Kaupunginhallitus · 17.3.2025

Oikaisuvaatimus työllisyyspalveluliikelaitoksen asiantuntijan virkaan ottamisesta

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Kansliapäällikkö

Päätös

Kaupunginhallitus hylkäsi palveluesihenkilön päätöksestä 15.11.2024, § 3 tehdyn oikaisuvaatimuksen, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen kumoamiseen.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

********** on hakenut oikaisua palveluesihenkilön päätökseen 15.11.2024 § 3, jolla päätöksen tehnyt palveluesihenkilö päätti 80 määräaikaisen asiantuntijan virkaan ottamisesta työllisyyspalveluihin. Kuntalain 134 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 140 §:n 3 momentin mukaan kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Oikaisuvaatimus on tehty perustuen asianosaisuuteen ja se on saapunut 22.11.2024 Helsingin kaupungin kirjaamoon. Pöytäkirja on ollut nähtävänä yleisessä tietoverkossa 15.11.2024. Pöytäkirjanote päätöksestä on lähetetty oikaisuvaatimuksen tekijälle päätöksen tietoverkossa julkaisun (15.11.2024) jälkeen tiedoksi 15.11.2024. Oikaisuvaatimus on osoitettu oikealle viranomaiselle ja se on saapunut säädetyssä määräajassa. Oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen mukaan palveluesihenkilön tekemässä virkaan ottamispäätöksessä 15.11.2024, § 3 ei ole otettu huomioon hakijan maisterintutkintoa kärkihakijoiden vertailussa. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että häntä on verrattu muihin hakijoihin ainoastaan kandidaatin tutkinnon perusteella. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan hänen nimensä oli kirjoitettu päätöksessä väärin. Oikaisuvaatimuksen tekijä pyytää asian uudelleen käsittelyä näiden perusteella Viran nimitysperusteet ja kelpoisuusvaatimukset Työllisyyspalveluliikelaitoksen perustamista koskevan päätöksen (KV 13.3.2024, § 59) mukaan työllisyyspalveluliikelaitoksen tehtävänä on huolehtia julkisten työvoimapalveluiden tuottamisesta, kaupungin työllisyyden edistämisestä sekä niihin liittyvästä kehittämisestä ja koordinaatiosta ja työikäisten kotoutumista edistävien palveluiden tuottamisesta. Kaupunginhallitus perusti 21.10.2024 § 639 ajalle 28.10.2024- 31.12.2025 80 määräaikaista asiantuntijan virkaa. Virat sijoitetaan väliaikaisesti 28.10.-31.12.2024 kaupunginkanslian elinkeino- osastolle ja siirretään 1.1.2025 lukien toimintansa aloittavaan Helsingin kaupungin työllisyyspalveluliikelaitokseen. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 6 §:n 1 momentissa todetaan, että virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Asiantuntijan viran kelpoisuusehtona oli alempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen sekä kielitaitovaatimuksena hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito, hyvä englannin kielen suullinen taito ja tyydyttävä ruotsin tai muun kielen taito. Muodollisen kelpoisuusvaatimuksen lisäksi hakuilmoituksessa ilmoitettiin, että hakijoilta odotettiin vahvaa työmarkkinoiden ja koulutusjärjestelmän tuntemusta, sekä erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Lisäksi odotettiin itsenäistä, asiakaslähtöistä ja kehittämisorientoitunutta työotetta. Tehtävässä ilmoitettiin odotettavan hyviä ongelmanratkaisutaitoja ja valmiutta toimia viranomaistyössä, laajoissa yhteistyöverkostoissa sekä ymmärrystä työnhakija-asiakkaiden erilaisiin työnhakuun vaikuttaviin tilanteisiin. Lisäksi edellytettiin taitoa soveltaa tietoa asiakkaan tilanteeseen realistisena palveluprosessina, jossa otetaan huomioon kumppanit, periaatteet ja lainsäädäntö. Tehtävässä odotettiin hyvää paineensietokykyä sekä valmiutta kohdata muutoksia, omaksua tietoa ja uusia työtapoja sekä kykyä johtaa omaa työtään. Eduksi luettiin kokemus työllisyyden edistämisen