Kaupunginvaltuusto · 7.5.2025

Valtuutettu Mari Holopaisen aloite nuorille suunnatun toiminnan käynnistämisestä Kalasatamaan

  • Esittelijä: Kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Keskustelu

4 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)

Valtuutettu Mari Holopainen On erittäin tärkeätä, että myös nuorten palveluissa on kiinnitetty huomiota siihen, missä nuorten määrä kasvaa hyvin nopeasti. Tämä…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.

On erittäin tärkeätä, että myös nuorten palveluissa on kiinnitetty huomiota siihen, missä nuorten määrä kasvaa hyvin nopeasti. Tämä tilannehan on ollut käsillä jo pitkään Kalasataman alueella, joka on yksi nopeimmin Helsingissä kasvavista alueista ja nimenomaan myös lasten ja nuorten osalta. Paljon palautetta ollaan saatu siitä, että lapsilla ja nuorilla ei ole riittävästi tekemistä ja aluehan on hyvin tiiviisti rakennettu. Alun perin kaupunki ei sinne ollut myöskään esimerkiksi kirjastoa suunnitellut, vaan sen piti riittää, että kirjasto on Vallilassa. Nyt onneksi olemme saaneet kirjaston Kalasatamaan, mutta nuorten palvelut edelleen puuttuvat. Niitä on tulossa, mutta usean vuoden päästä, ja kun ajatellaan nuoria, jotka tietysti kerran ovat vain nuoria, tämä ei tietenkään riitä sellaisella alueella etenkään, jossa nuorten määrä todellakin on aivan merkittävä. Myöskin toimiala on sen todennut, että palveluita tarvitaan. Nythän ollaan saatu lupauksia siitä, että on enemmän nuorisotyöntekijöitä. Ei ole mikään tarkoitus eikä tavoite, että Helsingissä nuoret joutuvat hengailemaan kauppakeskuksissa. Siitä usein aiheutuu erilaisia lieveilmiöitä myös osalle nuorista, jos mitään mielekästä tekemistä ei ole. Joten toivottavasti myös tulevassa kaupunkistrategiassa saadaan hyvät linjaukset siitä, että nuorten tiloja on riittävästi. Se on edullista matalan kynnyksen toimintaa, joka myös todellakin parhaimmillaan ehkäisee monenlaisia ongelmia ja niiden syntymistä ylipäätään. On tosi hienoa käydä Helsingin nuorisotaloissa, joita valitettavan vähän Helsingissä on, mutta niissä on upeaa toimintaa ja lapset pystyvät harrastamaan musiikkia, leipomista, liikuntaa ja monenlaista.

Kalasataman osalta on tosi hyvä, että lautakunnassa saitte tehtyä muutoksia tähän vastaukseen siltä osin, että tiloja ja toiminta täytyy saada sinne mahdollisimman pikaisesti. Sinänsähän Kalastamassa ei ole pulaa erilaisista väliaikaisista tiloista, joissa voitaisiin toimintaa järjestää enemmän. On myöskin olemassa tämä tila, jota käytetään monenlaiseen toimintaan kauppakeskuksessa. Tämä kalastamalaisten olohuone, mutta se kyllä vaatisi vielä lisää toimintaa, joka todella olisi nuorille osoitettu. Sitten tietysti on ne kirjaston tilat, joka on yksi mahdollisuus varata enemmän nuorille tapahtuvaa toimintaa sieltä. Mutta myöskin on edelleen useita muitakin tiloja käytettävissä. Nyt vaan tarvitaan ratkaisuja ja totta kai myös tulevalta valtuustolta päätöksiä sen osalta, että nuorten tiloille myöskin varataan rahoitusta, jota me todellakin tarvitaan niin Kalastamassa kuin monella muullakin Helsingin alueella.

Valtuutettu Nina Miettinen Kuten tässä valtuutettu Holopainenkin totesi, niin tällä hetkellä monella alueella asukkaat tunnistavat, ettei nuorille ole tarpeeksi…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.

Kuten tässä valtuutettu Holopainenkin totesi, niin tällä hetkellä monella alueella asukkaat tunnistavat, ettei nuorille ole tarpeeksi maksutonta tekemistä koulupäivän jälkeen. Nuoret itsekin toivovat lisää tiloja, joissa voisi luvallisesti oleilla, tehdä ja harrastaa yhdessä kavereiden kanssa. Uusia nuorisotiloja on suunnitteilla, mutta ei kuitenkaan kaikkialle, ja sinnekin, missä suunnitelmat etenevät, toteutumisessa kestää vielä vuosia. Nuorten elämässä nämä vuodet saattavat olla heidän koko nuoruutensa, joten asia on tärkeä.

