Kaupunginhallitus · 19.10.2026
V 4.11.2026, Valtuutettu Natalia Kallion aloite sateenkaarityöpajojen vakiinnuttamisesta Helsingin kouluihin
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Natalia Kallio ja 24 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinki vuosina 2022-2023 OmaStadin rahoituksella toteutettuja sateenkaarityöpajoja vakinaistettaisiin osaksi koulujen toimintaa. Aloitteessa esitetään, että työpajojen yhteydessä aiheeseen liittyvää tiedotusta tarjottaisi myös opetus- ja kasvatushenkilöstölle sekä huoltajille. Vakinaistamisen tuloksena kaikki peruskoulun oppilaat kävisivät työpajassa vähintään kerran ja että työpajat toteutettaisi yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Aloite on liitteenä 1. Aloitteessa esitetään, että Helsinki vakiinnuttaa sateenkaarityöpajat osaksi peruskoulujen 6.-9.-luokkien opetusta tai muuta koulun toimintaa, niin, että jokainen 6.-9.-luokkalainen käy työpajan kerran peruskoulun aikana. varmistaa työpajojen toteutuminen yhdenvertaisesti kaikissa kouluissa toteuttaa työpajoja systemaattisesti yhteistyössä asiantuntevien kolmannen sektorin toimijoiden kanssa tarjoaa työpajojen yhteydessä tukea ja koulutusta myös koulun henkilöstölle sekä mahdollisuuksien mukaan huoltajille arvioi toiminnan vaikuttavuutta ja kehittää sitä saadun palautteen perusteella Tavoitteena on vahvistaa kaikkien nuorten kokemaa turvallisuutta, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta koulussa. Yhteenveto Kaupunginhallitus korostaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöaiheiden käsittelemisen tärkeyttä. Sateenkaarinuorten turvallisuuden edistäminen koulujen ja oppilaitosten arjessa on keskeinen osa yhdenvertaisuuden edistämiseen tähtäävää työtä. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöaiheiden käsittely on osa koulun opetusta ja opetussuunnitelman opetusta, ja koulut tekevät jo yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Näitä teemoja käsitellään kouluissa monin tavoin osana opetussuunnitelman mukaista opetusta. Teeman esillä pitäminen kouluissa korostuu erityisesti nyt, kun uusin kouluterveyskysely osoittaa, että sateenkaarinuorten kokema koulukiusaaminen, eli mm. syrjintä, häirintä ja väkivalta, on entisestään lisääntynyt. On tärkeää, että toimiala arvioi yhdessä koulun ammattilaisten, oppijoiden ja järjestöjen kanssa, miten sateenkaarinuorten turvallisuutta ja syrjimättömyyttä kouluissa voidaan vahvistaa, ja toimialalta vaaditaan aktiivista roolia, jotta koulut ovat turvallisia paikkoja myös sateenkaarinuorille. Yhtenä hyvänä keinona tässä tavoitteessa voidaan käyttää sateenkaarityöpajoja. Jokaisessa koulussa on lakisääteinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Opetus- ja kasvatushenkilöstölle on tarjolla monenlaisia kattavia materiaaleja sateenkaariaiheisen opetuksen tueksi. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on käytössä kiusaamiseen, häirintään ja väkivaltaan puuttumisen toimintamalli, jossa sateenkaarilapset ja -nuoret ovat huomioituina. Lisäksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuusaiheiden käsittelyyn on tarvittaessa tarjolla asiantuntijatukea. Perusopetuksen opetussuunnitelman mukainen opetus Perusopetuksen opetussuunnitelmassa käsitellään sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta osana useita oppisisältöjä. Yläasteikäisillä aiheita käsitellään osana terveystietoa, jossa perehdytään ihmisen seksuaaliseen kehitykseen ja sitä myötä seksuaalisuuden moninaisuuteen. Kaikki oppilaat opiskelevat näin sateenkaariteemoihin liittyviä asioita osana peruskoulun opintojaan. Halutessaan opettajat voivat käsitellä kyseisiä oppisisältöjä ja toteuttaa näihin liittyviä oppitunteja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa yhteistyössä. Myös ala-asteella sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta käsitellään osana opetusta esimerkiksi ympäristöopin sisällöissä. Teemat näkyvät muun muassa viidennellä luokalla osana ihmisenä kasvamisen sisältöjä ikäryhmälle soveltuvalla tavalla. Opetus- ja kasvatushenkilöstöllä on velvollisuus