vain otantaan valittujen yksikköjen välillä. Saman kokoisten yksiköiden välillä vaihteluvälit saattoivat joidenkin vertailtavien muuttujien kohdalla olla suuria. Esimerkiksi henkilöstön vaihtuvuuden osalta eroa oli saman kokoisten yksiköiden välillä 0–29 prosenttiyksikköä. Yksikön tai päiväkodin koko ei näytä olevan suurin vaikuttava tekijä henkilöstön vaihtuvuuden osalta. Varhaiskasvatuksen laatua tarkasteltaessa yksikön kokoa merkityksellisempää on usein työyhteisön toimintakulttuuri, johtaminen, mahdollisuus tehdä oman työnkuvansa mukaista työtä sekä riittävä tuki ja resurssit. Samat tekijät vaikuttavat usein myös työtyytyväisyyteen, jossa vaihteluvälit saman kokoisten yksiköiden välillä olivat suuria, noin 30–35 prosenttiyksikön tasolla. Yksikkökustannukset lasketaan varhaiskasvatusyksikön laskennallisten lasten määrään suhteutettuna siten, että kustannuksiin sisältyvät vuokra-, henkilöstö- sekä ruoka- ja puhtaanapitokustannukset. Laskennallisella lapsella varhaiskasvatuksessa tarkoitetaan tapaa, jolla varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitus lasketaan. Laskennallisuuteen vaikuttavat lapsen ikä sekä mahdolliset tuen tarpeet. Vertailussa laskennallisen lapsen vuosikustannus ilman vuokrakustannuksia oli enintään 63 tilapaikan päiväkodeissa muodostuvissa yksiköissä noin 70 euroa matalammat kuin yli 200 tilapaikan päiväkodista muodostuvassa yksikössä. Henkilöstökustannukset ovat suurissa päiväkotiyksiköissä usein pienempiä päiväkoteja hieman korkeammat monipuolisen henkilöstön ja johtamisrakenteen vuoksi. Lisäksi isommat yksiköt ovat yleensä auki myös loma-aikoina, mikä nostaa yksikkökustannuksia. Päiväkotien vuokrakustannusten näkökulmasta yksikön koko ei ole määräävä tekijä, vaan tilojen ikä ja tehdyt korjaukset. Tällä on vaikutusta laskennallisen lapsen hintaan. Eri kokoisten yksiköiden vuokrakustannukset eivät ole keskenään vertailtavia. Tarkastellut yli 200 tilapaikan päiväkodit ovat valmistuneet viimeisen kuuden vuoden aikana, jolloin tilat ovat hyväkuntoiset ja vastaavat nykyisiä toiminnallisia tarpeita. Isommissa päiväkodeissa on ryhmätilojen lisäksi liikuntasali, jakotiloja pienryhmätoimintaan sekä taidetiloja, joita ei pienimmistä päiväkodeissa ole. Isommissa päiväkodeissa monipuolisemmat tilat parantavat toiminnan järjestämisen mahdollisuuksia ja tarjoavat monipuolisemman ympäristön varhaiskasvatukselle. Enintään 63 paikkaiset päiväkodit ovat iältään vanhempia ja niiden nykyinen vuokrataso on uudisrakennuksia alhaisempi. Tarkastelun perusteella pienissä päiväkodeissa, joissa oli tehty perusparannus, vuokra nousee yli perusparannusten keskiarvon. Uusi yksikkö voi olla valmistunut uudelle alueelle ja vie joitakin vuosia ennen kuin kaikki yksikön tilapaikat on täytetty, mikä nostaa lapsikohtaisia kustannuksia. Kaupunkiympäristön toimialalta saadun tiedon mukaan vertailtaessa eri kokoisten päiväkotikiinteistöjen ylläpito- ja energiankulutuskustannuksia, ovat ko. kustannukset kalleimmat pienissä kiinteistöissä ja edullisimmat suurimmissa kiinteistöissä. Henkilöstökustannusten osuus laskennallisen lapsen vuosikustannuksesta oli hieman korkeampi yli 200 tilapaikan päiväkodista muodostuvissa yksiköissä kuin enintään 63 tilapaikan päiväkotien muodostamissa yksiköissä. Ero henkilöstökustannuksissa on noin 170 euroa vuodessa laskennallista lasta kohden. Suuremmissa yksiköissä henkilöstökuluja nostavat erilainen johtamisrakenne, jossa vara- tai apulaisjohtaja tekee täysipäiväisesti