Kaupunginhallitus · 2.3.2026

V 25.3.2026, Valtuutettu Sandra Hagmanin aloite Palestiinaa koskevasta nimestä Helsingin nimistöön

  • Diaarinumero: HEL 2025-015835
  • Esittelijä: Kansliapäällikkö

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Asiakirjan teksti

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Mia Haglundin ehdotuksesta.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Sandra Hagman ja 24 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että nimistötoimikunta ehdottaisi sopivan kohteen nimettäväksi Palestiinan mukaan Helsingin solidaarisuudenosoituksena Palestiinan kansalle. Aloite on liitteenä 1. Kaupunginhallitus yhtyy nimistötoimikunnan näkemykseen, jonka mukaan virallinen kaavanimistö ei ole hyvä tapa käsitellä edelleen käynnissä olevia, ajankohtaisia maailman tapahtumia tai kriisejä. Helsingin nimistönsuunnittelussa huomioidaan Kotimaisten kielten keskuksen nimistönsuunnittelun ohjeet ja Kuntaliiton suositus kunnan osoitejärjestelmästä. Jos jokin Palestiinaan liittyvä tai muuten aihepiiriin sopiva kohde tulee nimettäväksi tulevissa asemakaavan muutoksissa, voidaan Palestiina harkita otettavaksi huomioon nimiaiheena. Aloitteesta on saatu nimistötoimikunnan lausunto. Vastaus on lausunnon mukainen. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Nimistötoimikunta 05.11.2025 § 68

HEL 2025-015835 T 00 00 03 Nimistötoimikunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: 8.10.2025 tehdyssä valtuutettu Sandra Hagmanin ja 24 muun valtuutetun valtuustoaloitteessa pyydetään Helsingin nimistötoimikuntaa ehdottamaan sopivaa kohdetta nimettäväksi Palestiinan mukaan Helsingin solidaarisuuden osoituksena Palestiinan kansalle. Nimistötoimikunta kiittää aloitteesta ja mielenkiinnosta Helsingin nimistöä kohtaan. Helsingin nimistönsuunnittelussa huomioidaan Kotimaisten kielten keskuksen nimistönsuunnittelun ohjeet ja Kuntaliiton suositus kunnan osoitejärjestelmästä. Toiveita ja aloitteita kadun- ja muiden nimien antamisesta tai nimien muuttamisesta Palestiinan tilanteen vuoksi on viime aikoina ollut esillä eri puolilla maailmaa. Kyseessä on kansainvälinen ilmiö, johon suhtautuminen ja reagointi vaihtelevat riippuen siitä, minkälaiset nimeämiskäytännöt, -periaatteet ja -perinteet kussakin maassa paikallisesti ovat. Nimistötoimikunnan näkemyksen mukaan virallinen kaavanimistö ei ole hyvä tapa käsitellä edelleen käynnissä olevia, ajankohtaisia maailman tapahtumia tai kriisejä. Katujen tai muiden paikkojen nimeäminen maiden, kielten, kansojen tai kansallisuuksien mukaan ei ole kovin tavallinen aihepiiri Suomen kaupunkien suunnitellussa kaavanimistössä. Jos jokin Palestiinaan liittyvä tai muuten aihepiiriin sopiva kohde tulee nimettäväksi tulevissa asemakaavan muutoksissa missä päin kaupunkia tahansa, voidaan Palestiina harkita otettavaksi huomioon nimiaiheena.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)