Kaupunginvaltuusto · 10.9.2025
Valtuutettu Jenni Pajusen aloite selvityksen tekemisestä pop up -toiminnasta elinvoiman lisäämiseksi
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Keskustelu
2 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Valtuutettu Jenni Pajunen Ympäri maailmaa liiketilojen lyhytaikainen vuokraus on yleistynyt. Uutta kysyntää voisi Helsingissäkin olla esimerkiksi pop up…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Ympäri maailmaa liiketilojen lyhytaikainen vuokraus on yleistynyt. Uutta kysyntää voisi Helsingissäkin olla esimerkiksi pop up -myymälöille, showroomeille, taidegallerioille, näyttely- ja tapahtumatiloille sisällä ja ulkona. Nämä elävöittäisivät meidän naapurustojamme tyhjiä tiloja paremmin.
Aloittelevat yrittäjät eivät välttämättä pysty sitoutumaan kalliisiin ja pitkäaikaisiin vuokrasopimuksiin. Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on usein tarvetta testata liiketoimintakonseptiaan ja tuotteitaan pienemmällä riskillä.
Kiitän meidän valmistelua ja kaupunginhallitusta positiivisesta aloitevastauksesta, jonka mukaan kaupunki toteuttaa ehdottamani selvityksen pop up -toiminnan laajentamisesta Helsingissä huomioiden myös meidän Varaamon hyödyntämisen yksityisten ja Hekan tyhjien liiketilojen vuokraukseen. Kaikki kivet on käännettävä Helsingin elinvoiman parantamiseksi ja segregaation torjumiseksi.
Kiitos.
Valtuutettu Sami Muttilainen Kiitoksia, puheenjohtaja. Ehkä yhden epäkohdan voisin tässä veistellä ja linjata, että Heka voisi myös tarkastella hieman niitä…
Kiitoksia, puheenjohtaja.
Ehkä yhden epäkohdan voisin tässä veistellä ja linjata, että Heka voisi myös tarkastella hieman niitä neliöhintoja, millä noin sataa tilaa vuokraillaan eteenpäin. Silloin ne saataisiin paremmin käyttöön ja olisi mahdollisuus yhdistyspohjaisilla ja muulla kansalaistoiminnalla ottaa niitä haltuun. Kiitoksia.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Jenni Pajunen ja 25 muuta valtuutettua ovat tehneet aloitteen selvityksen tekemiseksi pop up -toiminnasta Helsingin kaupungin elinvoiman lisäämiseksi. Aloitteessa esitetään selvitystä pop up -toiminnan ja liiketilojen pop up -käytön lisäämiseksi kaupungissa. Selvityksessä esitetään kartoitettavaksi kotimaisia ja kansainvälisiä pop up -vuokrauskonsepteja, tähän erikoistuneita toimijoita ja keinoja heidän houkuttelemisekseen Helsinkiin. Selvityksessä arvioitaisiin yhdessä muiden merkittävien kiinteistönomistajien kanssa hidastavatko nykyiset lupaprosessit pop up -vuokraustoimintaa. Lisäksi selvitetään tyhjien liiketilojen lisäämistä varattavaksi kaupungin Varaamo-palvelun kautta, joka tällä hetkellä keskittyy kaupungin omien kiinteistöjen lyhytaikaiseen vuokraamiseen. Samalla selvitetään mahdollisuuksia edistää pop up -toimintaa myös Helsingin kaupungin asunnot Oy:n (Heka) tyhjillään olevissa liiketiloissa, joita oli yli sata elokuussa 2024 eri puolilla kaupunkia. Selvitys pop up -toiminnasta Kaupunkiympäristölautakunta toteaa, että kaupunkiympäristön toimiala käynnistää selvitystyön pop up -toiminnan laajentamisesta erillisselvityksenä. Kaupunkiympäristön toimiala tekee jo nyt pop up -vuokraustoimintaa lyhytaikaisvuokrauksena (kolmeen kuukauteen asti) varsin laajasti. Pop up -vuokraustoimintaa on kehitetty ja aktiivisesti tehty vuodesta 2019. Kaupunkiympäristön toimialalla on ollut yli 40 pop up -vuokrausta viimeisen viiden vuoden aikana. Erillistä selvitystä pop up -vuokrauksesta kansainvälisessä ja kotimaisessa kentässä ei ole tehty. Nykyiset lupaprosessit eivät estä pop up -vuokrausta, jos vuokralaisen toiminta sopii tilan käyttötarkoitukseen. Rakentamislain 42 §:n mukaan rakentamislupa tarvitaan, kun muutetaan rakennuksen tai sen osan käyttötarkoitusta olennaisesti. Olennaisuuden arvioinnissa uuden käytön kestolla on merkitystä. Kuitenkin esim. ravintolatoiminnan aiheuttamat mahdolliset haitat, esim. asuinrakennuksen kivijalassa, syntyvät heti käytön alettua. Mikäli tila edellyttää teknisiä muutoksia haittojen hallitsemiseksi esimerkiksi ilmanvaihtoon, ei käyttötarkoituksen muutosta voi tulkita vähäiseksi. Jos tilaa halutaan käyttää suuren ihmisjoukon kokoontumiseen, on ajalla myös vaikutusta käyttötarkoituksen muutoksen olennaisuutta harkittaessa. Yksittäisen tapahtuman kohdalla riittää, että järjestäjä on käynyt poistumisturvallisuuteen vaikuttavat reunaehdot pelastuslaitoksen ja poliisin kanssa läpi, ja haitat naapureille ovat lyhytkestoiset. Lähtökohtaisesti tilan käyttötarkoituksen muutosta ei voi