Kaupunginhallituksen konsernijaosto · 10.3.2025
Edustajien nimeäminen yhteisöjen ja säätiöiden toimielimiin keväällä 2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
A Kaupunginhallituksen konsernijaosto kehotti kaupungin edustajaa toimimaan liitteessä 1 mainittujen yhteisöjen vuoden 2025 varsinaisissa yhtiökokouksissa siten, että hallitusten jäsenet ja varajäsenet valitaan seuraavaksi toimikaudeksi liitteen 1 mukaisesti; toimimaan yhteisöjen vuoden 2025 varsinaisissa yhtiökokouksissa siten, että tytäryhteisöissä hallituksen puheenjohtajalle ja jäsenille päätetään maksaa palkkiot kulloinkin voimassa olevien kaupunginhallituksen hyväksymien palkkioperusteiden ja omistajastrategioiden mukaisesti, ellei osakassopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä ole toisin sovittu tai määrätty taikka muuten erikseen päätetty; hyväksymään hallituksen esityksen mukaisesti tai esittämään Urhea-halli Oy:n yhtiökokouksessa hallituksen kokous- ja vuosipalkkiot enintään kaupunginhallituksen hyväksymien palkkioperusteiden C-palkkioluokan euromäärien mukaisesti; pidättäytymään kaupungin äänioikeuden käyttämisestä alueellisen pysäköinti- ja palveluyhtiön yhtiökokouksen hallituksen valintaa koskevassa päätöskohdassa siltä osin kuin kyse on yhtiöjärjestyksessä määrätyistä ja/tai yhtiön ja osakasyhteisöjen (asuntotonttien vuokralaisten tai omistajien) välisissä liittymissopimuksissa tai merkintä- ja käyttöoikeussopimuksissa sovituista osakasyhteisöjen hallituspaikoista; hyväksymään esityksen kestävyysraportoinnin varmentajasta ja tämän palkkiosta niissä yhteisöissä, joissa kestävyysraportointi on lakisääteistä vuodesta 2025 alkaen; sekä hyväksymään yhtiökokouksessa yhteisön yhtiöjärjestysmuutoksen, mikäli yhtiökokouksessa käsitellään yhtiön yhtiöjärjestyksen muuttamista ja muutos on olennaisilta osin kaupungin hyvään hallinto- ja johtamistapaan perustuva. B Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti nimetä liitteessä 1 mainittujen säätiöiden hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi toimikaudeksi liitteen 1 mukaisesti; sekä kehottaa kaupungin nimeämiä jäseniä liitteessä 1 mainittujen säätiöiden hallituksissa toimimaan niin, että hallituksen puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan palkkiot kulloinkin voimassa olevien kaupunginhallituksen hyväksymien palkkioperusteiden ja omistajastrategioiden mukaisesti, ellei säännöissä ole toisin määrätty tai muutoin toisin sovittu, säätiön säännöt muutetaan soveltuvin osin vastaamaan kaupungin hyvän hallinto- ja johtamistavan mukaisia mallisääntöjä, jos muutokselle on tunnistettu tarve yhdessä kaupunginkanslian kanssa. C Kaupunginhallituksen konsernijaosto nimesi liitteen 1 mukaisesti jäsenen Helsingin Konservatorion säätiö sr:n edustajistoon sääntöjen mukaiseksi kolmeksi (3) vuodeksi Helsingin Musiikkitalo Oy:n nimitystoimikuntaan osakassopimuksen mukaiseksi yhdeksi (1) vuodeksi Suomen Kansallisooppera ja -baletti sr:n hallintoneuvostoon sääntöjen mukaiseksi kolmeksi (3) vuodeksi
