Kaupunginvaltuusto · 2.6.2025
Valtuutettu Nina Miettisen aloite pysyvien varjojen lisäämiseksi leikkipuistoihin ja -paikkoihin
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Keskustelu
6 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Valtuutettu Nina Suomalainen Tämä oli hyvä aloite, ja kannatan siinä mainittuja esityksiä ja myöskin näitä esityksiä, mitkä tässä vastauksessa käy ilmi. Itse ajattelen,…
Kiitos, puheenjohtaja.
Tämä oli hyvä aloite, ja kannatan siinä mainittuja esityksiä ja myöskin näitä esityksiä, mitkä tässä vastauksessa käy ilmi.
Itse ajattelen, että minusta olisi tosi tärkeää, että tulevaisuudessa näissä uusissa rakennushankkeissa tai silloin kun tehdään vaikkapa leikkipuistoja tai oleskelutiloja ja -alueita, kiinnitetään huomiota heti alusta asti siihen, miten niitä pysyviä varjoja saadaan sinne, semmoisia tiloja, missä on varjoa. Sen ei tarvitse olla aina niin, että jälkikäteen ruvetaan miettimään, että oho, nyt paistaa aurinko ja on tosi kuumaa ja paahteista. Sitten yritetään löytää niitä erilaisia markiiseja ja muita.
Yksi asia, mikä mun mielestä olisi tärkeää alusta asti, on se, että ei ajatella niin, että tähän tulee joku puisto tai leikkitila tai muu alue. Ensin lanataan ne kaikki vanhat puut sieltä pois. Useimmiten vanhoja puita voitaisiin säilyttää tämmöisissä tiloissa, kun vähän suunnitellaan etukäteen. Toki juurien kanssa ja muiden kanssa voi tulla ongelmia, mutta lähdettäisiin siitä, että jos on olemassa olevia puita, niitä voidaan säilyttää. Ne nopeammin kasvavat siihen kokoon, että ne voivat jotain varjostaa.
Toiseksi nopeakasvuisia puita voidaan myös harkita. Liian usein meillä on aukioita, mitä on perustettu. Sanotaan, että kyllä tähän tulee puita, mutta ne puut ovat metrin korkuisia taimia. Sen jälkeen menee 10, 15, 20 vuotta ennen kuin niistä tulee, tai vähintään 10 vuotta, kunnollista vihreää näköalaa siihen paikalle tai puhumattakaan varjostuksesta.
Eli toivon, että tulevaisuudessa, kun näitä suunnitellaan, kiinnitetään heti alusta asti huomiota, niin ei tarvitse jälkikäteen miettiä, miten tähän saadaan varjostusta tähän tilaan.
Kiitos.
Valtuutettu Seida Sohrabi · vastauspuheenvuoro Ensinnäkin haluan kiittää Ninaa hyvästä puheenvuorosta tässä juuri näin. (Puheenjohtajan välihuomautus.) Anteeksi, teititellä. Valtuutettu…
Kiitos, puheenjohtaja.
Ensinnäkin haluan kiittää Ninaa hyvästä puheenvuorosta tässä juuri näin. (Puheenjohtajan välihuomautus.) Anteeksi, teititellä. Valtuutettu Suomalaista kiittää hyvästä puheenvuorosta ja siitä, että... Onko se sitten hän?
(Puheenjohtajan välihuomautus.) Te, valtuutettu Nina, kerroitte siitä, että ne olemassa olevat puut, mitkä on, säilytettäisiin. Erittäin tervetullut ajatus.
Haluan tuoda myös esille tämän, mitä tässä itse aloitteessa on tuotu esille, eli nämä muovimatot, että ne saattaa kuumeta aika paljonkin kesän aikana. Siihenkin tarkkuutta sitten, että ne olisi sellaisia ne materiaalit, että se ei tosiaan kuumenisi niin paljon ja lapset pystyisi todella leikkimään siellä mukavasti.
