Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 29.4.2025
Oikaisuvaatimus päätoimisen tuntiopettajan ottamisesta määräajaksi
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti kuntalain 134 §:n nojalla hylätä ********** tekemän oikaisuvaatimuksen, jonka hän on tehnyt rehtorin 21.2.2025 tekemästä päätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
********** on tehnyt 11.3.2025 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneen oikaisuvaatimuksen Keinutien ala-asteen koulun rehtorin 21.2.2025 tekemästä päätöksestä, jolla rehtori on ottanut päätoimisen tuntiopettajan määräaikaiseen virkasuhteiseen tehtävään kasvatustieteen maisteri ********** Rehtori on antanut asiassa lausunnon. Kuntalain 134 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle toimielimelle. Hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 mom. 5 kohdan mukaan, ellei toisin ole määrätty toimialajohtaja ottaa palvelukseen toimialan viranhaltijat ja työntekijät. Toimialajohtajan henkilöstöasioiden delegoinneista 4.12.2024 tekemään päätökseen (104 §) perustuen opettajan ottamisesta määräaikaiseen virkasuhteeseen päättää rehtori. Hakuprosessista Päätoimisen tuntiopettajan (laaja-alainen erityisopettaja) määräaikainen virkasuhteinen tehtävä ajalle 24.2.-31.5.2025 on ollut julkisesti haettavana ajalla 22.1.-5.2.2025 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa. Tehtävän ensimmäinen sijoituspaikka on Keinutien ala-asteen koulu. Tehtävänä on laaja-alaisen erityisopettajan tehtävät Keinutien ala-asteen koulussa. Hakuilmoituksessa ilmoitettiin kelpoisuuden määräytyvän opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 (muutettu 1150/2017) mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon. Hakuilmoituksessa ilmoitettiin arvostettavan opettajassa käytännönläheisyyttä, inhimillisyyttä, jämäkkää, mutta lämmintä kasvatusotetta sekä ymmärrystä kohdata erilaisista taustoista tulevia oppilaita. Rehtorin päätöksen mukaan määräajassa hakemuksen jätti 20 hakijaa, joista muodollinen kelpoisuus oli hakemusten perusteella kolmella hakijalla. Päätöksen mukaan hakemusten perusteella yksilöhaastatteluun kutsuttiin kolme hakijaa. Haastatteluun kutsutuilla oli päätöksen mukaan erityisopettajan ja/tai luokanopettajan kelpoisuus sekä kokemusta opettajana toimimisesta. Lisäksi heidän hakemuksensa osoittivat soveltuvuutta haettavaan tehtävään. Haastattelut suorittivat 10.2.2025 rehtori ja kaksi apulaisrehtoria. Oikaisuvaatimuksesta Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan rehtorin tekemän päätöksen kumoamista kaikilta osin perusteettomana ja epäasiallisin perustein tehtynä. Oikaisuvaatimuksessa tuodaan esille, että valittu on mieshenkilö, joka on valmistunut noin vuoden myöhemmin kuin yksi naishakijoista, jolla on pidempi kokemus erityisopettajan tehtävissä, jopa 2 vuotta. Oikaisuvaatimuksessa tuodaan esille, että oikaisuvaatimuksen tekijä on pyytänyt ansiovertailua, jota ei olisi saanut. Oikaisuvaatimuksessa tuodaan esille, että koeaika tulisi korjata. Oikaisuvaatimuksen tekijän perustelut ilmenevät tarkemmin liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta. Lainsäädännöstä Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 6 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhdessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 5 §:n mukaan sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päätymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 8 §:ssä säädetään erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuudesta: Perusopetuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisopetusta on kelpoinen antamaan henkilö: 1) joka on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon tai jolla on tässä asetuksessa säädetty kelpoisuus antaa luokanopetusta ja joka on tutkinnon tai kelpoisuuden lisäksi suorittanut erityisopettajan opinnot; tai 2) joka on suorittanut kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta annetun asetuksen 14 §:n 1 momentin mukaisen erityisopettajien koulutuksen. Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 8 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen otettaessa voidaan määrätä virantoimituksen aloittamisesta alkavasta enintään kuuden kuukauden koeajasta. Vuotta lyhyemmässä määräaikaisessa virkasuhteessa koeaika voi 2 momentin mukaisine pidennyksineen olla enintään puolet virkasuhteen kestosta Asian arviointi Rehtorin lausunnon mukaan haastatteluun kutsuttavat valittiin kelpoisuuden, työkokemuksen ja muiden hakemuksessa annettujen tietojen perusteella. Haastateltavien joukossa oli mies ja naisia, mutta sukupuoli ei ollut määrittelevä tekijä haastatteluun kutsuttaessa. Valittu on muodollisesti kelpoinen tehtävään ja hänellä on riittävä työkokemus. Hakemuksen ja rehtorin päätöksen