Kaupunginhallituksen konsernijaosto · 9.3.2026

Länsirata Oy:n osakkeenomistajien päätös

  • Diaarinumero: HEL 2025-017213
  • Esittelijä: Kansliapäällikkö

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti täydentää 24.11.2025, § 114 päätöstään koskien Länsirata Oy:n osakkeenomistajien päätöstä ottamaan huomioon Länsirata Oy:n nykyisen osakkaan Kirkkonummen kunnan päätös olla osallistumatta yhtiön toimintaan rakentamisvaiheessa ja tämän mukaisesti päätti tehdä liitteenä olevan mallin mukaisesti Helsingin kaupungin osalta osakkeenomistajien yksimielisen päätöksen osakeyhtiölain 5 luvun 1 pykälän 2 momentin mukaisesti koskien Helsingin ja Kirkkonummen osakkeiden suunnattua hankintaa. Samalla konsernijaosto kehotti kaupunginkanslian oikeuspalveluita kirjaamaan, päiväämään, numeroimaan ja allekirjoittamaan osakkeenomistajien päätöksen. Päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että Suomen valtio, Turun, Espoon, Salon ja Lohjan kaupungit sekä Vihdin kunta Länsirata Oy:n osakkaina ovat omissa päätöksentekoelimissään hyväksyneet täytäntöönpanokelpoisesti Helsingin osakkeiden kauppakirjan osakkeiden suunnatun hankinnan perusteella; ja Länsirata Oy:n osakkaat ovat hyväksyneet osakkeenomistajien yksimielisen päätöksen yhtiön osakkeiden hankkimisesta Helsingin kaupungilta.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Helsingin kaupunginhallitus päätti 24.11.2025, § 792 luopua kaikista kaupungin omistamista Länsirata Oy:n osakkeista, koska kaupunki ole mukana Länsirata Oy:n radan rakentamista koskevassa rahoittamisessa. Loppuvuonna 2025 valtio osaltaan sitoutui hankkeeseen, minkä jälkeen myös muut yhtiön kunta- ja kaupunkiosakkaat (Espoon, Turun, Salon ja Lohjan kaupungit sekä Vihdin kunta) Kirkkonummen kuntaa lukuun ottamatta hyväksyivät uuden osakassopimuksen koskien yhtiön siirtymistä rakentamisvaiheeseen. Kirkkonummen kunnanvaltuuston joulukuussa 2025 tekemä päätös olla sitoutumatta hankkeen rakentamisvaiheeseen johtaa siihen, että jäljelle jäävien osakkaiden on tämän mukaisesti päivitettävä uusi osakassopimus. Osakkaat ovat päässeet tästä yhteisymmärrykseen ja vaikka Kirkkonummen kunnan poisjäännillä ja päivitetyllä osakassopimuksella ei sinänsä ole vaikutusta Helsingin osakkeiden myyntiin, tulee asiassa tehdä myös Helsingin puolelta uusi päivitetty päätös mm. osakekauppakirjan allekirjoittajatahojen päivittämiseksi. Lisäksi myös Kirkkonummen kunnan hyväksi tullaan tekemään osakkeenomistajien yksimielinen päätös osakkeiden suunnatusta hankkimisesta (ja Kirkkonummen kunnan osakkeiden ostamisesta pois Kirkkonummelta). Osakkeiden myyntiä koskevan päätöksen päivittämisestä päättää kaupunginhallitus, ja osakkeenomistajien yksimielisen päätöksen tekee Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 24.11.2025 § 792

HEL 2025-017213 T 00 01 05 Päätös Kaupunginhallitus päätti myydä kaikki kaupungin omistamat Länsirata Oy:n osakkeet, yhteensä 58 003 kappaletta, yhtiön siirtyessä rakentamisvaiheeseen liitteenä 1 olevan kauppasopimuksen mukaisesti sekä kehottaa kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastoa allekirjoittamaan sopimuksen kaupungin puolesta ja tekemään siihen tarvittaessa teknisluonteisia tai muuten vähäisiä muutoksia. Päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että muut Länsirata Oy:n osakkaat ovat omissa päätöksentekoelimissään hyväksyneet täytäntöönpanokelpoisesti yhtiön rakentamisvaiheeseen siirtymistä koskevan uuden osakassopimuksen sekä osakkeenomistajien yksimielisen päätöksen yhtiön osakkeiden hankkimisesta Helsingin kaupungilta ja siihen liittyvän kauppasopimuksen. Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.11.2025 § 114

HEL 2025-017213 T 00 01 05 Päätös Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti tehdä Helsingin kaupungin osalta osakkeenomistajien yksimielisen päätöksen osakeyhtiölain 5 luvun 1 pykälän 2 momentin ja olennaisilta osin liitteenä 1 olevan mallin mukaisesti. Samalla konsernijaosto kehotti kaupunginkanslian oikeuspalveluita kirjaamaan, päiväämään, numeroimaan ja allekirjoittamaan osakkeenomistajien päätöksen. Päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että muut Länsirata Oy:n osakkaat ovat omissa päätöksentekoelimissään hyväksyneet täytäntöönpanokelpoisesti yhtiön rakentamisvaiheeseen siirtymistä koskevan uuden osakassopimuksen sekä osakkeenomistajien yksimielisen päätöksen yhtiön osakkeiden hankkimisesta Helsingin kaupungilta ja siihen liittyvän yhtiön ja Helsingin kaupungin välisen kauppasopimuksen. Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)