Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 20.10.2026

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan vastaus nuorten aloitteeseen kouluille perustettavista urheilujoukkueista

  • Esittelijä: Satu Järvenkallas

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa koulujen urheilujoukkueiden perustamista koskevaan nuorten aloitteeseen seuraavan vastauksen: Kiitos aloitteestasi tärkeän asian puolesta! On todella hienoa, että nuoret osallistuvat Helsingin liikunta- ja harrastusmahdollisuuksien kehittämiseen ja haluamme kannustaa tähän jatkossakin. Toit aloitteessasi esille, että kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia urheilun ja liikunnan harrastamiseen. Toit esille myös sitä, että tieto kaupungin harrastusmahdollisuuksista ei tavoita tällä hetkellä kaikkia oppilaita. Ehdotit, että kouluihin perustettaisiin omia urheilujoukkueita eri joukkuelajeihin, ja, että eri koulujen joukkueet pelaisivat toisiaan vastaan erilaisissa turnauksissa. Ehdotuksesi on hyvä ja ajankohtainen, sillä liikunnan ja urheilun harrastamisella on lukuisia positiivisia vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Lisäksi koulupäivän yhteyteen sidottu harrastus ja yhteinen tekeminen luo parhaimmillaan yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta kouluissa. Aloitteessasi esiin nostamia liikunnan harrastamiseen liittyviä haasteita ja esteitä ratkotaan jo aktiivisesti yhteistyön avulla. Kaupunki järjestää hyvin monipuolista liikunnan harrastustoimintaa lapsille ja nuorille. Kehittämällä olemassa olevia palveluita ja toimintoja sekä niiden saavutettavuutta, voidaan varmistaa yhdenvertaisemmat mahdollisuudet harrastamiselle. Perusopetuksen kouluille ja oppilaille on myös olemassa koulujen välistä kilpailutoimintaa esimerkiksi Helsingin oppilasurheilutoiminnan järjestämänä. Sen sijaan, että koulujen urheilujoukkuetoimintaa edistettäisiin laajemmin uutena toimintamallina, panostamme olemassa olevien toimintamallien ja niiden kehittämisen kautta urheilun ja harrastamisen mahdollisuuksiin. Joukkuetoiminnan voi kuitenkin ottaa puheeksi esimerkiksi omalla koululla. Helsingin oppilasurheilu järjestää kilpailutoimintaa ala- ja yläkouluikäisille oppilaille ympäri vuoden ja se on tarkoitettu kaikille Helsingin kouluille. Toiminnan tarkoituksena on tarjota oppilaille kokemuksia kilpailuista turvallisessa ympäristössä yksilö- ja joukkuelajeissa. Oppilaat edustavat kilpailuissa omaa kouluaan ja kouluilla on mahdollisuus päättää mihin oppilasurheilun kilpailuihin ja turnauksiin se osallistuu. Opettajat vastaavat oppilaiden tai joukkueiden ilmoittamisesta oppilasurheilun tapahtumiin. Omalla koululla voi tuoda esiin halukkuutensa osallistua ja ehdottaa osallistumista eri lajeihin. Oppilailla on myös monipuolisia mahdollisuuksia maksuttomaan liikunnan harrastamiseen Helsingissä. Harrastamisen Suomen malli (HSM) tarjoaa Helsingissä lasten ja nuorten toiveisiin perustuvia maksuttomia harrastuksia koulupäivän yhteydessä. Harrastuksia järjestetään sekä omalla koululla, että lähialueella ja niiden jakautuminen perustuu toiveisiin ja harrastusten suosioon. Lisäksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala järjestää matalan kynnyksen liikunnallisia harrastuksia lapsille ja nuorille. Liikuntapalveluiden Vimma-liikunta järjestää harrastuksia kaikille 12–16 –vuotiaille ympäri Helsinkiä sekä nuorisopalvelut järjestävät myös monipuolisia liikunnallisia harrastuksia osana omaa toimintaansa. HSM:n, Vimma-liikunnan ja nuorisopalveluiden järjestämät harrastukset löytyvät harrastukset.hel.fi sivuilta. Harrastustarjonnan lisäksi perusopetuksessa on meneillään toimenpiteitä myös harrastamisen saavutettavuuden, viestinnän ja tiedon kulun kehittämiseksi. Perusopetuksen opiskeluhuollossa kehitetään lukuvuoden 2026–2027 aikana liikkumisen puheeksiottoa (liikkumisen puheeksioton mini-interventiomalli) sekä liikkumisen ja harrastamisen palveluohjausta. Liikkumisen puheeksioton ja palveluohjauksen tavoitteena on tukea ja kannustaa oppilaita liikkumisen lisäämiseen sekä edistää sitä, että tieto kaupungin järjestämistä harrastamisen ja liikkumisen palveluista tavoittaa nykyistä tehokkaammin oppilaat ja heidän huoltajansa. Myös kouluvalmentajat ja koulunuoristyöntekijät pystyvät ohjaamaan lapsia ja nuoria harrastusten pariin. Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa myös Nuorten budjetin kautta. Nuorten budjetissa nuoret päättävät, mihin kaupungin nuorisopalveluiden budjettia käytetään. Voit ehdottaa esimerkiksi uutta harrastustoimintaa tai tapahtumia alueellesi. Yhdessä valitut ehdotukset toteutetaan vuosittain Nuorten budjetti -hankkeina. Tietoa Nuorten budjetista löydät nuorten.hel.fi/osallistu-ja-vaikuta/nuorten-budjetti.

Esittelijän perustelut

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle on saapunut 17.6.2026 vastattavaksi nuorten aloite, jossa ehdotetaan koulujen omien urheilujoukkueiden perustamisen pilotointia. Aloitteen tekijän mukaan joukkueet parantaisivat oppilaiden mahdollisuuksia osallistua harrastustoimintaan sekä lisäisivät yhteenkuuluvuutta ja hyvinvointia. Aloitteen tekijän kanssa on keskusteltu puhelimitse aloitteesta ja sen etenemisestä. Lisäksi aloitteen tekijän kanssa on järjestetty yhteinen tapaaminen, jossa aloitteen vastausta on katsottu yhdessä läpi. Puhelun ja tapaamisen yhteydessä on keskusteltu myös harrastusmahdollisuuksista sekä siitä, miten tieto niistä tavoittaisi kaikki oppilaat ja heidän perheensä. Toimialalla on sovittu, että kaikki vastaukset nuorten aloitteisiin lähetetään rehtoreille tiedoksi ja viedään opettajien saataville opehuone.fi-verkkosivuille. Vastaus lähetetään aloitteen tekijälle pöytäkirjanotteena lautakunnan päätöksen jälkeen. Toimivalta Hallintosäännön 26 luvun 3 §:n mukaan nuorten aloitteeseen vastaa se lautakunta tai johtokunta, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)