Kaupunginhallituksen konsernijaosto · 26.2.2026

Tytäryhteisökohtaisten omistajastrategioiden päivittämistä koskeva tilannekatsaus

  • Diaarinumero: HEL 2026-000616
  • Esittelijä: Kansliapäällikkö

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsi tilannekatsauksen tiedoksi.

Asiakirjan teksti

Käsittely

Asian käsittelyn aikana kuultavana oli konserniohjauksen johtaja Atte Malmström.

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Tytäryhteisökohtaiset omistajastrategiat sisältävät kaupungin omistukseen, keskipitkän aikavälin strategiseen tahtotilaan sekä hallitukseen liittyviä linjauksia kunkin tytäryhteisön ja tarpeen mukaan sen muodostaman alakonsernin osalta. Omistajastrategiassa asetetaan myös tytäryhteisölle omistajastrategiset tavoitteet sekä niiden seurantaan liittyvät mittarit. Tytäryhteisökohtaiset omistajastrategiat kuvastavat kaupungin omaa sitoutumista omistajana tytäryhteisöille asetettuun tehtävään ja keskipitkän aikavälin tavoitteisiin luoden näin reunaehdot kaupungin omistamiselle sekä pitkäjänteiselle, ennustettavalle ja suunnitelmalliselle omistajaohjaukselle. Omistajastrategiat laaditaan keskipitkälle aikavälille niin, että ne ohjaavat tytäryhteisön pitkäjänteistä toimintaa ja tukevat yhteisön hallituksen ja johdon työskentelyä. Tämä tukee kaupungin omistaja-arvon positiivista kehittymistä. Omistajastrategioiden on tarkoitus muodostaa selkeä ja ennakoitava perusta tytäryhteisön oman toiminnan ja talouden kehittämiselle. Tällä hetkellä on tunnistettu useita yhteisökohtaisia niiden tehtävään ja/tai tavoitteisiin liittyviä omistajastrategisia tarkennustarpeita, minkä johdosta omistajastrategioita on katsottu tarpeelliseksi päivittää ottaen samalla huomioon uuden 2025 hyväksytyn kaupunkistrategian linjaukset. Lisäksi päivitetään omistajastrategiapohjaa sen otsikoita ja asiaryhmittelyjä muuttaen. Omistajastrategioiden päivitykset on valmisteltu yhteistyössä kaupunginkanslian osastojen, toimialojen ja tytäryhteisöjen sekä kaupunkiympäristön toimialan ilmasto- ja ympäristöasiantuntijoiden kanssa ottaen samalla huomioon kaupungin ja tytäryhteisön tarpeet sekä kaupunkistrategian linjaukset. Konserniohjauksen johtaja Atte Malmström antaa suullisen katsauksen tytäryhteisökohtaisten omistajastrategioiden päivittämisestä konsernijaoston kokouksessa.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 09.02.2026 § 13

HEL 2026-000616 T 00 01 05 Esitys Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti panna asian pöydälle. Käsittely Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Tuuli Kousan ehdotuksesta. Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)