johtamistehtäväänsä sekä henkilöstövuokrauspalvelu Seuresta tilattujen yli kahden kuukauden sijaisten suurempi määrä. Suuremmissa päiväkodeissa työskentelee lakisääteisen mitoituksen mukaisen henkilöstön lisäksi yksikön varhaiskasvatuksen erityisopettaja, omia varahenkilöitä sekä päiväkodin johtajan lisäksi varajohtaja tai apulaisjohtaja, joka ei työskentele samanaikaisesti lapsiryhmässä varhaiskasvatuksen opettajana. Tästä syystä henkilöstökustannukset ovat suurissa päiväkotiyksiköissä usein pienempiä päiväkoteja hieman korkeammat. Varhaiskasvatuksen tukipalvelut ovat hieman kalliimpia pienemmissä yksiköissä. Pienet yksiköt eivät ole tukipalveluiden tuottajien näkökulmasta houkuttelevia kohteita. Syinä tähän ovat mm. haasteet logistiikassa ja tukipalveluiden työntekijöiden työtehtävien vähäinen määrä. Pihojen koosta ei löydy kattavaa tilastointia. Vertailua varten pihojen kokoa on tarkasteltu karttatietojen pohjalta muutamien eri kokoisten päiväkotien osalta. Pihojen koot vaihtelivat 4,7-16 m²/lapsi. Eri kokoisia pihoja oli sekä 100–150 tilapaikan päiväkodeista muodostuvissa yksiköissä sekä yli 200 tilapaikan päiväkodista muodostuvissa yksiköissä. Pienimpiä pihat olivat enintään 63 tilapaikan päiväkodeista muodostuvissa yksiköissä. Näissä myös useammin ulkoillaan lisäksi läheisessä puistossa. Johtopäätökset vertailusta ja vaikutuksista varhaiskasvatuksen laatuun Isompien päiväkotien osalta yksikkökustannuksia nostaa korkeammat henkilöstökustannukset. Pedagogisen henkilöstön ja varahenkilöstön lisäykset vahvistavat varhaiskasvatuksen laatua sekä varmistavat, että lapset saavat tarvitsemansa tuen omassa päiväkodissaan. Laadukas varhaiskasvatus syntyy riittävästä ja kelpoisesta henkilöstöstä. Suuremmissa yksiköissä tämä monipuolinen pedagoginen ja erityispedagoginen osaaminen on helpommin lasten ja perheiden saatavilla. On myös huomioitava, että lasten erilaisia palvelutarpeita eri päiväkotien välillä ei ole tässä otannassa vakioitu. Uusille alueille toteutuvien päiväkotien yksikkökustannukset voivat kuitenkin aluksi olla hieman korkeammat, koska palvelun kysyntä kasvaa vähitellen alueen kehittyessä eivätkä päiväkodin kaikki paikat ole heti käytössä. Vertailuun pyydetyt muuttujat ovat laadun rakennetekijöitä. Niiden osalta eri kokoisista päiväkodeista muodostuvien varhaiskasvatusyksiköiden välillä ei ollut keskiarvoja vertailtaessa merkittävää eroa. Sen sijaan samankokoisten yksiköiden välillä vaihtelua oli löydettävissä. Syitä tähän voi löytyä laadun prosessitekijöistä eli miten esimerkiksi johtaminen on toteutunut, minkälainen toimintakulttuuri päiväkodissa on, mikä on henkilöstön kelpoisuusaste ja minkälaista vuorovaikutus henkilöstön kesken tai henkilöstön ja lasten välillä on. Eri tekijöiden yhteisvaikutus tuottaa laadukasta toimintaa, jolloin rakenteelliset tekijät eivät yksinään takaa laadukasta varhaiskasvatusta. Johtopäätöksenä on todettavissa, että päiväkodin koko ei vaikuta varhaiskasvatuksen laatuun tähän vertailuun valittujen varhaiskasvatusyksiköiden osalta. Karvin varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteiden ja suosituksien mukaan pelkät fyysiset puitteet eivät takaa laadukasta varhaiskasvatusta. Pedagoginen suunnittelu on olennaista siinä, millaiseksi toiminta muodostuu ja on järjestetty ja miten lapsi kokee ympäristön ja siellä järjestettävän toiminnan. