Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto · 7.4.2025
Alueen varaamisen jatkaminen Kiinteistö Oy Runskivuorelle toimitilahankkeen kehittämistä ja jatkosuunnittelua varten (Kamppi)
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto jatkoi Kiinteistö Oy Runskivuorelle (Y-tunnus 2660028-2) varatun alueen kehittämisvarausta toimitilahankkeen kehittämistä ja jatkosuunnittelua varten seuraavasti: Suunnittelualue on liitekartan 1 mukainen. Alueen pinta-ala on noin 3 000 m². Kehittämisvaraus on voimassa 31.12.2026 saakka. Varauksensaaja on velvollinen noudattamaan liitteen 2 erityisiä ja liitteen 3 yleisiä varausehtoja.
Ehdotukset
Palautusehdotus
Laura Korpinen: Esitän että asia palautetaan valmisteluun siten, että asiakirjoissa todetaan selvästi se, että hanketta ei toteuteta nykyisen Eteläisen Rautatiekadun katualueelle. Keskustan liikennettä ei tule vaikeuttaa enää enempää. Nyt esittelijän perusteluissa todetaan, että hanke ulottuu Eteläisen Rautatiekadun katualueelle. Laura Korpisen palautusehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Ehdottaja:
Vastaehdotus
Laura Korpinen: Päätösehdotukseen lisätään neljäs ranskalainen viiva seuraavasti: "- hanketta ei toteuteta nykyisen Eteläisen Rautatiekadun katualueelle." Perustelut: Keskustan liikennettä ei tule vaikeuttaa enää enempää. Esittelijän perustelut antavat ymmärtää, että hanke voi ulottua nykyisen katualueen päälle. Laura Korpisen vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi. Laura Korpinen jätti päätökseen seuraavan sisältöisen eriävän mielipiteen: "Keskustan elinvoima kärsii jo nyt, eikä voi jättää epäselvyyttä siitä, voidaanko hankkeen varjolla kaventaa katuverkon keskeistä väylää, Eteläistä Rautatiekatua. Asia olisi tullut palauttaa valmisteluun ja todeta selvästi, ettei hanke kavenna nykyistä Eteläisen Rautatiekadun katualuetta, tai lisätä vastaehdotuksen mukaisesti päätösehdotukseen vastaavanlainen toteamus."
Ehdottaja:
Asiakirjan teksti
Käsittely
Palautusehdotus: Laura Korpinen: Esitän että asia palautetaan valmisteluun siten, että asiakirjoissa todetaan selvästi se, että hanketta ei toteuteta nykyisen Eteläisen Rautatiekadun katualueelle. Keskustan liikennettä ei tule vaikeuttaa enää enempää. Nyt esittelijän perusteluissa todetaan, että hanke ulottuu Eteläisen Rautatiekadun katualueelle. Laura Korpisen palautusehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi. Vastaehdotus: Laura Korpinen: Päätösehdotukseen lisätään neljäs ranskalainen viiva seuraavasti: "- hanketta ei toteuteta nykyisen Eteläisen Rautatiekadun katualueelle." Perustelut: Keskustan liikennettä ei tule vaikeuttaa enää enempää. Esittelijän perustelut antavat ymmärtää, että hanke voi ulottua nykyisen katualueen päälle. Laura Korpisen vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi. Laura Korpinen jätti päätökseen seuraavan sisältöisen eriävän mielipiteen: "Keskustan elinvoima kärsii jo nyt, eikä voi jättää epäselvyyttä siitä, voidaanko hankkeen varjolla kaventaa katuverkon keskeistä väylää, Eteläistä Rautatiekatua. Asia olisi tullut palauttaa valmisteluun ja todeta selvästi, ettei hanke kavenna nykyistä Eteläisen Rautatiekadun katualuetta, tai lisätä vastaehdotuksen mukaisesti päätösehdotukseen vastaavanlainen toteamus."
