Kaupunginvaltuusto · 2.6.2025
Valtuutettu Nina Miettisen aloite lapsivaikutusten arvioinnin käyttöönottamiseksi kaavoituksen yhteydessä
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Keskustelu
3 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Valtuutettu Suvi Pulkkinen Pidän myös tätä Miettisen aloitetta erittäin tärkeänä ja kannatettavana. Hienoa, että tämän kanssa on päästy eteenpäin jo ja se on otettu…
Kiitos, puheenjohtaja.
Pidän myös tätä Miettisen aloitetta erittäin tärkeänä ja kannatettavana. Hienoa, että tämän kanssa on päästy eteenpäin jo ja se on otettu käyttöön.
Musta on tärkeää, että myös me valtuutetut tällä kaudella oikeasti perehdymme niihin arviointeihin, hyödynnämme niitä ja mietitään aina, että se lapsen edun ensisijaisuus olisi turvattu kaikessa päätöksenteossa. Erityisesti ajattelen, että kun päätetään eri palveluista alueille tai kaavoituksesta ja myös, että miltä tilalta se on pois, mitä tehdään, huomioitaisiin se, miten se vaikuttaa lapsiin. Erityisesti kun rakennetaan, niin tuntuu välillä, että ne lasten leikkitilat ja metsät ja pihapolut eivät ole yhtä arvostettuja tiloja kuin toiset tilat, joita me aikuiset käytämme enemmän. Se on sellainen, missä ajattelen, että lasten näkökulmaa meidän pitäisi vahvemmin pystyä ottaa huomioon.
Myös valtuutettu Peltokorven nosto tästä suunnittelusta, miltä kaupunki näyttää lapsen perspektiivistä ja nämä turvalliset koulu- ja päiväkotitiet ovat tärkeä osa tätä lapsivaikutusten arviointia.
Kiitos.
Valtuutettu Tiina Halttunen Haluaisin täydentää vielä Terhi Peltokorven puheenvuoroa tästä lasten näkökulman huomioon ottamisesta. Toimin itse luokanopettajana ja…
Kiitos, puheenjohtaja.
Haluaisin täydentää vielä Terhi Peltokorven puheenvuoroa tästä lasten näkökulman huomioon ottamisesta.
Toimin itse luokanopettajana ja viime vuonna opetin yhteiskuntaoppia nelosluokkalaisille, ja siellä erään tunnin aiheena oli lähiympäristön turvallisuus. Annoin oppilaille muutaman minuutin aikaa porista keskenään aiheesta Lauttasaaren turvalliset ja turvattomat alueet. Sieltä tuli hyvin nopeasti oppilailta tietyt kohdat, joissa on pelottavaa kävellä, koska siellä ei esimerkiksi ole suojateitä. Todella lämpimästi suosittelen kaupunkisuunnittelijoille lasten kuulemista. Se ei vaadi mitään pitkällisiä prosesseja. Ihan vain sitä, että heiltä suoraan kysytään. Kaksi oppilasta jopa innostui kirjoittamaan aiheesta mielipidekirjoituksen Lauttasaari-lehteen. He hyvin fiksusti jäsensivät siinä sitä, miltä tuntuu kävellä yksin ulkona, kun täytyy pelätä tietä ylittäessä, että auto ajaa päälle.
Kiitos.
Valtuutettu Johanna Laisaari Helsingissä on tosiaan tehty lapsivaikutuksia koskeva aloite jo useampi valtuustokausi sitten. Tätä asiaa on pidetty esillä sen jälkeen…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.
Helsingissä on tosiaan tehty lapsivaikutuksia koskeva aloite jo useampi valtuustokausi sitten. Tätä asiaa on pidetty esillä sen jälkeen useiden valtuustoaloitteiden, kuten nyt tämän valtuutettu Nina Miettisen aloitteen kohdalla. Helsingissä on nyt tällä valtuustokaudella tehty ohjeet kaikille toimialoille sekä mahdollistettu koulutuksia viranhaltijoille.
Vantaalla on nyt käsitykseni mukaan lähdetty siitä, että lasten oikeuksia ja erityisesti lapsivaikutuksia koskeva koulutus on velvoittavaa työntekijöille. Itse näkisin, että tähän suuntaan olisi ihan hyvä meillä Helsingissäkin siirtyä. Varsinkin nyt kun meidät on valittu Unicefin lapsiystävällisiksi kunnaksi ensimmäisenä pohjoismaisena pääkaupunkina. Tosiaan itse pyrin vahvasti siihen, että Helsinki suhtautuu erittäin vakavasti lapsivaikutusten arviointiin ja edistää sitä kaikilla toimialoilla.