opettaa opetussuunnitelmassa määriteltyjä oppisisältöjä pedagogisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Opetushenkilöstöllä on pedagoginen vapaus toteuttaa opetusta parhaaksi katsomallaan tavalla. Näin ei olisi perusteltua määritellä keskitetysti, millä tavalla sateenkaari- tai muita teemoja kaikilla kouluilla käsitellään. Sateenkaarilasten ja -nuorten asioita otetaan huomioon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelussa Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla tehdään lakisääteistä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelua kolmella tasolla: koko toimialan tasolla, henkilöstön tasolla sekä paikallisesti, yksiköiden omana tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitteluna. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat yhdenvertaisuuslaissa erityisesti huomioituja, syrjinnän riskissä olevia väestöryhmiä, joita suunnitelmia tehdessä tulee huomioida. Sukupuolen ilmaisuun liittyvät teemat ovat keskeisiä myös tasa-arvolaissa. Kehitämme toimialan toimintaympäristöä yhdenvertaisemmaksi ja näin parannamme sateenkaarilapsille ja -nuorille merkityksellisiä asioita. Lakisääteisessä opiskeluhuoltosuunnitelmassa sateenkaarilapset ja –nuoret tunnistetaan erityisenä haavoittuvassa asemassa olevana, moninaisena ryhmänä. Pedagogiset materiaalit, puuttumisen toimintamalli ja asiantuntijatuki Opetus- ja kasvatushenkilöstön pedagogisessa portaalissa Opehuoneessa on henkilöstön käyttöön tarkoitettu sateenkaariaiheisiin liittyvä kattava materiaalipaketti. Helsingin omia materiaaleja on kehitetty yhteistyössä Setan kanssa. Lisäksi portaalissa on sateenkaariaiheista kattavat linkitykset esimerkiksi Amnestyn ja Setan tuottamiin muihin pedagogisiin materiaaleihin. Sateenkaarilapset ja -nuoret on huomioitu kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisyn toimintamallissa. Perusopetuksessa on käynnissä myös kaksivuotinen turvallisuuskulttuurin kehittämisen hanke, jossa koulun toimintoja kehitetään erityisesti syrjivän kiusaamisen näkökulmasta. Opettajat voivat halutessaan konsultoida asiantuntijaa. Sateenkaariaiheisiin liittyvää viestintää tehdään myös jatkuvasti ja siinä henkilöstöä kannustetaan käsittelemään teemoja opetuksessa. Asiasta on saatu kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto. Aloitevastaus perustuu lautakunnan lausuntoon. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 29.09.2026 § 403
HEL 2026-006880 T 00 00 03 Lausunto Kasvatus- ja koulutuslautakunnan antoi kaupunginhallitukselle lausunnon liitteenä olevasta valtuutettu Natalia Kallion aloitteesta sateenkaarityöpajojen vakiinnuttamisesta Helsingin kouluihin. Valtuutettu Natalia Kallion ja 24 valtuutetun allekirjoittamassa aloitteessa esitetään, että vuosina 2022-2023 OmaStadin rahoituksella toteutettuja sateenkaarityöpajoja vakinaistettaisiin osaksi koulujen toimintaa. Aloitteessa esitetään, että työpajojen yhteydessä aiheeseen liittyvää tiedotusta tarjottaisi myös opetus- ja kasvatushenkilöstölle sekä huoltajille. Vakinaistamisen tuloksena kaikki peruskoulun oppilaat kävisivät työpajassa vähintään kerran ja että työpajat toteutettaisi yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Yhteenveto Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää sateenkaariasioiden edistämistä hyvin tärkeänä. Sateenkaarinuorten turvallisuuden edistäminen koulujen ja oppilaitosten arjessa on keskeinen osa yhdenvertaisuuden edistämiseen tähtäävää työtä. Sateenkaariaiheiden käsittely on osa koulun opetusta ja opetussuunnitelman opetusta, ja koulut tekevät yhteistyötä myös kolmannen sektorin kanssa. Näitä teemoja käsitellään kouluissa monin tavoin osana opetussuunnitelman mukaista opetusta. Teeman esillä pitäminen kouluissa korostuu erityisesti nyt kun uusin kouluterveyskysely osoittaa, että sateenkaarinuorten kokema koulukiusaaminen, eli mm. syrjintä, häirintä ja väkivalta, on entisestään lisääntynyt. Lautakunta pitää tärkeänä, että toimiala arvioi yhdessä koulun ammattilaisten, oppijoiden ja järjestöjen kanssa, miten sateenkaarinuorten turvallisuutta