Kaupunginhallitus · 3.3.2025

Helsingin Kouluraittiuspiiri - OKRY r.y:n oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätökseen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksista vuodelle 2025

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Kirsi Remes

Päätös

Kaupunginhallitus päätti hylätä Helsingin Kouluraittiuspiiri - OKRY r.y:n oikaisuvaatimuksen koskien kaupunginhallituksen avustuspäätöstä 13.1.2025 § 18 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksista vuodelle 2025. Oikaisuvaatimuksen tueksi ei ole esitetty sellaisia perusteluja, joiden vuoksi se tulisi hyväksyä.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Taustaa Sotepe-lautakunta lausui hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksista kokouksessaan 26.11.2024 § 18. Lausunnossaan lautakunta kehotti valmistelua arvioimaan ennen kaupunginhallitusvaihetta, onko Helsingin Kouluraittiuspiiri - OKRY r.y:n toiminta sellaista, että avustus on perusteltu. Valmistelussa arvioitiin hakijan toimintaa hakemuksen ja sen liitteinä olleiden toimintasuunnitelman, toimintakertomuksen ja edellisen vuoden avustuksen käytön raportin pohjalta. Näiden tietojen pohjalta hakijalle esitettiin avustusta. Kaupunginhallitus päätti panna hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuspäätöksen pöydälle siltä osin, kun se koski avustusta Helsingin kouluraittiuspiiri OKRY ry:lle 16.12.2024 kokouksessaan. Asia pantiin pöydälle 7.1.2025 kokoukseen. Kaupunginkanslian osallisuusyksikkö lähetti lisäselvityspyynnön Helsingin Kouluraittiuspiiri - OKRY r.y:lle 18.12.2024, jossa pyydettiin tietoja yhdistyksestä ja avustettavasta toiminnasta. Lisäselvityspyynnön määräaika oli 8.1.2025. Kaupunginhallitus päätti laittaa avustuspäätöksen edelleen pöydälle 7.1.2025 kokouksessaan. Kaupunginhallitus päätti hylätä Helsingin Kouluraittiuspiiri - OKRY r.y:n terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen avustushakemuksen vuodelle 2025 13.1.2025 kokouksessaan, sillä yhdistys ei toimittanut pyydettyjä lisätietoja määräaikaan mennessä. Helsingin Kouluraittiuspiiri - OKRY r.y on tehnyt 3.2.2025 oikaisuvaatimuksen kaupunginhallituksen päätökseen 13.1.2025 § 18. Oikaisuvaatimuksen yhteydessä yhdistys toimitti lisätietoja toiminnastaan. Osallisuusyksikkö pyysi vielä tarkennuksia yhdistyksen lähettämiin lisätietoihin sähköpostitse 5.2.2025, johon yhdistys vastasi 10.2.2025. Helsingin Kouluraittiuspiiri - OKRY r.y on asiassa asianosainen, joten yhdistyksellä on ollut oikeus tehdä asiassa oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimus on liitteenä 1. Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 138 §:n mukaisessa määräajassa ja oikealle toimielimelle. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset Kaupunginhallitus päätti olla myöntämättä yhdistyksen hakemaa 90 000 euron avustusta. Avustusta haettiin lasten sekä nuorten elämänhallintaan ja psykososiaaliseen tukeen, vanhemmille tarjottavaan kasvatustukeen, syrjäytymisen ehkäisyyn sekä lähiyhteisöissä tapahtuvan toiminnan kuluihin. Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii päätöstä oikaistavaksi siten, että Helsingin Kouluraittiuspiiri – OKRY ry:n tekemä avustushakemus vuodelle 2025 otetaan uudelleen käsittelyyn. Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että Helsingin Kouluraittiuspiiri – OKRY r.y:n toiminta täyttää kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksille asetetut kriteerit. Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa myös, että yhdistyksellä on monikymmenvuotinen yhteistyö Helsingin sosiaali- ja terveystoimen kanssa lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi helsinkiläisten hyväksi. Lisäksi oikaisuvaatimuksesta ilmenee, että yhdistyksen vastuuhenkilöiden yhtäaikaisten sairaustapausten ja siitä seuranneen valitettavan tietokatkon johdosta tieto lisäselvityspyynnöstä saatiin vasta määräajan 8.1.2025 jälkeen. Helsingin kouluraittiuspiiri - OKRY r.y:ltä pyydetyt lisätiedot Lisätietopyynnössä yhdistystä pyydettiin toimittamaan tarkempia tietoja liittyen avustettavaan toimintaan. Lisätietopyynnössä pyydettiin erittelemään toiminnasta vastaavat henkilöt ja yhteistyökumppanit Helsingin kaupungilla sekä toimintakonseptit. Lisäksi lisäselvityspyynnössä pyydettiin kuvaamaan yhdistyksen viestintää ja sitä kuinka