Kaupunginhallitus · 26.1.2026
Lainan myöntäminen Vuosaaren Urheilutalo Oy:lle
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti myöntää Vuosaaren Urheilutalo Oy:lle urheilu- ja ulkoilulaitosrahastosta enintään 6 500 000 euron lainan 20 vuoden laina-ajalle Vuosaaren kaupunginosassa sijaitsevan urheilutalon osittaisen peruskorjauksen sekä taloa palvelevan erillisen saunarakennuksen rakentamisen rahoittamiseksi. Lainaa lyhennetään tasalyhennyksin, kuitenkin siten, että lyhennykset alkavat vuoden 2029 alusta alkaen. Lainalta ei vaadita vakuutta. Lainan korko on peruskoron suuruinen. Lisäksi sovelletaan kaupunginhallituksen 20.4.2015 hyväksymiä yleisiä velka-, panttaus- ja takausehtoja. Samalla kaupunginhallitus päättää kehottaa kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston rahoitusyksikköä laatimaan ja allekirjoittamaan tarvittavat laina-asiakirjat.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Vuosaaren Urheilutalo Oy on 100 % kaupungin omistama yhtiö. Yhtiö omistaa vuonna 1979 valmistuneen Vuosaaren Urheilutalon, jonka tiloissa on kaksi allasosastoa, kolme kuntosalia, ryhmäliikuntatila ja palloiluhalli. Yhtiöllä on ollut hallintosopimus Urheiluhallit Oy:n kanssa vuodesta 2008 lähtien. Kaupunki on myöntänyt vuonna 2008 yhtiölle 4 100 000 euron lainan hallin laajentamishankkeeseen sekä 2 174 000 euron lainan vuonna 2010 hallin vanhan osan perusparannushankkeeseen. Vuosaaren Urheilutalo Oy:n suunnittelemassa rakennushankkeessa perusrakenteeltaan alkuperäisen palloiluhallin vesikatto, tilapinnat ja tekniset järjestelmät uusitaan siten, että vain nykyiset ilmanvaihtokokeet säilytetään. Allasosasto 1 betonirakenteiset laattapinnoitetut altaat, monitoimiallasta lukuun ottamatta, muutetaan teräsaltaiksi. Samalla lastenallasta laajennetaan sekä nykyiset kaksi kylmäallasta puretaan ja niiden tilalle tehdään yksi uusi kylmäallas. Lisäksi peruskorjattavan tilan lattialaatoitukset ja osa seinämateriaaleista uusitaan. Tiloja palvelemaan rakennetaan piha-alueelle allasosaston uloskäyntien läheisyyteen erillisenä uudisrakennuksena ulkosauna. Vuosaaren Urheilutalo Oy:n toimittaman hankesuunnitelman mukaan peruskorjaus- ja uudisrakentamishankkeen kokonaiskustannukset ovat yhteensä 6 500 000 euroa (alv. 0 %). Vuosaaren Urheilutalo Oy hakee hankkeen rahoittamiseksi kaupungilta enintään 6 500 000 euron lainaa. Kaupunkiympäristölautakunta päätti 18.11.2025, § 607 vuokrata Vuosaaren Urheilutalo Oy:lle Vuosaaren kaupunginosan osoitteessa Vuosaarentie 5 sijaitsevan, pinta-ala 17 356 m², maa-alueen 1.1.2026 – 31.12.2055 väliseksi ajaksi. Yhtiön aiempi vuokrasopimus päättyi uuden sopimuksen astuttua voimaan. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta puoltaa lainan myöntämistä Vuosaaren Urheilutalo Oy:lle, ja toteaa hankkeen olevan urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston sääntöjen mukainen. Päätösehdotuksen mukaisen lainan korko on tällä hetkellä 2,25 % ja se tarkistetaan puolivuosittain peruskoron muuttuessa. Urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoja on käytettävissä noin 44,4 miljoonaa euroa. Rahaston varojen käytöstä päättää hallintosäännön 8. luvun 1 §, kohdan 14 (talousasiat) mukaisesti kaupunginhallitus. Valtiontuki ja kuntalain 129 § Kuntalain 129 §:n 1 momentin mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Vuosaaren Urheilutalo Oy on osa