Kaupunginhallituksen konsernijaosto · 14.9.2026
Kiinteistöosakeyhtiö Puu-Myllypuron Yhteistila ylimääräinen yhtiökokous
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto kehotti kaupungin yhtiökokousedustajaa Kiinteistöosakeyhtiö Puu-Myllypuron Yhteistilan ylimääräisessä yhtiökokouksessa toimimaan siten, että hyväksytään hallituksen ehdotuksen mukaisesti: suunnatun osakeannin järjestäminen liittyjäkiinteistöille eli tuleville B-osakkeenomistajille niin, että heidän merkittäväkseen annetaan enintään 8051 kappaletta yhtiön uusia B-osakkeita hallituksen esityksen liitteiden 2 ja 3 mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Kiinteistöosakeyhtiö Puu-Myllypuron Yhteistila Yhtiön toimialana on hallita Helsingin kaupungin 45. kaupunginosan korttelissa 45567 tonttia nro 1 sekä omistaa, hallita ja ylläpitää sille rakennettavia rakennuksia ja rakennelmia ja tuottaa yhteistilapalveluita sen osakkeenomistajille. Yhtiö toimii ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävästi. Toiminnassa osakkaisiinsa nähden yhtiö noudattaa omakustannusperiaatetta. Yhtiö voi tarjota toimialansa mukaisia palveluksia myös muille kuin yhtiön osakkaille, mikäli siitä ei aiheudu haittaa yhtiön osakkaille. Perittävien korvausten suuruudesta päättää tällöin yhtiön hallitus. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen. Yhtiö voi toimintaansa varten harjoittaa kiinteistöjen, osakkeiden ja osuuksien ostamista, myyntiä, omistamista, vuokrausta ja hallintaa. Tällä hetkellä kaupunki omistaa yhtiön kokonaan. Ylimääräinen yhtiökokous Yhtiön ylimääräinen yhtiökokous pidetään 17.9.2026. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa käsitellään suunnatun maksuttoman osakeannin järjestämistä. Ylimääräisen yhtiökokouksen kutsu ja sen liitteet ovat liitteinä 1-3. Suunnattu maksuton osakeanti Tulevassa yhtiökokouksessa on tarkoitus päättää suunnatusta maksuttomasta osakeannista liitteen 1 mukaisille liittyjäkiinteistöille. Suunnatussa maksuttomassa osakeannissa annetaan yhteensä 8051 uutta B-osaketta. Liittyjäkiinteistöjen keskinäinen oikeus uusiin B-osakkeisiin määräytyy kokouskutsun liitteen 1 mukaisesti. Suunnatulle maksuttomalle osakeannille on olemassa yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy, eli yhtiön ja nykyisen ainoan osakkeenomistajan Helsingin kaupungin kannalta on perusteltua toteuttaa maksuton osakeanti yhtiön hallituksen esityksen liitteen 1 mukaisille liittyjäkiinteistöille. Yhtiössä alkuperäisenä ja eri sopimuksiin kirjattuna tarkoituksena on ollut, että nykyinen osakkeenomistaja Helsingin kaupunki luopuu omistuksesta, kun yhtiön toiminta-alue on rakentunut valmiiksi. Suunnattu osakeanti järjestetään vastaamaan yhtiön alkuperäistä tarkoitettua ja liittyjäkiinteistöjen kanssa tehdyissä sopimuksissa sovittua omistusrakennetta, jossa liittyjäkiinteistöt omistavat yhtiön kokonaan. Nyt kun yhtiön toiminta-alue on rakentunut valmiiksi, liittyjäkiinteistöt tulevat yhtiön omistajiksi. Suunnatun osakeannin toteuttaminen uusille B-osakkeenomistajille edeltää omistusjärjestelyn seuraavaa vaihetta, jossa yhtiö hankkii kaikki nykyisen osakkeenomistajan Helsingin kaupungin omistamat A-osakkeet suunnatusti kaupungilta ja mitätöi ne. Tarkoituksena on, että yhtiön omistus on tulevaisuudessa ainoastaan tässä osakeannissa B-osakkeita merkitsevillä osakkeenomistajilla. Liittyjäkiinteistöjen on merkittävä uudet B-osakkeet kirjallisella merkintäsitoumuksella (hallituksen esityksen liitteenä 2 olleen merkintäsitoumuksen mukaisesti). Selvyyden vuoksi todetaan, että liittyjäkiinteistöt ovat sitoutuneet yhtiön omistuksen ja hallinnon siirtoon yhtiön ja kunkin liittyjäkiinteistön välisessä yhteistilasopimuksessa. Lopuksi Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää toimiohjeiden antamisesta kaupunkia eri yhteisöissä ja säätiöissä edustavalle kaupungin kannan ottamiseksi käsiteltäviin asioihin, silloin kun kyseessä on taloudellisesti merkittävä tai periaatteellisesti laajakantoinen asia.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)