Kaupunginvaltuusto · 21.5.2025

Valtuutettu Atte Kalevan aloite hiilijalanjäljen raja-arvon ottamiseksi käyttöön esirakentamisen vähähiilisyyden ohjaamisessa

  • Esittelijä: Kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Keskustelu

5 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)

Valtuutettu Atte Kaleva Olen vähän siinä hämmästynyt siitä, että periaatteessahan tämä on hyvä asia. Tulkitsen tällaista aloitevastausta, että siellä katsottiin,…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Kiitos kaupunginhallitukselle tästä aloitevastauksesta. Kiitos myös kaupunkiympäristölautakunnalle.

Olen vähän siinä hämmästynyt siitä, että periaatteessahan tämä on hyvä asia. Tulkitsen tällaista aloitevastausta, että siellä katsottiin, että tämä olisi hyvä, mutta sitten katsottiin, että tämä olisi mahdoton tehdä. Eli ei voitaisi laskea tätä esirakentamista eli maanalaisen infran rakentamisen vähähiilisyyttä etukäteen, koska ei tiedetä, mitä sieltä maan alta paljastuu. Tämä on mun mielestä vähän ontuva selitys, koska kyllähän me nyt kuitenkin aika hyvin tiedetään, minkälaiset ne rakennusolosuhteet siellä ovat. Se ei ole hassua, että me kiinnitämme huomiota sen maanpäällisen rakentamisen vähähiilisyyteen. Sehän on ihan hyvä asia, ja Helsinki on tekemässä aika isojakin toimia tämän vähähiilisyyden eteen muun muassa se, että lopetetaan kivihiilen poltto. Sehän on valtava juttu.

Sitten kuitenkin rakennuksissa tähän maanalaiseen ja esirakentamiseen me ei lasketa näitä sen takia, että niitä muka ei voitaisi jotenkin tietää etukäteen. Kyllähän nyt aika tarkasti kuitenkin, niin kuin sanoin, tunnetaan nämä olosuhteet täällä ja myös se maanalainen voidaan selvittää, minkä tyyppistä maata siellä on ja miten paljon se tarvitsee, jotta voitaisiin ohjata sitä rakentamista sellaisille alueille ensisijaisesti, joissa tämä vähähiilisyys olisi helpompi toteuttaa. Mun mielestä taseeseen pitäisi kuulua myös tämä, että tähän esirakentamiseen otettaisiin sopiva raja-arvo. Ei sen tarvitse olla tietenkään sellainen, että se estäisi rakentamista, mutta se, että se ohjaisi sitä sinne vähähiilisyyden suuntaan.

Nämä perusteet tässä vastauksessa, mä en ihan täysin nyt kyllä sitä voi ymmärtää, että miksi muka sitä ei voida tehdä, jos sitä ei voida täysin varmasti laskea etukäteen. Hiukan erikoista.

Kiitos.

Valtuutettu Otso Kivekäs · vastauspuheenvuoro Selvennän eroa rakentamisen näkökulmasta. Ydinkysymys ei ole niinkään se, kuinka tarkkaan voidaan tietää, vaan se, että siinä, missä talo…

Kiitos, puheenjohtaja.

Selvennän eroa rakentamisen näkökulmasta. Ydinkysymys ei ole niinkään se, kuinka tarkkaan voidaan tietää, vaan se, että siinä, missä talo on suunnilleen samanlainen kaikkialla ja kaikille asuinrakennuksille Helsingissä voidaan asettaa yhteinen raja-arvo, raja-arvot esirakentamiselle täytyisi olla tonttikohtaisia. Ja se on käytännössä hirvittävän paljon työläämpää. Sen sijaan tämä ajatus, mitä Kaleva nosti puheenvuorossaan, siitä, että me voimme arvioida aluetasolla, kuinka hiili-intensiivistä minnekin rakentaminen on, sitä voidaan tehdä ja tehdäänkin ja kannattaa tehdä. Mutta siitä ei saa samanlaista velvoittavaa raja-arvoa tonttikohtaisesti kuin meillä on asuinrakentamiseen itse talojen osalta, koska talot voidaan kaikkialla tehdä suunnilleen samaan tapaan, esirakentamista ei.

