Kaupunginhallituksen konsernijaosto · 15.9.2025
Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Selim Eskelinin säätiön hallitukseen toimikaudeksi 2026–2028
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto nimesi Selim Eskelinin säätiön hallituksen jäseneksi orkesteripäällikkö Pauliina Valtasaaren ja varajäseneksi intendentti Jari Eskolan kolmivuotiseksi toimikaudeksi 2026–2028.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Selim Eskelinin säätiö on vuonna 1939 perustettu apurahasäätiö, joka sääntöjensä mukaisesti avustaa lahjakkaita laulun, urkujen- ja pianonsoiton sekä sävellyksen opiskelijoita. Lisäksi säätiö ylläpitää Sibelius-Akatemian opiskelijoille tarkoitettuja asuntoja Töölössä ja Meilahdessa. Selim Eskelinin säätiö ei kuulu kaupunkikonserniin, mutta kaupungilla on säätiön sääntöjen perusteella oikeus nimetä hallitukseen yksi jäsen ja hänelle henkilökohtainen varajäsen. Säätiön hallituksessa on kolme jäsentä, joista kaupunki nimeää yhden, Suomen Pankin johtokunta yhden ja Suomen Kanttori-urkuriliitto yhden. Hallituksen toimikausi on kolme vuotta. Säätiö on liitteenä olevalla kirjeellä pyytänyt kaupunkia nimeämään varsinaisen jäsenen ja varajäsenen säätiön hallitukseen vuoden 2026 alusta alkavaksi toimikaudeksi. Pauliina Valtasaari toimii orkesteripäällikkönä ja Jari Eskola intendenttinä Helsingin kaupunginorkesterissa. Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan konsernijaosto päättää jäsenien ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen ja säätiöiden toimielimiin.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)