Kaupunginhallituksen konsernijaosto · 30.3.2026
Helen Oy:n varsinainen yhtiökokous vuonna 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan Helen Oy:n vuoden 2026 varsinaisessa yhtiökokouksessa siten, että - osakkeenomistajan nimitystoimikunnan jäsenille päätetään maksaa kokouspalkkio, joka on sama kuin palkkioryhmään C kuuluvien tytäryhteisöjen hallitusten puheenjohtajien kokouspalkkio, - hallituksen puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja jäsenille päätetään maksaa nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaiset palkkiot, - hallituksen tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan jatkossa kokouspalkkion lisäksi 3 080 euron vuosipalkkio. - tilintarkastajalle päätetään maksaa palkkiot kilpailutettujen tilintarkastustehtävien osalta tarkastuslautakunnan hyväksymän tilintarkastusyhteisön tarjoukseen perustuvan hyväksyttävän laskun mukaan ja muiden tehtävien osalta hyväksyttävän laskun mukaan, - hallitukseen valitaan nimitystoimikunnan ehdotuksen mukainen määrä hallituksen jäseniä, - hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja jäsenet valitaan yhtiöjärjestyksen mukaiseksi toimikaudeksi nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti, - osakkeenomistajan nimitystoimikunnan jäseniksi valitaan Helsingin kaupungin pormestari Daniel Sazonov ja kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula asemansa perusteella sekä lisäksi kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Johanna Laisaari, kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki sekä kaupunginhallituksen jäsen Mia Haglund.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Helen-konserni Helen Oy:n toimialana on energian tuotanto, hankinta, siirto, jakelu ja myynti sekä energia-alan kunnossapito-, suunnittelu- ja urakointipalvelut ja muu energia-alan liiketoiminta. Yhtiö voi harjoittaa liiketoimintaansa tytär- ja osakkuusyhtiöissä sekä yhteisyrityksissä. Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %. Osakkeenomistajan nimitystoimikunta Helen Oy:llä on pysyvä osakkeenomistajan nimitystoimikunta, jonka tehtävänä on valmistella yhtiökokoukselle ehdotukset hallituksen jäsenten lukumääräksi ja hallituksen jäseniksi valittaviksi henkilöiksi sekä heille maksettaviksi palkkioiksi. Lisäksi toimikunta valmistelee ehdotuksen hallituksen puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi. Nimitystoimikunnan toimikausi päättyy varsinaisen yhtiökokouksen yhteydessä. Nimitystoimikunnan voimassaolevan työjärjestyksen mukaan toimikuntaan kuuluu viisi jäsentä. Nimitystoimikunnan jäseniksi valitaan asemansa perusteella Helsingin kaupungin pormestari sekä kansliapäällikkö. Lisäksi nimitystoimikunnan jäseneksi valitaan kaksi edustajaa kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja/tai konsernijaoston puheenjohtajistosta sekä yksi muu henkilö. Päättyvällä toimikaudella nimitystoimikunnan jäseninä ovat toimineet pormestari Daneil Sazonov, kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Johanna Laisaari, kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki sekä kaupunginhallituksen jäsen Mia Haglund. Nimitystoimikunnan jäsenille on vakiintuneesti maksettu kokouspalkkio, joka on sama kuin palkkioryhmään C kuuluvien tytäryhteisöjen hallitusten puheenjohtajien kokouspalkkio. Osakkeenomistajan nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiökokoukselle Osakkeenomistajan nimitystoimikunta on tehnyt varsinaiselle yhtiökokoukselle ehdotukset Helen Oy:n hallituksen jäsenten lukumääräksi, hallituksen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi ja jäseniksi valittaviksi henkilöiksi sekä hallitukselle maksettaviksi palkkioiksi. Nimitystoimikunnan ehdotukset ovat liitteenä. Kaupunginhallitus päätti 7.1.2015, 15 §, että Helen Oy:n osalta voidaan poiketa kaupunginhallituksen 13.9.2004, 1119 § päättämistä kaupunkikonserniin kuuluvien tytäryhtiöiden ja säätiöiden hallitusten palkkioperusteista ja -käytännöistä. Helen Oy:n nimitystoimikunnan tavoitteena on taata, että yhtiöllä on tehokas, yhtiön toiminnan edellyttämän asiantuntemuksen omaava hallitus, jonka jäsenillä on sopivat ja monipuoliset taidot ja kokemus. Kilpailukykyinen, tehdystä työstä sekä tehtävään liittyvästä vastuusta maksettava hallituksen palkkio on yksi tekijä tämän tavoitteen saavuttamisessa. Nimitystoimikunnan näkemyksen mukaan sen tekemä hallituksen palkkioita koskeva ehdotus huomioi oikealla tavalla Helen Oy:n omistuspohjan sekä tehdyn työn ja vastuun määrää hallitustyöskentelyssä. Lisäksi palkkioehdotus on tasapainossa Helsingin Satama Oy:n nimitystoimikunnan palkkioehdotuksen kanssa. Palkkioehdotus sisältää esityksen hallituksen tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksettavasta vuosipalkkiosta, joka huomioi tehtävän vastuun ja vaativuuden. Lisäksi ehdotetaan, että hallituspalkkioiden korotustarvetta tarkastellaan jatkossa vuosittain indeksikorotustyyppisesti, jotta voidaan ylläpitää hallituspalkkioiden perusteltua tasoa suhteessa yhtiön hallitustyön vastuuseen ja vaativuuteen ilman tarvetta toistuville suurille kertakorotuksille. Nimitystoimikunta ehdottaa, että Helen Oy:n hallituksen jäsenten lukumääräksi päätetään yhdeksän jäsentä. Nimitystoimikunnan ehdotuksessa Helen Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi ja jäseniksi on otettu huomioon toimikunnan työjärjestyksessä esitetyt pätevyysvaatimukset (riittävä asiantuntemus sekä osaaminen ja kokemus yhtiön toimialaan ja liiketoimintaan kuuluvissa asioissa). Osakkeenomistajan nimitystoimikunnan näkemyksen mukaan ehdotettu hallituksen kokoonpano täyttää hyvin yhtiön hallitukselle kollektiivisesti asettavat vaatimukset.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)