Kaupunginhallitus · 7.4.2026
Helsingin kaupungin ja Uudenmaan elinvoimakeskuksen välinen sopimus kuntaan ohjaamisesta ja kotoutumisen edistämisestä
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus hyväksyi liitteenä olevan Helsingin kaupungin ja Uudenmaan elinvoimakeskuksen välisen sopimuksen kuntaan ohjaamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. Kaupunginhallitus päätti oikeuttaa kansliapäällikön allekirjoittamaan sopimuksen.
Asiakirjan teksti
Käsittely
Todettiin, että teknisenä korjauksena muutoksenhakutieto korjataan muotoon oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus.
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Tausta Kotoutumisen edistämisestä annetun lain (681/2023, jäljempänä kotoutumislaki) 42 § pykälän perusteella kunta voi tehdä elinvoimakeskuksen kanssa sopimuksen kuntaan ohjaamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. Sopimuksessa on sovittava varautumisesta kotoutumislain 2 §:n 3 tai 4 momentissa tarkoitettujen henkilöiden vastaanottoon ja palvelujen järjestämiseen sekä kuntapaikoista, joille 2 §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitettu henkilö voidaan 43 §:n mukaan ohjata. Kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin kaupungin ja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen välisen sopimuksen 20.1.2020 (33 §). Kotoutumislain uudistaminen ja organisaatiomuutokset edellyttävät uuden sopimuksen solmimista. Aiempi sopimus on voimassa, kunnes uusi sopimus on allekirjoitettu. Sopimuksen sisältö Kuntapaikka tarkoittaa kunnan ilmoitusta valmiudesta järjestää asunto, vastaanotto ja palvelut elinvoimakeskuksen kuntaan ohjaamille henkilöille. Elinvoimakeskus ohjaa kuntapaikalle ensisijaisesti haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, mutta sen on mahdollista ohjata kuntapaikalle myös muita kotoutumislain 2 §:n 3 momentissa mainittuja henkilöitä. Ennalta sovittujen kuntapaikkojen lisäksi kuntaan voi muuttaa itsenäisesti kotoutumislain 2 §:n 3 ja 4 momentissa mainittuja henkilöitä, joille kunnan on myös järjestettävä kuntalaisten palvelut. Kunta myöntää kuntapaikat ilman huoltajaa tulleille kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saaville alaikäisille, mikäli heidän asumisensa on järjestetty kunnan alueella hyvinvointialueen toimesta. Asumisen järjestämisestä vastaa Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala. Elinvoimakeskuksen ja Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan kesken on solmittu kotoutumislain 69 § mukaiset sopimukset, joiden perusteella korvataan alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleelle lapselle tai nuorelle järjestetyistä palveluista aiheutuneet kustannukset. Helsingin kaupungin ja Uudenmaan elinvoimakeskuksen välinen sopimus on ns. avoin sopimus, jolla ei sitouduta vastaanotettavien pakolaisten vuosittaiseen määrään. Yksin alaikäisenä ilman huoltajaa saapuneille osoitetaan aina kuntapaikka. Muutoin kuntaan osoituksesta sovitaan yksilöllisen harkinnan perusteella. Kunnalla on kotoutumislain 45 §:n mukaisesti yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien ja kotoutuja-asiakkaiden kotoutumisen edistämisen ja hyvien väestösuhteiden suunnittelusta ja kehittämisestä paikallistasolla. Kunnan tehtävänä on myös huolehtia kunnan palveluiden yhteensovittamisesta hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevien palveluiden kanssa. Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskus korvaa kaupungille valtion talousarvion rajoissa kotoutumislaissa tarkoitettujen palveluiden järjestämisestä aiheutuneita kustannuksia. Korvausten maksamisen edellytyksenä on sopimuksen lisäksi kotoutumislain 13 §:ssä tarkoitetun kotoutumisohjelman järjestäminen. Korvauksia maksetaan kunnalle automaattisesti henkilömäärän perustuvina laskennallisina korvauksina sekä todellisten kustannusten mukaisesti maksettavina korvauksina. Helsingin kaupungin osalta sopimus on valmisteltu yhteistyössä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan kanssa. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja se tarkastetaan vähintään 4 vuoden välein tai tarpeen mukaan. Kotoutumislain muutoksien yhteydessä sopimusta ei tarvitse päivittää, jos muutokset koskevat vain pykälien numeroiden muutosta. Pykälien sisällön muutoksien yhteydessä on osapuolien arvioitava, onko sopimusta päivitettävä
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)