Kaupunginhallitus · 26.5.2025

Helsingin kaupungin tietosuojavastaavan vuosiraportti 2024

  • Esittelijä: Kansliapäällikkö

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi tietosuojavastaavan vuosiraportin vuodelta 2024.

Asiakirjan teksti

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli apulaistietosuojavastaava Niilo Vähäsarja. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen. Tiivistelmä Tietosuojavastaavan vuosiraportilla tietosuojavastaava raportoi ylimmälle johdolle kaupungin tietosuojan tilasta ja antaa toimenpidesuosituksia.

Esittelijän perustelut

Raportista Tietosuojavastaavan vuosiraportti on toimivasta johdosta riippumaton tietosuojaa koskevan raportoinnin väline. Raportin tarkoituksena on nostaa kaupungin johdon tietoisuuteen kaupungin tietosuojaa koskeviin ohjeisiin, käytäntöihin ja toimintaan liittyviä puutteita ja kehityskohteita. Raportissa esitetään kehittämistarpeiden lisäksi toimenpidesuosituksia kaupungin toiminnan kehittämiseksi. Raportti eroaa muun muassa tietotilinpäätöksestä siinä, että se on tarkoitettu nimenomaisesti johdon apuvälineeksi toiminnan kehittämiseen, eikä sillä ole kaupunkilaisille raportoimisen tehtävää. Raportti on jaettu ylemmälle virkajohdolle kevään 2025 aikana. Tietosuojavastaavan asemasta ja tehtävistä Europan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen (EU 679/2016) 39 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan tietosuojavastaavan tehtäviin kuuluu seurata, että organisaation toiminnassa noudatetaan tietosuoja-asetusta ja muuta henkilötietojen käsittelyä koskevaa lainsäädäntöä sekä organisaation omia henkilötietojen käsittelyä koskevia ohjeita, prosesseja ja toimintatapoja. Tietosuoja-asetuksen 38 artiklan 3 kohdan mukaan tietosuojavastaava raportoi suoraan organisaation ylimmälle johdolle. Saman lainkohdan mukaan organisaation on huolehdittava, että tietosuojavastaava ei ota vastaan ohjeita tietosuoja-asetuksen 39 artiklan mukaisia tehtäviä hoitaessaan. Tietosuoja-asetuksen 97 perustelukappaleen mukaan tietosuojavastaavan on suoritettava tehtävänsä ja velvollisuutensa riippumattomasti. Kaupunginhallituksen asemasta Hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan kaupunginhallitus vastaa siitä, että kaupunki täyttää tietosuojalainsäädännön mukaiset velvoitteet ja valvoo velvoitteiden toteutumista. Tämän vuoksi kaupunginhallituksen on katsottava edustavan sitä ylintä johtoa, jolle tietosuojavastaavan on lain mukaan raportoitava.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)