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ja Helsingin yliopisto tekevät tutkimusyhteistyötä, jonka tarkoituksena on selvittää henkilöstön ja oppijoiden kokemuksia työskentelystä ja oppimisesta uusista ja uusituista oppimisympäristöistä Helsingissä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten suunnitellut tilaratkaisut tukevat päiväkotien pedagogisia tavoitteita, toimintaa ja käyttäjien hyvinvointia sekä saada tietoa toimivista käytänteistä ja kehittämistarpeista henkilöstön, lasten ja huoltajien näkökulmista. Tavoitteena on luoda tutkimusperusta pedagogisille ja tilallisille varhaiskasvatuksen kehittämishankkeille Helsingissä. Vertailu muihin kuntiin Vertailua muihin kuntiin tehtiin Helsingin ja kuuden suurimman kaupungin välillä. Helsingissä kunnallisen päiväkotihoidon vuosikustannukset laskennallista lasta kohden olivat 13 454 euroa vuonna 2024. Laskennallisen lapsen vuosikustannusten keskiarvo oli kuudessa suurimmassa kaupungissa 13 425 euroa vuonna 2024. Helsingissä laskennallisen lapsen vuosikustannukset olivat 29 euroa kuuden suurimman kaupungin keskiarvoa korkeammat. Helsingissä tilakustannusten osuus kunnallisessa päiväkodissa järjestetyn varhaiskasvatuksen kokonaiskustannuksista oli 20,1 prosenttia vuonna 2024. Kuudessa suurimmassa kaupungissa vastaavan luvun keskiarvo oli 19,5 prosenttia vuonna 2024. Helsingissä tilakustannusten osuus oli 0,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin kuuden suurimman kaupungin keskiarvo vuonna 2024. Kuuden suurimman kaupungin tilakustannusten eroihin vaikuttaa, että kaupungit sisällyttävät tilakustannuksiinsa eri tekijöitä. Tilakustannuksiin vaikuttavat muun muassa päiväkoteihin sijoitettavien lasten lukumäärä, vuokran määritys, neliöhinta lasta kohden, tehdyt peruskorjaukset sekä tilojen ikä. Asiasta on saatu kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto. Vastaus perustuu saatuun lausuntoon. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus 06.10.2025 § 642
Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. 29.09.2025 Pöydälle 19.08.2025 Pöydälle Esittelijä vs. kansliapäällikkö Tuula Saxholm
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 02.09.2025 § 327
Lausunto Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon Atte Harjanteen ja 27 muun allekirjoittaneen valtuustoaloitteesta koskien päiväkotien koon vaikutusta varhaiskasvatuksen laatuun: Aloitteessa vertailtavaksi pyydettiin eri kokoisia päiväkoteja. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla pyydettyjä tietoja kootaan varhaiskasvatusyksiköittäin. Yksittäisten päiväkotien sijaan vertailu on näin ollen tehty varhaiskasvatusyksiköiden välillä. Varhaiskasvatusyksikössä yhdessä tai useammassa päiväkotirakennuksessa työskentelevä henkilöstö kuuluu yhden päiväkodin johtajan alaisuuteen. Varhaiskasvatusyksiköt on valittu otannalla siten, että yksiköitä on tasaisesti eri puolilta Helsinkiä. Vertailuun valittiin varhaiskasvatusyksiköitä tilapaikkojen mukaan alla olevan mukaisesti. Tilapaikalla tarkoitetaan yhdelle lapselle varattua paikkaa päiväkodista. - yksikkö muodostuu 2-3 enintään 63 tilapaikan päiväkodista. Vertailussa on mukana 12 tällaista yksikköä. - yksikkö muodostuu yhdestä enintään 63 tilapaikan päiväkodista ja yhdestä 100-150 tilapaikan päiväkodista tai kahdesta 100-150 tilapaikan päiväkodista. Vertailussa on mukana 14 tällaista yksikköä. - yksikkö muodostuu yhdestä yli 200 tilapaikan päiväkodista. Vertailussa on mukana 11 tällaista yksikköä. Valinta on tehty suomenkielisten yksiköiden osalta. Tiedot on koottu vuoden 2024 