Valtuutettu Atte Kaleva · vastauspuheenvuoro Kiitos arvostamalleni valtuutettu Kivekkäälle tästä hänen selvennyksestä. Ymmärrän tämän totta kai, että se asia on juuri näin, että se…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Kiitos arvostamalleni valtuutettu Kivekkäälle tästä hänen selvennyksestä. Ymmärrän tämän totta kai, että se asia on juuri näin, että se maanpäällinen osuus voidaan selkeämmin, kun se on kuitenkin universaali lähes kaikkialla. Mutta tässä olisi nimenomaan tarkoitus se, että jos sitä voidaan selvittää ja niin kuin selvitetäänkin jossain määrin, mutta sehän ei ole sillä tavoin ohjaava kuin sen pitäisi olla. Sitä tällä aloitteellani yritin saada aikaan, että se myös ohjaisi sitä rakentamista niissä määrin kuin nyt on järkevää ohjata sinne alueille, missä se voitaisiin tehdä vähähiilisemmin.

Se minua ihmetyttää tässä, kun Helsingissä käännetään pieniäkin kiviä jokaista kiveä, että saataisiin tätä vähähiilisyyttä edistettyä, mutta tässä kohtaa sitä ei tehdä. Se ihmetyttää minua, että minkä takia ei. On epäkonsistenttia tämä kaupungin toiminta tässä. Sitä haluaisin kysyä, että mistä tämä johtuu. Kiitos.

Apulaispormestari Anni Sinnemäki Ensinnäkin kiitos valtuutettu Kalevalle hyvästä aloitteesta. Ajattelen itse, että myös kaupunkiympäristölautakunnassa tämä aloite antoi…

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Ensinnäkin kiitos valtuutettu Kalevalle hyvästä aloitteesta.

Ajattelen itse, että myös kaupunkiympäristölautakunnassa tämä aloite antoi meille hyvän mahdollisuuden käydä läpi sitä, millä kaikilla tavoilla, millä metodeilla ja minkälaista työtä toimialalla tehdään sen esirakentamisen päästöjen laskemiseksi. Ehkä sen haluaisin vielä alleviivata, että tässä vastauksessa ei suinkaan lähdetä siitä, etteikö sitä esirakentamisen päästöä voisi itse asiassa kaikilla sijainneilla vähentää ja tätä työtä nimenomaan tehdään Helsingissä.

Mutta se yksi yhteinen raja-arvo pitäisi ehkä asettaa jollekin sellaiselle tasolle, että se ei kaikkialla olisikaan ohjaava. Koska jossain, missä esirakentamisen päästökuorma ei ole kovin korkea kaupungin mittakaavassa, kuitenkin niissäkin paikoissa kannattaa tehdä vähähiilisiä ratkaisuja esirakentamisen osalta. Lisäksi tähän tietenkin liittyy se, että kun meillä on maankäytön suunnittelussa niin monenlaisia kysymyksiä, että joissain kohdissa, missä on tehty vertailua nimenomaan esirakentamisen päästöistä, voi sanoa, että ne ovat juuri metsäiset ja kallioiset alueet, joissa esirakentamisen hiilijalanjälki olisi matala. Sitten taas on ollut luontoarvoihin liittyviä syitä, että juuri näille alueille ei ole haluttu ohjata erityisen paljon rakentamista.

Ehkä sen haluaisin tässä vielä todeta, että Helsinkihän on ollut erittäin aktiivinen ja monella tavalla edelläkävijä ja myös tässä valtakunnallisessa laskennassa ollut yksi niistä aktiivisista toimijoista, jotka ovat vieneet eteenpäin sitä esirakentamisen päästövähennystyötä, joka on äärimmäisen tärkeää, koska esirakentamisen päästöthän voivat olla joissain tapauksissa suuremmat kuin itse sen rakennuksen rakentamisen päästöt. Sen takia tämä on erittäin tärkeä aihealue.

Ajattelen itse, että Malmin lentokentän ystävät ovat olleet tässä kova ja hyvä kirittäjä, koska itse asiassa ensimmäinen tavoitetaso päästöjen laskulle on asetettu nimenomaan Malmin alueelle, jossa se päästötavoite on asetettu niin, että kun on ensin tehty ensimmäinen arvio esirakentamisen päästöistä, sen jälkeen olemme asettaneet tavoitteeksi sen, että toteutuneiden päästöjen pitää olla vähintään puolet vähemmän kuin se ensimmäinen arvio. Ja nyt näyttää siltä, että tullaan varmasti pääsemään huomattavasti alemmaksi.

