Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 16.6.2026

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mikael Vuorisen aloitteesta joustavan ryhmittelyn hyödyntämisestä opetuksessa

  • Esittelijä: Satu Järvenkallas

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon valtuutettu Mikael Vuorisen ja 24 muun allekirjoittaneen liitteenä olevasta valtuustoaloitteesta, jossa vaaditaan joustavan ryhmittelyn hyödyntämistä perusopetuksessa: Joustava ryhmittely tarkoittaa, että useampi opettaja yhdessä jakaa oppilaat oppimisen tarpeiden mukaisiin ryhmiin, joissa opetus voidaan räätälöidä kullekin oppilasryhmälle sopivaksi. Ryhmittelyjä voidaan vaihtaa lukuvuoden aikana oppilaiden tarpeiden, opetettavien asioiden tai työskentelytapojen muuttuessa. Joustavaan ryhmittelyyn kuuluu luonnollisena osana, että oppilaat siirtyvät ryhmästä toiseen taitojen karttuessa tai aiheen vaihtuessa. Joustavaa ryhmittelyä on mahdollista tälläkin hetkellä käyttää opetuksen järjestämisessä hyödyksi. Koulut päättävät itse pedagogisesti parhaista ja tarpeellisista opetusjärjestelyistä. Helsingin kaupunki opetuksen järjestäjänä ei tee linjauksia koulujen opetusjärjestelyistä, sillä kaupungissa on hyvin erilaisia kouluja ja ryhmiä, eikä yksi ratkaisu sovi kaikkiin kouluihin ja opetusryhmiin. Perusopetuksen strategiakorttien 1.tavoitteeseen on kirjattu joutavien opetusjärjestelyiden ja yhteisopettajuuden kehittäminen. Joustavan ryhmittelyn toteuttaminen vaatii useamman opettajan yhteistyötä. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on pidempään tukenut kouluja yhteisopettajuuden kehittämisessä. Kouluille on ollut tarjolla täydennyskoulutusta aiheesta ja uusien koulutusten kilpailutus on toukokuussa 2026 päättynyt. Yhteisopettajuus-koulutuksia järjestetään jatkossakin säännöllisesti tarpeen mukaan. Opehuone-verkkoympäristössä on myös materiaalia ja ohjeita yhteisopettajuuden toteuttamiseen. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti eriyttäminen on opetuksen pedagoginen lähtökohta. Eriyttäminen voi liittyä opiskelun laajuuteen, syvyyteen, etenemiseen ja tapoihin opiskella. Se perustuu oppilaan tarpeille ja mahdollistaa myös etenemisen yksilöllisesti. Eriyttäminen tukee oppilaan itsetuntoa ja motivaatiota, kun opetusta järjestetään vastaamaan niin lahjakkaiden kuin tukea tarvitsevien oppilaiden tarpeita. Yhteisopettajuus mahdollistaa monipuolisemmat eriyttämisen ratkaisut ja tähän kannustamme kouluja entistää enemmän. 1.8.2025 alkaen voimassa ollut perusopetuslaki on tuonut ryhmäkohtaiset tukimuodot kouluihin. Ryhmäkohtaiset tukimuodot ovat opettajan antama yleinen tukiopetus ja opetuskielen tukiopetus sekä erityisopettajan antama opetus muun opetuksen yhteydessä. Näiden tukimuotojen toteutuksessa on lisääntynyt kahden opettajan samanaikainen opetus, jossa hyödynnetään myös joustavaa ryhmittelyä. Peruskoulujen henkilökuntaa on koulutettu lukuvuoden 2025–2026 aikana perusopetuslain mukaiseen toimintakulttuuriin. Koulutusten keskeisenä teemana on ollut opettajien välinen yhteistyö ja yhteisopettajuuden toimintatavat. Yhteenveto Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeänä, että perusopetuksessa opetus järjestetään niin, että se hyödyttää kaikkia oppilaita heidän taitotasostaan riippumatta. Perusopetuksen uudistettua toimintakulttuuria tulee seurata ja kehittää edelleen. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tarjoaa tähän tukea kuten täydennyskoulutusta yhteisopettajuudesta.

Ehdotukset

Vastaehdotus

Mai Allo: Kohtaan 5 lisäys 2. lauseen jälkeen: eriyttäminen voidaan ja tulisi nähdä myös askeleena varsinaisten tasokurssien ja -ryhmien perustamiseen myöhemmässä vaiheessa. Mai Allon vastaehdotus raukesi kannattamattomana.

Ehdottaja:

Vastaehdotus

Mikael Vuorinen: Korvataan kohdan (5) viimeinen virke: ”Yhteisopettajuus mahdollistaa monipuolisemmat eriyttämisen ratkaisut kuten joustavien ryhmien hyödyntämisen, ja tähän kannustamme kouluja entistä enemmän.”

Ehdottaja: · Kannattajat: Oskari Nivala

Vastaehdotus

Mikael Vuorinen: Kohta (7) lisätään 1. virkkeen perään lause: Tämän saavuttamiseksi lautakunta kannustaa joustavien ryhmien hyödyntämistä opetuksen järjestämisessä.

