Kaupunginhallitus · 24.11.2025

V 10.12.2025, Selvitys vuoden 2024 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä

  • Esittelijä: Kansliapäällikkö

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi esityslistan liitteenä olevan selvityksen vuoden 2024 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginhallitus sekä asianomaiset lautakunnat antoivat toukokuussa lausunnot tarkastuslautakunnalle vuoden 2024 arviointikertomuksessa esitetyistä toimenpidesuosituksista ja -kehotuksista. Näissä lausunnoissa esitettiin, mihin toimenpiteisiin kaupunginkanslian ja toimialojen oli tarkoitus ryhtyä arviointikertomuksen johdosta. Kaupunginvaltuusto päätti 18.6.2025 tarkastuslautakunnan ehdotuksen mukaisesti merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2024 ja siitä saadut kaupunginhallituksen sekä asianomaisten lautakuntien lausunnot sekä kehotti kaupunginhallitusta antamaan joulukuun 2025 loppuun mennessä valtuustolle selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat tahot ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta. Toimenpiteet, joihin kaupunginkanslia, toimialat ja liikelaitokset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen esitettyjen toimenpidesuositusten ja -kehotusten johdosta, on koottu liitteenä olevaan selvitykseen.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginvaltuusto 18.06.2025 § 166

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti 1 | merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2024 ja siitä saadut kaupunginhallituksen sekä asianomaisten lautakuntien lausunnot, 2 | kehottaa kaupunginhallitusta antamaan joulukuun 2025 loppuun mennessä valtuustolle selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta, 3 | merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen 2024, 4 | hyväksyä tilintarkastuksessa esitetyn perusteella tilinpäätöksen ja myöntää tilintarkastuskertomuksessa tilinpäätöksen hyväksyttävyydestä esitetyn perusteella vastuuvapauden tilikaudelta 2024 kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille, lukuun ottamatta strategiajohtajaa, digitalisaatiojohtajaa, kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajaa, kasvatuksen ja koulutuksen yhteisten palvelujen johtajaa sekä kasvatuksen ja koulutuksen tietohallintojohtajaa. Käsittely Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksesta käsittelyjärjestyksen, jonka mukaisesti esityslistan asiakohdat 4 ja 5 käsitellään yhdessä. Esittelijä Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta 03.06.2025 § 52

Päätös Tarkastuslautakunta päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto päättää - | merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2024 ja siitä saadut kaupunginhallituksen sekä asianomaisten lautakuntien lausunnot, - | kehottaa kaupunginhallitusta antamaan joulukuun 2025 loppuun mennessä valtuustolle selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta, - | merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen 2024, - | hyväksyä tilintarkastuksessa esitetyn perusteella tilinpäätöksen ja myöntää tilintarkastuskertomuksessa tilinpäätöksen hyväksyttävyydestä esitetyn perusteella vastuuvapauden tilikaudelta 2024 kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille, lukuun ottamatta strategiajohtajaa, digitalisaatiojohtajaa, kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajaa, kasvatuksen ja koulutuksen yhteisten palvelujen johtajaa sekä kasvatuksen ja koulutuksen tietohallintojohtajaa. 15.04.2025 Ehdotuksen mukaan 08.04.2025 Ehdotuksen mukaan 14.05.2024 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan 20.05.2025 Ehdotuksen mukaan 20.05.2025 Esittelijän ehdotuksesta poiketen 13.05.2025 Pöydälle 19.05.2025 Ehdotuksen mukaan 13.05.2025 Ehdotuksen mukaan Esittelijä tarkastusjohtaja Timo Terävä

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)