mukaan valittu on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri (valmistunut 2023). Hänellä on erityisopettajan, erityisluokanopettajan ja luokanopettajan kelpoisuudet ja pedagogiset opinnot suoritettuna. Lisäksi hän onnistui rehtorin lausunnon mukaan haastattelussa tuomaan hyvin esille vahvuuksia, jotka ovat keskeisiä kyseisessä erityisopettajan virassa. Rehtorin lausunnon mukaan toisen kärkihakijan viimeaikainen työkokemus on ammatillisesta koulutuksesta, kun taas virkaan valitulla on kokemusta juuri alakoulusta. Rehtorin lausunnon ja oikaisuvaatimuksen tekijän toimittaman hakemuksen perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole muodollisesti kelpoinen kyseiseen tehtävään. Rehtorin lausunnon mukaan kärkihakijoiden ansiovertailu on esitetty rehtorin päätöksessä. Päätös on toimitettu kaikille hakijoille valinnan jälkeen sähköisesti, myös oikaisuvaatimuksen tekijälle. Oikaisuvaatimuksessa esitetään, että koeaika tulisi korjata. Määräaikainen virkasuhde on rehtorin päätöksen mukaan kestoltaan noin kolmen kuukauden mittainen. Tehtävään valitulle määrättiin kuukauden mittainen koeaika, joka on ollut kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain mukainen. Työnantajalla on laaja harkintavalta valita kenet tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista. Viranhaltijan valinta perustuu kokonaisharkintaan. Kuten rehtorin päätöksessä ja lausunnossa on todettu, valinta on perustunut kokonaisharkintaan, jossa on otettu huomioon hakijoiden työkokemus, koulutus sekä haastatteluissa ilmenevät seikat. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Rehtori on harkintansa mukaan voinut valita koulutuksen, työkokemuksen ja haastatteluissa ilmenevien seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella soveliaimmaksi ja ansioituneimmaksi arvioimansa hakijan päätoimisen tuntiopettajan määräaikaiseen virkasuhteiseen tehtävään. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että rehtori olisi käyttänyt harkintavaltaansa muuhun kuin mihin se tässä asiassa on ollut käytettävissä. Esittelijä esittää edellä lausuttuun ja rehtorin päätökseen ja lausuntoon viitaten, että oikaisuvaatimus hylätään.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus Perusopetuksen alueelliset palvelut 7 Keinutien ala-asteen koulu Rehtori 21.02.2025 § 1
Päätös Rehtori päätti valita päätoimisen tuntiopettajan (laaja-alaisen erityisopettaja) määräaikaiseen virkasuhteeseen ********** Tehtävä alkaa 24.2.2025 ja päättyy 31.5.2025. Tehtävään valitulle määrätään tehtävän aloittamisesta alkava yhden (1) kuukauden koeaika. Päätös on ehdollinen, kunnes tehtävään valittu on esittänyt lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) edellyttämän rikosrekisterilain (505/2002) 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun rikosrekisteriotteen. Päätöksen perustelut Päätoimisen tuntiopettajan (laaja-alaisen erityisopettaja) määräaikainen tehtävä on ollut julkisesti haettavana ajalla 22.1.–5.2.2025 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa. Tehtävän ensimmäinen sijoituspaikka on Keinutien ala-asteen koulu. Toimialajohtajan delegointipäätöksen (4.12.2024, § 104) mukaan opettajan ottamisesta määräaikaiseen virkasuhteeseen päättää rehtori. Tehtävänä on laaja-alaisen erityisopettajan tehtävät Keinutien ala-asteen koulussa. Laaja-alaisen erityisopettajan kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 1998/986 mukainen kelpoisuus. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon. Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Määräajassa hakemuksen jätti 20 hakijaa. Vaadittu muodollinen kelpoisuus on hakemusten perusteella kolmella hakijalla. Hakemusten perusteella yksilöhaastatteluun kutsuttiin kolme hakijaa: ********** Haastatteluun kutsutuilla on erityisopettajan ja/tai luokanopettajan kelpoisuus sekä kokemusta opettajana toimimisesta. Lisäksi heidän hakemuksensa osoittivat soveltuvuutta haettavaan tehtävään. Haastattelut suorittivat 10.2.2025 rehtori ja kaksi apulaisrehtoria. ********** ********** ********** ********** Laaja-alaisen erityisopettajan tehtävässä korostuu kolmiportaisen tuen toimintamallien hallinta, erityistä ja tehostettua tukea tarvitsevien oppilaiden opinpolkujen ja tuen suunnittelu, opetuksen antaminen pienryhmässä ja samanaikaisopetuksena, eriyttämisen taidot sekä vuorovaikutus oppilaiden ja huoltajien kanssa. Lisäksi tehtävässä korostuu tiivis yhteistyö vastuuluokkien luokanopettajien kanssa. Rehtori katsoo hakijoiden työkokemuksen, koulutuksen sekä haastatteluista ilmenevien seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella, että parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen on ********** Päätös annetaan tiedoksi tehtävään valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)