Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 20.1.2026
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oikaisuvaatimuksesta vahingonkorvausta koskevassa asiassa
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti jättää tutkimatta ********** oikaisuvaatimuksen.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Oikaisuvaatimuksen tekijä (huoltaja) on esittänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalle vaatimuksen vahingon korvaamista koskevassa asiassa. Huoltajan vaatimuksena on, että lukiokoulutuksen opiskelijalle maksettavaksi osoitettu lasku mitätöidään, koska opiskelijan ei voida katsoa olevan miltään osin vastuussa vahingosta. Oikaisuvaatimus on liitteenä 1. Lukiokoulutuksen opiskelija on työpäivän aikana 26.8.2025 aiheuttanut Helsingin kaupungin omaisuudelle vahingon, jossa oppilaitoskiinteistön sisäoven lasi on rikkoutunut. Helsingin kaupungin ja sen kasvatuksen ja koulutuksen toimialan edustajana ko. lukion rehtori on selvittänyt vahinkotilanteen yhdessä huoltajan ja opiskelijan kanssa lähtökohtana se, että vahingonkorvausvastuusta ja korvauksen määrästä pyritään sopimaan lapsen huollosta vastaavien henkilöiden kanssa. Kaupungin taholta on päädytty kyseisessä vahinkotapauksessa siihen näkemykseen, että opiskelija on korvausvelvollinen asiassa ja harkituksi on tullut opiskelijalta vaadittava euromääräinen summa vahingon korjauskustannuksesta. Kasvatus- ja koulutuslautakunta ei ole toimivaltainen käsittelemään huoltajan esittämää oikaisuvaatimusta, joka sisältää yksityisoikeudellisen vaatimuksen. Kuntalain (10/2015) 134 §:n mukaan kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus tehdään 1 momentissa tarkoitetun toimielimen ja sen jaoston sekä sen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle. Asiassa ei ole tehty viranhaltijan päätöstä, eikä sellaista ole viranhaltija ollut toimivaltainen tekemään. Hallintolain (434/2003) mukainen hallintopäätös sisältää oikeudellisesti sitovan ratkaisun, mihin asianosainen on tai ei ole oikeutettu ja velvoitettu ja mihin päätökseen voidaan myös vaatia oikaisua tai muutosta valittamalla. Helsingin kaupunki ja sen kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei ole voinut määrätä opiskelijaa sitovasti tämän korvausvelvollisuudesta ja tehdä siten muutoksenhakukelpoista hallintopäätöstä. Viimesijaisesti yleinen tuomioistuin on toimivaltainen päättämään osapuolia sitovasti vahingonkorvausasiassa, koska kyse on yksityisoikeudellisesta vaatimuksesta. Kaupunki voi nostaa niin arvioidessaan vahingonkorvauskanteen, jolloin tuomioistuin voi arvioida korvausvelvollisuuden mahdollisen syntymisen ja korvauksen suuruuden. Tuomioistuimen päätökseen vahingonkorvauksen suorittamisesta on mahdollisuus hakea muutosta. Edellä esitetyin perustein kasvatus- ja koulutuslautakunnan tulee jättää oikaisuvaatimus tutkimatta. Oikaisuvaatimuksen tekijän esittämän vaatimuksen johdosta viranhaltija on arvioinut asian uudelleen ja opiskelijalta vaadittava korvausmäärä on kohtuullistettu euromääräiseen summaan 256,38 euroa.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)