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Hallituksen jäsenten nimeäminen Konsernijaoston päätettäväksi on valmisteltu keskitetysti nimeämisesitykset niiden yhteisöjen ja säätiöiden hallituksen tai muun toimielimen (kuten nimitystoimikunta) jäseniksi, missä kaupungilla on suoraan määräysvallan, osakeyhtiöissä yhtiöjärjestyksen, säätiöissä sääntöjen ja/tai osakassopimuksen nojalla oikeus ehdottaa ja/tai suoraan nimetä em. toimielinjäseniä. Nimeämisesitykset on liitteessä 1. Ehdokkaat valitaan osakeyhtiöissä yhtiökokouksissa ja säätiöissä sääntöjen mukaisesti vuosikokouksissa/hallituksen kokouksissa. Nimeämisehdotusten valmistelussa on otettu huomioon kuntalain ja konserniohjeen määräyksiä sekä soveltuvin osin tytäryhteisökohtaisten omistajastrategioiden linjaukset hallituksen kollektiivisista osaamisvaatimuksista. Kaupungin tytäryhteisöihin nimettäviä pyydetään ehdokkuuden yhteydessä täyttämään oman osaamisen arviointia koskeva kartoitus- ja suostumuslomake. Edelleen erityisesti muiden kuntien kanssa yhdessä omistettujen yhtiöiden hallitusnimitysvalmistelussa tehdään tarpeen mukaan yhteistyötä muiden osakkaiden kanssa hallituksen kollektiivisen osaamisen varmentamiseksi. Helen Oy:n, Helsingin Satama Oy:n ja Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n hallitusnimitykset valmistelee erillinen nimitystoimikunta. Näitä ja erinäisiä muita yhteisöjä koskevat toimiohjepäätökset tuodaan erikseen konsernijaoston päätettäväksi. Hallitusjäsenten palkkiot Kaupunginhallitus päätti 12.3.2018, § 145 hyväksyä tytäryhteisöjen ja -säätiöiden hallitusten jäsenten yleiset palkkioperusteet, joissa viitataan myös luottamushenkilöiden taloudellisiin etuuksiin. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 23.6.2021, § 213 em. taloudellisten etuuksien euromäärien muuttamisen, jonka mukaisesti määritetyt tytäryhteisöjen ja -säätiöiden hallitusten jäsenten yleiset palkkioperusteet ilmenevät liitteestä 2. Tytäryhteisökohtaisista omistajastrategioista käy ilmi, mihin palkkioluokkaan kukin yhteisö kuuluu. Kaupungin tytäryhteisöissä ja -säätiöissä noudatetaan kaupunginhallituksen päättämiä palkkioperusteita hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten vuosi-/kokouspalkkioiden osalta, ellei osakassopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä ole toisin sovittu tai määrätty. Muiden yhteisöjen hallituspalkkioiden osalta noudatetaan osakas- tai vastaavan sopimuksen mukaisia perusteita palkkioista. Urhea-halli Oy on kaupungin osakkuusyhteisö (28%) ja muina osakkeenomistajina ovat Urhea-säätiö sr (55%) sekä erinäisiä urheilun lajiliittoja. Yhteisön hallitustyöstä ei ole tähän mennessä maksettu laisinkaan palkkioita. Kaupungin omistajaohjaustyön lähtökohtana on, että hallitustyöstä tulisi maksaa joku korvaus, jonka tulisi olla pitkäjänteisesti tarkastellen linjassa yhteisön hallitustyön vaativuuden ja hallitusjäseniltä yhteisön hyväksi odotetun sitoutumisen kanssa. Urhea-halli Oy, vaikka se ei ole kaupungin tytäryhteisö, on merkittävä osakkuusyhteisö kaupunkikonsernissa, jonka hallitustyöstä on tarkoituksenmukaista maksaa kohtuullinen korvaus. Yhtiön toiminnan laatu ja laajuus vertautuu kaupungin tytäryhteisöihin, joiden hallitustyöstä maksetaan palkkio C-palkkioryhmän mukaisesti. Alueellisten pysäköinti- ja palveluyhtiöiden hallitusvalinnat Helsingin kaupungilla on osakkuusyhteisöinä alueellisia pysäköinti- ja palveluyhtiöitä, jotka mm. toteuttavat, omistavat ja vuokraavat alueen pysäköintilaitoksia, yhteiskerhotiloja sekä yhteispihatontteja. Tällaisia