Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 14.4.2026

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oikaisuvaatimuksesta virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta

  • Diaarinumero: HEL 2026-000272
  • Esittelijä: Ville Raatikainen

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti jättää tutkimatta ********** tekemän oikaisuvaatimuksen, koska kyse on työnantajan työnjohtovaltaan kuuluvasta asiasta, josta ei saa tehdä oikaisuvaatimusta.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

********** (jäljempänä oikaisuvaatimuksen tekijä) on tehnyt 3.2.2026 päivätyn, 4.2.2026 saapuneeksi katsotun oikaisuvaatimuksen Helsingin kaupungin kirjaamoon perusopetuksen aluepäällikön 20.1.2026 tekemästä päätöksestä (§ 2), jolla aluepäällikkö on muuttanut oikaisuvaatimuksen tekijän virantoimitusvelvollisuutta. Kuntalain 134 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle toimielimelle. Päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu Aluepäällikkö päätti muuttaa toistaiseksi oikaisuvaatimuksen tekijän virantoimitusvelvollisuutta siten, että 1.8.2026 alkaen viranhaltijan tehtävät ovat peruskoulun lehtorin, musiikki tehtävät kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla. Virantoimituspaikka 1.8.2026 alkaen on Pukinmäenkaaren peruskoulu. Aluepäällikön päätöksen mukaan perusopetuksessa on tunnistettu, että ala-asteen kouluissa opetuksen järjestäminen aineenopetuksena haastaa koulun henkilöstörakennetta, taloutta ja opetuksen järjestämisen kokonaisuutta ja tästä syystä aineenopetusta hoitaa pääsääntöisesti luokanopettaja perusopetusasetuksen mukaisesti. Rehtori arvioi vuosittain koulun opetuksen järjestämistä ja henkilöstörakennetta kokonaisuutena ja tarvittaessa viran toimituspaikkaa muutetaan. Kaupungin henkilöstöstrategian mukaan vakituiselle henkilöstölle turvataan pysyvä palvelussuhde. Oikaisuvaatimuksesta Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että päätöstä oikaistaan siten että virkasiirto perutaan ja oikaisuvaatimuksen tekijä voi jatkaa nykyisessä tehtävässään Munkkiniemen ala-asteen musiikin lehtorina. Oikaisuvaatimuksen mukaan päätös on tehty väärin perustein. Oikaisuvaatimuksen mukaan lehtorin siirto ei toimi säästötoimenpiteenä, vaikka siirtoa ja sen nopeaa aikataulua on perusteltu sillä, että koulu ei ole pysynyt budjetissa. Oikaisuvaatimuksen mukaan virkasiirtojen perusteeksi on kerrottu, että nykyisessä koulussa tunnit eivät riitä viranhaltijalle. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa tuodaan esille, että virkasiirtoihin on lähdetty ennen kuin niihin oikeuttavat päätökset (mahdollinen tuntijakouudistus) on hyväksytty. Oikaisuvaatimuksen mukaan toimialalla oli jo 1,5 vuoden ajan suunniteltu tuntijakouudistusta Helsingin peruskouluihin. Lisäksi oikaisuvaatimuksen mukaan virkasiirtojen aikataulu on ollut kohtuuttoman nopea, eikä jätä koululle minkäänlaista mahdollisuutta sopeuttaa toimintaansa. Oikaisuvaatimuksen mukaan ala-asteiden musiikin lehtoreita ei ole kohdeltu yhdenvertaisesti virkasiirtoja tehtäessä. Päätöksenteko ja perustelut ovat olleet epäjohdonmukaisia. Oikaisuvaatimuksen tekijän perustelut ilmenevät tarkemmin liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta. Lainsäädännöstä Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (jäljempänä viranhaltijalaki) 17 §:n 1 momentin mukaan viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä ja määräyksiä sekä työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Viranhaltijalain 23 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan tai hyvinvointialueen viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää. Hallituksen esityksen mukaan työnantajan työnjohto- ja valvontaoikeuteen eli direktio-oikeuteen kuuluu tyypillisesti oikeus määrätä miten, missä ja milloin työtä tehdään, sekä oikeus työnteon ja työtulosten laadun valvontaan. Säännöksessä annettaisiin työnantajalle oikeus muuttaa virantoimitusvelvollisuutta laajemmin kuin mihin sillä olisi oikeus pelkästään normaalin direktio-oikeuden perusteella. Säännöksen lähtökohtana on toiminnan ja virkatehtävien sopeuttaminen muuttuviin tilanteisiin, tarpeisiin ja olosuhteisiin. Lisäksi todetaan, että kunnan on voitava kaikissa tilanteissa turvata sille kuuluvien tehtävien tarkoituksenmukainen ja tehokas hoitaminen, ja että säännöksessä tarkoitettua perusteltua syytä arvioidaan kunnan hallinnon tarpeiden