Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 20.10.2026

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Nora Grotenfeltin toivomusponnesta SAK-ajan toteutumisesta varhaiskasvatuksessa

  • Diaarinumero: HEL 2026-009265

Asiakirjan teksti

Lausuntoehdotus

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa lausunnon kaupunginhallitukselle valtuutettu Nora Grotenfeltin toivomusponnesta SAK-ajan toteutumisesta varhaiskasvatuksessa seuraavan lausunnon: Yhteenveto Kasvatus- ja koulutuslautakunta katsoo, että työnantaja noudattaa KT:n ohjeistusta, jolloin ohjeistuksen mukaista varsinaista seurantaa SAK-työtehtäviin käytetystä työajasta ei tarvitse tehdä. Seuranta olisi myös vaikeaa, koska erillistä määräystä SAK-työajasta ei edellytetä kirjaamaan esimerkiksi työvuoroluetteloon, jolloin yhtenäistä raportointimahdollisuutta ei ole. On kuitenkin tärkeää säännöllisesti käydä SAK-ajan ohjeistuksia ja käytänteitä sekä hyviä toimintamalleja yhdessä läpi työyhteisöissä. SAK-ajan toteutumisesta raportointi Työvuoroja suunniteltaessa työajasta varataan työvuoroluettelossa kulloinkin riittävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen opetus- ja kasvatustyön suunnitteluun, arviointi- ja kehittämistehtäviin sekä esiopetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien laatimiseen (SAK-aika). Vastuu siitä, että lapsiryhmän ulkopuolisiin töihin varataan riittävä aika kuuluu työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin. Jokainen varhaiskasvatuksen opettaja vastaa kuitenkin itse ajan toteutumisesta ja tiedon merkitsemisestä esimerkiksi päiväkodin Outlook-kalenteriin. On huomioitava, että SAK-työaika ei ole työaikalain työaikakirjanpitomääräysten alainen määräys, eikä KVTES:n III luvun 28 §:n työvuoroluetteloa koskevia määräyksiä sovelleta SAK-työajan kirjaamiseen. SAK-työaika voidaan suunnitella työvuoroluetteloon, mutta vaihtoehtoisesti suunnitelma voidaan tehdä myös erilliselle dokumentille. KT:n (Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat) ohjeistuksen mukaisesti varsinaista seurantaa SAK-työtehtäviin käytetystä työajasta ei sellaisenaan tarvitse tehdä eikä raportointia ole Helsingissä toteutettu. Koska raportointia SAK-ajan toteutumisesta ei ole saatavilla, edellyttäisi selvittäminen manuaalista tiedon keräämistä. Varhaiskasvatuksessa henkilöstö on toivonut työrauhaa ja välttämään ylimääräisiä kirjaamisia ja kyselyitä kuormittamaan arjen työtä. On tärkeää säännöllisesti käydä SAK-ajan ohjeistuksia ja käytänteitä sekä hyviä toimintamalleja yhdessä läpi työyhteisöissä. Varhaiskasvatuksessa päivitetään parhaillaan SAK-ajan materiaalia työyhteisöjen käyttöön.

Esittelijän perustelut

Kaupunginhallitus on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa 30.10.2026 mennessä valtuutettu Nora Grotenfeltin toivomusponnesta, joka kuuluu seuraavasti: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta seurata missä määrin varhaiskasvatuksessa toteutuu SAK-ajan pitäminen suunnitellusti, ja raportoida tulokset kasvatus- ja koulutuslautakunnalle.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 29.09.2026 § 407

HEL 2026-009265 T 00 00 03 Lausunto Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti panna asian pöydälle. Käsittely 29.09.2026 Pöydälle Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti yksimielisesti Silja Borgarsdottir Sandelinin ehdotuksesta panna asian pöydälle. Esittelijä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas Esittelijä Nimi Satu Järvenkallas Titteli Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Nimi Irina Rantanen Titteli Palvelussuhdepäällikkö Puhelinnumero [poistettu](Linkki aloittaa puhelun) Sähköposti [poistettu](Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)