yhteisöjä ovat tällä hetkellä Kalasataman palvelu Oy, Kalasataman palvelu 2 Oy sekä Kruunuvuorenrannan palvelu Oy. Mm. Kalasataman palvelu Oy:n yhtiöjärjestyksessä on määrätty, että Helsingin kaupungilla on oikeus nimetä hallitukseen kaksi (2) varsinaista jäsentä niin kauan kun Helsingin kaupunki on osakkeenomistajana yhtiössä. Edelleen yhtiöjärjestyksen mukaan hallituksen varsinaiseksi jäseneksi on valittava vähintään kaksi (2) edellisen vuoden loppuun mennessä yhtiöjärjestyksen 2 §:ssä mainituilla tonteilla sijaitsevien ja hyväksytysti käyttöön otettujen osakkeenomistajien talojen asukasedustajaa. Kukin osakasyhteisö ja Kalasataman palvelu Oy ovat lisäksi solmineet liittymissopimuksen kaupungin hyväksymän mallin mukaisesti. Liittymissopimus vastaa käyttö- ja merkintäoikeussopimusta. Liittymissopimuksessa on todettu vastaavasti kuin yhtiöjärjestyksessä asukasjäsenten valinnasta, minkä lisäksi liittymissopimuksessa todetaan, että yhtiön hallitukseen tulee valita asukasjäsenet siten, että he edustavat mahdollisimman tasapuolisesti eri kaava-alueiden kiinteistöjä ja myös kiinteistöjen eri hallintamuotoja (vuokratalot, asumisoikeustalot ja omistusasunnot). Kaupunki ei ole osapuolena näissä sopimuksissa eikä voi myöskään vedota näihin sopimuskirjauksiin. Yhtiöjärjestyksen osakasyhteisöjen hallitusvalintaa koskevan määräyksen ollessa ehdoton ja koska kaupunki ei ole mukana osapuolena liittymis- ja/tai käyttö- ja merkintäsopimuksissa kaupungin ei - jo pitkään noudatetun käytännön - mukaisesti tule osallistua asukasjäsenten valintaa koskevaan päätöksentekoon. Tilintarkastajien nimeäminen Hallintosäännön 13 luvun 1 §:n mukaan tarkastuslautakunta nimeää ehdokkaat kaupunkikonserniin kuuluvien yhteisöjen ja säätiöiden tilintarkastajiksi, ellei se erityisestä syystä ole antanut nimeämisoikeutta lautakunnan puheenjohtajalle. Tilintarkastajille ja/tai tilintarkastusyhteisöille suoritetaan palkkiot kilpailutettujen tilintarkastustehtävien osalta tarkastuslautakunnan hyväksymien tilintarkastusyhteisöjen tarjoukseen perustuvan hyväksyttävän laskun mukaan ja muiden osalta hyväksyttävän laskun mukaisesti. Kestävyysraportoinnin varmentaminen Euroopan komission kestävyysraportointidirektiivi CSRD (Corporate Sustainability Reporting Directive) sääntelee kestävyysraportointivelvollisuutta. Ensimmäiset direktiivin piirissä olevat yhtiöt raportoivat direktiivin mukaisesti jo tilikaudesta 2024, mutta suurin osa yrityksistä tulee CSRD:n piiriin tilikaudesta 2025 alkaen. Tällä hetkellä CSRD koskee suoraan yrityksiä, jotka täyttävät 2/3 seuraavista raja-arvoista: 50 miljoonan euron liikevaihto, 25 miljoonan euron tase ja 250 työntekijää. Näistä raja-arvoista säädetään myös kirjanpitolaissa. Helsingin kaupunkikonsernissa CSRD:n mukainen raportointivelvollisuus koskee kahdeksaa (8) tytäryhteisöä: DigiHelsinki Oy, Helen Oy, Helsingin Asumisoikeus Oy, Helsingin kaupungin asunnot Oy, Helsingin Satama Oy, Kiinteistö Oy Auroranlinna, Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenne Oy, Seure Henkilöpalvelut Oy. Em. yhteisöjen tulee sisällyttää kestävyysasioista asetettujen eurooppalaisten standardien mukaisesti keräämänsä tiedot omana osionaan eli kestävyysraporttina toimintakertomukseen, joka puolestaan liitetään tuloslaskelman ja taseen