paljon helsinkiläisiä on toiminnan piirissä ja yksilöityä tietoa, missä toimintaa toteutetaan. Lisäksi pyydettiin toimittamaan myös hallituksen kokouspöytäkirjojen otteet siltä osin, kun ne koskevat avustettavaa toimintaa. Oikaisuvaatimuksen yhteydessä lähetettyjen puutteellisten lisätietojen täydentämiseksi pyydettiin vielä tarkennuksia yhdistyksen toiminnasta vuosilta 2023-2024. Yhdistystä pyydettiin kuvaamaan tarkemmin toimintamalleja sekä erittelemään yksityiskohtaisemmin missä yksiköissä ja millä alueilla toimintaa on toteutettu, kuinka monta tilaisuutta on järjestetty kussakin yhteistyökoulussa tai muussa yhteistyökohteessa ja erittely osallistujista, jotka ovat olleet toiminnan piirissä (vanhemmat, oppilaat, terveydenhoitajat, oppilashuollon henkilöt jne.) Selvitystä pyydettiin myös yhdistyksen avustetavan toiminnan palkka- ja vuokrakuluista. Yhdistystä pyydettiin kuvaamaan toimipistetasolla vuodelle 2025 suunnitellun toiminnan toteuttaminen ja yhteistyökumppanit toimipisteissä. Missä toimintaa on sovittu järjestettävän ja kuinka usein, kohteet ja yhteyshenkilöt. Lisäksi pyydettiin vielä yhdistyksen hallituksen allekirjoitetut pöytäkirjat liittyen avustettavan toimintaan. Vastaus lisäselvityspyyntöön Vastauksessaan lisäselvityspyyntöön Helsingin kouluraittiuspiiri - OKRY r.y. kertoi yhdistyksen toiminnan tarkoituksesta ja kuvasi sen teoreettista taustaa lainaamalla useita tutkimuslähteitä. Lisäksi vastauksessa kuvattiin yleisellä tasolla nuorille suunnattuja toimintamalleja. Vastauksessa nimettiin myös Helsingin kaupungin yhteyshenkilöitä eri toimialoilla mutta ei toimipiste/yksikkötasolla. Viestinnän ja tiedotuksen kanavaksi mainittiin sosiaalisettaidot.fi ja että yhdistys on tuottanut ohjelmakansioita ja teemamateriaaleja. Avustettavasta toiminnasta vastaavaksi henkilöksi nimettiin yhdistyksen toiminnanjohtaja. Lisätietopyynnön ohessa lähettiin hallituksen pöytäkirjojen otteita sekä yleiset kuvaukset Perhetreffit-toimintamallista, keskustelutilaisuuksista ja erilaisista seksuaalineuvonnan ja -kasvatuksen koulutuksista yksilöimättä kuitenkaan missä ja keiden kanssa yhteistyössä toimintaa on järjestetty. Lisäksi vastauksessa listattiin Helsingin kaupungin koulut, joiden kanssa yhdistys on tehnyt yhteistyötä. Lisäselvityksessä yhdistys kertoo tavoittavansa 1450 helsinkiläistä vuosittain yksilöimättä niitä kuitenkaan sen tarkemmin toiminnoittain. Oikaisuvaatimuksen hylkäämisen perusteet Selvityspyyntöjen perusteella Helsingin kouluraittiuspiiri – OKRY r.y:n ei toimittanut riittävän yksilöityä ja yksityiskohtaista kuvausta avustettavasta toiminnasta ja siitä, miten se täyttää avustuskriteerit. Hakija ei myöskään toimittanut riittävää selvitystä palkanmaksun perusteista ja kohdentumisesta hakemuksessa mainittuun toimintaan eikä toimitiloista aiheutuneista kustannuksista. Selvityksessä nimetyt Helsingin kaupungin yhteyshenkilöt eivät tunnistaneet yhdistystä tai sen toiminnanjohtajaa yhteistyökumppanikseen. Lisäselvityksessä listatut Helsingin kaupungin koulut eivät myöskään tunnistaneet toimijaa. Lisäselvityksessä toimitettujen koulutusten sisältö ei kaikilta osin vastannut Helsingin kaupungin myöntämien avustusten käyttötarkoituksia vuosilta 2023-2024. Vuoden 2025 toimintakaudelle yhdistys kertoo varanneensa 12 koululle mahdollisuuden olla toteuttamassa yhteistyössä Perhetreffit-toimintamallia. Yhtä perhettä -hanketta on tarkoitus pilotoida 2-3 kumppanin kanssa. Hakija ei erittele lisäselvityksessä kouluja ja yhteyshenkilöitä toiminnan järjestämiseksi. Helsingin kouluraittiuspiiri - OKRY r.y. ei ole oikaisuvaatimuksessaan esittänyt sen kaltaisia perusteluita, joiden perusteella aikaisempi kaupunginhallituksen päätös tulisi ratkaista yhdistyksen oikaisuvaatimuksessaan esittämällä tavalla ja myöntää yhdistykselle sen hakema avustus. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt myöskään sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että kaupunginhallitus olisi käyttänyt harkintavaltaansa muuhun kuin mihin se tässä asiassa on ollut käytettävissä. Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös on ollut sekä Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeen, että kaupunginhallituksen vahvistamien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustusten avustuskriteerien mukainen. Kaupunginhallituksen päätös ei ole lainvastainen, eikä se ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, ja se on tarkoituksenmukainen. Oikaisuvaatimus tulee näin ollen hylätä perusteettomana. Avustusten kriteerit Yleisperiaatteena on, että avustuksen piiriin hyväksyttävän toiminnan tulee tukea voimassa olevan kaupunkistrategian ja kaupunginvaltuuston hyväksymän lakisääteisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitelman tavoitteiden toteutumista. Avustuksilla tuetaan helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä edistävää sekä hyvinvointieroja kaventavaa toimintaa. Avustusten jakamisessa kiinnitetään huomiota järjestöjen yleishyödyllisyyteen, toiminnan vaikuttavuuteen sekä järjestöjen omavaraisuuteen. Avustuksen saajalla tulee olla omaa varainhankintaa tai muuta toimintaresurssia (esimerkiksi vapaaehtoistyö), jotta toiminta ei kokonaan ole yhden ulkoisen rahoittajan tuen varassa. Avustus kohdennetaan pääsääntöisesti välittömään auttamis- ja tukemistoimintaan, joten välillistä järjestötyötä, kuten yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa ja järjestön tunnetuksi tekemistä, ei ensisijaisesti avusteta eikä myöskään järjestötoiminnan hallinnollisia ja vieraanvaraisuuteen liittyviä kuluja (esimerkiksi kokouskulut, tarjoilut, toimistotarvikkeet, kalusteet, ATK, internet, AV-laitteet, puhelin, posti, matka- tai päivärahat, henkilökunnan koulutus, julkaisujen tilaaminen tai tuottaminen, korjausrakentaminen ja remontointi, yleiset kiinteistönhoitokulut) eikä sellaisia ajanvietteeseen liittyviä kuluja, jotka järjestön tai osallistujien voidaan katsoa pystyvän kustantamaan itse (esimerkiksi luentopalkkiot, juhlat ja retket). Avustuksia ei myönnetä kertaluontoiseen toimintaan. Toiminnan tulee olla pitkäjänteistä ja jatkuvamuotoista. Avustusta ei myönnetä uskonnolliseen tai poliittiseen toimintaan, eikä sellaiseen toimintaan, johon hakija saa muuta Helsingin kaupungin avustusta. Avustusten jakamisessa noudatettavat ohjeet ja periaatteet Sekä kunnalla että hyvinvointialueella on tehtävänä hyvinvoinnin edistäminen. Valtionperinnöistä rahoitettavien avustettavien toimintojen arvioinnissa on tunnistettu toimintoja, jotka tukevat kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävää ja tavoitteita. Avustusesityksen valmistelussa noudatetaan asian liitteenä 3 olevaa Helsingin kaupungin avustusten yleisohjetta (kaupunginhallitus 28.10.2019 § 723). Lisäksi kaupunginhallitus 26.9.2022 § 661 päätti avustuskriteerit (liite 2), jotka täydentävät kaupungin avustusten yleisohjeita.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 13.01.2025 § 18

Päätös Kaupunginhallitus hylkäsi Helsingin kouluraittiuspiiri OKRY ry:n avustushakemuksen vuodelle 2025 liitteenä 1 olevan taulukon mukaisesti. Yhdistys ei ole toimittanut pyydettyjä lisätietoja määräaikaan mennessä. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 16.12.2024 § 803 päättänyt liitteenä 1 olevan taulukon muista avustuksista sekä avustuksiin liittyvistä ehdoista. 07.01.2025 Pöydälle 16.12.2024 Pöydälle 26.11.2024 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Keskushallinto Kaupunginkanslia Viestintäosasto Viestintäjohtaja 19.12.2024 § 46

Päätös Viestintäjohtaja päätti myöntää järjestöille avustuksia vuoden 2025 toimintaan yhteensä 168 400 euroa liitteenä 1 olevan taulukon mukaisesti. Samalla viestintäjohtaja päättää avustusten ehdoista seuraavaa: - Rahoitus tulee käyttää vuoden 2025 aikana avustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn toimintaan helsinkiläisiin kohdistuvana. - Avustusta ei saa käyttää toimintaan, jota kaupunki hankkii avustuksen saajalta ostopalveluna. Mikäli avustettava toiminta muuttuu vuoden aikana kilpailutuksen tai muun järjestelyn seurauksena järjestön kaupungille tuottamaksi ostopalvelutoiminnaksi, tulee järjestön ilmoittaa asiasta kaupunginkansliaan, jotta avustuksen maksatus voidaan keskeyttää ja tarvittaessa sopia avustuksen takaisinmaksusta. - Avustuksen käytöstä tulee antaa selvitys kaupunginkanslialle vapaamuotoisella kirjallisella selvityksellä vuoden 2026 kesäkuun loppuun mennessä, mikäli avustuksen saaja ei hae avustusta vuodelle 2027. Muutoin selvitys tulee antaa vuotta 2027 koskevan avustushakemuksen yhteydessä. Mukaan tulee liittää yhdistyksen vuoden 2025 toimintakertomus, vahvistettu