Valtuutettu Otso Kivekäs Minäkin kannatan lämpimästi tätä valtuutettu Miettisen tekemää hyvää aloitetta. Käsittelimme tätä melko laajasti…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
Minäkin kannatan lämpimästi tätä valtuutettu Miettisen tekemää hyvää aloitetta. Käsittelimme tätä melko laajasti kaupunkiympäristölautakunnassa. Asiassa on tietenkin monia puolia, mutta yksi tausta tässä on, että vielä parikymmentä vuotta sitten kirjoitettiin ohjeita, joissa suositeltiin, että leikkipaikkojen pitää olla mahdollisimman aurinkoisia, jotta lapset saisivat aurinkoa ja varjoa tulisi välttää, koska aurinkohan on hyväksi. Tai tämä on ollut se ajattelu vielä aikana, jolloin olisi pitänyt toki tietää paremmin, mutta meillä on tämän takia aika paljon leikkipuistoja, joissa on erilaisia nykynäkökulmasta vähän epätarkoituksenmukaisia ratkaisuja.
Ilman muuta puut ovat paras ratkaisu, ja vanhoja puita pitää säästää kaikkialla, missä voi. Mutta siellä, missä tällä hetkellä ei ole puita, tosiaan tällaiset aurinkopurjeet, kangasratkaisut ovat toistaiseksi hyvä siihen asti, että puut ehtivät kasvaa. Itse asiassa lautakunnassa teinkin tähän ehdotuksen, jonka lautakunta yksimielisesti hyväksyi, että toimiala selvittää leikkipuistojen, leikkipaikkojen ja päiväkotien pihojen varjostustilanteen ja suunnittelee toimenpiteet varjostuksen lisäämiseksi paikkoihin, joissa sitä tarvitaan. Että kaupunkiuudistusalueiden osalta määrärahatarpeet esitellään lautakunnalle budjettilausuntoon -26 mennessä ja koko kaupungin osalta kahden seuraavan vuoden aikana.
Eli tähän lähdetään oikeasti hakemaan ratkaisuja, eikä vain todeta, että näin tämä nyt on, koska liian paljon meillä on tilanteita, joissa todetaan, että näin tämä nyt vaan on ja sitten oho.
Kiitoksia.
Valtuutettu Terhi Peltokorpi Tässä on käyty erittäin hyvää keskustelua tämän erinomaisen aloitteen pohjalta. Muutaman näkökulman olisin halunnut vielä lisätä tähän…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.
Tässä on käyty erittäin hyvää keskustelua tämän erinomaisen aloitteen pohjalta. Muutaman näkökulman olisin halunnut vielä lisätä tähän aloitteeseen ja aloitevastaukseen liittyvään keskusteluun.
Täällä aloitevastauksessahan on todettu ja meillä tulee seuraavaan valtuustoon käsittelyyn arviointikertomus, ja siinä viitataan myös siihen, miten kaupunki varautuu sään ääri-ilmiöihin. Täällä on ilmastonmuutokseen viitattu tässä aloitevastauksessa ja siihen, että kuumat päivät kesäaikaan lisääntyvät. Se ei ole pelkästään kuumuuskysymys, että onko meillä niitä puita ja pensaita siellä leikkipuistoissa ja puistoalueilla muutenkin, vaan se on paljon laajempikin kysymys meillä Helsingissä ja lisää ihmisten hyvinvointia monella tavalla. Täällä on puhuttu liikkumisestakin tänään. Jos meillä on puistoja, joissa lasten on turvallista ja terveellistä olla kesäaikana, se nimenomaan lisää myös liikkumista ja vaikuttaa sillä tavalla monipuolisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin.
On todettava myös se, että kun puistoja tai varsinkin leikkipaikkoja suunnitellaan, niin kuin valtuutettu Kivekäs toi esille, aina aikakausittain trendit voivat jonkun verran vaihdella. Toisin tähän vielä semmoisen näkökulman esiin, että nimenomaan kuten valtuutettu Kivekäskin totesi, puut ovat parempia kuin pensaat. Pensaat muodostavat näköesteen myös, ja erityisesti silloin, kun on pienistä lapsista kysymys, niin se voi olla hyvin haitallista.