Tämä kehitystyö sitten tietenkin näkyy kaikkialla muualla. Helsinki on ainoa ja ensimmäinen kaupunki Suomessa, joka on kieltänyt kalkkisementin käytön kokonaan. Tässä kehitystyössä on palattu uudelleen siihen, että käytetään aktiivisemmin puupaaluja siellä, missä se on mahdollista. Yhteistyössä Aaltoyliopiston kanssa selvitetään myös perustamiseen muita sideaineita kuin, joita perinteisesti on käytetty. Ja itse asiassa voi olla mahdollista löytää tulevaisuudessa sellaisia perustamismenetelmiä, jotka ovatkin hiilinieluja, eivätkä enää päästölähteitä. Eli voi kyllä sanoa, että Helsinki tekee aktiivista vähentämistyötä, mutta tämä vastaus on sanonut sen, että yksi raja-arvo ei ehkä vielä ratkaisisi tätä.

Ajattelen myös itse, että seuraavan valtuuston ilmastotoimissa esirakentamisen päästöjen pitää olla hyvin isossa roolissa. Varmasti sinne löydetään mahdollisimman tiukka, mutta kuitenkin erilaiset olosuhteet huomioon ottava tapa työskennellä tämän päästövähennyssektorin parissa.

Kiitos.

Valtuutettu Atte Kaleva Kiitos, arvoisa apulaispormestari Sinnemäki tästä asiantuntevasta ja kattavasta vastauksesta. Varmasti näin juuri on, niin kuin sanottiin…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Kiitos, arvoisa apulaispormestari Sinnemäki tästä asiantuntevasta ja kattavasta vastauksesta. Varmasti näin juuri on, niin kuin sanottiin tässä, että se on. Hyvä, että tätä työtä tehdään, että esirakentamisen päästöjä kaikilla alueilla vähennetään. Onhan se niinkin, että eihän se rakentaminen voi ohjautua pelkästään esirakentamisen luvun perusteella, vaan on muitakin. Esimerkiksi luontoarvoja ja muitakin arvoja.

En tee tästä palautusehdotusta enkä pontta enkä mitään. Hyväksyn tämän vastauksen, vaikka edelleen tietynlainen inkonsistentti tuulahdus tässä leijailee kieltämättä, mutta tällä nyt mennään. Tämä kyllä vahvistaa myös osaltaan sitä, mistä olen täällä aikaisemminkin sanonut, että valtuustoaloitteilla minun tietääkseni ei kukaan muu kuin suuresti arvostamani valtuutettu Arhinmäki ole saanut tuloksia aikaan ja hänelläkin tuli vain kerran puolessatoista vuodessa mitään siitä eteenpäin. Kyllä se vähän sellaista täällä näyttää tämä olevan, mutta teinpä nyt kuitenkin tämän. Jos se kiritti toimialalla jonkinlaista keskustelua, nosti tätä vähänkään esiin, niin onhan se hyvä jo silloin. Täytyy olla sitten tyytyväinen siihen.