tiedoilla. Tiedot on kerätty yksikkökohtaisesti, jonka jälkeen niistä on muodostettu keskiarvot, joita on vertailtu keskenään. Lisäksi on huomioitu vaihteluvälit. Tarkemmat vertailutiedot on koottu liitteeseen 2. Tuloksia tarkasteltaessa on huomioitava, että ne kuvaavat tilannetta otantaan valittujen varhaiskasvatusyksiköiden välillä. Tähän vertailuun valittiin yhteensä 37 varhaiskasvatusyksikköä Helsingin 150 suomenkielisestä varhaiskasvatusyksiköstä. Tuloksia tulkittaessa on huomioitava, että varhaiskasvatusyksiköiden tuloksiin vaikuttavat yksikön koon lisäksi myös muut tekijät, kuten henkilöstön kelpoisuuteen liittyvät asiat, joiden vaikutusta ei voida poistaa. Eri kokoisten varhaiskasvatusyksiköiden varhaiskasvatuksen laatuun vaikuttavien tekijöiden vertailu Aloitteessa esitetään, että vertailu tehdään eri kokoisten päiväkotien varhaiskasvatuksen laatuun vaikuttavista tekijöistä kuten henkilöstön vaihtuvuudesta, sijaisten saatavuudesta, pihojen koosta per lapsi, työ- ja asiakastyytyväisyydestä, henkilöstön tai lasten sairastavuudesta, päiväkotimatkasta, päiväkotisulkujen määrästä sekä yksikkökustannuksista. Eri kokoisten varhaiskasvatusyksiköiden välillä ei ollut merkittävää eroa sijaisten saatavuudessa, työ- tai asiakastyytyväisyydessä, lasten tai henkilöstön sairauspoissaoloissa tai päiväkotimatkoissa. Keskiarvojen suhteen eroja oli henkilöstön vaihtuvuudessa ja yksikkökustannuksissa. Henkilöstön vaihtuvuuden keskiarvo oli suurinta 100-150 tilapaikan päiväkodeista muodostuvissa yksiköissä. Yksikkökustannukset ilman vuokrakustannuksia ja henkilöstökustannukset olivat hieman korkeammat yli 200 tilapaikan päiväkodista muodostuvissa yksiköissä. Samankokoisten yksiköiden välillä vaihteluvälit saattoivat joidenkin vertailtavien muuttujien kohdalla olla suuria. Esimerkiksi henkilöstön vaihtuvuuden osalta eroa oli samankokoisten yksiköiden välillä 0–29 prosenttiyksikköä. Yksikön tai päiväkodin koko ei näytä olevan suurin vaikuttava tekijä henkilöstön vaihtuvuuden osalta. Varhaiskasvatuksen laatua tarkasteltaessa merkityksellisempää on usein työyhteisön toimintakulttuuri, johtaminen, mahdollisuus tehdä oman työnkuvansa mukaista työtä sekä riittävä tuki ja resurssit. Samat tekijät vaikuttavat usein myös työtyytyväisyyteen, jossa vaihteluvälit samankokoisten yksiköiden välillä olivat suuria, noin 30–35 prosenttiyksikön tasolla. Yksikkökustannukset lasketaan varhaiskasvatusyksikön laskennallisten lasten määrään suhteutettuna siten, että kustannuksiin sisältyvät vuokra-, henkilöstö- sekä ruoka- ja puhtaanapitokustannukset. Laskennallisella lapsella varhaiskasvatuksessa tarkoitetaan tapaa, jolla varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitus lasketaan. Laskennallisuuteen vaikuttavat lapsen ikä sekä mahdolliset tuen tarpeet. Vertailussa laskennallisen lapsen vuosikustannus ilman vuokrakustannuksia oli enintään 63 tilapaikan päiväkodeissa muodostuvissa yksiköissä noin 70 euroa matalammat kuin yli 200 tilapaikan päiväkodista muodostuvassa yksikössä. Päiväkotien vuokrakustannusten näkökulmasta koko ei ole määräävä tekijä, vaan tilojen ikä ja tehdyt korjaukset. Tällä on vaikutusta laskennallisen lapsen hintaan. Eri kokoisten yksiköiden vuokrakustannukset eivät ole keskenään vertailtavia. Tarkastellut yli 200 tilapaikan päiväkodit ovat valmistuneet viimeisen kuuden vuoden aikana, jolloin tilat ovat hyväkuntoiset ja vastaavat nykyisiä toiminnallisia tarpeita. Isommissa päiväkodeissa on ryhmätilojen lisäksi