Kalasataman lisäksi tästä kertoo just viime viikolla kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa meidän käsittelemä nuorten aloite, jossa toivottiin nuorisotilaa Puotilan Vartiokylän alueelle. Sieltäkin lähimpiin nuorisotiloihin on nuorten mukaan liian pitkä matka. Sillä alueella pyöri OmaStadi-rahoituksella nuorten olohuonetoimintaa kahtena edellisenä vuonna, mutta sitten rahoituksen päätyttyä tätä toimintaa ei enää jatkettu. Tätä olkkaritoimintaa voisi järjestää esimerkiksi koulun tiloissa nuoriso-ohjaajien ja eri toimijoiden välisenä yhteistyönä. Näkisin, että esimerkiksi Kalasatamassakin tämäntyyppinen toiminta voisi olla ihan hyvä juttu muutaman vuoden ajan ennen kuin nuorisotila on tulossa.

Siksi mä olen tehnyt talousarvioaloitteen, jossa ehdotetaan tätä nuorten olkkaritoiminnan jatkamista ja laajentamista alueilla, joissa ei ole omaa nuorisotilaa, sitä ei ole suunnitteilla tai sellainen on suunniteltu vasta monen vuoden päähän. Mä ajattelen, että tämä olisi tärkeä nuorisopalvelujen verkostoa täydentävä, melko kevyesti mielekästä toimintaa nuorille tuottava lisä. Jos jollain on vielä tässä vaiheessa iltaa laitteet auki, toivonkin tälle aloitteelle vielä muutaman allekirjoituksen.

Kiitos.

Valtuutettu Johanna Nuorteva On äärimmäisen tärkeää, että nuorille on tarjolla enemmän hengailutilaa, ohjattua tilaa, tiloja, joihin voi mennä pelailemaan bilistä tai…

Kiitos valtuutettu Holopaiselle tästä aloitteesta.

On äärimmäisen tärkeää, että nuorille on tarjolla enemmän hengailutilaa, ohjattua tilaa, tiloja, joihin voi mennä pelailemaan bilistä tai monesti ehkä pelaamaan pleikkaa tai milloin mitäkin hengailua ja tietenkin se, että on koulutettuja nuorisotyöntekijöitä myös lähellä ja ohjaamassa sitä toimintaa tai henkilöitä, jotka ovat jututtamassa nuoria.

Nuorille oma alue on tärkeä. Meille aikuisille vartin kaupunki voi tarkoittaa sitä, että vartin bussi- tai ratikkamatka on siedettävä. Nuorille se tarkoittaa sitä, että se on vartin kävelymatka. Meidän on tärkeää muistaa, että vartin kaupunki on suunniteltava myös lapsille ja nuorille heidän omilla ehdoillaan. Matkan lisäksi tärkeää on se, että nuorisotalo on oman yläasteen, oman koulupiirin tuntumassa. Nuorten reviirit ja alueet ovat ihan erilaisia kuin meidän aikuisten. Meille voi tuntua, että on helppo siirtyä jonkun toisen alueen nutalle ja onhan siellä niitä palveluita. Se ei ole todellinen vaihtoehto nuorille. Nuorilla nuta on tarjolla silloin, jos se on tarjolla lähellä sitä omaa koulua. Tämä on semmoinen, mikä meidän täytyy kyllä mun mielestä nyt jatkossa meidän palveluiden suunnittelussa, investoinneissa ja kehittämisessä paljon paremmin muistaa. Me ei voida suunnitella lasten ja nuorten palveluita meidän aikuisten näkökulmista, vaan nuorten näkökulmista, lähtökohdista ja toimintatavoista käsin.

Kiitos.

Valtuutettu Terhi Peltokorpi · vastauspuheenvuoro Valtuutettu Nuorteva nosti tässä puheenvuorossa erittäin tärkeitä asioita esille. Mä lisäisin tähän vielä, että osalla nuorista myös ei ole…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.

Valtuutettu Nuorteva nosti tässä puheenvuorossa erittäin tärkeitä asioita esille. Mä lisäisin tähän vielä, että osalla nuorista myös ei ole rahaa välttämättä lähteä kulkemaan mihinkään kovin kauas tai ei ole pyörää tai välinettä, millä kulkea. Se etäisyys on sillä tavalla myös osalle rajoittava tekijä, ja osalla myös vanhemmat osin ihan aiheellisestikin saattaa rajoittaa sitä kulkemista eri puolilla kaupunkia. Toki sitten meillä on niitä lapsia ja nuoria, jotka kulkevat liputta ja kulkevat missä tahansa ilman lupaa niin sanotusti. Mutta heillekin olisi tosi hyvä, jos olisi lähellä se paikka, jossa turvallisesti voidaan viettää turvallisten aikuisten kanssa aikaa.

Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelupöytäkirja on yleiskielinen litteraatti kaupunginvaltuuston kokouksessa käydystä keskustelusta. Keskustelupöytäkirja on litteroitu videoidusta kaupunginvaltuuston kokoustallenteesta.

Keskustelupöytäkirjaan ei litteroida kaupunginvaltuuston puheenjohtajan puheenvuoroja. Kaupunginvaltuuston pöytäkirja löytyy Helsingin kaupungin verkkosivuilta paatokset.hel.fi. Diskussionsprotokollet över Helsingfors stadsfullmäktiges sammanträde är en allmänspråklig transkription av diskussionen som förts vid sammanträdet. Diskussionsprotokollet har transkriberats ur videoinspelningen av stadsfullmäktiges sammanträde.