Kiitoksia apulaispormestarille ja koko toimialalle tästä.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Atte Kaleva ja 26 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että hiilijalanjälki otetaan käyttöön esirakentamisen vähähiilisyyden ohjaamisen välineenä Helsingissä, ja että esirakentamisen hiilijalanjäljelle asetetaan riittävän kunnianhimoinen raja-arvo. Rakennuksen elinkaaren hiilijalanjäljen raja-arvo on otettu käyttöön asuinkerrostalojen rakentamisessa Helsingin kaupungilla, ja raja-arvoa käytetään vaatimuksena uusimmissa asemakaavoissa ja niiden pohjalta haetuissa rakennusluvissa. Raja-arvo ei kuitenkaan koske rakennusten pohjarakentamista, eikä myöskään tonttien pohjarakenteita tai alueellisia esirakentamisena tehtyjä pohjanvahvistuksia. Rakennusten hiilijalanjäljen laskennassa noudatetaan ympäristöministeriön ohjausta, joka ei huomioi pohja- tai esirakentamisen päästöjä. Esirakentaminen käsitteenä sisältää laajan valikoiman alueen rakennettavuutta parantavia toimenpiteitä eli muun muassa pehmeän pohjamaan vahvistamista, ruoppauksia, kaivuja, louhintaa, täyttöjä, rakenteiden purkamista, johtosiirtoja sekä pilaantuneiden maiden puhdistamista (Kaivumaiden, kiviaineksen ja purkumateriaalien hyödyntämisen periaatteet maarakentamisessa, 23.8.2019, Helsingin kaupunki). Pohjarakentaminen sekä rakennusten että pohjanvahvistusten ja esirakentamisen osalta poikkeaa rakennuksen rungon rakentamisesta siinä, että vasta edellä mainittujen rakennustöiden yhteydessä selviää pohjarakennustöiden laajuus ja toteutuneet pohjarakenteet. Jokainen tontti ja alue on pohjaolosuhteiltaan uniikki, ja kahden muuten täsmälleen samanlaisen rakennuksen pohjarakenteet poikkeavat aina toisistaan. Tutkimuksilla ei voida etukäteen selvittää täydellisen tarkasti pohjaolosuhteita etukäteen. Hiilijalanjäljen yleisten raja-arvojen asettaminen esirakentamistoimenpiteille talonrakentamisen hiilijalanjälkiraja-arvon mallin mukaisesti on siten epätarkoituksenmukaista, ja alalla on kansainvälisestikin todettu, ettei kaiken kattavaa ja mielekästä raja-arvoa ole mahdollista asettaa. Kaupunki ohjaa kuitenkin esirakentamisen vähähiilisyyttä pohjanvahvistusten osalta aktiivisesti muilla tavoin. Esimerkiksi Hiilineutraali Helsinki -päästövähennysohjelmassa on toimenpiteenä puolittaa Malminkentän esirakentamisen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Konkreettisina toimenpiteinä HNH30-ohjelmassa esitetyn Malminkentän esirakentamisen päästöjen puolittamistoimenpiteen osalta Malminkentällä on tehty ja suunnitellaan koerakentamista, jonka avulla voidaan varsinaista esi- ja pohjarakentamista varten tutkia soveltuvia vähähiilisiä pohjanvahvistusmenetelmiä, määritellä soveltuvimmat uusiopohjaiset, vähäpäästöiset sideaineet, optimoida sideainemääriä, optimoida paalujen rasitusluokkia ja ainevahvuuksia ylimitoituksen välttämiseksi sekä selvittää stabiloitujen kaivumassojen hyödyntämismahdollisuuksia alueella. Malminkentän koerakennekokonaisuuteen kuuluu koestabilointeja kymmenellä vaihtoehtoisella, vähäpäästöisellä sideaineella tai sideaineseoksella, pystyojitettu ja maanvarainen koekenttä sekä puupaalutettu ja puupaalupohjanvahvistettu koekenttä. Kaikkia koerakenteita tutkitaan ja monitoroidaan. Kaikkia Malminkentältä saatuja tuloksia hyödynnetään koko kaupungissa esi- ja pohjarakentamisen vähähiilisyyden ohjaamisessa. Lisäksi HNH30-ohjelmaan vuonna 2024 tuotuna toimenpiteenä on kalkkisementistä luopuminen pohjanvahvistuksissa koko kaupungissa. Vähähiilisyyden lisäksi tutkitaan mahdollisuuksia varastoida hiiltä pysyvästi maaperään eli hiilinegatiivista pohjanvahvistusta. Hiilen sitominen maaperään voidaan tehdä esimerkiksi käyttämällä puupaaluja pohjanvahvistuksena korvaamassa muita paalutyyppejä tai pilaristabilointia. Joitakin puupaalukohteita on jo toteutettu ja useita suunnitellaan. Sen sijaan rakennusten perustuksissa puupaalujen käyttö vaatii erityistä harkintaa. Aalto-yliopiston DeMiCo-tutkimushakkeessa, jossa kaupunki on mukana, tutkitaan biohiilen käyttämistä osana stabiloinnin sideaineseoksia, ja ensimmäisiä lupaavia tuloksia on jo saatu: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2214391224001910(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) Vähähiilisyyden edistämiseksi esirakennussuunnittelun ohjauksessa kaupunkiympäristön toimialan geotekniset asiantuntijat noudattavat mallia, jossa pohjanvahvistusmenetelmien soveltuvuutta tarkastellaan päästöperusteisesti. Ensisijaisesti tutkitaan puupaalujen käytön mahdollisuus pohjanvahvistusmenetelmänä, toissijaisesti tarkastellaan muiden vähäpäästöisten pohjanvahvistusmenetelmien soveltuvuus vaadittavaan laatutasoon nähden (esikuormitus, pystyojitus, kevennys), jonka jälkeen kyseeseen voi tulla stabilointi vähähiilisillä sideaineilla tai viimesijaisesti paalutus. Mallia ollaan kaupunkiympäristön toimialan pohjarakennus-tiimin toimintasuunnitelman mukaisesti kehittämässä edelleen vuoden 2025 aikana selvittämällä ja ohjeistamalla tarkemmin puupaalujen ja pystyojituksen käyttöä pohjanvahvistuksissa. Vähähiilisten menetelmien ohella suuri vaikutus on myös sillä, että jo maankäytön suunnitteluvaiheessa maankäytön eri muodot, sijainnit ja laatutasot määritellään ottaen huomioon alueen geotekniset reunaehdot ja pohjarakentamisen vähähiilisyys. Pohjarakentamisen asiantuntijan osallistuminen kaavahankkeisiin on edellytys esirakentamisen vähähiilisyydelle. Asiasta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan lausunto. Esitys on lausunnon mukainen. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 12.05.2025 § 306

Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Kaupunkiympäristölautakunta 08.04.2025 § 203

Lausunto Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Aloitteessa esitetään, että hiilijalanjälki otetaan käyttöön esirakentamisen vähähiilisyyden ohjaamisen välineenä Helsingissä, ja että esirakentamisen hiilijalanjäljelle asetetaan riittävän kunnianhimoinen raja-arvo. Rakennuksen elinkaaren hiilijalanjäljen raja-arvo on otettu käyttöön asuinkerrostalojen rakentamisessa Helsingin kaupungilla, ja raja-arvoa käytetään vaatimuksena uusimmissa asemakaavoissa ja niiden pohjalta haetuissa rakennusluvissa. Raja-arvo ei kuitenkaan koske rakennusten pohjarakentamista eikä myöskään tonttien pohjarakenteita tai alueellisia esirakentamisena tehtyjä pohjanvahvistuksia. Rakennusten hiilijalanjäljen laskennassa noudatetaan ympäristöministeriön ohjausta, joka ei huomioi pohja- tai esirakentamisen päästöjä. Esirakentaminen käsitteenä sisältää laajan valikoiman alueen rakennettavuutta parantavia toimenpiteitä eli mm. pehmeän pohjamaan vahvistamista, ruoppauksia, kaivuja, louhintaa, täyttöjä, rakenteiden purkamista, johtosiirtoja sekä pilaantuneiden maiden puhdistamista (Kaivumaiden, kiviaineksen ja purkumateriaalien hyödyntämisen periaatteet maarakentamisessa, 23.8.2019, Helsingin kaupunki). Pohjarakentaminen – sekä rakennusten että pohjanvahvistusten ja esirakentamisen osalta – poikkeaa rakennuksen rungon rakentamisesta siinä, että vasta edellä mainittujen rakennustöiden yhteydessä selviää pohjarakennustöiden laajuus ja toteutuneet pohjarakenteet. Jokainen tontti ja alue on pohjaolosuhteiltaan uniikki, ja kahden muuten täsmälleen samanlaisen rakennuksen pohjarakenteet poikkeavat aina toisistaan. Tutkimuksilla ei voida etukäteen selvittää täydellisen tarkasti pohjaolosuhteita etukäteen. Hiilijalanjäljen yleisten raja-arvojen asettaminen esirakentamistoimenpiteille talonrakentamisen hiilijalanjälkiraja-arvon mallin mukaisesti on siten epätarkoituksenmukaista, ja alalla on kansainvälisestikin todettu, ettei kaiken kattavaa ja mielekästä raja-arvoa ole mahdollista asettaa. Helsingin kaupungilla kuitenkin ohjataan esirakentamisen vähähiilisyyttä pohjanvahvistusten osalta aktiivisesti muilla tavoin. Hiilineutraali Helsinki -päästövähennysohjelmassa on toimenpiteenä puolittaa Malminkentän esirakentamisen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Konkreettisina toimenpiteinä HNH30-ohjelmassa esitetyn Malminkentän esirakentamisen päästöjen puolittamistoimenpiteen osalta Malminkentällä on tehty ja suunnitellaan koerakentamista, jonka avulla voidaan varsinaista esi- ja pohjarakentamista varten tutkia soveltuvia vähähiilisiä pohjanvahvistusmenetelmiä, määritellä soveltuvimmat uusiopohjaiset, vähäpäästöiset sideaineet, optimoida sideainemääriä, optimoida