Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 5.5.2026
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oikaisuvaatimuksesta päätoimisen tuntiopettajan ottamisesta toistaiseksi
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hylätä ********** oikaisuvaatimuksen Puistopolun peruskoulun rehtorin 12.2.2026 tekemästä valintapäätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
********** on tehnyt 11.3.2026 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneen oikaisuvaatimuksen Puistopolun peruskoulun rehtorin 12.2.2026 tekemästä valintapäätöksestä, jolla rehtori on ottanut matematiikan ja kemian päätoimisen tuntiopettajan virkaan ********** Oikaisuvaatimukseen on saapunut kaksi täydennystä 20.3.2026. Puistopolun peruskoulun rehtori on antanut asiassa lausunnon. Kuntalain 134 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 140 §:n 3 momentin mukaan kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Helsingin kaupungin hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 mom. 5 kohdan mukaan, ellei toisin ole määrätty toimialajohtaja ottaa palvelukseen toimialan viranhaltijat ja työntekijät. Toimialajohtajan henkilöstöasioiden delegointia koskevaan päätökseen (14.4.2025) perustuen opettajan ottamisesta virkasuhteeseen päättää rehtori. Rekrytointiprosessi Matematiikan ja kemian päätoimisen tuntiopettajan tehtävä on ollut julkisesti haettavana ajalla 5.1.-26.1.2026 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa. Tehtävän ensimmäinen sijoituspaikka on Puistopolun peruskoulu. Viranhaltijan tehtävänä matematiikan ja kemian opettajan tehtävät. Tehtävän kelpoisuusvaatimus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (1998/986) perusopetuksen aineenopettajan kelpoisuutta koskevan 5 § mukaan. Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa luettiin eduksi se, että hakija on omaksunut nykyisen opetussuunnitelman mukaisen toiminnan sekä erilaisten oppijoiden huomioinnin opetuksessa (pedagoginen tuki ja kieli- ja kulttuuritietoinen opetus). Rehtorin valintapäätöksen mukaan tehtävää haki hakuaikana 15 henkilöä, joista 10 oli hakemusten perusteella muodollisesti kelpoisia. Rehtorin valintapäätöksen mukaan henkilökohtaiseen haastatteluun kutsuttiin kolme hakijaa. Oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksessa päätös vaaditaan kumottavaksi. Oikaisuvaatimuksen mukaan päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, se on vastoin tarkoituksenmukaisuutta ja rikkoo lakia. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että häntä on syrjitty ja sorrettu virantäytössä, ja että päätös loukkaa häntä ja hänen oikeusturvaansa viranhakijana. Oikaisuvaatimuksen täydennyksen mukaan tehtävään valittu on kelvoton toimimaan aineenopettajana, sillä hän ei ole oikaisuvaatimuksen mukaan julkaissut oppimateriaalia. Lisäksi täydennyksen mukaan rehtori ja apulaisrehtori ovat toimineet moitittavasti ja syrjivästi, sillä haastattelu on järjestetty paikan päällä eikä etähaastatteluna. Oikaisuvaatimuksen tekijän perustelut ilmenevät tarkemmin liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta. Lainsäädäntö Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 6 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudesta säädetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa asetuksessa. Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetetulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhdessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 5 §:n mukaan sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 5 §:ssä säädetään peruskoulun aineenopettajan kelpoisuudesta. Aineenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut 1) ylemmän korkeakoulututkinnon; 2) kussakin opetettavassa aineessa vähintään 60 opintopisteen laajuiset aineenopettajan koulutukseen kuuluvat opetettavan aineen opinnot, jotka ovat oppiaineen tai siihen rinnastettavan kokonaisuuden perusopinnot ja aineopinnot; sekä 3) vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot. Sen estämättä, mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, kelpoisuuden tuottavat osaltaan kussakin opetettavassa aineessa aineenopettajan koulutukseen kuuluvat opetettavan aineen opinnot, jotka sisältävät yliopistossa suoritetut perus- ja aineopinnot, laajuudeltaan yhteensä vähintään 35 opintoviikkoa. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 9 §:ssä säädetään kielitaitovaatimuksesta. Pykälän mukaan perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla koulun opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito. Yhdenvertaisuuslain 8 §:n 1 momentin mukaan ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 8 §:n 1 momentin mukaan Työnantajan menettelyä on pidettävä tässä laissa kiellettynä syrjintänä, jos työnantaja työhön ottaessaan taikka tehtävään tai koulutukseen valitessaan syrjäyttää henkilön, joka on ansioituneempi kuin valituksi tullut toista sukupuolta oleva henkilö, jollei työnantajan menettely ole johtunut muusta hyväksyttävästä seikasta kuin sukupuolesta taikka jollei menettelyyn ole työn tai tehtävän laadusta johtuvaa painavaa ja hyväksyttävää syytä. Asian arviointi Rehtorin lausunnon mukaan kaikkien virkaa hakeneiden hakemukset on käyty huolellisesti läpi suhteessa työpaikkailmoituksessa kuvattuun tehtävänkuvaan. Rekrytointiprosessiin on sisältynyt yksi haastattelukierros, joka on toteutettu henkilökohtaisen haastatteluna paikan päällä. Haastattelussa kaikille haastatelluille on esitetty samat kysymykset. Rehtorin lausunnon mukaan valintapäätökseen on vaikuttanut haastattelussa esiin tuotu yhteis- ja samanaikaisopettajakokemus sekä se, miten haastateltava on toteuttanut oppimisen tuen omassa opetuksessaan. Oikaisuvaatimuksen tekijä on kutsuttu henkilökohtaiseen haastatteluun. Tarjottu haastatteluaika ei ole sopinut hänelle, joten hänelle on tarjottu uutta haastatteluaikaa. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole saapunut haastatteluun. Rehtorin lausunnon mukaan yhteydenpitoa oikaisuvaatimuksen tekijän kanssa on hankaloittanut se, että oikaisuvaatimuksen tekijä ei ilmoittanut hakemuksellaan puhelinnumeroaan. Kaikki muut haastateltavat on kutsuttu haastatteluun puhelimitse. Rekrytointiprosessi on luonteeltaan karsiva, eivätkä kaikki hakijat automaattisesti etene prosessin seuraaviin vaiheisiin. Kaikki haastateltavat on kutsuttu henkilökohtaiseen haastatteluun paikan päälle. Haastateltaville on tarjottu päättäjän valitsemaa haastatteluaikaa ja -muotoa. Mikäli päättäjän tarjoama haastatteluaika tai -muoto ei sovi hakijalle eikä hän osallistu haastatteluun, karsiutuu hän prosessista. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että rehtori olisi käyttänyt harkintavaltaansa muuhun, kuin mihin se tässä asiassa on ollut käytettävissä. Rehtorin päätös ei ole lainvastainen, eikä se ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai ollut syrjivä. Rehtorilla on ollut oikeus edellyttää haastateltavia saapumaan henkilökohtaiseen haastatteluun paikan päälle. Tehtävään valittu on ollut ansioitunein ja sopivin tehtävään koulutuksensa ja työkokemuksensa perusteella. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Esittelijä esittää edellä lausuttuun, rehtorin päätökseen ja lausuntoon viitaten, että oikaisuvaatimus hylätään.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)