tuloslaskelma ja tase, tilin- tai toiminnantarkastuskertomus sekä allekirjoitettu vuosikokouksen pöytäkirja, josta ilmenee tieto vastuuvapauden myöntämisestä. - Järjestöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 28.10.2019 § 723 hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä 4 olevia Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita. - Avustusten saajien on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain (1336/1997) ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja järjestettävä kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata. - Kaupungin mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista avustettavalle järjestölle. - Avustukset voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut. Sopimuksen Euroopan unionin toiminnasta (SEUT) 107(1) artiklan mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Helsingin kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustukset myönnetään sellaiseen avustus- ja tukemistoimintaan, joka ei todennäköisesti houkuttele asiakkaita muista EU:n jäsenvaltioista. Avustuksen vaikutus rajat ylittävien investointien tai sijoittautumisen edellytyksiin on korkeintaan marginaalinen (komission tiedonanto valtiontuen käsitteestä EUVL 2016/C 262/01, kohta 196). Näin ollen valtiontukisäännöt eivät tule sovellettavaksi. Avustusten myöntäminen hakijoille ei sisällä SEUT 107(1) artiklan mukaista valtiontukea. Lisäksi viestintäjohtaja suosittaa järjestöjä ilmoittamaan avustuksella tuetusta toiminnasta Hyte ry:n ylläpitämässä Lähellä.fi -palvelussa. Päätöksen perustelut Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen ja kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustukset Kaupunginkanslia vastaa avustusten maksatuksesta kaupungin avustusten yleisohjeiden mukaisesti siten, että avustusten ensimmäinen ja toinen erä maksetaan samassa yhteydessä helmikuussa. Kaikki tässä päätöksessä mainitut avustukset ovat suuruudeltaan sen kokoisia, että ne maksetaan yhtenä eränä helmikuussa 2025. Kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusjaosto päätti kokouksessaan 6.6.2022 § 27, että kaupunginkansliaan keskitetään kaupunginhallituksen valtionperintöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan käyttötalousmenoista myönnettävien avustusten hallinnollinen käsittely ja valmistelu. Avustusten myöntämistä koskeva päätöksenteko jakautuu sen mukaan, mistä määrärahoista avustuksia myönnetään. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan yleiskatteellisen valtionrahoituksen käyttösuunnitelmassa olevien avustusmäärärahojen osalta päätös tehdään sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnassa (tai delegoinnin perusteella viranhaltija). Kunta-Helsingin budjettirahoitukseen perustuvassa avustustoiminnassa päätös tehdään keskushallinnossa (kaupunginhallitus tai delegoinnin perusteella viranhaltija). Kaupunginhallitus on delegoinut (18.12.2023 §777) enintään 10 000 euron avustuksista päättämisen viestintäjohtajalle. Avustusten jakamisessa kiinnitetään jatkossa korostetusti huomiota järjestöjen yleishyödyllisyyteen, toiminnan vaikuttavuuteen sekä järjestöjen omavaraisuuteen. Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) määritellään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät kunnissa ja hyvinvointialueilla. Lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (7 § 4 mom.) perustelutekstissä todetaan, että järjestöjen toimintaedellytyksien turvaaminen voi tarkoittaa esimerkiksi harkinnan mukaan avustusten myöntämistä järjestöille. Valtion yleiskatteellista rahoitusta voidaan käyttää järjestöavustuksiin. Hallintosäännön 18 luvun 1 §:n mukaan järjestöavustusten jakaminen kuuluu sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan tehtäviin. Valtion rahoituksesta jaettavien avustusten tulee tukea sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä, joka kytkeytyy hyvinvointialueen lakisääteisiin tehtäviin (sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut). Valtionperintömäärärahat ovat kaupungin talousarviomäärärahoja ja talouden eriyttämisvelvoitteen vuoksi niitä ei voi käyttää sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan avustusten rahoittamiseen. Kaupungilla on oikeus hakea valtionperintönä saaman omaisuuden luovuttamista kunnalle. Perintökaaren (40/1965) 5 