Kaupunginhallitus · 2.3.2026

Virkojen perustaminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle 1.4.2026 lukien

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Kansliapäällikkö

Päätös

Kaupunginhallitus päätti perustaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle 1.4.2026 lukien seuraavat, yhteensä seitsemän virkaa: peruskoulun apulaisrehtori (viisi virkaa), lukion apulaisrehtori (yksi virka) ja suunnittelijaopettaja (yksi virka).

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kuntalain 87 §:n 2 momentin mukaan virka perustetaan sellaista tehtävää varten, jossa käytetään julkista valtaa. Apulaisrehtorin ja suunnittelijaopettajan tehtäviin kuuluu julkisen vallan käyttöä oppilaita ja opiskelijoita koskevassa päätöksenteossa, kuten esimerkiksi oppilasarvioinnissa. Esihenkilönä toimiva apulaisrehtori käyttää julkista valtaa myös henkilöstöä koskevassa päätöksenteossa. Suomenkielisen perusopetuksen palvelukokonaisuuteen perustettaviksi esitettävillä apulaisrehtorin viroilla varmistetaan johtamisresurssien riittävyys suurissa kouluissa. Oppilasmäärän ja henkilöstön määrän kasvaessa pedagogisen johtamisen, henkilöstö- ja talousjohtamisen sekä hallinnollisten tehtävien määrä kasvaa. Viisi apulaisrehtorin virkaa esitetään perustettaviksi kouluihin, joissa johtamista jaetaan rehtorin ja apulaisrehtorin kesken. Johtamisresurssia lisäämällä esihenkilön suorien johdettavien määrä vähenee 60–80 johdettavasta noin 30–40 johdettavaan. Yksi apulaisrehtorin virka esitetään perustettavaksi ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden vapaan sivistystyön ja lukiokoulutuksen palveluun. Opiskelijamäärän ja henkilöstön määrän kasvun takia johtamista jaetaan lukion rehtorin ja apulaisrehtorin kesken. Ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden vapaan sivistystyön ja lukiokoulutuksen palveluun tarvitaan myös suunnittelijaopettajan virka, joka sijoittuu Helsingin kaupungin ruotsinkielisen työväenopiston opetusyksikön aikuisille suunnattuun perusopetukseen. Tehtävään kuuluu virkasuhdetta edellyttävien oppilasarviointien tekeminen. Perustettaviksi esitettäville viroille on varattu määräraha kasvatuksen ja koulutuksen toimialan talousarviossa. Hallintosäännön 12 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan henkilöstöjohtaja päättää tehtävien vaativuusluokittelusta ja tarkastusjohtajaa lukuun ottamatta siihen perustuvasta palkasta, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty tai ellei henkilöstöjohtaja ole määrännyt tehtävää muulle viranhaltijalle. Perustettaviksi esitettävien virkojen tehtäväkohtaiset palkat määräytyvät kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) määräysten ja tehtävien vaativuuden arvioinnin perusteella aikaisemmin vastaaviin tehtäviin määriteltyjen palkkojen mukaisesti. Hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 1 momentin 13 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)