Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 16.12.2025

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaisten viranomaisten päätösten seuraaminen 4.12.2025

  • Esittelijä: Satu Järvenkallas

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten tekemiä päätöksiä: Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja 04.12.2025 § 148 Peruskorjaus- ja uudisrakennus koulujen soittimien ja musiikkivälineiden hankinta, minikilpailu Päätökset Viranhaltijoiden ja toimielinten päätökset

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyäkoskevia asioita ei myöskään yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita. Helsingin kaupungin hallintosäännön 19 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan toimialalautakunta tai apulaispormestari voi ottaa lautakunnan käsiteltäväksi asian, jossa sen alainen toimielin tai viranhaltija on tehnyt päätöksen. Toimialajohtaja voi ottaa toimialalautakunnan käsiteltäväksi asian, jossa sen alainen viranhaltija on tehnyt päätöksen. Lisäksi hallintosäännön 19 luvun 3 §:n 6 momentin mukaan toimielin, jolla on otto-oikeus, voi etukäteen päättää, ettei se käytä otto-oikeutta tiettyihin päätöksiin tai että otto-oikeuden käyttöaika on säädettyä lyhyempi. Päätösten ottoharkinnassa on kysymys päätösten lainmukaisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden seurannasta, eli luottamushenkilöelin ja kaupungin ylin johto voivat tällä tavoin seurata, että niiden alaiset viranomaiset käyttävät päätöksentekovaltaansa tarkoituksenmukaisella tavalla sekä noudattaen lainsäädäntöä ja päätöksentekoa koskevia määräyksiä. Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 13.5.2025 § 163 päättänyt mihin kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaisten toimielinten ja viranhaltijoiden päätöksiin se ei käytä otto-oikeuttaan.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)