Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 8.9.2026
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös lukuvuosimaksujen määräämistä kolmansien maiden kansalaisille koskevan toimivallan siirtämisestä
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti siirtää lukuvuosimaksujen määräämistä kolmansien maiden kansalaisille koskevaa toimivaltaansa viranhaltijoille seuraavasti: 1) lukiokoulutuksen lukuvuosimaksujen osalta lukion rehtorille ja 2) ammatillisen koulutuksen lukuvuosimaksujen osalta ammatillisen koulutuksen päällikölle, joka toimii myös Stadin ammattiopiston johtavana rehtorina.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 14.4.2026 päättänyt (§ 130 ja § 131) lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen lukuvuosimaksujen määräytymisperiaatteista lukuvuosimaksuvelvollisille kolmansien maiden kansalaisille. Opiskelijoiden oikeusturva edellyttää, että lukuvuosimaksujen määräämisestä tehdään valituskelpoinen hallintopäätös. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ja lukiolain mukaan tämän lain nojalla annettuun päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallintotuomioistuimeen. Toimivalta on tarkoituksenmukaista siirtää lukiokoulutuksen osalta lukion rehtorille ja ammatillisen koulutuksen osalta Stadin ammattiopiston johtavalle rehtorille, sillä opiskelijan lukuvuosimaksullisuus selvitetään ja pääsääntöisesti myös ratkaistaan opiskelijaksioton yhteydessä, josta päättää molempien koulutusmuotojen osalta rehtori. Rehtorilla on myös tietojensaantioikeus Maahanmuuttovirastolta saataviin hakijan/opiskelijan oleskelulupaa osoittaviin tietoihin, joiden perusteella maksuvelvollisuus ratkeaa. Toimivalta Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää, hinnoista, maksuista, sopimuksista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)