ja syrjimättömyyttä kouluissa voidaan vahvistaa, ja vaatii toimialalta aktiivista roolia, jotta koulut ovat turvallisia paikkoja myös sateenkaarinuorille. Yhtenä hyvänä keinona tässä tavoitteessa voidaan käyttää sateenkaarityöpajoja. Jokaisessa koulussa on lakisääteinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Opetus- ja kasvatushenkilöstölle on tarjolla monenlaisia kattavia materiaaleja sateenkaariaiheisen opetuksen tueksi. Toimialalla on käytössä kiusaamiseen, häirintään ja väkivaltaan puuttumisen toimintamalli, jossa sateenkaarilapset ja -nuoret ovat huomioituina. Lisäksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuusaiheiden käsittelyyn on tarvittaessa tarjolla asiantuntijatukea. Perusopetuksen opetussuunnitelman mukainen opetus Perusopetuksen opetussuunnitelmassa käsitellään sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta osana useita oppisisältöjä. Yläasteikäisillä aiheita käsitellään osana terveystietoa, jossa perehdytään ihmisen seksuaaliseen kehitykseen ja sitä myötä seksuaalisuuden moninaisuuteen. Kaikki oppilaat opiskelevat näin sateenkaariteemoihin liittyviä asioita osana peruskoulun opintojaan. Halutessaan opettajat voivat käsitellä kyseisiä oppisisältöjä ja toteuttaa näihin liittyviä oppitunteja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa yhteistyössä. Myös ala-asteella sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta käsitellään osana opetusta esimerkiksi ympäristöopin sisällöissä. Teemat näkyvät muun muassa viidennellä luokalla osana ihmisenä kasvamisen sisältöjä ikäryhmälle soveltuvalla tavalla. Opetus- ja kasvatushenkilöstöllä on velvollisuus opettaa opetussuunnitelmassa määriteltyjä oppisisältöjä pedagogisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Opetushenkilöstöllä on pedagoginen vapaus toteuttaa opetusta parhaaksi katsomallaan tavalla. Näin ei olisi perusteltua määritellä keskitetysti, millä tavalla sateenkaari- tai muita teemoja kaikilla kouluilla käsitellään. Sateenkaarilasten ja -nuorten asioita otetaan huomioon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelussa Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla tehdään lakisääteistä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelua kolmella tasolla: koko toimialan tasolla, henkilöstön tasolla sekä paikallisesti, yksiköiden omana tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitteluna. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat yhdenvertaisuuslaissa erityisesti huomioituja, syrjinnän riskissä olevia väestöryhmiä, joita suunnitelmia tehdessä tulee huomioida. Sukupuolen ilmaisuun liittyvät teemat ovat keskeisiä myös tasa-arvolaissa. Kehitämme toimialan toimintaympäristöä yhdenvertaisemmaksi ja näin parannamme sateenkaarilapsille ja -nuorille merkityksellisiä asioita. Lakisääteisessä opiskeluhuoltosuunnitelmassa sateenkaarilapset ja –nuoret tunnistetaan erityisenä haavoittuvassa asemassa olevana, moninaisena ryhmänä. Pedagogiset materiaalit, puuttumisen toimintamalli ja asiantuntijatuki Opetus- ja kasvatushenkilöstön pedagogisessa portaalissa Opehuoneessa on henkilöstön käyttöön tarkoitettu sateenkaariaiheisiin liittyvä kattava materiaalipaketti. Helsingin omia materiaaleja on kehitetty yhteistyössä Setan kanssa. Lisäksi portaalissa on sateenkaariaiheista kattavat linkitykset esimerkiksi Amnestyn ja Setan tuottamiin muihin pedagogisiin materiaaleihin. Sateenkaarilapset ja -nuoret on huomioitu kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisyn toimintamallissa. Perusopetuksessa on käynnissä myös kaksivuotinen turvallisuuskulttuurin kehittämisen hanke, jossa koulun toimintoja kehitetään erityisesti syrjivän kiusaamisen näkökulmasta. Opettajat voivat halutessaan konsultoida asiantuntijaa. Teemme myös säännöllisesti sateenkaariaiheisiin liittyvää viestintää, jossa henkilöstöä kannustetaan käsittelemään teemoja opetuksessa. Käsittely 29.09.2026 Esittelijän ehdotuksesta poiketen Vastaehdotus: Mai Allo: Vastausehdotus Natalia Kallion aloitteeseen sateenkaarityöpajojen vakinaistamisesta: Lautakunta pitää seksuaali- ja