Stadsfullmäktiges ordförandes anföranden transkriberas inte i diskussionsprotokollet. Stadsfullmäktiges protokoll finns på Helsingfors stads webbplats paatokset.hel.fi/sv.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Mari Holopainen ja 26 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin nuorille suunnatun toiminnan ja väliaikaisen tilan järjestämiseksi Kalasatamaan jo ennen suunnitellun nuorisotilan valmistumista vuonna 2028. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on lausunnossaan todennut, että se pitää aloitetta tärkeänä ja ottaa sen huomioon toiminnan suunnittelussaan. Nuorisopalveluissa on tunnistettu tarve nuorisotyölle Kalasataman kasvavalla asuinalueella. Alueelle on tulossa nuorisotila vuonna 2028. Henkilöstöresursseja vahvistetaan vuonna 2025 Pasilan nuorisotyöyksikössä, jonka alueeseen Kalasatama kuuluu. Nuorisopalveluissa tunnistetaan tarve työlle jatkossakin ja selvitetään mahdollisuuksia aloittaa toimintaa alueen nuorille vuonna 2026. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää tärkeänä, että nuorille tarkoitettua toimintaa ja tiloja on saatavilla mahdollisimman pikaisesti. Toimialalla selvitetään, miten nuorille suunnattua toimintaa voidaan käynnistää ennen pysyvien tilojen valmistumista, esimerkiksi hyödyntämällä kauppakeskuksessa olevia tiloja tai alueen yhteiskäyttötiloja. Tällä hetkellä Kalasataman alueen nuorten käytettävissä ovat lähialueen nuorisotyön palvelut, kuten esimerkiksi avointa toimintaa tarjoavat Arabian nuorisotalo Arabianrannassa, Hertsin nuorisotila Herttoniemessä ja Oodin nuorisotila keskustassa. Erityistoimipaikkoina ovat teatteritoimintaan painottuva Narrin näyttämö ja kulttuuriseen toimintaan ja monenlaisiin tapahtumiin keskittyvä Tiivistämö Suvilahdessa. Myös jalkautuva nuorisotyö toimii Kalasataman alueella. Vastaus on kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunnon mukainen. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 28.04.2025 § 254

Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. 14.04.2025 Pöydälle 11.03.2025 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25.03.2025 § 36

Lausunto Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää valtuustoaloitetta nuorille suunnatun toiminnan käynnistämisestä Kalasatamaan tärkeänä ja ottaa sen huomioon toiminnan suunnittelussaan. Toimialan nuorisopalvelukokonaisuudessa on tunnistettu tarve nuorisotyölle Kalasataman kasvavalla asuinalueella. Alueelle on tulossa nuorisotila vuonna 2028. Lisäksi henkilöstöresursseja vahvistetaan vuonna 2025 Pasilan nuorisotyöyksikössä, jonka alueeseen Kalasatama kuuluu. Nuorisopalvelukokonaisuudessa tunnistetaan tarve työlle jatkossakin ja selvitetään mahdollisuuksia aloittaa toimintaa alueen nuorille vuonna 2026. Lautakunta pitää tärkeänä, että nuorille suunnattua toimintaa ja sille osoitettuja tiloja on saatavilla mahdollisimman pikaisesti. Toiminnan suunnittelussa selvitetään, miten nuorille suunnattua toimintaa voidaan käynnistää ennen pysyvien tilojen valmistumista, esimerkiksi hyödyntämällä kauppakeskuksessa olevia tiloja tai alueen yhteiskäyttötiloja Tällä hetkellä Kalasataman alueen nuorten käytettävissä ovat lähialueen nuorisotyön palvelut, kuten esimerkiksi avointa toimintaa tarjoavat Arabian nuorisotalo Arabianrannassa, Hertsin nuorisotila Herttoniemessä ja Oodin nuorisotila keskustassa sekä erityistoimipaikkoina teatteritoimintaan painottuva Narrin näyttämö ja kulttuuriseen toimintaan ja monenlaisiin tapahtumiin keskittyvä Tiivistämö Suvilahdessa. Lisäksi jalkautuva nuorisotyö on mukana Kalasataman alueella tehtävässä työssä. Myös muut kaupungin nuorisotyön palvelut ovat alueen nuorten käytettävissä. Käsittely Vastaehdotus: Lukas Korpelainen: 3. momentin jälkeen uusi momentti: “Lautakunta pitää tärkeänä, että nuorille suunnattua toimintaa ja sille osoitettuja tiloja on saatavilla mahdollisimman pikaisesti. Toiminnan suunnittelussa selvitetään, miten nuorille suunnattua toimintaa voidaan käynnistää ennen pysyvien tilojen valmistumista, esimerkiksi hyödyntämällä kauppakeskuksessa olevia tiloja tai alueen yhteiskäyttötiloja.” Kannattaja: Sami Muttilainen Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Lukas Korpelaisen vastaehdotuksen yksimielisesti. 11.03.2025 Pöydälle Esittelijä nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)