Kaupunginhallitus · 12.1.2026
Virkojen perustaminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle 1.8.2026 lukien
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti perustaa kolme lukion apulaisrehtorin virkaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle 1.8.2026 lukien.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Kuntalain (410/2015) 87 §:n 2 momentin mukaan virka perustetaan sellaista tehtävää varten, jossa käytetään julkista valtaa. Lukion apulaisrehtori käyttää julkista valtaa esimerkiksi tehdessään henkilöstön ja opiskelijoiden etuun, oikeuteen tai velvollisuuteen vaikuttavia päätöksiä. Kaksi perustettaviksi esitettävistä apulaisrehtorin viroista sijoittuu Sibelius-lukioon ja Kallion lukioon, joiden organisaatioita uudistetaan 1.8.2026 lukien. Lukioiden johtamisrakennetta vahvistetaan siten, että henkilöstö jakautuu kahteen alayksikköön, joita johtavat apulaisrehtorit. Yksi viroista sijoittuu Konepajan lukioon ja aikuislukioon. Virka tarvitaan opiskelijamäärän kasvun sekä laajan opetustarjonnan (lukio, aikuis-, ammatti- ja verkkolukio ja vankilaopetus) myötä kasvaneen resurssitarpeen täyttämiseksi sekä pedagogisen ja henkilöstö- ja talousjohtamisen toteuttamiseksi. Perustettaviksi esitettäville viroille on varattu määräraha kasvatuksen ja koulutuksen toimialan talousarviossa. Hallintosäännön 12 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan henkilöstöjohtaja päättää tehtävien vaativuusluokittelusta ja tarkastusjohtajaa lukuun ottamatta siihen perustuvasta palkasta, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty tai ellei henkilöstöjohtaja ole määrännyt tehtävää muulle viranhaltijalle. Perustettaviksi esitettävien virkojen tehtäväkohtaiset palkat määräytyvät kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) määräysten ja tehtävien vaativuuden arvioinnin perusteella aikaisemmin vastaaviin tehtäviin määriteltyjen palkkojen mukaisesti. Hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 1 momentin 13 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)