sukupuoli-identiteettien yhdenvertaisuutta tärkeänä. Lautakunta ei silti kannata sateenkaarityöpajojen vakinaistamista, koska 1) kouluilla on jo kattavat materiaalit, ohjelmat ja hankkeet sateenkaariasioiden edistämiseksi 2) koulut ovat toivoneet työrauhaaeli kaikkien hankkeiden karsimista 3) raha- aika- ja henkilöresurssit pitäisi nyt käyttää romahtaneiden oppimistulosten kohentamiseen. Mai Allon vastaehdotus raukesi kannattamattomana. Vastaehdotus: Sandra Hagman: Korvataan kappaleen 3 viimeinen lause (Näitä teemoja...) Seuraavasti: "Näitä teemoja käsitellään kouluissa monin tavoin osana opetussuunnitelman mukaista opetusta. Teeman esillä pitäminen kouluissa korostuu erityisesti nyt kun uusin kouluterveyskysely osoittaa, että sateenkaarinuorten kokema koulukiusaaminen, eli mm. syrjintä, häirintä ja väkivalta, on entisestään lisääntynyt. Lautakunta pitää tärkeänä, että toimiala arvioi yhdessä koulun ammattilaisten, oppijoiden ja järjestöjen kanssa, miten sateenkaarinuorten turvallisuutta ja syrjimättömyyttä kouluissa voidaan vahvistaa, ja vaatii toimialalta aktiivista roolia, jotta koulut ovat turvallisia paikkoja myös sateenkaarinuorille. Yhtenä hyvänä keinona tässä tavoitteessa voidaan käyttää sateenkaarityöpajoja." Kannattaja: Silja Borgarsdottir Sandelin 1 äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Korvataan kappaleen 3 viimeinen lause (Näitä teemoja...) Seuraavasti: "Näitä teemoja käsitellään kouluissa monin tavoin osana opetussuunnitelman mukaista opetusta. Teeman esillä pitäminen kouluissa korostuu erityisesti nyt kun uusin kouluterveyskysely osoittaa, että sateenkaarinuorten kokema koulukiusaaminen, eli mm. syrjintä, häirintä ja väkivalta, on entisestään lisääntynyt. Lautakunta pitää tärkeänä, että toimiala arvioi yhdessä koulun ammattilaisten, oppijoiden ja järjestöjen kanssa, miten sateenkaarinuorten turvallisuutta ja syrjimättömyyttä kouluissa voidaan vahvistaa, ja vaatii toimialalta aktiivista roolia, jotta koulut ovat turvallisia paikkoja myös sateenkaarinuorille. Yhtenä hyvänä keinona tässä tavoitteessa voidaan käyttää sateenkaarityöpajoja." Jaa-äänet: 1 Mikael Vuorinen Ei-äänet: 11 Maria Aarnilinna, Silja Borgarsdottir Sandelin, Sandra Hagman, Shawn Huff, Elisa Husu, Antti Kääriälä, Pekka Löfman, Aisha Mahmood, Sami Muttilainen, Oskari Nivala, Minna Salminen Tyhjä: 1 Mai Allo Poissa: 0 Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti hyväksyä Sandra Hagmanin vastaehdotuksen äänin 11 – 1 (1 tyhjä). Mai Allo ja Mikael Vuorinen jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen. Mai Allo ja Mikael Vuorinen jättivät eriävään mielipiteeseensä seuraavat perustelut: Mai Allo: Olen eri mieltä lautakunnan kannanotosta Natalia Kallion ehdotukseen. En kannata sateenkaarityöpajojen vakinaistamista enkä vastaavien tai minkäänlaisten sateenkaarihankkeitten lisäämistä, vaikka pidän eri seksuaali- ja sukupuoli-identiteettien yhdenvertaisuutta tärkeänä. Perusteet 1) sateenkaari- ja yhdenvertaisuushankkeita on kouluissa jo meneillään, 2) kouluissa on toivottu kaikkien hankkeiden vähentämistä ja 3) kouluissa tulisi keskittyä heikentyneitten oppimistulosten parantamiseen. Mikael Vuorinen: Olen eri mieltä lautakunnan lausuntoehdotuksesta. Kiusaamisen vastainen työ on kannatettavaa ja pidän tärkeänä, että jokainen oppilas voisi kokea koulunkäyntinsä turvalliseksi. Olen sitä mieltä, että koulujen tulee voida päättää itse millä tavalla he puuttuvat kiusaamiseen ja käsittelevät siihen liittyviä teemoja. En siis voi yhtyä siihen, että lautakunta kannustaa sateenkaarityöpajojen lisäämiseen kouluissa. Jaan arvot, että jokainen ihminen on yhtä arvokas ja jokaista ihmistä kuuluu kohdella yhdenvertaisesti, eikä kenenkään oppilaan tulisi joutua kiusatuksi. 08.09.2026 Pöydälle Esittelijä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas Esittelijä Nimi Jukka-Pekka Ujula Titteli Kansliapäällikkö Nimi Katja Rimpilä Titteli Kaupunginsihteeri Puhelinnumero [poistettu](Linkki aloittaa puhelun) Sähköposti [poistettu](Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)