tehtävistä, ohjaavasta asiakaspalvelutyöstä sekä viranomaistyöstä. Hakuilmoituksessa kuvattiin tehtävää siten, että hakijalla on kyky auttaa ja ohjata asiakasta tarkoituksenmukaisiin palveluihin ja kohti työllistymistä. Hakijan tulee ottaa kokonaisvaltainen vastuu oman asiakaskunnan palvelutarpeen arvioinnista, palveluohjauksesta ja työttömyysturvaan liittyvistä ratkaisuista sekä esimerkiksi työnhakuvelvollisuuden seuraamisesta. Hakija tulee neuvomaan, ohjaamaan ja valmentamaan asiakkaitaan työllistymiseen liittyvien ratkaisujen löytämisessä. Lisäksi tehtävää kuvailtiin myös siten, että asiantuntija tulee olemaan tiiviisti yhteydessä omiin asiakkaisiinsa monikanavaisesti. Valintamenettely Asiantuntijan määräaikaiset virat olivat julkisesti haettavana 25.9.-9.10.2024 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä osoitteessa helsinkirekry.fi. Hakuilmoitus oli lisäksi esillä TE-palveluiden sivuilla sekä monster.fi ja duunitori.fi -palveluissa. Viran kelpoisuusvaatimukset ja virkaan eduksi katsottavat asiat on ilmoitettu hakuilmoituksessa. Virkaa haki hakuajan puitteissa 926 henkilöä. Hakijoista 826 täytti virkaan asetetut kelpoisuusvaatimukset. Hakemuksia arvioitaessa huomioitiin, kuinka hyvin hakemuksissa esiin tuotu osaaminen ja aiempi kokemus vastaavat haettavan tehtävän vaatimuksia. Jatkoon kutsuttiin hakijat, joilla näiden arvioitiin toteutuvan parhaiten. Valituilla hakijoilla oli hakemuksen perusteella tehtävän edellyttämä koulutus, eli vähintään alempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen. Työkokemuksen osalta edellytettiin muodollisen kelpoisuuden täyttäviltä hakijoilta vähintään kuuden kuukauden ajantasaista ja soveltuvaa työkokemusta työllisyydenhoidon viranomaistehtävistä. Muodollisen kelpoisuuden puuttuessa edellytettiin vähintään 1,5 vuoden ajantasaista kokemusta vastaavista tehtävistä. Jatkoon kutsuttiin 156 kriteerit täyttävää hakijaa. Hakemuksia arvioivat ********** Rekrytointiprosessin seuraava vaihe toteutettiin ryhmähaastatteluina ajalla 16.-29.10.2024, jotka sisälsivät suullisen ryhmätehtävän sekä kirjallisesti toteutettavan yksilötehtävän. Haastatteluun kutsutuista 156 hakijasta 145 osallistui haastatteluun. Ryhmähaastatteluissa arvioitiin, miten hakijat pystyivät tuomaan esiin työmarkkinoiden ja työttömyysturvan tuntemusta, asiakaslähtöisyyttä ja kantaaottavuutta, kehittämisorientoitunutta työotetta sekä yhteistyötä ja ryhmässä toimimista. Yksilötehtävässä hakijoilta arvioitiin puolestaan kantaaottavuutta, asiakaslähtöisyyttä ja harkintavaltaa. Haastatteluita ja yksilötehtäviä arvioivat ********** Lopullinen valinta perustui kokonaisarvioon, jossa huomioitiin muodollinen kelpoisuus, ajantasainen ja soveltuva työkokemus, hakemus, ryhmähaastattelu sekä yksilötehtävä. Päätöksen perusteleminen ja virkaan valinnalle asetettujen edellytysten täyttyminen Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaiset yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lain esitöiden yksityiskohtaisten perustelujen (HE 1/1998 vp, s. 180) mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät. Hakijoita perustuslain 125 §:n 2 momentin perusteella vertailtaessa on nimitysperusteita oikeuskäytännön mukaan arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet (KHO 2005:44). Ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännön perusteella virkaan nimittävällä on harkintavaltaa muun ohella sen suhteen, miten virkaan kuuluvien tehtävien asettamia vaatimuksia ja hakijoiden ansioita painotetaan. Tämä koskee myös esimerkiksi hakijoiden koulutuksen, työkokemuksen sekä viran tehtäviin perehtyneisyyden keskinäistä painotusta hakijoita vertailtaessa. (AOA sij. 5.10.2017, dnro EOAK/3992/2017). Työllisyyspalveluiden 80 asiantuntijaviran valintapäätöksen perusteluista käy ilmi, että 926 hakijasta 826 täytti kelpoisuusvaatimukset. Yksityiskohtainen ansiovertailu voidaan useiden hakijoiden joukosta ylimpien laillisuusvalvojien kannanottojen perusteella rajata sellaisiin hakijoihin, joita pidetään varteenotettavimpina (EOA 22.6.2006, dnro 13/4/05). Viranhakumenettelyn luonteeseen kuuluu lisäksi se, että vain osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Valintapäätöksessä hakijoita on vertailtu yhdenmukaisilla hakuilmoituksessa ilmoitetuilla valintaperusteilla ja jotka käyvät ilmi valintapäätöksen perusteluista. Valintaprosessi toteutettiin monimenetelmällisesti siten, että kokonaisarviointiin kuului kelpoisuusvaatimusten, työkokemuksen ja hakemuksen lisäksi ryhmähaastattelu ja yksilötehtävä. Päätöksen tehneen palveluesihenkilön valintapäätöksen perusteluista käy ilmi, että määräaikaisen asiantuntijan viran kelpoisuusehtona on alempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen. Oikaisuvaatimuksen tekijä kutsuttiin ryhmähaastatteluvaiheeseen muodollisen kelpoisuutensa sekä riittävän oleellisen työkokemuksensa perusteella. Oikaisuvaatimuksen tekijän ylempi koulutustaso, eli maisterin tutkinto on näin ollen ollut tiedossa ja se on otettu asianmukaisesti huomioon valintaprosessissa. Ryhmähaastatteluvaiheen jälkeen oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole tullut valituksi määräaikaisen asiantuntijan tehtävään. Hakijan koulutus on inhimillisestä virheestä johtuen merkitty virheellisesti viranhaltijapäätökselle kandidaatin tutkinnoksi sen jälkeen, kun päätökset virkavalinnoista on tehty. Kelpoisuusehtona olevaa alempaa korkeakoulututkintoa ylempää koulutustasoa ei ole hakuilmoituksessa ilmoitettu luettavan hakijan eduksi. Näin ollen myöskään oikaisuvaatimuksen tekijän kohdalla ei kelpoisuusehdon täyttävää ylempää koulutustasoa ole voitu katsoa hakijan eduksi valintaprosessissa. Päätökselle virheellisesti kirjattu kandidaatin tutkinto ei ole vaikuttanut valintaprosessiin, eikä tehdyn päätöksen sisältöön. Ylemmän yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon kirjaaminen päätökselle virkavalintojen tekemisen jälkeen ei olisi näin ollen vaikuttanut valintapäätöksen lopputulokseen, eikä muuttaisi sen sisältöä. Kunnan viranomaisella on lähtökohtaisesti laaja harkintavalta valita kenet tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista. Tätä harkintavaltaa kaventavat perustuslain 125.2 §:n yleiset nimitysperusteet. Perustuslain säännös edellyttää hakijoiden ansioiden vertailua, joka on suoritettu asiantuntijaa valittaessa. Niin suhteessa hakuilmoituksessa ilmoitettuihin edellytyksiin kuin hakijoiden keskinäisessä vertailussa virkaan valittujen henkilöiden on katsottu olevan ansioituneimpia ja omaavan siten parhaat edellytykset asiantuntijan virkaan kuuluvien tehtävien hoitamiseen. Oikaisuvaatimuksen tekijän nimi on inhimillisestä virheestä johtuen kirjattu päätökselle virheellisesti. Koulutukseen ja nimen kirjoitusasuun liittyvät virheet päätöksellä rinnastuvat kirjoitusvirheisiin, jotka tullaan korjaamaan päätökselle korvaamalla virheen sisältävät tiedot korjatuilla tiedoilla, kun tämä katsotaan tarpeelliseksi. Yhteenveto ja johtopäätökset Virkaan valitut täyttävät viralle asetetut kelpoisuusvaatimukset, yleisten nimitysperusteiden asettamat vaatimukset sekä muut hakuilmoituksessa esitetyt edellytykset. Hakijoiden ansiovertailu on suoritettu asianmukaisesti ja päätös on perusteltu hallintolain edellyttämällä tavalla. Virkaan ottaminen on perustunut hakijoiden vertailuun, jossa koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi on otettu huomioon haastattelussa esille tulleet seikat sekä hakijoiden viran hoidon kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet. Päätöksessä