Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 20.10.2026
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös Sibelius-lukion tarveselvityksestä
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää hyväksyä liitteen 1 mukaisen Sibelius-lukion tilahankkeen tarveselvityksen. Hankkeen suunnittelussa ja toteuttamisessa varmistetaan yhteistyössä henkilöstön ja oppijoiden kanssa tilojen toiminnallisuus ja kokonaistaloudellisuus. Lautakunta edellyttää, että kaupunkiympäristön toimiala esittää hankesuunnitelmassa hankekustannusten muodostumisperusteet.
Esittelijän perustelut
Sibelius-lukio vastaa valtakunnallisesta musiikin ja tanssin erityistehtävästä. Nykyiset tilat eivät vastaa opetuksen järjestämisen tarpeita. Tilahankkeessa toteutettavat tilat suunnitellaan noin 570 lukion opiskelijalle, eli opiskelijamäärä pysyy ennallaan. Kaupunkiympäristön toimiala on tarkastellut tilatarvetta ja esittänyt Nilsiänkatu 3 tiloja Sibelius-lukiolle. Tiloihin tulee tehdä perusparannus. Tilahanke korvaa Sibelius-lukion nykyisin käytössä olevat tilat osoitteessa Liisankatu 13. Sibelius-lukio jatkaa myös Leipätehtaan tanssisalien erityistilojen ja pukeutumis- ja pesutilojen vuokrausta. Liisankatu 13:ssa sijaitsevat tilat säilyvät kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käytössä lukiotoiminnalle. Tavoitteena on, että osoitteeseen Nilsiänkatu 3 toteuttavat tilat otetaan käyttöön kalustettuna ja varusteltuna alkuvuonna 2031. Hankekustannukset ja toteutusaikataulu tarkentuvat hankesuunnitteluvaiheessa. Tulevat tilat suunnitellaan henkilöstöä osallistaen kaupungin suunnitteluohjeiden mukaan, millä varmistetaan esteettömät pedagogisesti monipuoliset turvalliset ja terveelliset tilat kaikille oppijoille. Toteutettavat tilat mahdollistavat lukio-opetuksen opetussuunnitelmien tavoitteiden ja oppimisen tuen mallin toteuttamisen. Liikunta- ja harjoitussalien mitoitus ja varustelu toteutetaan Sibelius-lukion valtakunnallisen erityistehtävän mukaan. Kasvatus- ja koulutuspalvelujen tarvetta ja paikkojen riittävyyttä seurataan säännöllisesti kaupunkiyhtisen palveluverkon kehittämisessä väestötietojen perusteella kaupunkitasolla. Palveluverkon suunnittelussa on otettu huomioon rakenteilla ja olemassa oleva tilakapasiteetti sekä toimialan käytössä olevien tilojen tarkoituksenmukainen käyttö ja kestävä suunnittelu. Väistötilaratkaisu Hankkeessa ei ole tarvetta väistötiloille. Vaikutus tila- ja toimintakustannuksiin Sibelius-lukion tilahankkeen laajuus ja kaupunkiympäristön toimialan arvioima tuleva kokonaisvuokra on ilmoitettu tarveselvityslomakkeella. Tilahankkeen lopullinen vuokra määräytyy hankesuunnitelman yhteydessä, josta kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää hankesuunnitelman valmistuttua ja josta kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu. Tämän hankkeen käynnistämiskustannukset on ilmoitettu tarveselvityslomakkeella. Ensikertaisessa kalustamisessa hyödynnetään vähintään 35 % toimialan käytössä olleita kalusteita, mikä edistää kaupungin hiilineutraalisuustavoitteita ja vähentää irtokalustukseen varattavia määrärahoja. Osallistaminen ja muu yhteisvalmistelu Tarveselvitys on laadittu kaupunkiympäristön toimialan ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yhteistyönä. Lukio-opetuksen päällikön lisäksi lukion rehtorit ovat osallistuneet alueen palveluntarpeen määrittelyyn lukuvuoden 2024–2025 aikana. Henkilöstöä on tiedotettu 25.5.2026 jolloin käytiin myös yhteistoiminnallinen keskustelu liittyen hankkeeseen. Henkilöstö osallistuu yksikön johtajan määrittelemässä laajuudessa käyttäjäkokousten kautta tilasuunnitteluun hanke-, yleis- ja toteutussuunnittelun aikana. Lisäksi henkilöstöä ja oppijoita osallistetaan pihan ja irtokalustuksen suunnitteluun. Huoltajia tiedotetaan vuosittain alueen palveluverkon kehittämisestä ja talonrakentamisohjelmasta sekä osallistetaan toiminnan ja yhteistyön suunnitteluun johtokuntien ja vanhempainyhdistysten kautta. Lapsivaikutusten arviointi Tilojen ja pihan toteutuksella varmistetaan nuorille turvallinen ja terveellinen toimintaympäristö. Tilasuunnittelulla edistetään jokaisen nuoren mahdollisuutta kasvaa ja oppia rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä. Tilat tarjoavat mahdollisuuksia vetäytymiseen ja rauhoittumiseen sekä että yhdessä oppimiseen. Rakennuksen ja piha-alueiden suunnittelussa varmistetaan nuorten mahdollisuus liikkumiseen harjoitus- ja esiintymisalueilla pihalla ja lähipuistoissa sekä huomioidaan turvallinen siirtyminen lähialueen virkistys-, liikunta- ja kulttuuripalveluihin. Henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua pedagogisesti tarkoituksenmukaisten ja sosiaalisesti turvallisten tilojen ja yhteisen toimintakulttuurin suunnitteluun. Tilojen ja toimintakulttuurin suunnittelun lähtökohta on oppijoiden hyvinvoinnin, kasvun ja hyvien oppimisen edellytysten turvaamisessa. Nuorille tarjotaan mahdollisuuksia vaikuttaa tilojen suunnitteluun irtokalustuksen ja pihojen osalta. Toimivalta Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää tavanomaista tilahanketta koskevan tarveselvityksen hyväksymisestä.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)