Meillähän paljon perhepäivähoitajat esimerkiksi käyttää leikkipuistoja ja leikkipaikkoja päiväaikaan. Myös päiväkodit, joissa on pienet pihat, käyttävät niitä. Silloin on tosi tärkeää, että lapset myös nähdään. Toki omien lastenkin osalta se on tärkeää, mutta jos valvottavia on yksi tai kaksi, se on pikkuisen eri juttu, kun niitä on neljä tai kymmenen siellä samalla aikuisella valvottavana. Silloin myös se, että puut eivät muodosta semmoisia näköesteitä kuin pensaat tai seinäkkeet muodostavat. Sen takia puiden määrän lisääminen on myös tosi tärkeää.
Valtuutettu Anni Sinnemäki Kiitos Nina Miettiselle todellakin erinomaisesta ja hyvinkin ajankohtaisesta aloitteesta. Tässähän on kysymys ilmaston kuumenemisesta, joka…
Arvoisa valtuuston puheenjohtaja.
Kiitos Nina Miettiselle todellakin erinomaisesta ja hyvinkin ajankohtaisesta aloitteesta.
Tässähän on kysymys ilmaston kuumenemisesta, joka Helsingissäkin on muuttanut olosuhteita sillä tavalla, että kun aikaisemmin aurinko oli meilläkin ehkä enemmän jotain, mistä kannatti yrittää nauttia sataprosenttisesti ja mahdollisimman paljon silloin, kun sitä vain oli saatavilla. Nyt elämme jo sellaisessa ilmastossa, että paahteisuus voi olla liian raskasta lastenkin terveydelle, vaikka itse asiassa kuumat jaksot erityisesti haastavat ikäihmisten terveyttä. Lasten leikkipuistoissa kaikissa itse asiassa pitäisi olla sellaisia varjon paikkoja, joissa kuumilla kesähelteillä voi suojautua auringolta. Nostaisin esiin vielä tästä keskustelusta sen, että tässä alkuperäisessä vastauksessahan vähän haastetaan sitä, että ovatko tällaiset kankaiset aurinkopurjeet tarkoituksenmukainen keino luoda varjoa. Ne ovat kuitenkin usein nopea silloin, jos täytyy odottaa puiden kasvamista. Ylläpito on suhtautunut epäilevästi näihin purjeisiin. Pelätään ilkivaltaa, sitä, että ne eivät pysy hyvässä kunnossa, mutta kaupunkiympäristölautakunta käsitteli tänä keväänä leikkipuisto Kipinän peruskorjauksen puistosuunnitelman, jossa nyt sitten oltiin täysillä lähdetty näihin purjekankaisiin.
Kaupunginhallituksessa lisäsimme tähän vastaukseen vielä sen toteamuksen, että seurataan näitä kokemuksia mahdollisimman hyvistä purjekankaista, koska varmasti niitäkin tullaan aurinkosuojana tarvitsemaan. Vaikka totta kai olen samaa mieltä vastauksen ja tässä keskustelussakin esiin tulleiden näkökulmien kanssa siitä, että suuret puut ovat parasta varjoa leikkipaikoissa.
Valtuutettu Emma Kari Myös minä haluaisin kiittää valtuutettu Miettistä tästä hyvästä aloitteesta. Jokainen vanhempi, joka kuumina kesäpäivinä on omaa lastaan…
Arvoisa puheenjohtaja.
Myös minä haluaisin kiittää valtuutettu Miettistä tästä hyvästä aloitteesta. Jokainen vanhempi, joka kuumina kesäpäivinä on omaa lastaan käynyt näiltä helteisiltä pihoilta hakemassa, tietää, että siellä on välillä hyvinkin hikinen ja punaposkinen lapsi odottamassa, varsinkin siinä kohtaa, kun puhutaan semmoisten päiväkotien pihoista, joilla näitä isoja puita ei ole.
Näiden varjojen lisäksi tässä useampi valtuutettu nosti esiin myös näiden puitten ja pensaiden merkityksen. Tässähän ei ole kyse pelkästään siitä, miten meidän ympäristö muuttuu liittyen ilmastonmuutokseen, vaan myös siitä, miten luonnon monimuotoisuus hupenee meidän lasten todellisuudesta ja meidän lasten ympäristöstä. Viimeksi tänään ollaan Helsingin Sanomista saatu lukea monimuotoisen luontokosketuksen merkityksestä meidän lasten terveydelle niin astmojen määrässä kuin erilaisissa muissa kroonisissa sairauksissa. Yhteys monimuotoiseen luontoon tekee meidän lapsista terveempiä. Erityisen tärkeää tämä on muistaa kaupunkimaisissa ympäristöissä ja meidän helsinkiläisten lasten päiväkotien pihoilla. Joten kun me laitamme paljon sitä viherpinta-alaa, kun me istutamme niitä puita, siinä saadaan useampi kärpänen yhdellä iskulla.