kannalta. (HE 196/2002 s. 45) Viranhaltijalain 9 §:n 1 momentin mukaan viranhaltijalle on annettava viipymättä ja viimeistään seitsemän päivän kuluessa virantoimituksen aloittamisesta pöytäkirjanote tai muu kirjallinen viranhoitomääräys, josta ilmenee ainakin virkasuhteen osapuolet, viranhaltijan virkanimike, virkasuhteen kestoaika, määräaikaisuuden peruste, mahdollinen koeaika, virantoimituksen alkamisajankohta, pääasialliset tehtävät tai niiden määräytymisperuste ja palkkauksen perusteet. Säännöksen 2 momentin mukaan viranhaltijalle on lisäksi annettava kirjallinen selvitys, josta ilmenee muun muassa työntekopaikka, jos tieto ei käy ilmi viranhoitomääräyksestä. Asian arviointi Viranhaltijalain 17.1 §:ssä säädetään virantoimitusvelvollisuudesta ja sitä voidaan pitää viranhaltijan keskeisimpänä velvollisuutena. Virantoimitusvelvollisuuden olennainen sisältö on virkasuhteeseen liittyvien tehtävien suorittaminen ja työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksien noudattaminen. Työnantajan työnjohto-oikeuteen kuuluu esimerkiksi määrätä siitä, missä työtä tehdään. Virantoimitusvelvollisuuden sisältö eli käytännössä viranhaltijan pääasialliset tehtävät tai niiden määräytymisperuste on lain 9 §:n mukaan määriteltävä viranhoitomääräyksessä. Saman säännöksen mukaan työntekopaikka ilmenee viranhoitomääräyksestä. Oikaisuvaatimuksen valmistelussa on tarkistettu oikaisuvaatimuksen tekijän viranhoitomääräys. Viranhoitomääräyksessä työntekopaikka on ilmoitettu olevan virkasuhteen alkaessa Munkkiniemen ala-aste. Lähtökohtaisesti työnantaja saa päättää direktio-oikeudellaan siitä, miten, missä ja milloin työtä tehdään. Lisäksi siihen kuuluu oikeus työnteon ja työtulosten laadun valvontaan. Jos muutoksia on tulossa virantoimitusvelvollisuuteen eli siihen, mistä viranhoitomääräyksessä on määrätty, tulee muutosten syynä viranhaltijalain mukaisesti olla tehtävän ja toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy. Oikaisuvaatimuksen tekijä on oikaisuvaatimuksessaan vaatinut sitä, että hän jatkaisi edelleen nykyisessä tehtävässään. Tämän osalta todetaan, että oikaisuvaatimuksen tekijä jatkaa edelleen nykyisessä virassaan musiikin lehtorina, eikä häntä olla siirtämässä toiseen virkasuhteeseen. Kyse ei ole viranhaltijalain 24 §:ssä mainitusta tilanteesta. Oikaisuvaatimuksen tekijän virka on Helsingin kaupungin vakituinen musiikin lehtorin virka. Aluepäälliköltä saatujen tietojen mukaan oikaisuvaatimuksen tekijän palvelussuhteen ehtoihin ei ole tulossa muutoksia. Kyse on ainoastaan työntekopaikan muuttamisesta toiseen kouluun. Esimerkiksi hänen tehtäväkohtainen palkkansa säilyy edellään samana. Oikaisuvaatimuksen tekijän työtehtävät tulevat pysymään olennaisilta osin viran uudessa sijoituskoulussa samoina kuin Munkkiniemen ala-asteen koulussa. Työnantajalla on oikeus järjestellä virkoja ja tehtäviä työnantajan tarpeen mukaan. Oikaisuvaatimuksen tekijän sijoituskoulun muuttaminen ei merkitse olennaista muutosta hänen virantoimitusvelvollisuuden sisältöön. Viran sijoituskoulun muuttamisessa on ollut kysymys työnantajan työnjohto-oikeuteen kuuluvasta oikeudesta määrätä, missä työtä tehdään. Kysymys on tältä osin sellaisesta tehtävien hoitamiseen liittyvästä työnjohdollisesta määräyksestä, josta ei saa tehdä oikaisuvaatimusta. Aluepäällikön päätökseen on virheellisesti liitetty oikaisuvaatimusohje ja päätös on virheellisesti tehty virantoimitusvelvollisuuden muuttamista koskevana päätöksenä. Koska oikaisuvaatimuksen tekijälle 8.6.2021 annetussa viranhoitomääräyksessä (liitteenä) työntekopaikka on ilmoitettu ”virkasuhteen alkaessa”, ei työntekopaikan muuttamisessa ole kyse virantoimituksen muuttamisesta. Siten oikaisuvaatimuksen tekijän työntekopaikkaa muutettaessa ei olisi tullut tehdä virantoimitusvelvollisuuden muuttamista koskevaa muutoksenhakukelpoista päätöstä, vaan kyse on ollut työnantajan työnjohto-oikeuteen kuuluvasta asiasta. Työnantaja on voinut muuttaa oikaisuvaatimuksen tekijän työntekopaikkaa toiseen kouluun. Työnantajan työnjohto-oikeuteen (direktio-oikeuteen) kuuluvat päätökset eivät ole muutoksenhakukelpoisia. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa päätökseen on myös virheellisesti liitetty muutoksenhakuohjeistus. Esittelijä esittää edellä lausuttuun viitaten, että oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus Perusopetuksen alueelliset palvelut 2 Perusopetuksen aluepäällikkö 2 20.01.2026 § 2

