Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 2.9.2025
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto osoitteeseen Vanha talvitie toteutettavien Hermanninrannan koulun, lasten päiväkodin ja nuorisotilojen hankesuunnitelmasta sekä päätös päiväkodin ja koulun perustamisesta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta a. antaa kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 12.06.2025 päivätystä Hermanninrannan koulu, päiväkoti ja nuorisotilan hankesuunnitelmasta (liite 1). b. päättää perustaa päiväkodin ja koulun sillä ehdolla, että kaupunginvaltuusto hyväksyy hankesuunnitelman. Toiminta alkaa tilojen käyttöönoton yhteydessä. Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuutta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen suunnitellussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle. Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa: Hankesuunnitelma vastaa tarveselvityksen tavoitteita sekä pääosin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toiminnallisia tavoitteita. Uuden strategian mukaisesti tulevissa hankkeissa tulee varmistaa riittävän kokoiset ja monipuoliset pihat viheralueineen. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilat tulee suunnitella eri-ikäisten lasten kasvua ja kehitystä tukeviksi, turvallisiksi ja erilaiset oppijat huomioiviksi. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi. Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin. Lautakunta kehottaa vielä selvittämään mahdollisuuksia kasvattaa pihan kokoa sekä koulun että päiväkodin osalta. Pihan tulee olla lapsille innostava sekä leikkivälineiden että muun suunnittelun osalta ja sen tulee tarjota suojaa sateelta ja auringolta.
Ehdotukset
Vastaehdotus
Sandra Hagman: Lausuntoehdotuksen kuudenteen kappaleeseen lisätään lause eri-ikäisten lasten kasvua ja kehitystä tukevista tiloista ja erilaisten oppijoiden huomioimisesta: (6) Hankesuunnitelma vastaa tarveselvityksen tavoitteita sekä pääosin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toiminnallisia tavoitteita. Uuden strategian mukaisesti tulevissa hankkeissa tulee varmistaa riittävän kokoiset ja monipuoliset pihat viheralueineen. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilat tulee suunnitella eri-ikäisten lasten kasvua ja kehitystä tukeviksi, turvallisiksi ja erilaiset oppijat huomioiviksi. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.
Ehdottaja: · Kannattajat: Sami Muttilainen
Vastaehdotus
Maria Aarnilinna: Lisätään päätösehdotuksen lopuksi omaksi kappaleeksi: Lautakunta kehottaa vielä selvittämään mahdollisuuksia kasvattaa pihan kokoa sekä koulun että päiväkodin osalta. Pihan tulee olla lapsille innostava sekä leikkivälineiden että muun suunnittelun osalta ja sen tulee tarjota suojaa sateelta ja auringolta.
Ehdottaja: · Kannattajat: Sandra Hagman
Asiakirjan teksti
Käsittely
Vastaehdotus: Sandra Hagman: Lausuntoehdotuksen kuudenteen kappaleeseen lisätään lause eri-ikäisten lasten kasvua ja kehitystä tukevista tiloista ja erilaisten oppijoiden huomioimisesta: (6) Hankesuunnitelma vastaa tarveselvityksen tavoitteita sekä pääosin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toiminnallisia tavoitteita. Uuden strategian mukaisesti tulevissa hankkeissa tulee varmistaa riittävän kokoiset ja monipuoliset pihat viheralueineen. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilat tulee suunnitella eri-ikäisten lasten kasvua ja kehitystä tukeviksi, turvallisiksi ja erilaiset oppijat huomioiviksi. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi. Kannattaja: Sami Muttilainen Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi Sandra Hagmanin vastaehdotuksen yksimielisesti. Vastaehdotus: Maria Aarnilinna: Lisätään päätösehdotuksen lopuksi omaksi kappaleeksi: Lautakunta kehottaa vielä selvittämään mahdollisuuksia kasvattaa pihan kokoa sekä koulun että päiväkodin osalta. Pihan tulee olla lapsille innostava sekä leikkivälineiden että muun suunnittelun osalta ja sen tulee tarjota suojaa sateelta ja auringolta. Kannattaja: Sandra Hagman Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi Maria Aarnilinnan vastaehdotuksen yksimielisesti.
