Kaupunginhallituksen konsernijaosto · 19.1.2026
Helsingin kaupungin asunnot Oy:n hallituksen jäsenten valintaa koskeva osakkeenomistajan päätös
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto teki yhtiökokousta pitämättä Helsingin kaupungin asunnot Oy:n osakkeenomistajan päätöksen, jolla yhtiön hallituksen jäseneksi valittiin 1.2.2026 alkaen yhtiöjärjestyksen mukaiseksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi hallituksesta eronneen Tuula Saxholmin tilalle johtaja Tuomo Mäkinen. Samalla konsernijaosto päätti kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalveluita kirjaamaan, päiväämään, numeroimaan ja allekirjoittamaan osakkeenomistajan päätöksen.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Helsingin kaupungin asunnot Oy Yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia Helsingin alueella omistaa, hankkia omistukseensa tai vuokraoikeuden nojalla hallita tontteja, sekä omistaa ja hallita tonteilla olevia tai niille rakennettavia asuinrakennuksia, joiden huoneistot luovutetaan vuokralle. Yhtiö voi toimintaansa varten harjoittaa kiinteistöjen, osakkeiden ja osuuksien ostamista, myyntiä, vuokrausta ja hallintaa. Yhtiö toimii ympäristöasioissa vastuullisesti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Yhtiö pyrkii toiminnassaan tehokkaaseen ja ympäristöä säästävään energiankäyttöön. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen kaupunkikonsernin yhtiölle asettamat tavoitteet huomioon ottaen. Helsingin kaupungin asunnot Oy:llä on noin 55 000 valtion tukemia vuokra-asuntoja, joissa asuu yhteensä yli 93 000 asukasta. Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %. Hallitus Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu seitsemän (7) jäsentä. Yhtiön toimitusjohtaja ei ole hallituksen jäsen. Hallituksen puheenjohtajan valitsee yhtiökokous. Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi (2) vuotta siten, että toimikausi päättyy vaalia tai valintaa seuraavan toisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiön hallituksen jäsen Tuula Saxholm on ilmoittanut eroavansa eläköitymisen johdosta 1.2.2026 alkaen yhtiön hallituksen jäsenyydestä. Hänen tilalleen on tarpeen nimetä uusi hallituksen jäsen. Kuntalain mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus. Kuntalain esitöiden mukaan hallituksen valinnassa tulisi aina huomioida yhteisön toimiala ja toiminnan laajuus sekä yhteisön strateginen merkittävyys kunnan toiminnassa. Konserniohjeen mukaan kaupungin tytäryhteisöjen osalta varmistetaan hallitusten monipuolinen ja toisiaan täydentävä osaaminen ja kokemus, riippumattomuus ja vastuullisuus sekä hallitusjäsenten tarkoituksenmukainen vaihtuvuus. Lisäksi hallituksen kokoonpanossa huomioidaan yhteisön toiminnan laadun, laajuuden ja kehitysvaiheen edellyttämä talouteen, johtamiseen, strategiseen suunnitteluun, vastuullisuuteen, digitalisaatioon, markkinointiin ja viestintään sekä asiakkuuksiin liittyvä osaaminen. Myös eri sukupuolten välisen yhdenvertaisuuden edistäminen on varmistettava. Hyvän hallinto- ja johtamistavan mukaan hallituksen jäseneksi valittavien henkilöiden tulee olla hyvämaineisia ja sopivia tehtävään. Hallituksen jäseneksi valittavalla on oltava tehtävän edellyttämä kokemus ja taito sekä mahdollisuus käyttää riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen. Edelleen hallitusjäsenten tulee olla riippumattomia yhteisöistä. Helsingin kaupungin asunnot Oy:n omistajastrategian mukaan yhtiön hallituksella tulee kokonaisuutena olla riittävä osaaminen erityisesti asumisesta, kiinteistö- ja vuokraustoiminnasta, asiakkuuksien johtamisesta ja digitalisaatiosta sekä talouden, investointien ja rahoituksen kysymyksistä. Edellä mainitut reunaehdot ja yhtiön nykyinen tilanne huomioon ottaen on perusteltua nimetä hallituksen jäseneksi tehtävästä eroavan Tuula Saxholmin tilalle kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston rahoitusyksikön johtaja Tuomo Mäkinen. Hänellä on vahvaa osaamista ja kokemusta erityisesti talouden, investointien ja rahoituksen osa-alueilta. Lopuksi Osakeyhtiölain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan osakkeenomistajat voivat yhtiökokousta pitämättä yksimielisinä päättää yhtiökokoukselle kuuluvasta asiasta. Päätös on kirjattava, päivättävä, numeroitava ja allekirjoitettava. Kaupungin hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaoston tehtävänä on päättää osakkeenomistajalle kuu-luvan päätösvallan käyttämisestä silloin, kun päätös tehdään yhtiökokousta pitämättä ja kun kysymyksessä on taloudellisesti merkittävä tai periaatteellisesti laajakantoinen asia. Lisäksi konsernijaosto päättää jäsenien ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen ja säätiöiden toimielimiin.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)