liikuntasali, jakotiloja pienryhmätoimintaan sekä taidetiloja, joita ei pienimmistä päiväkodeissa ole. Enintään 63 paikkaiset päiväkodit ovat iältään vanhempia ja niiden nykyinen vuokrataso on uudisrakennuksia alhaisempi. Tarkastelun perusteella pienissä päiväkodeissa, joissa oli tehty perusparannus, vuokra nousee yli perusparannusten keskiarvon. Kaupunkiympäristön toimialalta saadun tiedon mukaan vertailtaessa eri kokoisten päiväkotikiinteistöjen ylläpito- ja energiankulutuskustannuksia, ovat ko. kustannukset kalleimmat pienissä kiinteistöissä ja edullisimmat suurimmissa kiinteistöissä. Henkilöstökustannusten osuus laskennallisen lapsen vuosikustannuksesta oli hieman korkeampi yli 200 tilapaikan päiväkodista muodostuvissa yksiköissä kuin enintään 63 tilapaikan päiväkotien muodostamissa yksiköissä. Ero henkilöstökustannuksissa on noin 170 euroa vuodessa laskennallista lasta kohden. Suuremmissa yksiköissä henkilöstökuluja nostavat erilainen johtamisrakenne, jossa vara- tai apulaisjohtaja tekee täysipäiväisesti johtamistehtäväänsä sekä henkilöstövuokrauspalvelu Seuresta tilattujen yli kahden kuukauden sijaisten suurempi määrä. Uusi yksikkö voi olla valmistunut uudelle alueelle ja vie joitakin vuosia ennen kuin kaikki yksikön tilapaikat on täytetty, mikä nostaa lapsikohtaisia kustannuksia. Isommat yksiköt ovat yleensä auki myös loma-aikoina, mikä nostaa yksikkökustannuksia. Varhaiskasvatuksen tukipalvelut ovat hieman kalliimpia pienemmissä yksiköissä. Pienet yksiköt eivät ole tukipalveluiden tuottajien näkökulmasta houkuttelevia kohteita. Syinä tähän ovat mm. haasteet logistiikassa ja tukipalveluiden työntekijöiden työtehtävien vähäinen määrä. Pihojen koosta ei löydy kattavaa tilastointia. Vertailua varten pihojen kokoa on tarkasteltu karttatietojen pohjalta muutamien eri kokoisten päiväkotien osalta. Pihojen koot vaihtelivat 4,7-16 m²/lapsi. Eri kokoisia pihoja oli sekä 100–150 tilapaikan päiväkodeista muodostuvissa yksiköissä sekä yli 200 tilapaikan päiväkodista muodostuvissa yksiköissä. Pienimpiä pihat olivat enintään 63 tilapaikan päiväkodeista muodostuvissa yksiköissä. Näissä myös useammin ulkoillaan lisäksi läheisessä puistossa. Johtopäätökset vertailusta ja vaikutuksista varhaiskasvatuksen laatuun Varhaiskasvatuksen laatu perustuu Helsingissä lainsäädännössä ja valtakunnallisissa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa määriteltyihin tavoitteisiin ja arvoihin. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi on määritellyt varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden, lainsäädännön sekä ajantasaisen tutkimustiedon pohjalta varhaiskasvatuksen laatuindikaattorit, jotka kuvaavat laadukkaan varhaiskasvatuksen ominaisuudet. Karvin mukaan varhaiskasvatuksen laatu koostuu rakennetekijöistä ja prosessitekijöistä. Rakennetekijät ovat varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyviä tekijöitä, jotka toimivat reunaehtoina pedagogiselle toiminnalle eli laadun prosessitekijöille. Rakenne- ja prosessitekijöiden tulee olla tasapainossa, jotta varhaiskasvatuksen laatu on korkeatasoista. Laatuun vaikuttavat johtaminen, henkilöstö ja sen kelpoisuus, resurssit, pedagoginen toiminta sekä arviointi ja kehittäminen. Vertailuun pyydetyt muuttujat ovat laadun rakennetekijöitä. Niiden osalta eri kokoisista päiväkodeista muodostuvien varhaiskasvatusyksiköiden välillä ei ollut keskiarvoja vertailtaessa merkittävää eroa. Sen sijaan samankokoisten yksiköiden välillä vaihtelua