Kaupunginhallituksen konsernijaosto · 15.9.2025

Helsingin kaupungin asunnot Oy:n ajankohtaiskatsaus

  • Esittelijä: Kansliapäällikkö

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Helsingin kaupungin asunnot Oy:n ajankohtaiskatsauksen.

Asiakirjan teksti

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli Helsingin kaupungin asunnot oy:n toimitusjohtaja Maria Aspala. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Helsingin kaupungin asunnot Oy Yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia Helsingin alueella omistaa, hankkia omistukseensa tai vuokraoikeuden nojalla hallita tontteja, sekä omistaa ja hallita tonteilla olevia tai niille rakennettavia asuinrakennuksia, joiden huoneistot luovutetaan vuokralle. Yhtiö voi toimintaansa varten harjoittaa kiinteistöjen, osakkeiden ja osuuksien ostamista, myyntiä, vuokrausta ja hallintaa. Yhtiö toimii ympäristöasioissa vastuullisesti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Yhtiö pyrkii toiminnassaan tehokkaaseen ja ympäristöä säästävään energiankäyttöön. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen kaupunkikonsernin yhtiölle asettamat tavoitteet huomioon ottaen. Helsingin kaupungin asunnot Oy:llä on noin 55 000 ARA-vuokra-asuntoa, joissa asuu yhteensä yli 93 000 asukasta. Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %. Omistajastrategian mukaiset tavoitteet ja mittarit Tavoite 1. Kiinteistö-omaisuuden taloudellinen ja tehokas hallinta -Yhtiön vuokrataso pysyy kohtuuhintaisena siten, että yhtiön keskivuokran ja Tilastokeskuksen Helsingin markkinavuokran ero on vähintään 40 % -Ylläpitokustannukset (€/m2) -Investoinnit suhteessa poistoihin Tavoite 2. Ilmasto- ja ympäristövaikutusten vähentäminen - ympäristöjärjestelmässä/hiilineutraalisuusohjelmassa asetettujen tunnuslukujen/mittareiden lukumäärä, jotka ovat kehittyneet toivottuun suuntaan / kaikkien ympäristöjärjestelmässä/hiilineutraalisuusohjelmassa asetettujen tunnuslukujen/mittareiden lukumäärä (x/x) Tavoite 3. Tyytyväiset asiakkaat -säännöllisen asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset Tavoite 4. Riittävä vakavaraisuus -Omavaraisuusaste vähintään 10 % Lopuksi Helsingin kaupungin asunnot Oy:n toimitusjohtaja Maria Aspala antaa yhtiöitä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen konsernijaoston kokouksessa.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)