Kaupunginhallituksen konsernijaosto · 16.6.2025

Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n hallituksen jäsenen nimeäminen

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Jukka-Pekka Ujula

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto kehotti kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n tulevassa yhtiökokouksessa siten, että yhtiön hallituksen jäseneksi valitaan hallintopäällikkö Marko Enberg kuluvan toimikauden loppuun saakka.

Asiakirjan teksti

Esitysehdotus

Esitys on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Seure Henkilöstöpalvelut Oy Yhtiön toimialana on harjoittaa pääosaa toiminnastaan sen omistavien hankintayksiköiden, kuntien, kuntayhtymien sekä näiden tytäryhteisöjen ja -säätiöiden kanssa tuottamalla niille tilapäisen työvoiman vuokraukseen ja henkilöstöhankintaan liittyviä palveluja, sekä omistaa toimintaansa liittyviä osakkeita ja kiinteistöjä. Yhtiö toimii julkisista hankinnoista annetun lain tarkoittamassa mielessä omistajiensa sidosyksikkönä. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se myöskään jaa osinkoa. Mahdollinen voitto käytetään yhtiön kehittämiseen. Helsingin kaupunki omistaa yhtiöstä 56,40 %. Hallitus Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään yhdeksän (9) jäsentä. Osakassopimuksen mukaan Helsinki nimeää yhtiön puheenjohtajan ja kolme hallituksen jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi (2) vuotta siten, että toimikausi päättyy vaalia tai valintaa seuraavan toisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallituksen jäsen Kirsti Laine-Hendolin on ilmoittanut eroavansa yhtiön hallituksesta. Kaupunginkanslian ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yhteisvalmistelun perusteella on tarkoituksenmukaista nimetä hallintopäällikkö Marko Enberg kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta hallituksen jäseneksi. Lopuksi Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää jäsenien ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen ja säätiöiden toimielimiin.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)