HEL 2026-000272 T 01 01 00 Päätös Perusopetuksen aluepäällikkö päätti muuttaa toistaiseksi Munkkiniemen ala-asteen koulun lehtorin virkaan (virka 001567) otetun ********** virantoimitusvelvollisuutta siten, että 1.8.2026 alkaen viranhaltijan tehtävät ovat peruskoulun lehtorin, musiikki tehtävät kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla. Viran toimituspaikka 1.8.2026 alkaen on Pukinmäenkaaren peruskoulu. Päätöksen perustelut Toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottava kunnan viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 304/2003, 23 §). Virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen antaa työnantajan direktio-oikeutta laajemman oikeuden määrätä virantoimitusvelvollisuuden sisällöstä. Säännöksen lähtökohtana on toiminnan ja virkatehtävien sopeuttaminen muuttuviin tilanteisiin, tarpeisiin ja olosuhteisiin. Kunnan on julkisyhteisönä voitava kaikissa tilanteissa turvata sille kuuluvien tehtävien tarkoituksenmukainen ja tehokas hoitaminen. (HE 196/2002 vp. s. 42). Virantoimitusvelvollisuuden muutos ei edellytä viranhaltijan suostumusta, mutta viranhaltijaa tulee kuulla ennen päätöksen tekemistä. Toimialajohtajan 14.4.2025 tekemän delegointipäätöksen (§ 27) mukaan opettajan ottamisesta toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen päättää aluepäällikkö. Perusopetuksessa on tunnistettu, että ala-asteen kouluissa opetuksen järjestäminen aineenopetuksena haastaa koulun henkilöstörakennetta, taloutta ja opetuksen järjestämisen kokonaisuutta ja tästä syystä aineenopetusta hoitaa pääsääntöisesti luokanopettaja perusopetusasetuksen mukaisesti. Rehtori arvioi vuosittain koulun opetuksen järjestämistä ja henkilöstörakennetta kokonaisuutena ja tarvittaessa viran toimituspaikkaa muutetaan. Kaupungin henkilöstöstrategian mukaan vakituiselle henkilöstölle turvataan pysyvä palvelussuhde. Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. ********** on otettu Munkkiniemen ala-asteen koulun lehtorin virkaan 1.8.2011 alkaen. Perusopetuksen aluepäällikkö päätti toistaiseksi Munkkiniemen ala-asteen koulun lehtorin virkaan (virka 001567) otetun ********** virantoimitusvelvollisuuden muutoksesta 1.8.2026 alkaen. Viranhaltijan tehtävät ovat 1.8.2026 alkaen peruskoulun lehtorin, musiikki tehtävät kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla ja viran toimituspaikka on 1.8.2026 alkaen Pukinmäenkaaren peruskoulu. Häntä on kuultu Helsingin kaupungin yhteistoimintamenettelyn mukaisesti 21.11.2025.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)