oli löydettävissä. Syitä tähän voi löytyä laadun prosessitekijöistä eli miten esimerkiksi johtaminen on toteutunut, minkälainen toimintakulttuuri päiväkodissa on, mikä on henkilöstön kelpoisuusaste ja minkälaista vuorovaikutus henkilöstön kesken tai henkilöstön ja lasten välillä on. Eri tekijöiden yhteisvaikutus tuottaa laadukasta toimintaa, jolloin rakenteelliset tekijät eivät yksinään takaa laadukasta varhaiskasvatusta. Johtopäätöksenä on todettavissa, että päiväkodin koko ei vaikuta varhaiskasvatuksen laatuun tähän vertailuun valittujen varhaiskasvatusyksiköiden osalta. Karvin varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteiden ja suosituksien mukaan pelkät fyysiset puitteet eivät takaa laadukasta varhaiskasvatusta. Pedagoginen suunnittelu on olennaista siinä, millaiseksi toiminta muodostuu ja on järjestetty ja miten lapsi kokee ympäristön ja siellä järjestettävän toiminnan. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ja Helsingin yliopisto tekevät tutkimusyhteistyötä, jonka tarkoituksena on selvittää henkilöstön ja oppijoiden kokemuksia työskentelystä ja oppimisesta uusista ja uusituista oppimisympäristöistä Helsingissä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten suunnitellut tilaratkaisut tukevat päiväkotien pedagogisia tavoitteita, toimintaa ja käyttäjien hyvinvointia sekä saada tietoa toimivista käytänteistä ja kehittämistarpeista henkilöstön, lasten ja huoltajien näkökulmista. Tavoitteena on luoda tutkimusperusta pedagogisille ja tilallisille varhaiskasvatuksen kehittämishankkeille Helsingissä. Helsingissä on hyvin eri kokoisia päiväkotitiloja. Enintään 100 tilapaikan päiväkotien osuus kaikista päiväkodeista on 70 prosenttia ja 100–200 tilapaikan päiväkoteja on 26 prosenttia. Yli 200 tilapaikan päiväkoteja on kolme prosenttia. Helsingin uudessa kaupunkistrategialuonnoksessa todetaan, että Helsinkiin tarvitaan monen kokoisia päiväkoteja, eikä kaikkien uusien hankkeiden tarvitse olla suuria päiväkoteja. Uusien sekä peruskorjattavien päiväkotien kohdalla arvioidaan aina päiväkotitilan saavutettavuus, saatavilla oleva tontti pihoineen sekä mahdollisuuden toteuttaa lapsille sisä- ja ulkotiloissa varhaiskasvatussuunnitelman mukaista laadukasta varhaiskasvatusta. Vertailu muihin kuntiin Vertailua muihin kuntiin tehtiin Helsingin ja kuuden suurimman kaupungin välillä. Helsingissä kunnallisen päiväkotihoidon vuosikustannukset laskennallista lasta kohden olivat 13 454 euroa vuonna 2024. Laskennallisen lapsen vuosikustannusten keskiarvo oli kuudessa suurimmassa kaupungissa 13 425 euroa vuonna 2024. Helsingissä laskennallisen lapsen vuosikustannukset olivat 29 euroa kuuden suurimman kaupungin keskiarvoa korkeammat. Helsingissä tilakustannusten osuus kunnallisessa päiväkodissa järjestetyn varhaiskasvatuksen kokonaiskustannuksista oli 20,1 prosenttia vuonna 2024. Kuudessa suurimmassa kaupungissa vastaavan luvun keskiarvo oli 19,5 prosenttia vuonna 2024. Helsingissä tilakustannusten osuus oli 0,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin kuuden suurimman kaupungin keskiarvo vuonna 2024. Kuuden suurimman kaupungin tilakustannusten eroihin vaikuttaa, että kaupungit sisällyttävät tilakustannuksiinsa eri tekijöitä. Tilakustannuksiin vaikuttavat muun muassa päiväkoteihin sijoitettavien lasten lukumäärä, vuokran määritys, neliöhinta lasta kohden, tehdyt peruskorjaukset sekä tilojen ikä. 19.08.2025 Pöydälle Esittelijä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)