Kaupunginhallituksen konsernijaosto · 14.9.2026

Mäkelänrinteen Uintikeskus Oy:n hallituksen jäsenen nimeäminen

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Jukka-Pekka Ujula

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto kehotti kaupungin edustajaa Mäkelänrinteen Uintikeskus Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa toimimaan niin, että Antti Möller nimetään hallituksen jäseneksi kuluvan toimikauden loppuun.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginhallituksen konsernijaosto on 9.3.2026 nimennyt Mäkelänrinteen Uintikeskus Oy:n hallitukseen neljä jäsentä, joista kolme on luottamushenkilötaustaisia ja yksi viranhaltija (21 §). Kaupunki omistaa kaksi kolmasosaa yhtiön osakkeista. Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Nykyinen toimikausi päättyy keväällä 2028 pidettävään yhtiökokoukseen. Tero Koskinen on liitteenä olevalla kirjeellä ilmoittanut eroavansa hallituksen jäsenen tehtävästä, joten konsernijaoston nimeää uuden jäsenen hänen tilalleen kuluvan toimikauden loppuun. Yhtiön hallitus kutsuu ylimääräisen yhtiökokouksen koolle konsernijaoston päätöksen jälkeen.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)