Kaupunginhallituksen konsernijaosto · 24.2.2025
PKS-raportti tammikuu-joulukuu 2024
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsi tiedoksi PKS-raportin ajalta tammikuu-joulukuu 2024.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Konserniohjauksen periaatteiden mukaan kaupunki seuraa PKS-yhteisöjen toimintaa ja tuloksellisuutta määräajoin laadittavien seurantaraporttien pohjalta. Pääkaupunkiseudun suurten kuntayhtymien HSL:n ja HSY:n PKS-omistajaohjausraporttia on kehitetty vuoden 2023 aikana yhteistyössä Espoon ja Vantaan kanssa. Vuonna 2024 raportointia on jatkettu suunnitellusti vetovastuun siirtyessä Espoolta Vantaalle. HSL-kuntayhtymän tilikauden tulosennuste on 40 miljoonaa euroa tappiollinen. Kuntayhtymä ei saavuttanut matkustajamäärä- ja lipputulotavoitteita. Nousijamääriä tammi-joulukuussa oli yhteensä noin 361 miljoonaa, kun tavoite oli 375 miljoonaa nousua. Lipputulot olivat tammi-joulukuussa yhteensä 372 miljoonaa euroa, kun tavoite oli 385 miljoonaa euroa. HSY-kuntayhtymän tammi-joulukuun ennusteen mukaan toimintatuotot olivat 456 miljoonaa euroa ja ylittivät talousarvion 9,6 miljoonalla eurolla. Myös kuntayhtymän velkaantuminen hidastui vuoden 2024 aikana. Kuntayhtymille asetetuista omistajaohjaustavoitteista yksi toteutui täysin ja muut viisi osittain. Omistajaohjaustavoitteiden tilanne on säilynyt saman suuntaisena kuin aiemmilla raportointijaksoilla tänä vuonna. Kaikilla mittareilla toteutui HSY:n tuottavuuden nousua koskeva tulostavoite. Heikoiten toteutui HSL:n tuottavuuden nousua käsittelevä tavoite sekä HSY:n vesi- ja jätehuollon toimivuuden parantaminen. Yksikään omistajaohjaustavoite ei jäänyt kokonaan toteutumatta. Seurantaraportti on liitteenä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 25.11.2024 § 99
Päätös Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsi tiedoksi PKS-raportin ajalta tammikuu-syyskuu 2024. 16.09.2024 Ehdotuksen mukaan 20.05.2024 Ehdotuksen mukaan 26.02.2024 Ehdotuksen mukaan Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)