Kiitos valtuutettu Miettiselle tästä aloitteesta.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Nina Miettinen ja 27 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan leikkipuistojen ja -paikkojen pysyvien varjopaikkojen lisäämistä kasvillisuuden, katosten ja muiden mahdollisten keinojen avulla. Aloitteessa esitetään, että kaupungin leikkipuistoihin ja -paikkoihin lisättäisiin pysyviä varjopaikkoja erityisesti niillä alueilla, joilla varjoa on tällä hetkellä erityisen vähän. Leikkipuistojen ja -paikkojen ulkotilojen suunnittelu ja toteutus on kaupunkiympäristön toimialan vastuulla. Kaupungin tavoitteena on toteuttaa turvallisia, leikkiin ja liikkumaan innostavia sekä kaikkina vuodenaikoina toimivia leikin leikkipaikkoja ja leikkipuiston ulkotiloja, joissa on monipuolisia leikkivälineitä tarvittavine turva-alustoineen. Ulkotilojen suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon mikroilmasto kaikkina vuodenaikoina, olemassa oleva kasvillisuus ja maaston muodot. Kaupunkiympäristön toimiala varautuu ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, ja yhtenä keinona on sekä säilyttää että lisätä varjostavaa kasvillisuutta tai rakenteita, kuten pergoloita ja katoksia. Hellejaksot toistuvat tulevaisuudessa useammin. Kaupunkiympäristön toimiala pyrkii hankkeissa ja rakentamisessa varautumaan hellejaksoihin säilyttämällä olemassa olevaa puustoa tai istuttamalla puita luonnollisiksi auringonsuojiksi. Katosten ja varjojen lisäämistä leikkialueille tutkitaan sekä peruskunnostusten että uusien leikkialueiden suunnittelun yhteydessä. Myös pergolat suojaavat auringolta, ja niiden yhteyteen on mahdollista istuttaa köynnöskasveja. Sen sijaan nykymallisten purjekankaiden kunnossapito on vaikeaa niihin kohdistuneen ilkivallan lisäksi. Pienimpien lasten ulkotilojen sekä ruokailualueiden osalta uusilla leikkialueilla on aina suunnittelussa tavoitteena varjostava rakenne. Kaikkiin kohteisiin pyritään löytämään jonkinlainen ratkaisu yhteistyössä eri tahojen kanssa, esimerkiksi leikkipuistoissa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan edustaja on mukana suunnittelussa. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ohjeistaa leikkipuistorakennusten yhteyteen toteutettavaksi noin 30-35 m² laajuisia, ympärivuotiseen käyttöön soveltuvia rakenteellisia katoksia, jotka toimivat sade- ja aurinkosuojina sekä asiakkaiden lastenvaunujen säilytyspaikkoina ja leikkipuiston ulkoruokailupaikkana. Lisäksi kasvatuksen ja koulutuksen toimiala hyödyntää toiminnassaan leikkipuistojen ulkotiloja ja osaa leikkipaikoista päiväkotien ulkoiluun. Toimialojen välisellä yhteistyöllä sovitaan, mitä leikkipaikkoja käytetään päiväkotien säännölliseen ulkoiluun. Viime vuosikymmeninä on vältetty leikkipaikoilla ja -puistoissa katoksia, koska ne ovat usein tuoneet leikkialueille häiriökäyttäytymistä. Vielä pari vuosikymmentä sitten suunnittelijoiden koulutuksessa opetettiin, että leikkipaikkojen tulisi olla kesäpäivänä kahdeksan tuntia auringossa, minkä takia monet leikkiympäristöt on suunniteltu hyvin valoisiksi. Kaupungilla on yhteensä noin 300 leikkipuistoa ja leikkipaikkaa. Kaupunkiympäristön toimiala arvioi, että näissä kohteissa on korjausvelkaa ja että nykyisten määrärahojen ja resurssien puitteissa kohteiden järjestelmällinen kunnostaminen voi viedä vuosia. Kaupunkiympäristön toimialalla yleisten alueiden kunnossapito vastaa erityisesti leikkialueiden turvallisuudesta ja puuston ja kasvillisuuden hoitamisesta. Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelun resurssit kohdistuvat pääosin uusien ja peruskorjattavien kohteiden suunnitteluun. Pienten ja suunnittelua vaativien muutosten toteuttaminen on edellä kuvatun takia hidastunut aikaisemmasta. Tällä hetkellä kaupunkiympäristön toimialalla on menossa hanke, jossa pienten korjaus- ja kunnostushankkeiden suunnittelua ja toteutusta sujuvoitetaan. Kaupunki on käynnistänyt yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa helleselvityksen, jossa mallinnetaan Helsingin helteitä nykytilanteessa ja niiden kehittymistä ilmastonmuutoksen myötä. Lisäksi kaupunki seuraa tiiviisti Suomen ympäristökeskuksen HEATWISE-projektia, jossa hyödynnetään satelliittidataa lämpösaarekeilmiön monitoroinnissa. Helsingistä on jo olemassa vuonna 2022 tehty lämpöhaavoittuvuusindeksi. Lämpöhaavoittuvuus muodostuu altistumisen, herkkyyden ja sopeutumiskyvyn yhteisvaikutuksesta. Jo tässä vaiheessa on ilmeistä, että herkimmiksi tunnistetuille alueille kohdistetaan suunnitteluun ja kunnossapitoon lisää resursseja helteisiin sopeutumisen toimien esimerkiksi leikkialueiden katoksien toteuttamiseksi. Kaupunkiympäristön ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialat edistävät varjopaikkoja puistorakennusten yhteyteen sekä kehittävät yhdessä leikkipuistojen ja -paikkojen ulkotilojen varjopaikkojen kartoitusta ja seurantaa. Kaupunkiympäristön toimiala selvittää leikkipuistojen, leikkipaikkojen ja päiväkotien pihojen varjostustilanteen ja suunnittelee toimenpiteet varjostuksen lisäämiseksi paikkoihin, joissa sitä tarvitaan. Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta esittää lausunnossaan, että kaupunkiympäristön toimiala jatkossa kiinnittää huomiota erityisesti päiväkotien ulkoilukäytössä olevien leikkipaikkojen varjopaikkojen toteutukseen. Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeänä ilmastomuutoksen edetessä, että määrärahoja suunnataan myös leikkipuistojen ja leikkipaikkojen varjopaikkojen rakentamiseen. Varjopaikkojen rakentamista ja varjostavien puiden istuttamista tulee priorisoida ensisijaisesti alueille, joiden leikkipuistoissa ja -paikoilla on tällä hetkellä vähiten varjopaikkoja. Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunkiuudistusalueiden osalta määrärahatarpeet esitetään kaupunkiympäristölautakunnalle osana vuoden 2026 talousarvioehdotusta ja koko kaupungin osalta kahden seuraavan vuoden aikana. Ilmastonmuutoksen edetessä lasten suojaaminen jatkuvalta auringonpaisteelta on yhä tärkeämpää. Leikkipaikkojen suojaamisessa on syytä ottaa aktiivisempi ote ja nähdä se olennaisena ilmastonmuutokseen sopeutumisen toimenpiteenä. Kaupunkiympäristön toimiala selvittää leikkipuistojen, leikkipaikkojen ja päiväkotien pihojen varjostustilanteen ja suunnittelee toimenpiteet varjostuksen lisäämiseksi paikkoihin joissa sitä tarvitaan. Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymässä Leikkipuisto Kipinäpuiston puistosuunnitelmassa puistoon lisätään käyttäjien toiveesta puuston lisäksi useampi aurinkopurje, joista kertyviä käyttökokemuksia kaupunginhallitus kehottaa hyödyntämään tulevassa päätöksenteossa. Asiasta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunnot. Vastaus perustuu lautakuntien lausuntoihin. Kaupunginhallitus toteaa lopuksi, että lasten ja nuorten suojaamisesta UV-säteilyltä kaupungin palveluissa on tehty valtuutettu Petra Malinin aloite myös vuonna 2022. Merkitessään aloitteen loppuun käsitellyksi kaupunginvaltuusto on 15.2.2023 § 43 todennut muun muassa, että toimialojen tulee olla tilanteessa aloitteellisia ja selvittää yhteistyössä aurinkosuojan parantamiseen tähtäävien muutostöiden kaupunkitasoinen tarve. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus 19.05.2025 § 330
Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Käsittely Vastaehdotus: Tuomas Rantanen: - kappaleeseen 11 lisätään viimeiseksi lauseeksi ”Kaupunkiympäristön toimiala selvittää leikkipuistojen, leikkipaikkojen ja päiväkotien pihojen varjostustilanteen ja suunnittelee toimenpiteet varjostuksen lisäämiseksi paikkoihin joissa sitä tarvitaan." - lisäksi lisätään omaksi kappaleekseen (uusi kappale 12) : ”Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymässä Leikkipuisto Kipinäpuiston puistosuunnitelmassa puistoon lisätään käyttäjien toiveesta puuston lisäksi useampi aurinkopurje, joista kertyviä käyttökokemuksia kaupunginhallitus kehottaa hyödyntämään tulevassa päätöksenteossa. Kannattaja: Sari Sarkomaa Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Tuomas Rantasen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen. 12.05.2025 Pöydälle 26.11.2024 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula
Kaupunkiympäristölautakunta 14.01.2025 § 11
Lausunto Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Aloitteessa esitetään, että kaupungin leikkipuistoihin ja -paikkoihin lisättäisiin pysyviä varjopaikkoja erityisesti niillä alueilla, joilla varjoa on tällä hetkellä erityisen vähän. Leikkipuistojen ja -paikkojen ulkotilojen suunnittelu ja toteutus on kaupunkiympäristön toimialan vastuulla. Kaupungin tavoitteena on toteuttaa turvallisia, leikkiin ja liikkumaan innostavia sekä kaikkina vuodenaikoina toimivia leikin ympäristöjä, ja näissä ulkotiloissa on monipuolisia leikkivälineitä. Ulkotilojen suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon mikroilmasto kaikkina vuodenaikoina, olemassa oleva kasvillisuus ja maaston muodot. Kaupunkiympäristön toimiala varautuu ilmaston muutokseen sopeutumiseen, ja yhtenä keinona on sekä säilyttää että lisätä varjostavaa kasvillisuutta tai rakenteita, kuten pergoloita ja katoksia. Hellejaksot toistuvat tulevaisuudessa useammin. Tämäkin vuoksi kaupunkiympäristön toimialan hankkeissa säilytetään olemassa olevaa puustoa niin paljon kuin mahdollista tai istutetaan puita luonnollisiksi auringonsuojiksi. Katosten ja varjojen lisäämistä leikkialueille tutkitaan sekä peruskunnostusten että uusien leikkialueiden suunnittelun yhteydessä. Myös pergolat suojaavat auringolta, ja niiden yhteyteen on mahdollista istuttaa köynnöskasveja. Sen sijaan nykymallisten purjekankaiden kunnossapito on vaikeaa niihin kohdistuneen ilkivallan lisäksi. Pienimpien lasten ulkotilojen sekä ruokailualueiden osalta uusilla leikkialueilla on aina suunnittelussa tavoitteena varjostava rakenne. Kaikkiin kohteisiin pyritään löytämään jonkinlainen ratkaisu yhteistyössä eri tahojen kanssa, esimerkiksi leikkipuistoissa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan edustaja on suunnittelussa. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ohjeistaa leikkipuistorakennusten yhteyteen toteutettavaksi noin 30-35 m² laajuisia, ympärivuotiseen käyttöön soveltuvia rakenteellisia katoksia, jotka toimivat sade- ja aurinkosuojina sekä asiakkaiden lastenvaunujen säilytyspaikkoina ja leikkipuiston ulkoruokailupaikkana. Viime vuosikymmeniä on vältetty leikkipaikoilla ja -puistoissa katoksia, koska ne ovat usein tuoneet leikkialueille häiriökäyttäytymistä. Vielä pari vuosikymmentä sitten suunnittelijoiden koulutuksessa opetettiin, että leikkipaikkojen tulisi olla kesäpäivänä kahdeksan tuntia auringossa, minkä takia monet leikkiympäristöt on suunniteltu hyvin valoisiksi. Helsingin kaupungilla on yhteensä noin 300 leikkipuistoa ja leikkipaikkaa. Näissä kohteissa on korjausvelkaa ja kohteiden järjestelmällinen kunnostaminen voi viedä vuosia tai jopa kymmeniä vuosia. Kunnossapito vastaa erityisesti leikkialueiden turvallisuudesta ja kasvillisuuden hoitamisesta. Suunnittelussa on jouduttu keskittymään kokonaan uusien ja peruskorjattavien kohteiden suunnitteluun. Pienten ja suunnittelua vaativien muutosten toteuttaminen on edellä kuvatun takia hidastunut aikaisemmasta. Tällä hetkellä kaupunkiympäristön toimialalla on menossa hanke, jossa pienten korjaus- ja kunnostushankkeiden suunnittelua ja toteutusta sujuvoitetaan. Helsingin kaupunki on käynnistänyt yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa helleselvityksen, jossa mallinnetaan Helsingin helteitä nykytilanteessa ja niiden kehittymistä ilmastonmuutoksen myötä. Lisäksi Helsingin kaupunki seuraa tiiviisti Suomen ympäristökeskuksen HEATWISE-projektia, jossa hyödynnetään satelliittidataa lämpösaarekeilmiön monitoroinnissa. Helsingistä on jo olemassa vuonna 2022 tehty lämpöhaavoittuvuusindeksi. Lämpöhaavoittuvuus muodostuu altistumisen, herkkyyden ja sopeutumiskyvyn yhteisvaikutuksesta. Jo tässä vaiheessa on ilmeistä, että herkimmiksi tunnistetuille alueille kohdistetaan suunnitteluun ja kunnossapitoon lisää resursseja helteisiin sopeutumisen toimien – esimerkiksi leikkialueiden katoksien – toteuttamiseksi. Kaupunkiympäristön ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialat kehittävät yhdessä leikkipuistojen ja -paikkojen ulkotilojen varjopaikkojen kartoitusta ja seurantaa. Kaupunkiympäristön toimiala selvittää leikkipuistojen, leikkipaikkojen ja päiväkotien pihojen varjostustilanteen ja suunnittelee toimenpiteet varjostuksen lisäämiseksi paikkoihin joissa sitä tarvitaan. Kaupunkiuudistusalueiden osalta määrärahatarpeet esitellään kaupunkiympäristölautakunnalle budjettilausuntoon 2026 mennessä. ja koko kaupungin osalta kahden seuraavan vuoden aikana. Tämä lausunto on valmisteltu yhteistyössä kaupunkiympäristön ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialoilla. Käsittely Vastaehdotus: Otso Kivekäs: Korvataan kappaleesta 9: "Kaupunkiympäristön toimiala kiinnittää jatkossa huomiota erityisesti päiväkotien ulkoilukäytössä olevien leikkipaikkojen varjojen toteutukseen määrärahojen puitteissa.” Tekstillä: ”Kaupunkiympäristön toimiala selvittää leikkipuistojen, leikkipaikkojen ja päiväkotien pihojen varjostustilanteen ja suunnittelee toimenpiteet varjostuksen lisäämiseksi paikkoihin joissa sitä tarvitaan. Kaupunkiuudistusalueiden osalta määrärahatarpeet esitellään kaupunkiympäristölautakunnalle budjettilausuntoon 2026 mennessä ja koko kaupungin osalta kahden seuraavan vuoden aikana” Perustelu: Ilmastonmuutoksen edetessä lasten suojaaminen jatkuvalta auringonpaisteelta on yhä tärkeämpää. Leikkipaikkojen suojaamisessa on syytä ottaa aktiivisempi ote ja nähdä se olennaisena ilmastonmuutokseen sopeutumisen toimenpiteenä. Kannattaja: Mia Haglund Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Otso Kivekkään vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. Esittelijä kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 17.12.2024 § 349