paalujen rasitusluokkia ja ainevahvuuksia ylimitoituksen välttämiseksi sekä selvittää stabiloitujen kaivumassojen hyödyntämismahdollisuuksia alueella. Malminkentän koerakennekokonaisuuteen kuuluu koestabilointeja 10 vaihtoehtoisella, vähäpäästöisellä sideaineella tai sideaineseoksella, pystyojitettu ja maanvarainen koekenttä sekä puupaalutettu ja puupaalupohjanvahvistettu koekenttä. Kaikkia koerakenteita tutkitaan ja monitoroidaan. Kaikkia Malminkentältä saatuja tuloksia hyödynnetään koko kaupungissa esi- ja pohjarakentamisen vähähiilisyyden ohjaamisessa. Lisäksi HNH30-ohjelmaan vuonna 2024 tuotuna toimenpiteenä on kalkkisementistä luopuminen pohjanvahvistuksissa koko kaupungissa. Vähähiilisyyden lisäksi tutkitaan mahdollisuuksia varastoida hiiltä pysyvästi maaperään eli hiilinegatiivista pohjanvahvistusta. Hiilen sitominen maaperään voidaan tehdä esimerkiksi käyttämällä puupaaluja pohjanvahvistuksena korvaamassa muita paalutyyppejä tai pilaristabilointia. Joitakin puupaalukohteita on jo toteutettu ja useita suunnitellaan. Sen sijaan rakennusten perustuksissa puupaalujen käyttö vaatii erityistä harkintaa. Aalto-yliopiston DeMiCo-tutkimushakkeessa, jossa Helsingin kaupunki on mukana, tutkitaan biohiilen käyttämistä osana stabiloinnin sideaineseoksia, ja ensimmäisiä lupaavia tuloksia on jo saatu https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2214391224001910(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) Vähähiilisyyden edistämiseksi esirakennussuunnittelun ohjauksessa toimialan geotekniset asiantuntijat noudattavat mallia, jossa pohjanvahvistusmenetelmien soveltuvuutta tarkastellaan päästöperusteisesti. Ensisijaisesti tutkitaan puupaalujen käytön mahdollisuus pohjanvahvistusmenetelmänä, toissijaisesti tarkastellaan muiden vähäpäästöisten pohjanvahvistusmenetelmien soveltuvuus vaadittavaan laatutasoon nähden (esikuormitus, pystyojitus, kevennys), jonka jälkeen kyseeseen voi tulla stabilointi vähähiilisillä sideaineilla tai viimesijaisesti paalutus. Mallia ollaan kaupunkiympäristön toimialan pohjarakennus-tiimin toimintasuunnitelman mukaisesti kehittämässä edelleen vuoden 2025 aikana selvittämällä ja ohjeistamalla tarkemmin puupaalujen ja pystyojituksen käyttöä pohjanvahvistuksissa. Vähähiilisten menetelmien ohella suuri vaikutus on myös sillä, että jo maankäytön suunnitteluvaiheessa maankäytön eri muodot, sijainnit ja laatutasot määritellään ottaen huomioon alueen geotekniset reunaehdot ja pohjarakentamisen vähähiilisyys. Pohjarakentamisen asiantuntijan osallistuminen kaavahankkeisiin on edellytys esirakentamisen vähähiilisyydelle. 01.04.2025 Pöydälle 25.03.2025 Pöydälle Esittelijä vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja Hanna Helaste

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)