on selvitetty valituksi tulleiden koulutus, työkokemus sekä muut valintaan vaikuttaneet objektiivisesti osoitettavissa olevat ansiot ja seikat. Virkaan on valittu kokonaisarvioinnin perusteella hakuilmoituksen kelpoisuusvaatimukset ja muut edellytykset parhaiten täyttävät eli ansioituneimmat hakijat. Oikaisuvaatimuksen tehneen henkilön ylempi koulutustaso on ollut tiedossa ja se on huomioitu asianmukaisesti valintaprosessissa. Oikaisuvaatimuksen tekijä on kutsuttu ryhmähaastatteluun hänen täyttäessään kelpoisuusehdon ja omaavan riittävän oleellisen työkokemuksen. Hakijan koulutus ja nimi on virkavalintoja koskevien päätösten jälkeen kirjattu inhimillisestä virheestä johtuen päätökselle virheellisesti. Nämä virheet päätöksellä eivät ole vaikuttaneet valintaprosessiin, tehdyn päätöksen sisältöön tai sen lopputulokseen. Koulutukseen ja nimen kirjoitusasuun liittyvät virheet rinnastuvat kirjoitusvirheisiin, jotka tullaan korjaamaan päätökselle myöhemmin. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että palveluesihenkilö olisi käyttänyt harkintavaltaansa muuhun kuin mihin se tässä asiassa on ollut käytettävissä. Palveluesihenkilön päätös ei ole lainvastainen, eikä se ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, ja se on tarkoituksenmukainen. Oikaisuvaatimus tulee näin ollen hylätä perusteettomana.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Keskushallinto Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Työllisyyspalvelut Osaamisen ja uraohjauksen palvelut, toinen aste Palveluesihenkilö, osaamisen ja uraohjauksen palvelut, toinen aste 15.11.2024 § 3

Päätös Palveluesihenkilö päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun sopivuuden perusteella henkilöt ********** asiantuntijan määräaikaisiin virkoihin 2.12. lukien. Lisäksi varasijalle valitaan ********** Viran tehtäväkohtainen palkka on 3080,37 euroa. Virkaan valittavien kanssa sovitaan erikseen päivämäärästä, jolloin he ottavat viran vastaan. Virkaan valituille määrätään virantoimituksen aloittamisesta alkava koeaika, joka on kuusi kuukautta. Mikäli viranhaltija siirtyy Helsingin kaupungilla toiseen virkasuhteeseen, peräkkäisissä määräaikaisissa virkasuhteissa ei määrätä uutta koeaikaa, elleivät viranhaltijan tehtävät tai asema muutu. Päätös on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on esittänyt selvityksen terveydentilastaan. Selvitys terveydentilasta on esitettävä kuukauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien. Mikäli tehtävästä toiseen siirtyvä henkilö on aiemmin jo esittänyt selvityksen terveydentilastaan, esihenkilö voi päättää, ettei työhöntulotarkastusta tarvita. Päätöksen perustelut Kaupunginhallitus perusti yhteensä 80 Helsingin kaupungin työllisyyspalveluliikelaitokseen sijoitettavaa määräaikaista asiantuntijan virkaa ajalle 28.10.2024 – 31.12.2025. Virat sijoitetaan väliaikaisesti kaupunginkanslian elinkeino-osastolle ja siirretään 1.1.2025 lukien toimintansa aloittavaan työllisyyspalveluliikelaitokseen. 80 asiantuntijan virkaa ovat olleet julkisesti haettavana ajalla 25.9.2024-9.10.2024 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä osoitteessa helsinkirekry.fi. Hakuilmoitus oli lisäksi esillä TE-palveluiden sivuilla sekä monster.fi ja duunitori.fi -palveluissa. Virka sijoittuu palvelussuhteen alkaessa työllisyyden kuntakokeilun asiakaspalveluun. Asiantuntijan tehtävän osalta määräaikaiseen virkaan ottaa palveluesihenkilö ********** Viranhaltijan tehtävänä ovat asiantuntijan tehtävät työllisyyden kuntakokeilun henkilöasiakaspalvelussa. Asiantuntijan tehtävä on auttaa ja ohjata asiakasta tarkoituksenmukaisiin palveluihin ja kohti työllistymistä. Asiantuntija ottaa vastuun oman asiakaskuntansa