Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 5.5.2026
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oikaisuvaatimuksesta tuntiopettajan ottamisesta määräajaksi
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hylätä ********** oikaisuvaatimuksen Taivallahden peruskoulun rehtorin 20.3.2026 tekemästä valintapäätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
********** on tehnyt 2.4.2026 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneen oikaisuvaatimuksen Taivallahden peruskoulun rehtorin 20.3.2026 tekemästä valintapäätöksestä, jolla rehtori on ottanut saksan ja englannin kielen päätoimisen tuntiopettajan määräaikaiseen tehtävään ajalle 7.1.-30.5.2026 filosofian maisteri ********** Taivallahden peruskoulun rehtori on antanut asiassa lausunnon. Kuntalain 134 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle toimielimelle. Helsingin kaupungin hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 mom. 5 kohdan mukaan, ellei toisin ole määrätty toimialajohtaja ottaa palvelukseen toimialan viranhaltijat ja työntekijät. Toimialajohtajan henkilöstöasioiden delegointia koskevaan päätökseen (14.4.2025) perustuen opettajan ottamisesta virkasuhteeseen päättää rehtori. Rekrytointiprosessi Saksan ja englannin päätoimisen tuntiopettajan määräaikainen tehtävä ajalle 7.1.-30.5.2026 on ollut julkisesti haettavana ajalla 12.-26.11.2025 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa. Tehtävän kelpoisuusvaatimus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (1998/986) perusopetuksen aineenopettajan kelpoisuutta koskevan 5 § mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon. Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa luettiin eduksi työkokemus yhtenäisestä peruskoulusta. Rehtorin alkuperäisen 2.12.2025 tehdyn valintapäätöksen mukaan tehtävää haki hakuaikana 24 henkilöä, joista haastatteluun kutsuttiin yksi hakija. Rehtorin alkuperäiseen 2.12.2025 tehtyyn valintapäätökseen on tullut oikaisuvaatimus, jonka Kasvatus- ja koulutuslautakunta on hyväksynyt 10.2.2026 pidetyssä lautakunnassa. Valintapäätös on lautakunnan päätöksen seurauksena palautunut rehtorille uudelleen valmisteltavaksi, ja rehtori on järjestänyt asiassa uuden haastattelukierroksen, johon on kutsuttu kaksi hakijaa. Nyt kyseessä oleva oikaisuvaatimus koskee asiassa 20.3.2026 tehtyä valintapäätöstä. Oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksessa pyydetään tarkistamaan päätöksen laillisuus, prosessin asianmukaisuus ja objektiivisuus. Oikaisuvaatimuksessa pyydetään sen tekijän hakemuksen uudelleenarviointia ja selvitystä valintakriteereistä sekä hakijoiden vertailusta. Oikaisuvaatimuksen mukaan sen tekijällä on laajempi ja ajallisesti uudempi kokemus kuin tehtävään valitulla, päätöksessä ei ilmene haastattelun merkitys, kokonaisarvioinnin ajankohta ja perusteet eivät ole johdonmukaisia ja päätöksen lainmukaisuus sekä oikea soveltaminen ovat kyseenalaisia. Oikaisuvaatimuksen tekijän perustelut ilmenevät tarkemmin liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta. Lainsäädäntö Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 6 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudesta säädetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa asetuksessa. Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetetulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhdessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 5 §:n mukaan sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 5 §:ssä säädetään peruskoulun aineenopettajan kelpoisuudesta. Aineenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut 1) ylemmän korkeakoulututkinnon; 2) kussakin opetettavassa aineessa vähintään 60 opintopisteen laajuiset aineenopettajan koulutukseen kuuluvat opetettavan aineen opinnot, jotka ovat oppiaineen tai siihen rinnastettavan kokonaisuuden perusopinnot ja aineopinnot; sekä 3) vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot. Sen estämättä, mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, kelpoisuuden tuottavat osaltaan kussakin opetettavassa aineessa aineenopettajan koulutukseen kuuluvat opetettavan aineen opinnot, jotka sisältävät yliopistossa suoritetut perus- ja aineopinnot, laajuudeltaan yhteensä vähintään 35 opintoviikkoa. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 9 §:ssä säädetään kielitaitovaatimuksesta. Pykälän mukaan perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla koulun opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 23 §:ssä säädetään väliaikaisesti opetusta antavan henkilön kelpoisuudesta. Pykälän mukaan sen estämättä, mitä muualla tässä asetuksessa säädetään, opetusta voidaan väliaikaisesti enintään vuoden ajaksi määrätä antamaan henkilö, jolla on riittävä koulutus ja tehtävän edellyttämä taito. Tällainen henkilö voidaan kuitenkin määrätä antamaan opetusta yli kuuden kuukauden ajaksi vain, jos tehtävän edellyttämät kelpoisuusvaatimukset täyttäviä henkilöitä ei ole määräystä annettaessa saatavilla tai jos siihen on muu erityinen syy. Asian arviointi Oikaisuvaatimuksen mukaan valintapäätöksessä on tehtävään valitun kohdalla viitattu ”viimeaikaiseen