Kaupunginhallituksen konsernijaosto · 15.9.2025

Kiinteistö Oy Auroranlinnan ajankohtaiskatsaus

  • Esittelijä: Kansliapäällikkö

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Kiinteistö Oy:n Auroranlinnan ajankohtaiskatsauksen.

Asiakirjan teksti

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli Kiinteistö Oy Auroranlinnan toimitusjohtaja Tatu Rasia. Paikalla oli myös Kiinteistö Oy Auroranlinnan hallituksen puheenjohtaja Jenni Rope. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kiinteistö Oy Auroranlinna Yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia omistaa ja hankkia omistukseensa tai vuokraoikeudella hallita tontteja, omistaa ja hallita tonteilla olevia tai niille rakennettavia asuinrakennuksia sekä omistaa ja hankkia omistukseensa asuinhuoneistojen hallintaan oikeuttavia osakkeita ja käydä niillä kauppaa. Yhtiö antaa hallitsemansa huoneistot vuokralle. Yhtiö on vapaarahoitteinen kiinteistöosakeyhtiö, jonka koko osakekannan omistaa Helsingin kaupunki. Yhtiö omistaa yhteensä 5862 asuinhuoneisto ja 160 liikehuoneistoa. Yhtiön kohteet sijaitsevat pääosin Helsingin kaupungin omistamilla vuokratonteilla Omistajastrategian tavoitteet ja mittarit 1. Kiinteistöomaisuuden taloudellinen ja tehokas hallinta vuokrien kehitys ylläpitokustannukset (€/m2) investoinnit suhteessa poistoihin 2. Ilmasto- ja ympäristövaikutusten vähentäminen ympäristöjärjestelmässä/hiilineutraalisuusohjelmassa asetettujen tunnuslukujen/mittareiden lukumäärä, jotka ovat kehittyneet toivottuun suuntaan / kaikkien ympäristöjärjestelmässä/hiilineutraalisuusohjelmassa asetettujen tunnuslukujen/mittareiden lukumäärä (x/x). 3. Tyytyväiset asiakkaat säännöllisen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset 4. Riittävä varavaraisuus omavaraisuusaste vähintään 20 % Kiinteistö Oy Auroranlinnan toimitusjohtaja Tatu Rasia antaa yhtiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen konsernijaoston kokouksessa. Kokouksessa on läsnä myös hallituksen puheenjohtaja Jenni Rope.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)