Lausuntoehdotus
Kasvatus- ja koulutuslautakunta a. antaa kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 12.06.2025 päivätystä Hermanninrannan koulu, päiväkoti ja nuorisotilan hankesuunnitelmasta (liite 1). b. päättää perustaa päiväkodin ja koulun sillä ehdolla, että kaupunginvaltuusto hyväksyy hankesuunnitelman. Toiminta alkaa tilojen käyttöönoton yhteydessä. Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuutta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen suunnitellussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle. Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa: Hankesuunnitelma vastaa tarveselvityksen tavoitteita sekä pääosin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toiminnallisia tavoitteita. Uuden strategian mukaisesti tulevissa hankkeissa tulee varmistaa riittävän kokoiset ja monipuoliset pihat viheralueineen. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi. Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin.
Esittelijän perustelut
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa Hermanninrannan koulu, päiväkoti ja nuorisotalo hankkeen hankesuunnitelmasta 12.06.2025. Tilahankkeiden käsittelyohjeiden mukaisesti lautakunta lausuu tilahankkeiden hankesuunnitelmista. Kohde sijaitsee osoitteessa Vanha talvitie, Hermannin kaupunginosassa 21. Hermanninrantaan rakentuu 2020–2030-luvuilla uusi noin 5 500 asukkaan asuinalue, jossa ei ole aiemmin ollut asuinrakennuksia eikä palveluita. Uudisrakennus mitoitetaan 700 oppilaalle ja 224 päiväkotilapselle. Hermanninrannan tilat otetaan käyttöön kalustettuina ja varusteltuina kesäkuuhun 2029 mennessä. Tällä hetkellä Hermannin alueen perusopetusta järjestetään Kalasataman peruskoulussa ja Vallilan ala-asteella, joissa on tilat noin 1300 oppilaalle. Perustelut tilahankkeen mitoitukselle on ilmoitettu tarveselvityksessä ja siihen ei ole tullut muutoksia. Hankesuunnitelmassa arvioitu kokonaisvuokra on 295 407 euroa/kk eli 3 544 884 euroa vuodessa (34,27 euroa/m²/kk). Neliövuokran perusteena on 8 620 htm². Hankkeen investointikustannus on 5 135 euro/brm², mikä ylittää valtuuston asettaman tavoitteellisen kustannusraamin 4300 euroa/brm². Kasvatuksen ja koulutuksen käyttöön tulevien tilojen varustelu on valtakunnallista perustasoa. Lopullinen vuokra tarkentuu hankkeen toteutuneiden kustannusten mukaan hankkeen valmistuttua. Hanke on esitelty kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstölle 18.8.2025. Liitteenä oleva työsuojelun lausunto huomioidaan jatkosuunnittelussa. Henkilöstön ja oppijoiden osallistuminen suunnitteluun Tilahankkeen suunnitelmia on kehitetty tarveselvitysvaiheessa yhteistyössä käyttäjätoimialan kanssa. Käyttäjätoimialan aluepäälliköt ovat osallistuneet hankkeen valmisteluun tuoden tila- ja pihasuunnitteluun pedagogisen ja toiminnallisen näkökulman. Yhdessä on tarkasteltu sisäänkäyntijärjestelyjen, oppimisympäristöjen, tauko- ja työskentelytilojen ja rakennuksen sisäisen logistiikan toimivuutta. Erityisesti on kiinnitetty huomiota riittävään määrään rauhallisia toimintatiloja ja rakennuksen toimiviin akustisiin ratkaisuihin. Oppijat tulevat osallistumaan pihan ja irtokalusteiden suunnitteluun suunnittelun edetessä. Uudiskohteen suunnitteluun nimettävä rehtori ja päiväkodinjohtaja osallistetaan käyttäjäkokouksien kautta suunnitelmien jatkokehittämiseen. Toimiala on laatinut lapsivaikutusten arvioinnin, joka ohjaa hankkeen suunnittelua ja toteutusta. Suunnittelulla edistetään lasten ja nuorten sekä henkilöstön hyvinvointia. Hankkeesta on lähetetty tiedote huoltajille ja päiväkoti Violanpuiston henkilöstölle 12.5.2025. Lisäksi päiväkoti Violanpuistossa järjestettiin 13.2.2023 asukkaille ja huoltajille tilaisuus, jossa esiteltiin Hermanninrannan monitoimitalohanketta sekä tiedotettiin Violanpuiston päiväkodin nykyisten tilojen tilapäisyydestä ja niiden luopumisesta. Pasilan, Kalasataman ja Aleksis Kiven peruskoulujen sekä Vallilan ja Kallion ala-asteen koulujen perusopetuksen oppilaaksiottoalueiden muutoksesta järjestettiin 23.9.2024 päiväkodin että koulun huoltajille tarkoitettu tilaisuus, jonka yhteydessä esiteltiin myös Hermanninrannan monitoimitalohanketta. Aikaisemmat päätökset ja muu valmistelu Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 27.5.2025 hyväksynyt Hermanninrantaan rakennettavan koulun ja päiväkodin tarveselvityksen. Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta on 17.6.2025 hyväksynyt nuorisotilojen tarveselvityksen. Hankesuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun yhteydessä kuullaan asiantuntijoina rakennusvalvonnan, asemakaavoituksen, katu- ja liikennesuunnittelun, ympäristöpalvelun ja pelastuslaitoksen edustajia, esteettömyysasiamiestä sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstöä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 26.06.2025 § 67
Esitys A Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle hankesuunnitelman mukaisten noin 9 200 htm² laajuisten tilojen vuokraamista eQ Yhdyskuntakiinteistöltä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja nuorisotoimen käyttöön Hermanninrantaan toteutettavasta uudisrakennuksesta siten, että pääomavuokrien kokonaisarvo kustannustasossa 3/2025 varauksineen on arvonlisäverottomana enintään 60 060 000 euroa laskettuna 20 vuoden vuokra-ajalle. Lisäksi jaosto esitti, että kaupunkiympäristön toimialan asiakkuusyksikkö 1:n yksikön päällikkö oikeutetaan allekirjoittamaan liitteenä oleva vuokrasopimus eQ Yhdyskuntakiinteistön kanssa sekä tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia. Päätösesitys kaupunginhallitukselle tehdään ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta antavat puoltavan lausunnon hankesuunnitelmasta. B Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä ryhmittymän eQ Yhdyskuntakiinteistöt ja YIT Rakennus Oy (eQ & YIT) vuokratilojen toteuttajaksi. Lisäksi jaosto päätti oikeuttaa kaupunkiympäristön toimialan hankeyksikkö 1:n yksikön päällikön allekirjoittamaan liitteenä olevan eQ & YIT:n kanssa tehtävän suunnittelu- ja rakentamisvaiheen hankesopimuksen ja tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia. Käsittely Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Mari Koskinen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta. Esittelijä muutti ehdotustaan siten, että korvataan kappaleet A ja B teknisellä korjauksella: A Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esittää kaupunginhallitukselle hankesuunnitelman mukaisten noin 9 200 htm² laajuisten tilojen vuokraamista eQ Yhdyskuntakiinteistöltä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja nuorisotoimen käyttöön Hermanninrantaan toteutettavasta uudisrakennuksesta siten, että pääomavuokrien kokonaisarvo kustannustasossa 3/2025 varauksineen on arvonlisäverottomana enintään 60 060 000 euroa laskettuna 20 vuoden vuokra-ajalle. Lisäksi jaosto esittää, että kaupunkiympäristön toimialan asiakkuusyksikkö 1:n yksikön päällikkö oikeutetaan allekirjoittamaan liitteenä oleva vuokrasopimus eQ Yhdyskuntakiinteistön kanssa sekä tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia. B Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää hyväksyä ryhmittymän eQ Yhdyskuntakiinteistöt ja YIT Rakennus Oy (eQ & YIT) vuokratilojen toteuttajaksi. Lisäksi jaosto päättää oikeuttaa kaupunkiympäristön toimialan hankeyksikkö 1:n yksikön päällikön allekirjoittamaan liitteenä olevan eQ & YIT:n kanssa tehtävän suunnittelu- ja rakentamisvaiheen hankesopimuksen ja tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen. Esittelijä tekninen johtaja Kari Pudas
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)