Ehdottaja: · Kannattajat: Oskari Nivala

Äänestykset

Äänestys 1

Jaa tarkoittaa: Esityksen mukaan
Ei tarkoittaa: Korvataan kohdan (5) viimeinen virke: ”Yhteisopettajuus mahdollistaa monipuolisemmat eriyttämisen ratkaisut kuten joustavien ryhmien hyödyntämisen, ja tähän kannustamme kouluja entistä enemmän.”
  • Jaa 8
  • Ei 3
  • Tyhjä 1
  • Poissa 1

Tulos: Tässä äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti Mikael Vuorisen vastaehdotuksen äänin 8 – 3. Tyhjää äänesti 1. Poissa 1.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 2000
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 3010
Vihreä valtuustoryhmä 2000
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1000
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0101
Ei tiedossa 0200
Kaikki äänet (13)
JäsenÄäni
Sami MuttilainenVAS Jaa
Sandra HagmanVAS Jaa
Aisha MahmoodSDP Jaa
Antti KääriäläSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Markku RantahalvariSDP Jaa
Minna SalminenSDP Jaa
Maria AarnilinnaVIHR Jaa
Shawn HuffVIHR Jaa
Sandelin Silja BorgarsdóttirRKP Jaa
Mikael VuorinenKOK Ei
Seida SohrabiKOK Poissa
Mai Allo Ei
Oskari Nivala Ei

Äänestys 2

Jaa tarkoittaa: Esityksen mukaan
Ei tarkoittaa: Kohta (7) lisätään 1. virkkeen perään lause: Tämän saavuttamiseksi lautakunta kannustaa joustavien ryhmien hyödyntämistä opetuksen järjestämisessä.
  • Jaa 8
  • Ei 3
  • Tyhjä 1
  • Poissa 1

Tulos: Tässä äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti Mikael Vuorisen vastaehdotuksen äänin 8 – 3. Tyhjää äänesti 1. Poissa 1.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 2000
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 3010
Vihreä valtuustoryhmä 2000
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1000
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0101
Ei tiedossa 0200
Kaikki äänet (13)
JäsenÄäni
Sami MuttilainenVAS Jaa
Sandra HagmanVAS Jaa
Aisha MahmoodSDP Jaa
Antti KääriäläSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Markku RantahalvariSDP Jaa
Minna SalminenSDP Jaa
Maria AarnilinnaVIHR Jaa
Shawn HuffVIHR Jaa
Sandelin Silja BorgarsdóttirRKP Jaa
Mikael VuorinenKOK Ei
Seida SohrabiKOK Poissa
Mai Allo Ei
Oskari Nivala Ei

Asiakirjan teksti

Käsittely

Vastaehdotus: Mai Allo: Kohtaan 5 lisäys 2. lauseen jälkeen: eriyttäminen voidaan ja tulisi nähdä myös askeleena varsinaisten tasokurssien ja -ryhmien perustamiseen myöhemmässä vaiheessa. Mai Allon vastaehdotus raukesi kannattamattomana. Vastaehdotus: Mikael Vuorinen: Korvataan kohdan (5) viimeinen virke: ”Yhteisopettajuus mahdollistaa monipuolisemmat eriyttämisen ratkaisut kuten joustavien ryhmien hyödyntämisen, ja tähän kannustamme kouluja entistä enemmän.” Kannattaja: Oskari Nivala Vastaehdotus: Mikael Vuorinen: Kohta (7) lisätään 1. virkkeen perään lause: Tämän saavuttamiseksi lautakunta kannustaa joustavien ryhmien hyödyntämistä opetuksen järjestämisessä. Kannattaja: Oskari Nivala 1 äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Korvataan kohdan (5) viimeinen virke: ”Yhteisopettajuus mahdollistaa monipuolisemmat eriyttämisen ratkaisut kuten joustavien ryhmien hyödyntämisen, ja tähän kannustamme kouluja entistä enemmän.” Jaa-äänet: 8 Maria Aarnilinna, Silja Borgarsdottir Sandelin, Sandra Hagman, Shawn Huff, Aisha Mahmood, Sami Muttilainen, Markku Rantahalvari, Minna Salminen Ei-äänet: 3 Mai Allo, Oskari Nivala, Mikael Vuorinen Tyhjä: 1 Antti Kääriälä Poissa: 1 Seida Sohrabi Tässä äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti Mikael Vuorisen vastaehdotuksen äänin 8 – 3. Tyhjää äänesti 1. Poissa 1. 2 äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Kohta (7) lisätään 1. virkkeen perään lause: Tämän saavuttamiseksi lautakunta kannustaa joustavien ryhmien hyödyntämistä opetuksen järjestämisessä. Jaa-äänet: 8 Maria Aarnilinna, Silja Borgarsdottir Sandelin, Sandra Hagman, Shawn Huff, Aisha Mahmood, Sami Muttilainen, Markku Rantahalvari, Minna Salminen Ei-äänet: 3 Mai Allo, Oskari Nivala, Mikael Vuorinen Tyhjä: 1 Antti Kääriälä Poissa: 1 Seida Sohrabi Tässä äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti Mikael Vuorisen vastaehdotuksen äänin 8 – 3. Tyhjää äänesti 1. Poissa 1.

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginhallitus on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa Mikael Vuorisen ja 24 muun allekirjoittaneen valtuustoaloitteesta 9.9.2026 mennessä. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle ja johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu. Kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen valtaan kuuluvia toimenpiteitä koskevat aloitteet jäävät kaupunginhallituksen vastattaviksi. Kaupunginhallitus vastaa myös aloitteisiin, jotka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)