kaupunkikonsernia. Tytäryhteisöjen lainoittamiseen sisältyvää riskiä pienentää se, että tytäryhteisöt ovat kaupungin omistajaohjauksen ja konsernivalvonnan alla sekä velvollisia noudattamaan toiminnassaan kaupungin konserniohjetta ja kaupungin antamaa konserniohjausta. Kaupungin talouden tunnuslukujen perusteella voidaan todeta, että kaupungin lakisääteisten tehtävien hoitamisen tai talouden ei erittäin varovaisestikaan arvioituna voida katsoa vaarantuvan Vuosaaren Urheilutalo Oy:lle myönnettäväksi esitetyn lainan vuoksi. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107(1) mukaan jäsenvaltion myöntämä tai valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Vuosaaren Urheilutalo Oy:lle myönnettäväksi esitetty laina sisältää korkotukea. Urheiluhallin pääasiallisia käyttäjiä ovat paikalliset urheiluseurat, yksittäiset harrastajat ja koulut. Kaupungin myöntämän lainan sisältämä korkotuki ei kuulu valtiontukisäännösten soveltamisalaan, koska kyse on urheilu- ja vapaa-ajan tilasta, joka palvelee ensisijaisesti paikallisia asukkaita ja joka ei todennäköisesti houkuttele asiakkaita tai investointeja muista EU:n jäsenvaltioista. Korkotuella ei siten ole vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (Komission tiedonanto valtiontuen käsitteestä 2016/C 262/01 kohta 197).
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 16.12.2025 § 226
HEL 2025-017957 T [poistettu] Lausunto Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon Vuosaaren Urheilutalo Oy:n lainahakemuksesta. Asiakirja koskee urheilutalon peruskorjaushanketta. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannattaa ilmoitetuilla kokonaiskustannuksilla ja esitetyllä rahoitussuunnitelmalla 6 500 000 euron lainan myöntämistä Vuosaaren Urheilutalo Oy:lle kaupungin urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista kahdenkymmenen (20) vuoden laina-ajalla. Laina tarkoitetaan käytettäväksi urheilutalon palloiluhallin ja allasosasto 1:n peruskorjaukseen sekä ulkosaunan uudisrakentamiseen. Vuosaaren Urheilutalo Oy hakee kokonaiskustannuksiltaan 6 500 000 euron (alv. 0 %) hankkeelle rahoitussuunnitelman mukaista 6 500 000 euron (alv. 0 %) lainaa Helsingin kaupungilta. Hanke on tarkoitus rahoittaa kokonaisuudessaan kaupungin myöntämällä lainalla. Menettelystä on sovittu kaupunginkanslian rahoituksen kanssa, jonka kanssa käydyissä keskusteluissa on niin ikään päätetty, että vastaavanlainen toimintatapa on mahdollista vain kaupunkikonserniin kuuluville yhteisöille, jollainen Vuosaaren Urheilutalo Oy on. Vuosaaren Urheilutalo on valmistunut alun perin vuonna 1979. Kiinteistöä on laajennettu vuosina 1985, 1991 ja 2011. Nykyään urheilutalo toimii yleishyödyllisenä yhteisönä ja on Suomen toiseksi suosituin vesiliikuntakeskus noin 650 000 vuosittaisella asiakaskäynnillä. Monipuolinen urheilutalo täydentää keskeisellä tavalla Itä-Helsingin liikuntapaikkojen palveluverkkoa. Liikuntapalvelukokonaisuuden näkökulmasta esitetty peruskorjaushanke on yhtiön toiminnan kannalta ajankohtainen ja tarpeellinen hanke, ja näin ollen kaupungin lainan myöntäminen hakijalle urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista kaupungin edun mukaista. Käsittely Esteelliset: Tarja Loikkanen Esteellisyyden syy: yhteisöjäävi (hallintolain 28.1 § kohta 5) Esittelijä vs. liikuntajohtaja Piritta Forsell
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)