palvelutarpeen arvioinnista, palveluohjauksesta ja työttömyysturvaan liittyvistä ratkaisuista sekä esimerkiksi työnhakuvelvollisuuden seuraamisesta. Asiantuntija neuvoo, ohjaa ja valmentaa asiakkaita työllistymiseen liittyvien ratkaisujen löytämisessä. Asiantuntijan viran kelpoisuusvaatimuksena on alempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen. Lisäksi haettavana olleen asiantuntijatehtävän hoidossa edellytettiin hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa ja hyvää englannin kielen suullista taitoa sekä tyydyttävää ruotsin tai muun kielen taitoa. Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakijalta odotettiin vahvaa työmarkkinoiden ja koulutusjärjestelmän tuntemusta, erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä itsenäistä, asiakaslähtöistä ja kehittämisorientoitunutta työotetta. Lisäksi odotettiin hyviä ongelmanratkaisutaitoja, valmiutta toimia viranomaistyössä, laajoissa yhteistyöverkostoissa, ymmärrystä työnhakija-asiakkaiden erilaisiin työnhakuun vaikuttaviin tilanteisiin sekä taitoa soveltaa tietoa asiakkaan tilanteeseen realistisena palveluprosessina, jossa otetaan huomioon kumppanit, periaatteet ja lainsäädäntö. Lisäksi odotettiin hyvää paineensietokykyä sekä valmiutta kohdata muutoksia, omaksua tietoa ja uusia työtapoja sekä kykyä johtaa omaa työtä. Eduksi luettiin kokemus työllisyyden edistämisen tehtävistä, ohjaavasta asiakaspalvelutyöstä ja viranomaistyöstä. Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Hakijat ja rekrytointiprosessi Määräajassa hakemuksen jätti 926 hakijaa. Vaadittu kelpoisuus on 826 hakijalla. Hakijaluettelo on liitteenä 1. Rekrytoinnin haastattelut toteutettiin ryhmähaastatteluina ajalla 16.-29.10.2024. Haastatteluun valittiin hakemusten perusteella henkilöt, joilla arvioitiin hakemuksien perusteella olevan tehtävän edellyttämä koulutus, eli vähintään alempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen, sekä vähintään kuuden kuukauden soveltuva ja ajantasainen kokemus työllisyyden edistämisen viranomaistehtävästä. Hakemuksia arvioivat palveluesihenkilöt ********** HR-suunnittelija ********** ja HR asiantuntija ********** Haastattelukutsu lähetettiin 156 hakijalle joista 145 osallistui haastatteluun. Haastatteluja arvioivat palveluesihenkilöt ********** 16 hakijaa veti hakemuksensa pois hakuprosessin aikana. Kärkihakijoiden vertailu ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** ********** Kärkihakijoiden arviointi Kaikilla haastatelluista on kelpoisuusehdoissa edellytetty alempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen sekä tehtävän edellyttämä kielitaito. Koulutuksen ja työkokemuksen, hakuasiakirjojen ja haastattelussa osoitetun soveltuvuuden pohjalta tehdyn kokonaisarvion perusteella parhaat edellytykset asiantuntijan viran hoitamiseen on hakijoilla ********** Lisäksi hakijat ovat rekrytointiprosessin aikana antaneet monipuolisimman kuvan kyvystään työskennellä asiantuntijana Helsingin työllisyyspalvelussa. Valittujen haastatteluissa korostuivat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, kehittämisorientoitunut työskentelyote sekä erinomainen valmius toimia viranomaistyössä työllisyyspalveluiden asiantuntijana. Valitut hakijat pystyivät haastatteluissa kuvailemaan parhaiten harkintavallan ja kantaaottavuuden merkitystä asiakkaan palveluprosessin etenemiseksi sekä asiakaslähtöistä työotetta sekä työmarkkinoiden ja työttömyysturvan tuntemusta. Palveluesihenkilö katsoo hakijoiden työkokemuksen, koulutuksen sekä haastatteluista ilmenevien seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella, että parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen on hakijoilla ********** Päätös annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)