liitetietoineen sekä mahdollisen rahoituslaskelman käsittävään tilinpäätökseen. Kestävyysraportin todenmukaisuus varmennetaan tilintarkastajan tai muun riippumattoman säädetyt edellytykset täyttävät varmennuslaitoksen toimesta rajoitetun varmuuden mukaisesti. Samalla tarkastajan tulee varmentaa, että kestävyysraportointi on tehty EU:n kestävyysraportointistandardien mukaisesti. Osakeyhtiölakiin on lisätty kestävyysraportoinnin varmentamisesta oma säännöksensä (7 luvun 6a §), jonka mukaan yhtiökokouksen on valittava kestävyysraportoinnille varmentaja, jos yhtiöllä on kirjanpitolain 7 luvussa säädetty velvollisuus laatia kestävyysraportti. Kestävyysraportoinnin varmentajaksi voidaan valita tilintarkastuslaissa tarkoitettu kestävyysraportointitarkastaja tai kestävyystarkastusyhteisö. Yhtiön tilintarkastuslain mukainen tilintarkastaja voidaan valita myös tähän tehtävään, jos hänellä on kestävyysraportointitarkastajan erikoispätevyys. Em. pykälää koskee siirtymäsäännös, jonka mukaan sillä tilikaudella, jolta osakeyhtiön on laadittava ensimmäinen kestävyysraporttinsa, kestävyysraportoinnin varmentajana voi tietyin edellytyksin toimia osakeyhtiön tilintarkastaja. Edellä olevan mukaisesti kestävyysraportoinnin piiriin kuuluvien tytäryhteisöjen yhtiökokouksissa vuonna 2025 on valittava kestävyysraportoinnin varmentaja, joka voi lähtökohtaisesti olla sama kuin yhtiön tilintarkastaja. Esityksen kestävyysraportoinnin varmentajasta tekee lähtökohtaisesti yhtiö itse ja tietyissä enemmistöomistaja (esim. Vantaan Energia Oy:n osalta kestävyysraportoinnin varmentaja on kilpailutettu osana tilintarkastajakilpailutusta). Hyvän hallinto- ja johtamistavan mukaiset yhtiöjärjestys- ja sääntömuutokset Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto on vahvistanut 22.5.2023, § 62 päivitetyn hyvää hallinto- ja johtamistapaa kaupunkikonsernissa koskevan ohjeen, jota sovelletaan kaupungin tytäryhteisöissä ja säätiöissä. Ohjeen vahvistamisen yhteydessä hyväksyttiin myös Helsingin tytäryhteisöjen ja -säätiöiden päivitetyt malliyhtiöjärjestykset ja -säännöt, jotka toimivat pohjana kaupunkikonserniin kuuluvien yhteisöjen yhtiöjärjestyksille ja säätiöiden säännöille siten, että pääsääntöisesti konserniyhteisön yhtiöjärjestys ja säätiön säännöt olisivat mallien mukaisia huomioiden kuitenkin kunkin yhteisön ja säätiön erityispiirteistä mahdollisesti johtuvat poikkeukset. Yhteisöissä, jotka eivät ole yksin kaupungin omistuksessa, huomioidaan osakkaiden yhdenvertaisuus kaupungin mallien mukaisten yhtiöjärjestysmääräysten osalta. Näin yhtiöjärjestyksen muuttamisesta käydään muiden osakkaiden kanssa yhteiseen näkemykseen pyrkivä keskustelu, minkä johdosta syntynyt kompromissi tuodaan yhtiön yhtiökokoukselle päätettäväksi. Soveltuvin osin myös säätiöissä huomioidaan vastaavasti yhdenvertaisuus muiden määräysvaltaa säätiöissä käyttävien kesken. Tytäryhteisön ja -säätiön hallituksen vastuulla on yhdessä sen toimitusjohtajan ja/tai isännöitsijän kanssa huolehtia, että sen yhtiöjärjestys tai säännöt noudattavat hyvän hallinto- ja johtamistavan mukaisia malliasiakirjoja. Konserniohjaus ja oikeuspalvelut avustavat yhteisöjä ja säätiöitä yhtiöjärjestysten ja sääntöjen muutostarpeiden tunnistamisessa.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)