luvun 1 §:n mukaan perintö menee valtiolle, jollei perillistä ole. Perintökaaren 5 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan omaisuus voidaan luovuttaa myös sille kunnalle, jossa perittävä viimeksi asui. Kiinteä omaisuus voidaan lisäksi luovuttaa sille kunnalle, jossa omaisuus sijaitsee. Vuodesta 2023 alkaen kaupunginhallitus on päättynyt valtionperinnöistä myönnettävistä kunta-Helsingin toimintaa täydentävistä hyvinvointia ja terveyttä edistävistä järjestöavustuksista. Valtionperinnöistä jaettavien avustusten tulee ensisijaisesti tukea kunnan vastuuta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin, kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin. Kaupunginhallitus vahvisti 8.6.2020 § 351 valtionperintönä kaupungille tulevien kuolinpesien varojen hakuperusteiksi ja käyttötarkoitukseksi sosiaali- ja terveystoimialan sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan myöntämät avustukset toimintaan, jolla tuetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Kaupunginhallitus on tehnyt 27.6.2022 § 508 päätöksen, jossa se vahvisti kyseessä olevasta päivämäärästä eteenpäin haettavien valtionperintönä kaupungille tulevien kuolinpesien varojen hakuperusteiksi ja käyttötarkoitukseksi avustukset toimintaan, jolla tuetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Kaupunginhallitus päätti 26.9.2022 § 661 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan avustusten kriteerit. Avustuskriteerit Yleisperiaatteena on, että avustuksen piiriin hyväksyttävän toiminnan tulee tukea voimassa olevan kaupunkistrategian ja kaupunginvaltuuston hyväksymän lakisääteisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitelman tavoitteiden toteutumista. Avustuksilla tuetaan helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä edistävää sekä hyvinvointieroja kaventavaa toimintaa. Avustusten jakamisessa kiinnitetään huomiota järjestöjen yleishyödyllisyyteen, toiminnan vaikuttavuuteen sekä järjestöjen omavaraisuuteen. Avustuksen saajalla tulee olla omaa varainhankintaa tai muuta toimintaresurssia (esimerkiksi vapaaehtoistyö), jotta toiminta ei kokonaan ole yhden ulkoisen rahoittajan tuen varassa. Avustus kohdennetaan pääsääntöisesti välittömään auttamis- ja tukemistoimintaan, joten välillistä järjestötyötä, kuten yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa ja järjestön tunnetuksi tekemistä, ei ensisijaisesti avusteta eikä myöskään järjestötoiminnan hallinnollisia ja vieraanvaraisuuteen liittyviä kuluja (esimerkiksi kokouskulut, tarjoilut, toimistotarvikkeet, kalusteet, ATK, internet, AV-laitteet, puhelin, posti, matka- tai päivärahat, henkilökunnan koulutus, julkaisujen tilaaminen tai tuottaminen, korjausrakentaminen ja remontointi, yleiset kiinteistönhoitokulut) eikä sellaisia ajanvietteeseen liittyviä kuluja, jotka järjestön tai osallistujien voidaan katsoa pystyvän kustantamaan itse (esimerkiksi luentopalkkiot, juhlat ja retket). Avustuksia ei myönnetä kertaluontoiseen toimintaan. Toiminnan tulee olla pitkäjänteistä ja jatkuvamuotoista. Avustusta ei myönnetä uskonnolliseen tai poliittiseen toimintaan, eikä sellaiseen toimintaan, johon hakija saa muuta Helsingin kaupungin avustusta. Vuoden 2025 avustusten haku ja viestintä ja saapuneet hakemukset Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen avustusten hakuaika vuodelle 2025 oli 2.5.–3.6.2024. Kaupunginhallituksen vahvistamista avustuskriteereistä, avustushaun aukeamisesta ja hakuajasta julkaistiin tiedot suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi avustusasioinnin verkkosivuilla sekä kaupunginkanslian kuulutukset -sivulla 14.12.2023. Avustushaun aukeaminen kuulutettiin Helsingin Sanomissa sekä Hufvudstadsbladetissa 15.12.2023. Avustusviestintä on hoidettu hyvää hallintotapaa noudattaen ja riittävällä tasolla. Kuulutuksessa kerrottiin, että avustushakemusten jättäminen tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti Helsingin kaupungin avustusasioinnissa (avustukset.hel.fi). Toissijaisesti avustusta sai hakea paperisella lomakkeella. Hakemusten ja liitteiden tuli olla sähköisessä asiointipalvelussa tai kaupungin kirjaamossa viimeistään 3.6.2024 kello 16.00. Avustushausta järjestettiin avustusinfo 18.4.2024 Teamsin kautta. Kutsu avustusinfoon lähetettiin sähköpostitse vuonna 2023 avustuksia saaneille