kokemukseen” ilman yksilöityä perustelua, ja oikaisuvaatimuksen mukaan sen tekijällä on laajempi ja ajallisesti uudempi kokemus saksan, englannin ja ranskan kielen opetuksesta kuin tehtävään valitulla. Rehtorin valintapäätöksessä todetaan, että erot hakijoiden välillä liittyivät yhtenäisessä peruskoulussa opetettujen aineiden opettamiseen ja viimeaikaiseen työkokemukseen yhtenäisessä peruskoulussa sekä opetuskielen hallintaan. Lisäksi valintapäätöksessä on todettu, että tehtävään valittu erottui edukseen siten, että hänellä on viimeaikaista kokemusta saksan ja englannin kielen opettamisesta yhtenäisessä peruskoulussa. Rehtorin lausunnon mukaan oikaisuvaatimuksen tekijällä on työkokemusta lukuvuodelta 2020-2021 sekä syksyltä 2021 kahden kuukauden ajalta englannin ja saksan kielen opettamisesta yhtenäisessä peruskoulussa, lukuvuodelta 2022–2023 saksan kielen opettamisesta tehtävässä, johon on kuulunut kielen opettamista omana äidinkielenä, lukuvuodelta 2023–2024 englannin ja ranskan kielen opettamisesta yhtenäisessä peruskoulussa ja lukuvuodelta 2024–2025 englannin ja ranskan kielen opettamisesta ala-asteella. Rehtorin lausunnon mukaan tehtävään valitulla on työkokemusta lukuvuosilta 2022–2025 ja syyslukukaudelta 2025 englannin ja saksan kielen opettajan sijaisuuksista yhtenäisessä peruskoulussa. Rehtorin lausunnon mukaan valinnassa on otettu huomioon sekä oikaisuvaatimuksen tekijän että tehtävään valitun kokemus kokonaisuudessaan. Tehtävään valitulla on viimeaikaista kokemusta englannin ja saksan kielen opettamisesta yhtenäisessä peruskoulussa lukuvuodelta 2024–2025 ja syyslukukaudelta 2025. Oikaisuvaatimuksen tekijän kokemus englannin ja saksan kielen opettamisesta yhtenäisessä peruskoulussa on lukuvuodelta 2020–2021 ja syyslukukaudelta 2021. Oikaisuvaatimuksen tekijän viimeaikainen kokemus on englannin ja ranskan kielen opettamisesta ala-asteella lukuvuodelta 2024–2025 ja yhtenäisessä peruskoulussa lukuvuodelta 2023–2024. Sekä tehtävään valitulla että oikaisuvaatimuksen tekijällä on ollut riittävä työkokemus tehtävän hoitamiseen ja hakuilmoituksessa eduksi luettua kokemusta yhtenäisessä peruskoulussa opettamisesta. Rehtorin lausunnon mukaan valinnassa on painotettu viimeaikaisen kokemuksen merkitystä yhtenäisessä peruskoulussa työskentelystä sekä englannin ja saksan kielen opettamisesta. Rehtorin lausunnon mukaan tehtävään valitun kokemus on ollut viimeaikaisempaa verrattuna oikaisuvaatimuksen tekijän kokemukseen. Oikaisuvaatimuksen mukaan valintapäätöksestä ei ilmene haastattelun merkitys. Rehtorin lausunnon mukaan haastattelussa on esitetty molemmille haastateltaville samat kysymykset ja haastattelussa on käyty läpi tehtävän kannalta oleellisia seikkoja, kuten saksan ja englannin kielen opettamista yhtenäisessä peruskoulussa. Rehtorin lausunnon mukaan haastattelussa tehtävään valittu on menestynyt oikaisuvaatimuksen tekijää paremmin. Tehtävään valittu on kertonut työkokemuksestaan yhtenäisessä peruskoulussa sekä aineryhmätyöskentelystä oikaisuvaatimuksen tekijää ansiokkaammin. Lisäksi rehtorin valintapäätöksen ja lausunnon mukaan tehtävään valittu on erottunut edukseen opetuskielen hallinnassa. Oikaisuvaatimuksen mukaan kokonaisarvioinnin ajankohta ja perusteet eivät ole johdonmukaisia ja päätöksen lainmukaisuus sekä oikea soveltaminen ovat kyseenalaisia. Kokonaisarviointi on tehty haastatteluiden pitämisen jälkeen, ja kokonaisarvioinnissa on otettu huomioon hakijoiden hakemuksessa sekä haastattelussa esiin tulleet tiedot. Päätöksen on tehnyt hallintosäännön mukainen päättäjä ja rekrytointi on toteutettu lainmukaisesti. Työnantajalla on laaja harkintavalta valita tehtävään kenet tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista. Sekä tehtävään valitulla että oikaisuvaatimuksen tekijällä on ollut muodollinen kelpoisuus sekä hakuilmoituksessa eduksi luettavaa työkokemusta. Kenelläkään ei ole ehdotonta oikeutta tulla valituksi kunnan virkaan pelkästään siksi, että hänellä on korkeampi koulutus tai pidempi työkokemus kuin muilla hakijoilla. Mahdollinen pidempi kokemus ei automaattisesti tee hakijaa kokonaisuutena arvioiden vähemmän kokenutta hakijaa ansioituneemmaksi. Rehtorin päätös on perustunut kokonaisharkintaan siitä, kenellä hakijoista on arvioitu olevan parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Kokonaisharkinnassa on otettu huomioon hakijoiden työkokemus, koulutus sekä haastatteluissa ja rekrytointiprosessin aikana esiin tulleet seikat. Tehtävään valituilla on edellä mainittu kokonaisharkinta huomioiden katsottu olevan hakijoista parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että rehtori olisi käyttänyt harkintavaltaansa muuhun, kuin mihin se tässä asiassa on ollut käytettävissä. Rehtorin päätös ei ole lainvastainen, rekrytointiprosessi on ollut asianmukainen ja objektiivinen. Tehtävään valittu on ollut ansioitunein ja sopivin tehtävään koulutuksensa ja työkokemuksensa perusteella. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Esittelijä esittää edellä lausuttuun, rehtorin päätökseen ja lausuntoon viitaten, että oikaisuvaatimus hylätään.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)