rinnastaa rakennusjärjestyksessä ja rakentamislain 42 §:ssä mainittuihin tapahtumarakenteisiin toiminnan keston osalta, koska haitat rakennuksen muille käyttäjille ovat todennäköisesti suuremmat kuin ulos sijoittuvilla tapahtumilla. Varaamo-järjestelmän laajentaminen monipäiväiseen tilavuokraukseen, mukaan lukien Helsingin kaupungin asunnot Oy:n kivijalkaliiketilat, vaatii myös erillisen selvitystyön. Kaupunkiympäristön toimiala käynnistää yhdessä kaupunginkanslian kanssa selvitystyön Varaamo-järjestelmän soveltuvuudesta pop up -vuokraustoimintaan. Kaupunginhallitus korostaa, että kaupunki voi päättää tilojen mahdollisesta pop up -käytöstä vain omistamiensa tilojen osalta. Suuri osa tyhjistä liiketiloista on yksityisessä omistuksessa. Näiden tilojen käytön osalta kaupungin keinovalikoima rajoittuu toiminnan mahdollistamiseen mm. sujuvilla lupaprosessilla. Toisaalta esimerkiksi monissa kauppakeskuksissa ym. pop up -tiloja ja -toimintaa on toteutettu jo pitkään. Tehtävään selvitykseen on syytä sisällyttää oppeja ja kokemuksia tämänkaltaisilta toimijoilta. Asiasta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan lausunto. Vastaus perustuu lautakunnan lausuntoon. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginvaltuusto 27.08.2025 § 196
Päätös Kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle. Esittelijä Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 18.08.2025 § 511
Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula
Kaupunkiympäristölautakunta 20.05.2025 § 317
Lausunto Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Aloitteessa esitetään selvitystä pop up-toiminnan ja liiketilojen pop up -käytön lisäämiseksi Helsingissä. Selvityksessä esitetään kartoitettavaksi kotimaisia ja kansainvälisiä pop up-vuokrauskonsepteja, tähän erikoistuneita toimijoita ja keinoja heidän houkuttelemiseksi Helsinkiin. Selvityksessä arvioitaisiin yhdessä muiden merkittävien kiinteistönomistajien kanssa hidastavatko nykyiset lupaprosessit pop up-vuokraustoimintaa. Lisäksi selvitetään tyhjien liiketilojen lisäämistä varattavaksi Helsingin kaupungin Varaamo-palvelun kautta, joka tällä hetkellä keskittyy kaupungin omien kiinteistöjen lyhytaikaiseen vuokraamiseen. Samalla selvitetään mahdollisuuksia edistää pop up-toimintaa myös Hekan tyhjissä liiketiloissa, joita yli 100 tyhjänä ympäri Helsinkiä elokuussa 2024. Selvitys pop up-toiminnasta Kaupunkiympäristölautakunta totesi, että kaupunkiympäristön toimiala käynnistää selvitystyön pop up-toiminnan laajentamisesta erillisselvityksenä. Kaupunkiympäristön toimiala tekee jo nyt pop up-vuokraustoimintaa lyhytaikaisvuokrauksena (3 kk asti) varsin laajasti. Pop up-vuokraustoimintaa on kehitetty ja aktiivisesti tehty vuodesta 2019, ja toimialalla on ollut yli 40 pop-up vuokrausta viimeisen viiden vuoden aikana. Erillistä selvitystä pop up vuokrauksesta kansainvälisessä ja kotimaisessa kentässä ei ole tehty. Nykyiset lupaprosessit eivät estä pop-up vuokrausta, jos vuokralaisen toiminta sopii tilan käyttötarkoitukseen. Rakentamislain 42 §:n mukaan rakentamislupa tarvitaan, kun muutetaan rakennuksen tai sen osan käyttötarkoitusta olennaisesti. Olennaisuuden arvioinnissa uuden käytön kestolla on merkitystä. Kuitenkin esim. ravintolatoiminnan aiheuttamat mahdolliset haitat esim. asuinrakennuksen kivijalassa syntyvät heti käytön alettua ja mikäli tila edellyttää teknisiä muutoksia haittojen hallitsemiseksi esimerkiksi ilmanvaihtoon, ei käyttötarkoituksen muutosta voi tulkita vähäiseksi. Jos tilaa halutaan käyttää suuren ihmismäärän kokoontumiseen, on ajalla myös vaikutusta käyttötarkoituksen muutoksen olennaisuutta harkittaessa. Yksittäisen tapahtuman kohdalla riittää, että järjestäjä on käynyt poistumisturvallisuuteen vaikuttavat reunaehdot pelastuslaitoksen ja poliisin kanssa läpi ja haitat naapureille ovat lyhytkestoiset. Lähtökohtaisesti tilan käyttötarkoituksen muutosta ei voi rinnastaa rakennusjärjestyksessä ja rakentamislain 42 § mainittuihin tapahtumarakenteisiin toiminnan keston osalta koska haitat rakennuksen muille käyttäjille ovat todennäköisesti suuremmat kuin ulos sijoittuvilla tapahtumilla. Varaamo-järjestelmän laajentaminen monipäiväiseen tilavuokraukseen, mukaan lukien Hekan kivijalkaliiketiloja, vaatii myös erillisen selvitystyön. Kaupunkiympäristön toimiala käynnistää selvitystyön yhdessä kaupungin kanslian kanssa Varaamo-järjestelmän soveltuvuudesta pop up-vuokraustoimintaan. Esittelijä kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)