järjestöille sähköpostiosoitteeseen, jonka he olivat avustushakemuksessaan ilmoittaneet. Sähköpostissa oli tieto avustushaun aikataulusta sekä infon ajankohta ja muuta ajankohtaista tietoa järjestöille. Avustushaun aukeamisesta julkaistiin myös hel.fi -uutinen 5.4.2024. Pakollisia liitteitä koskeva hakemusten täydennyspyyntö lähetettiin hakijoille avustusasioinnin kautta 17.6.2024. Määräaika liitteiden toimittamiselle oli 15.9.2024. Hakijoille kerrottiin viestissä, että mikäli pyydetyt liitteet eivät saavu määräajassa, hakemus tullaan esittämään kaupungin yleisten avustusohjeiden mukaisesti hylättäväksi. Hakijoihin, joilla oli edelleen puutteita pakollisissa liitteissä määrärajan 15.9.2024 jälkeen, oltiin vielä yhteydessä ja annettiin lisäaikaa toimittaa kokonaan puuttuvat liitteet tai täydentää puutteelliset liitteet. Kaupunginhallitukselle ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimelle osoitettuja avustushakemuksia vuodelle 2025 saapui yhteensä 205 kappaletta. Kaikki avustushakemukset saapuivat määräaikaan mennessä. Avustusten jakamisessa noudatettavat ohjeet ja periaatteet Avustusesityksen valmistelussa noudatettiin asian liitteenä 4 olevaa Helsingin kaupungin avustusten yleisohjetta (kaupunginhallitus 28.10.2019 § 723). Lisäksi kaupunginhallitus 26.9.2022 § 661 päätti avustuskriteerit (liite 4), jotka täydentävät kaupungin avustusten yleisohjeita. Avustuksilla tuetaan hyvinvointia ja terveyttä edistävää sekä hyvinvointi- ja terveyseroja kaventavaa korjaavaa/kuntouttavaa yksilö- tai ryhmämuotoista auttamistoimintaa järjestöissä. Sekä kunnalla että hyvinvointialueella on tehtävänä hyvinvoinnin edistäminen. Valtionperinnöistä rahoitettavien avustettavien toimintojen arvioinnissa on tunnistettu toimintoja, jotka tukevat kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävää ja tavoitteita. Avustuksiin käytettävissä oleva rahoitus Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan myöntämiin järjestöjen avustuksiin on käytettävissä vuonna 2025 yhteensä 7 200 000 euroa seuraavasti: Kunta-Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksiin on varattu yhteensä 6 000 000 euroa talousarviokohdalle 1 30 03 Valtionperinnöt. Kunta-Helsingin avustuksista päättää kaupunginhallitus. Viranhaltijan päätöksellä avustuksia myönnetään 168 400 euroa. Talousarviovalmistelun yhteydessä oli mahdollisuus nostaa avustusmäärärahaa edellisestä vuodesta 20 %. Avustusesitys on laadittu siten, että 20 %:n korotuksen perusteluissa on huomioitu kaupunginhallituksen toimivaltaan kuuluva avustusten harkintavaltainen jakaminen. Aiemmissa avustusesityksissä ei ole voitu huomioida yleistä kustannustason nousua vuoden 2018 jälkeen (muun muassa tilakulut, palkat ja muut hankintamenot). Avustusmäärärahan taso on pysynyt vuosia suhteellisen samalla tasolla, joka on osin ohjannut hakijoita hakemaan totuttua avustustasoa. Lisämäärärahan ansiosta avustusesityksessä on pystytty tekemään tasapuolinen korotus aikaisempien vuosien avustustasoon kaikille yhdenmukaisen korotusprosentin mukaisesti. Käytännössä lisämääräraha on mahdollistanut myös kokonaan uusien avustuksensaajien ja avustustoimintojen mukaan ottamisen kokonaisuuteen. Edellisen avustuksen käytön valvonta Hakemusten käsittelyn yhteydessä selvitettiin hakijalle myönnetyn edellisen avustuksen käyttö. Edelliseksi avustukseksi katsottiin vuodelle 2023 myönnetty avustus. Uuden avustuksen saamisen edellytyksenä on kaupungin ohjeen mukaisesti, että edellisen avustuksen käyttö on raportoitu ja todettu asianmukaiseksi. Mikäli näin ei ole, esitetään hakemus hylättäväksi. Osana avustusten käytönvalvontaa tehtiin myös kuudelle järjestölle, joille on myönnetty avustusta vuonna 2023, pistokoeluontoiset tarkastukset yhteistyössä KPMG Oy:n kanssa. Valvontakäynnit ja raportit valmistuivat 8.11. mennessä. Jos toiminta ei täytä kaupungin avustusten yleisiä avustusohjeita ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan avustuksille asetettuja kriteereitä, avustusta ei voida myöntää. Tarkastettujen kohteiden toiminta oli yleisohjeen ja kriteereiden mukaista. Käyttöselvityksen yhteydessä laadittiin taulukot, joissa on kuvattu hakijoiden vuoden 2023 tilikauden tulos, tase, taseen oma pääoma 2023 ja omavaraisuusaste (%). Taulukko on asian liitteenä 3. Taloustietoja ei ole merkitty, mikäli