Sitten ihan mainosklippinä tässä kaikille valtuutetuille lapsistrategian entisenä pääsihteerinä, että nämä löytyvät maksuttomasti myös päättäjille sieltä eOppiva-sivulta. Tietysti voi olla ihan hyvä itsekin käydä päättäjänä läpi nämä koulutukset. Siellä on semmoisia sähköisiä moduulikoulutuksia. Ehkä kaupungin perehdytyksessä siitä myös kerrotaan, koska on hyvä olla samalla tasolla kuin meidän kaupunkilaiset ja viranhaltijat tämänkin asian kohdalla. Kiitos.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Nina Miettinen ja 31 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että lapsivaikutusten arviointi otetaan Helsingissä käyttöön kaavoituksen yhteydessä. Kaavoituksessa on kehitetty vuoden 2024 aikana ohjeistus lapsivaikutusten arviointiin osana kaavojen vaikutusten arviointia. Ohjeistus on tullut voimaan vuoden 2025 alusta. Ohjeistuksen mukaisesti kaikissa kaavoissa arvioidaan vaikutus alle 18-vuotiaisiin lapsiin osana kaavan sosiaalisten vaikutusten arviointia. Valinta suppean ja laajan arvioinnin välillä tehdään vaikutusten merkittävyyden perusteella. Mikäli vaikutukset lapsiin ovat vähäiset, ei vaikutusten arviointi erillisenä työvaiheena ole tarpeellinen. Nykytilanne Helsingin kaupunki on saanut Unicefilta vuonna 2024 Lapsiystävällinen Kunta -tunnustuksen. Sen myötä kaupungilla on otettu vuonna 2024 käyttöön kaikkia toimialoja koskeva malli lapsivaikutusten arvioinnista. Mallin tavoitteena on varmistaa, että lasten oikeudet toteutuvat asioiden valmistelussa. Asemakaavoituksessa valmisteltiin vuonna 2024 ohjeet lapsivaikutusten arviointiin kaavoituksessa ja järjestettiin sisäinen koulutus aiheesta. Asemakaavojen osana on vuoden 2025 alussa otettu käyttöön lapsivaikutusten arvioinnin ohjeistus. Lapsivaikutusten arviointia on pilotoitu jo ennen ohjeistuksen käyttöönottoa. Ohjeistuksen mukaisesti kaikissa asemakaavoissa arvioidaan kaavan vaikutus alle 18-vuotiaisiin lapsiin osana kaavan sosiaalisten vaikutusten arviointia. Ohjeistuksen pohjalta osana asemakaavoja laaditaan joko suppea tai laaja lapsivaikutusten arviointi. Valinta suppean ja laajan arvioinnin välillä tehdään vaikutusten merkittävyyden perusteella. Mikäli vaikutukset lapsiin ovat vähäiset, ei vaikutusten arviointi erillisenä työvaiheena ole tarpeellinen. Suppeassa arvioinnissa käytetään hyväksi jo olemassa olevia aineistoja, kuten tilastoja tai aiemmin tehtyjä kyselyitä ja analysoidaan kaavan vaikutukset tämän tiedon pohjalta lapsen oikeuksien näkökulmasta. Laaja lapsivaikutusten arviointi voi olla tarpeen, mikäli kaavalla on suoria tai välillisiä vaikutuksia esimerkiksi koulujen tai päiväkotien määrään tai sijaintiin, leikkipuistojen ja -paikkojen tai muiden virkistysalueiden määrään tai sijaintiin, lasten ja nuorten paljon käyttämiin kulkureitteihin tai joukkoliikenteen yhteyksiin, tai jos kaava koskee laajaa asuinaluetta. Laajassa arvioinnissa kerätään uutta tietoa erillisen lapsille suunnatun vuorovaikutuksen kautta, ja heille kerrotaan myöhemmin, kuinka heidän näkemyksensä on huomioitu. Jokainen lapsivaikutusten arviointi on erilainen ja voidaan toteuttaa eri tavoin. Osana laajaa arviointia kaavaselostuksessa kuvataan myös, miten lasten kuuleminen hankkeen aikana on toteutettu. Esimerkiksi julkisten tilojen ja palveluiden suunnittelusta suurin osa tapahtuu asemakaava- ja toteutussuunnitteluvaiheissa, jolloin eri käyttäjäryhmien erityistarpeiden huomioon ottamiseen on paremmat edellytykset. Alustavaa lapsiin kohdistuvien vaikutusten ennakointia ja seurantaa voidaan kuitenkin tehdä tarvittaessa jo ennen asemakaavoitusta myös yleiskaavoituksen yhteydessä. Yleiskaavoituksessa lapsivaikutusten arviointi voi nojautua pitkälti tilastotietoihin ja esim. kouluterveyskyselyjen pohjalta saatuun tietoon, mutta arviointi voidaan huomioida tarvittaessa myös vuorovaikutuksessa. Toimivalta Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus 19.05.2025 § 329
Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Käsittely Vastaehdotus: Tuomas Rantanen: otetaan kappaleesta 6 pois tämä kohta: "esimerkiksi Länsi-Herttoniemen asemakaavassa sekä Malmin koulukampuksen asemakaavassa." Kannattaja: Johanna Laisaari Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Tuomas Rantasen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen. 12.05.2025 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula
Kaupunkiympäristölautakunta 04.02.2025 § 65
Lausunto Kaupunkiympäristölautakunta antoi lausunnon kaupunginhallitukselle: Valtuustoaloitteessa toivotaan, että lapsivaikutusten arviointi otetaan Helsingissä käyttöön kaavoituksen yhteydessä. Kaavoituksessa on kehitetty vuoden 2024 aikana ohjeistus lapsivaikutusten arviointiin osana kaavojen vaikutusten arviointia. Ohjeistus tulee voimaan vuoden 2025 alusta. Ohjeistuksen mukaisesti kaikissa kaavoissa arvioidaan vaikutus alle 18-vuotiaisiin lapsiin osana kaavan sosiaalisten vaikutusten arviointia. Valinta suppean ja laajan arvioinnin välillä tehdään vaikutusten merkittävyyden perusteella. Mikäli vaikutukset lapsiin ovat vähäiset, ei vaikutusten arviointi erillisenä työvaiheena ole tarpeellinen. Esittelijä kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)