Lausunto Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle Nina Miettisen liitteenä olevasta valtuustoaloitteesta leikkipuistojen ja -paikkojen pysyvistä varjopaikoista seuraavan lausunnon: Valtuutettu Nina Miettinen ja 27 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan leikkipuistojen- ja paikkojen pysyvien varjopaikkojen lisäämistä kasvillisuuden, katosten ja muiden mahdollisten keinojen avulla. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ohjeistaa leikkipuistorakennusten yhteyteen toteutettavaksi noin 30–35 m² ympärivuotiseen käyttöön soveltuvia rakenteellisia katoksia, jotka toimivat sade- ja aurinkosuojina sekä asiakkaiden lastenvaunujen säilytyspaikkoina ja leikkipuiston ulkoruokailupaikkana. Lisäksi kasvatuksen ja koulutuksen toimiala hyödyntää toiminnassaan leikkipuistojen ulkotiloja ja osaa leikkipaikoista päiväkotien ulkoiluun. Toimialojen välisellä yhteistyöllä sovitaan, mitä leikkipaikkoja käytetään päiväkotien säännölliseen ulkoiluun. Kaupunkiympäristön toimiala on vastuussa leikkipuistojen ja -paikkojen ulkotilojen suunnittelusta ja toteutuksesta. Kaupungin tavoitteena on toteuttaa turvallisia, leikkiin ja liikkumaan innostavia sekä kaikkina vuodenaikoina toimivia leikkipaikkoja ja leikkipuistojen ulkotiloja, jotka varustetaan monipuolisin leikkivälinein tarvittavine turva-alustoineen. Ulkotilojen toteutuksessa on tavoitteena huomioida mikroilmasto kaikkina vuodenaikoina, olemassa oleva kasvillisuus ja maaston muodot. Kaupunkiympäristön toimiala pyrkii varautumaan hellejaksoihin säilyttämällä olemassa olevaa puustoa tai istuttamalla puita luonnollisiksi auringonsuojiksi. Pienimpien lasten ulkotilojen ja uusilla leikkialueilla on aina suunnittelussa tavoitteena varjostava rakenne. Helsingin kaupungilla on yhteensä noin 300 leikkipuistoa ja leikkipaikkaa. Kaupunkiympäristön toimiala arvioi, että näissä kohteissa on korjausvelkaa ja että nykyisten määrärahojen ja resurssien puitteissa kohteiden järjestelmällinen kunnostaminen voi viedä kymmeniä vuosia. Toimialan mukaan kaupunkitila- ja maisemasuunnittelun resurssit kohdistuvat pääosin uusien kohteiden suunnitteluun, joten leikkipaikkojen turvallisuutta edistetään ensisijaisesti kunnossa pidolla, esimerkiksi puuston hoitamisella. Yhteenveto Kasvatus- ja koulutuslautakunta kannattaa aloitetta ja toteaa, että toimiala edistää yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan kanssa varjopaikkoja puistorakennusten yhteyteen. Lautakunta esittää, että toimialat yhdessä kehittävät leikkipuistojen ja -paikkojen ulkotilojen varjopaikkojen kartoitusta ja seurantaa sekä, että kaupunkiympäristön toimiala jatkossa kiinnittää huomiota erityisesti päiväkotien ulkoilukäytössä olevien leikkipaikkojen varjopaikkojen toteutukseen. Lisäksi lautakunta pitää tärkeänä ilmastomuutoksen edetessä, että määrärahoja suunnataan myös leikkipuistojen ja leikkipaikkojen varjopaikkojen rakentamiseen. Varjopaikkojen rakentamista ja varjostavien puiden istuttamista tulee priorisoida ensisijaisesti alueille, joiden leikkipuistoissa ja -paikoilla on tällä hetkellä vähiten varjopaikkoja. Käsittely Vastaehdotus: Ozan Yanar: Esitämme kappaleen 6 jälkeen kirjattavaksi seuraavaa ehdotusta: "Varjopaikkojen rakentamista ja varjostavien puiden istuttamista tulee priorisoida ensisijaisesti alueille, joiden leikkipuistoissa ja -paikoilla on tällä hetkellä vähiten varjopaikkoja." Kannattaja: Johanna Laisaari Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi Ozan Yanarin vastaehdotuksen yksimielisesti. 26.11.2024 Pöydälle Esittelijä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)