yhdistyksellä ei ole ollut rahaliikennettä vuonna 2023, taloustietoja ei ole saatu tai niissä on epäselvyyksiä. Omavaraisuusaste-prosentin laskukaava on seuraava: taseen oma pääoma jaettuna taseen kokonaissummalla ja kerrottuna 100:lla. Omavaraisuusasteen tulkinta on Yritystutkimus ry:n mukaan seuraava: yli 40 % hyvä, 20‒40 % tyydyttävä ja alle 15 % heikko. Mikäli hakijan taloudellisessa tilanteessa tai toimintakäytännöissä havaittiin uhkia tai riskejä (esimerkiksi vuodesta toiseen heikkenevä taloudellinen tilanne), pyydetään näihin kiinnittämään huomiota. Avustusehdotuksen laatiminen ja hakemusten hylkäysperusteet Avustus esitetään hylättäväksi, mikäli avustettavaksi haettu toiminta ei sisälly kunta-Helsingin avustusten jakoperusteisiin tai jos hylkäämiseen on muu painava syy. Hylkäysesitysten perusteita ovat myös pakollisten liitteiden puuttuminen, liitteiden puutteellisuus, tietojen virheellisyys tai epäluotettavuus sekä puutteet järjestön hallinnollisissa menettelyissä. Kaupunginhallituksen myöntämissä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustusten tarkastelussa on huomioitu Helsingin kaupungin strategian ja hyvinvointisuunnitelman painopisteitä sekä kaupungin segregaation ehkäisyn tavoitteita. Esityksessä on priorisoitu avustuskriteerien mukaista välitöntä ennaltaehkäisevää auttamis- ja tukemistoimintaa, joiden on katsottu erityisesti ehkäisevän avustusten kohderyhmien ajautumista raskaampiin sosiaali- ja terveyspalveluihin tai ehkäisevän lisäresursointitarvetta muihin kunta-Helsingin palveluihin, esimerkiksi kasvatuksen ja koulutuksen sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksista on esitetty lakkautettavaksi kokonaan eräitä avustuskohteita. Tarkastelussa on huomioitu Helsingin kaupungin strategian ja hyvinvointisuunnitelman painopisteitä. Lisäksi esityksessä on priorisoitu avustuskriteerien mukaista välitöntä ennaltaehkäisevää auttamis- ja tukemistoimintaa. Avustuksia, joiden ei katsota kuuluvan selvästi avustuskokonaisuuteen, esitetään lakkautettavaksi. Hylättäväksi esitetään 10 toimijan hakemuksia (uusia hakijoita tai hakijoita, joille ei ole aikaisempienkaan hakemusten pohjalta myönnetty avustusta). Perusteena hylkäykselle on haetun toiminnan laajuus, tarkoituksenmukaisuus tai harkinnanvaraisuus suhteessa muuhun avustettavaan kokonaisuuteen. Yksi hakija perui hakemuksensa. Kaupunginkanslia jatkaa edelleen vuonna 2023 aloitettua kaupungin avustustoiminnan kehittämistä. Kehittämistyöhön kuuluu muun muassa keskushallinnon ja toimialojen avustuslajeja, tavoitteita ja kriteereitä koskevan kokonaiskuvan tarkentaminen, kaupunginhallituksen ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan avustuskriteereiden uudistaminen sekä hakulomakeuudistus, avustusviestintä ja avustusten valmistelu avustettavan toiminnan vaikuttavuuden, yleishyödyllisyyden ja hakijan omavaraisuuden näkökulmasta sekä kaupunkiyhteisen avustusten käsittely-, analysointi- ja raportointijärjestelmän kehittämistyö. Tavoitteena on selkiyttää ja yhdenmukaistaa sekä kaupunkitasoista avustustoimintaa että hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustamisen kokonaisuutta ja avustusten kohdentumista kunta-Helsingissä ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla. Kaupunki kannustaa ja suosittaa avustuksia saavia järjestöjä ilmoittamaan toiminnastaan digitaalisella palvelutarjottimella. Palvelutarjotin tarjoaa järjestöille maksutonta näkyvyyttä asukkaiden ja julkisen sektorin suuntaan. Tieto palveluista ja toiminnasta saavuttaa kohderyhmää laajasti. Hyte-palvelutarjotinta voidaan hyödyntää palveluohjauksen välineenä, jolloin asiakkaita voidaan ohjata heille sopiviin palveluihin. Toimijat tavoittavat paremmin toimintansa kohderyhmän ja saavat lisää osallistujia toimintaansa. Viestintäjohtajan päätettäväksi esitettävät hakemukset ja päätösehdotukset myönnettävistä avustuksista käyttötarkoituksineen on kuvattu liitteessä yksi, jossa hakemukset esitetään kohderyhmittäin. Liite kaksi sisältää hakijoiden taloustiedot. Liitteessä kolme esitetään avustuskriteerit. Liitteessä neljä on kaupungin avustusten yleisohjeet. Liitetaulukoissa sarakkeen otsikossa "Päätös hyte 2025" ja "Käyttötarkoitus tai hylkäysperuste hyte 2025" viitataan kunta-Helsingin valtionperintöjen rahoituksella esitettäviin avustuksiin.