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Hakemus, aiempi varauspäätös ja suunniteltu hanke Kiinteistö Oy Runskivuori pyytää 12.11.2024 päivätyllä hakemuksellaan, että yhtiölle varattua alueen varausta jatketaan. Kiinteistö Oy Runskivuori on kokonaan LähiTapiola-ryhmän omistama yhtiö. LähiTapiola omistaa samassa korttelissa Kiinteistö Oy Runskivuoren viereisen Kiinteistö Oy Fredrikinkatu 48 -nimisen yhtiön. Korttelin eteläisimmän tontin omistaa Helsingin Autotalo Oy, josta LähiTapiola omistaa noin kolmanneksen. LähiTapiola hallinnoi noin kolmen miljardin arvoista ja miljoonan neliön suuruista kiinteistökantaa Suomessa. Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto on 6.2.2023 § 3 varannut (kehittämisvaraus) kyseisen alueen Autotalokorttelin ympäristöstä Kiinteistö Oy Runskivuorelle toimitilahankkeen kehittämistä ja toteutusedellytysten jatkoselvittämistä varten 31.12.2024 saakka. Suunnitellussa hankkeessa hakijan tarkoituksena on Autotalokorttelin kehittäminen ja koko korttelin käytön tehostaminen, toimivuuden parantaminen ja alueen elävöittäminen. Tarkoituksena on toteuttaa nykyisellään pysäköintialueena ja katuna toimivalle alueelle Eteläisellä Rautatiekadulla toimisto- ja liiketilaa sekä samalla kehittää olemassa olevan korttelin toimintaa. Suunnitteluvarauksen ehtojen mukaisesti hakija on järjestänyt kustannuksellaan arkkitehtuurikutsukilpailun vuonna 2024. Tuomaristo päätti yksimielisesti valita arkkitehtuurikutsukilpailun voittajaksi ARCO Architecture Companyn kilpailuehdotuksen ”Cabriolet”. Arkkitehtuurikutsukilpailun jatkosuunnitteluohjeet huomioiden kilpailuehdotuksen työstäminen viitesuunnitelmaksi sekä toteuttamiskelpoisuuden selvittäminen ovat käynnissä. Suunnitteluratkaisun jatkosuunnitteluohjeet sisältyvät arkkitehtuurikutsukilpailun arviointipöytäkirjaan, joka on liitteenä 4. Voittaneen kilpailuehdotuksen pohjalta on käynnistetty asemakaavoitus, joka on tullut vireille syyskuussa 2024. Toteuttamiskelpoisuuden selvittäminen etenee asemakaavoituksen rinnalla. Asemakaavaehdotuksen on tarkoitus edetä päätöksentekoon vuosien 2025-2026 aikana. Hanke vastaa kustannuksellaan asemakaavaa varten laadittavista teknisistä selvityksistä. Tontin rakentamiskelpoiseksi saattaminen vaatii kunnallisteknisten verkostojen muutostöitä. Varaushakemus on oheismateriaalissa. Kaavatilanne Vuoden 2016 yleiskaavassa alue on Liike- ja palvelukeskusta C1 –aluetta. Varausalue on voimassa olevassa asemakaavassa katualuetta. Kaupunki omistaa varausalueen. Voittaneen kilpailuehdotuksen pohjalta on käynnistetty asemakaavoitus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä syyskuussa 2024. Tarkistetun asemakaavaehdotuksen on tarkoitus edetä nähtäville ja päätöksentekoon vuosien 2025-2026 aikana. Alueella on maanalaisessa asemakaavassa Pisara-radan varaus. Sijainti- ja varausaluekartta on liitteenä 1. Varauksen jatkaminen ja tontin myöhempi luovuttaminen Hankkeen kehittämistä ja alueen kaavoitusta on edistetty suunnitellusti yhteistyössä kaupungin kanssa. Hakija on kehittämisvarauksen ehtojen mukaisesti järjestänyt kustannuksellaan arkkitehtuurikutsukilpailun vuonna 2024. Varauksensaaja on noudattanut tontinvarauksen varausehtoja. Varauksensaaja on myös laatinut kustannuksellaan selvityksiä ja edistänyt suunnittelua aktiivisesti, yhteistyössä kaupungin ja muiden alueen kiinteistönomistajien kanssa yhteensovittaen. Hanke on aktiivisesti edistänyt varausalueen viitesuunnittelua osana alueen asemakaavoitusta. Varausta on perusteltua jatkaa asemakaavoituksen aikataulun mukaisesti ja jatkosuunnittelun mahdollistamiseksi. Kehittämisvarauksen jatkon aikana varauksensaajan kanssa jatketaan neuvotteluita tontinluovutuksesta. Kehittämisvarausaikana asemakaavoitettavat tontit tullaan kaupunginhallituksen 1.4.2019 § 220 hyväksymien tontinluovutusta koskevien linjausten ja niitä tarkentavien soveltamisohjeiden mukaisesti todennäköisesti luovuttamaan myymällä. Luovutusmuodosta ja -ehdoista päätetään kuitenkin myöhemmin erikseen tonttivarauksessa asemakaavoituksen edetessä. Kehittämisvarauksen jatkon aikana varauksensaajan kanssa jatketaan tontinluovutusta koskevia neuvotteluita. Varausaikana kaupunki jatkaa toimia korvaavien sijaintipaikkojen löytämiseksi Temppeliaukion kirkkoa palvelevalle matkailuliikenteelle Matkailuliikenteen kehittämisohjelmassa esitetyn mukaisesti. Varausehdot ovat liitteissä 2 ja 3. Toimivalta Hallintosäännön 8 luvun 2 §:n 7 kohdan mukaan kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päättää kaupungin omistamien yritys- ja teollisuustonttien varaamisesta elinkeinotoiminnan tarpeisiin.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunkiympäristölautakunta 04.02.2025 § 57
Esitys Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallituksen elinkeinojaostolle Kiinteistö Oy Runskivuorelle (Y-tunnus 2660028-2) varatun alueen kehittämisvarauksen jatkamista toimitilahankkeen kehittämistä ja jatkosuunnittelua varten seuraavasti: Suunnittelualue on liitekartan 1 mukainen. Alueen pinta-ala on noin 3 000 m². Kehittämisvaraus on voimassa 31.12.2026 saakka. Varauksensaaja on velvollinen noudattamaan liitteen 2 erityisiä ja liitteen 3 yleisiä varausehtoja. (Varaustunnus L1104-23) Esittelijä kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)