Kaupunginvaltuusto · 10.9.2025
Valtuutettu Arja Karhuvaaran aloite läksytukihenkilöistä kirjastoihin
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Keskustelu
2 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Valtuutettu Maaret Castrén Erittäin hieno aloite ja kuten vastauksessa käy ilmi, tätä toimintaahan on jo useissa kirjastoissa. Olisin kiinnittänyt siihen huomiota,…
Kiitos, puheenjohtaja.
Erittäin hieno aloite ja kuten vastauksessa käy ilmi, tätä toimintaahan on jo useissa kirjastoissa.
Olisin kiinnittänyt siihen huomiota, että koska en ole enää ihan nuori, niin minulla on paljon eläkeikäisiä ystäviä, jotka eivät ole töissä. Ehkä viisaampia kuin minä. He ovat valittaneet sitä, että tiedon saaminen siitä, miten sä liityt tällaiseen läksyjen luku avustavaan henkilöstöön, on vaikeasti saatavilla. Vaikka menee ihan kirjastoonkin asti, siellä ei aina osata kertoa, miten tähän voisi sitten liittyä. Ehkä tämmöinen pieni lisäys myös niihin paikkoihin, joissa tätä toimintaa jo on.
Kiitos.
Valtuutettu Arja Karhuvaara Sama huoli. Tein tämän aloitteen nimenomaan sen vuoksi, että tämä toiminta on äärimmäisen sekaisin. Tässä on tosiaan vapaaehtoisia siellä…
Kiitos.
Kiitos, valtuutettu Castrén. Sama huoli.
Tein tämän aloitteen nimenomaan sen vuoksi, että tämä toiminta on äärimmäisen sekaisin. Tässä on tosiaan vapaaehtoisia siellä sun täällä ja erilaisista organisaatioista kerättynä. Tämä läksyjen lukuhetki ja lautapeliiltapäivät lähikirjastoissa luovat turvaa ja tukea lapsille ja helpottavat vanhempien iltapäiväahdistusta ja lisäksi antavat senioreille mahdollisuuden tavata pikkuihmisiä ja ehkä jakaa niitä omia kokemuksiaan siinä samalla. Pyydänkin todella, että kulttuuri- ja vapaa-lautakunta, joka nyt hallinnoi vapaaehtoistoimintaa koordinaattorina, kokoaa tämän toiminnan selkeäksi toimintamalliksi. Tiedottaa tästä muuallakin kuin Helsingin kaupungin vähemmän helppotajuisilla nettisivuilla, esimerkiksi alueisissa paikallislehdissä artikkelimuodossa ja kerää nämä vapaaehtoiset toimijat, oli ne organisaatioita tai itsenäisiä ihmisiä, yhteen keskustelutilaisuuteen ja aloittaa tämän toimintatavan yhteistyöhenkilönä toimimisen myöskin koulujen puolelle. Koska varmaan jonkinlainen opetussuunnitelmien tai kirjojen ympärillä käytävä keskustelu myöskin helpottaisi niiden läksymummojen ja -vaarien toimintaa. Kiitos paljon tästä vastauksesta ja toivottavasti asia etenee muuallekin kuin kirjoitettuun muotoon.
Kiitos.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Arja Karhuvaara ja 24 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kirjastoissa kokeiltaisiin iltapäivisin läksyjen lukuhetkiä, joissa ohjaajina toimivat vapaaehtoiset seniorit. Seniorien kirjastoissa pitämät läksyjen lukuhetket ovat erinomaisen hyvää vapaa-ajan toimintaa lapsille ja nuorille. Kirjastot eri puolilla kaupunkia ovat kaikille ikäryhmille avoimia yhteisiä tiloja. Ne sijaitsevat lähellä kouluja ja asuinalueita tai hyvien kulkureittien varrella ja tarjoavat siten helposti saavutettavia ja turvallisia paikkoja koulupäivän jälkeisiin tunteihin. Läksyhetket turvallisten aikuisten kanssa voivat luoda merkityksellisiä kohtaamisia eri sukupolvien välillä. Läksyhetkissä vapaaehtoiset voisivat esimerkiksi pelata oppilaiden kanssa matematiikka- ja sanapelejä, jotka tukevat lapsen luku- ja laskutaitojen kehittymistä. Samalla myös vuorovaikutustaidot kehittyvät. Aloitteessa kuvatun tapaista vapaaehtoisvoimin toimivaa läksykerhotoimintaa on jo muutamissa Helsingin kirjastoissa. Esimerkiksi Oodissa ja Itäkeskuksen ja Laajasalon kirjastoissa järjestetään SPR:n LäksyHelppi-toimintaa. Viikin ja Suutarilan kirjastoissa on seurakunnan läksykerhotoimintaa. Vuosaaren ja Laajasalon kirjastoissa käy vapaaehtoinen kirjastomummo viettämässä aikaa lasten kanssa. Ohjattujen läksyhetkien laajentaminen kirjastoissa on mahdollista joko ulkopuolisten yhteisöjen, kuten järjestöjen tai seurakuntien organisoimana toimintana, tai kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan koordinoiman vapaaehtoistyön kautta. Molemmat vaihtoehdot edellyttävät, että toimintaan löydetään uusia vapaaehtoisia. Vastaus on kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausuntojen mukainen. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus 25.08.2025 § 533
Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 29.04.2025 § 139
Lausunto Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle Arja Karhuvaaran ja 24 muun valtuutetun allekirjoittamaan valtuustoaloitteeseen ”Kirjastoihin vapaaehtoiset seniorit iltapäivän läksytuiksi” seuraavan lausunnon: Aloitteessa esitetään, että jossakin Helsingin kirjastoissa kokeiltaisiin ala-asteoppilaille läksyjen lukuhetkiä, joissa ohjaajina toimisivat vapaaehtoiset seniori-ikäiset kouluvaari- ja puistomummi-järjestelmän tapaan. Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää senioreiden pitämiä läksyjen lukuhetkiä kirjastoilla hyvänä vapaa-ajan toimintana lapsille ja nuorille. Se tarjoaa turvallista vapaa-ajanvietettä sekä lisää kaupunkiin ylisukupolvisia kohtaamisia. Läksyjen lukuhetkissä vapaaehtoiset voisivat esimerkiksi pelata oppilaiden kanssa matematiikka- ja sanapelejä, jotka tukevat lapsen luku- ja laskutaitojen kehittymistä. Samalla myös vuorovaikutustaidot kehittyvät. Kasvatus- ja koulutuslautakunta kannattaa kuvatun kaltaista läksytukitoimintaa. Toiminta vaatii kiinnostuneita vapaaehtoisia joko järjestöistä tai vaihtoehtoisesti kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vapaaehtoistyön kautta. Toiminnan organisointi vaatii myös muuta resursointia, esim. vastuuhenkilöt vapaaehtoistoiminnalle. Aloitteessa kuvatun tapaista vapaaehtoisvoimin toimivaa läksykerhotoimintaa on jo muutamissa Helsingin kirjastoissa. Esimerkiksi Itäkeskuksen kirjastossa, Oodissa ja Laajasalossa toimii SPR:n LäksyHelppi-toimintaa. Viikin kirjastossa ja Suutarilan kirjastossa on seurakunnan avulla toteutettua läksykerhotoimintaa. Tämän lisäksi esimerkiksi Vuosaaressa ja Laajasalossa käy kirjastomummo. Kirjastotilojen hyödyntäminen järjestötoimintaan on linjassa Helsingin kaupunkistrategian 2021–2025 kanssa, jonka mukaan kaupunki tukee vapaata kansalais- ja järjestötoimintaa mahdollistamalla niille maksuttomien tai edullisten tilojen käyttö ympäri kaupunkia. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on kerännyt lausuntoon tietoa ja näkemyksiä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kirjastopalveluista ja vapaaehtoistyöstä. Yhteenveto Kasvatus- ja koulutuslautakunta kannattaa aloitteessa ehdotettua toimintaa. Aloitteessa esitetyn kaltaista toimintaa tehdään jo eri puolilla kaupunkia. Toiminnan laajentaminen vaatii kiinnostuneita vapaaehtoisia sekä koordinointia. Esittelijä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25.03.2025 § 38
Lausunto Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää läksyjen lukuhetkien ja muun yhteisen tekemisen järjestämistä kirjastoissa hyvänä vapaa-ajan toimintana lapsille ja nuorille. Kirjastotilat eri puolilla kaupunkia ovat kaikille ikäryhmille avoimia yhteisiä tiloja. Ne sijaitsevat lähellä kouluja ja asuinalueita tai hyvien kulkureittien varrella ja siten ne tarjoavat helposti saavutettavia ja turvallisia paikkoja esimerkiksi koulupäivän jälkeisiin tunteihin. Läksy- tai harrastushetket turvallisten aikuisten kanssa voivat luoda merkityksellisiä kohtaamisia eri sukupolvien välillä. Kaikissa läksyissä vanhemmat sukupolvet eivät pysty neuvomaan, koska opetussisällöt ovat muuttuneet ajan myötä, mutta yhteisissä hetkissä kaikki voivat oppia yhdessä ja toisiltaan. Valtuustoaloitteessa kuvatun tapaista vapaaehtoisvoimin toimivaa läksykerhotoimintaa toteutuu jo muutamissa Helsingin kirjastoissa. Esimerkiksi Itäkeskuksen kirjastossa, keskustakirjasto Oodissa ja Laajasalon kirjastossa järjestetään SPR:n LäksyHelppi-toimintaa. Viikin kirjastossa ja Suutarilan kirjastossa on seurakunnan avulla toteutettua läksykerhotoimintaa. Tämän lisäksi esimerkiksi Vuosaaren ja Laajasalon kirjastoissa käy vapaaehtoinen kirjastomummo viettämässä aikaa lasten kanssa. Ohjattujen läksyhetkien tai harrastushetkien laajentaminen kirjastoissa nykyisestään on mahdollista joko ulkopuolisten yhteisöjen, kuten järjestöjen ja seurakuntien vapaaehtoisten itse organisoimana toimintana tai kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan koordinoiman vapaaehtoistyön kautta. Molemmat vaihtoehdot edellyttävät, että toimintaan löydetään uusia vapaaehtoisia ja osoitetaan myös koordinoinnin vastuuhenkilöt toimialalta. Esittelijä vs. kirjastopalvelujen johtaja Saara Ihamäki
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)