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta 10.12.2024 § 261

Lausunto Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta antoi puoltavan lausunnon kaupunginhallitukselle hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksista vuodelle 2025 liitteen 1 mukaisesti kuitenkin siten muutettuna, että ehdotetaan Helsingin pelastusliitto ry:lle 15 000 euroa, Sininauhasäätiölle 10 000 euroa, Helsingin ensikoti ry:lle 32 400 euroa ja Me-säätiölle 15 000 euroa. Lisäksi sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kehotti valmistelua arvioimaan ennen kaupunginhallitusvaihetta, onko Helsingin Kouluraittiuspiiri - OKRY ry:n toiminta sellaista, että avustus on perusteltu. Käsittely Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta ei katsonut tarpeelliseksi kuulla asiassa kutsuttuja asiantuntijoita. Jäsenet Pentti Arajärvi ja Samuel Adouchief olivat esteellisiä hallintolain 28.1 §:n 5 kohdan (yhteisöjäävi) osallistumaan asian käsittelyyn. Jäsenet olivat poistuneet kokoustilasta jo edellisen asian kohdalla ja pysyivät poistuneena tämän asian käsittelyn ajan. Asiassa tehtiin seuraavat vastaehdotukset: Vastaehdotus 1: Puheenjohtaja Daniel Sazonov: Lisätään päätösehdotuksen ensimmäiseen kappaleeseen: kuitenkin siten muutettuna, että ehdotetaan Helsingin pelastusliitto ry:lle 15 000 euroa, Sininauhasäätiölle 10 000 euroa, Helsingin ensikoti ry:lle 32 400 euroa ja Me-säätiölle 15 000 euroa. Lisätään päätösehdotukseen kappale: Lisäksi sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kehottaa valmistelua arvioimaan ennen kaupunginhallitusvaihetta, onko Helsingin Kouluraittiuspiiri - OKRY ry:n toiminta sellaista, että avustus on perusteltu. Kannattaja: Jäsen Oula Silvennoinen Vastaehdotus 2: Jäsen Laura Korpinen: Teen vastaehdotuksen siten, että päätösehdotus muokataan kuulumaan seuraavasti: Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta antaa puoltavan lausunnon kaupunginhallitukselle hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksista vuodelle 2025 muutoin liitteen 1 mukaisesti, mutta seuraavin muutoksin: Barnavårdsföreningenille myönnetään 25 000 euroa Helsingin Seudun Elatusvelvolliset ry:lle myönnetään 12 000 euroa House of New Theatrelle myönnetään 20 000 euroa Kansallinen Senioriliitto ry:lle myönnetään 15 000 euroa Miina Sillanpää säätiö sr:lle myönnetään 20 200 euroa Suomen Omakotiliiton Helsingin piiri ry:lle myönnetään 15 000 euroa Vanhusten Turva:lle myönnetään 30 000 euroa Vesalan pienkiinteistöyhdistys ry:lle myönnetään 15 000 euroa Stop Huumeille ry:lle myönnetään lisää +15 000 euroa PAUTille myönnetään lisää + 8 000 euroa FDUVlle myönnetään lisää + 15 000 euroa Helsingin Invalidien yhdistykselle myönnetään lisää + 50 000 euroa Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:lle myönnetään lisää + 2 500 euroa Helsingin Kuurojen yhdistykselle myönnetään 12 500 euroa ja Helsingin Pelastusliitto ry:lle 15 000 euroa ja vähennetään: Sateenkaariperheiltä -12 000 euroa Helsinki Pride – yhteisö ry:ltä -56 000 euroa Helsingin Diakonissasäätiöltä -167 000 euroa Transfeminiitit ry:ltä -20 200 euroa Sexpo-säätiöltä -15 000 euroa Kannattaja: Jäsen Mikko Paunio Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan puheenjohtaja Daniel Sazonov teki seuraavan äänestysehdotuksen: 1 äänestys JAA-ehdotus: Puheenjohtaja Daniel Sazonovin vastaehdotuksen mukaan (vastaehdotus 1) EI-ehdotus: Jäsen Laura Korpisen vastaehdotuksen mukaan (vastaehdotus 2) Jaa-äänet: 9 Ahto Apajalahti, Maaret Castrén, Björn Månsson, Matti Niiranen, Johanna Nuorteva, Nea Nättinen, Daniel Sazonov, Oula Silvennoinen, Sinikka Vepsä Ei-äänet: 2 Laura Korpinen, Mikko Paunio Tyhjä: 0 Poissa: 2 Samuel Adouchief, Pentti Arajärvi Puheenjohtaja Daniel Sazonovin vastaehdotus voitti äänestyksen äänin 9–2 (poissa 2). Puheenjohtaja Daniel Sazonovin voittanut vastaehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman äänestystä. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta antoi asiasta puheenjohtaja Daniel Sazonovin hyväksytyn vastaehdotuksen osalta esittelijän ehdotuksesta poikkeavan lausunnon. 26.11.2024 Pöydälle Esittelijä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkonen

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)